Ich habe lederhosen!

2019-05-21

Ajoaika:  N/A
Sähkökilometrit: N/A 
Keskikulutus: N/A
Kokonaiskilometrit: 5084 km

Puolet joukkuesta oli heti aamusta saakka ihan täpinöissä Salzburgista. Tästä syystä johtuen olimme ensimmäistä kertaa ikinä aamiaisella 5 minuuttia ennen kuin aamiainen alkoi! Söimme pitkään ja rennosti. Kahdeksan jälkeen lähdimme kohti funikulaaria, joka vei meidät Festung Hohensalzburg -linnaan. Olimme sen verta hyvissä ajoin paikalla, että ehdimme tutustumaan hieman vanhaan kaupunkiin ennen linnakierrosta.

Funikulaari oli yllättävä laite. Meille turkulaisille tuli täytenä yllätyksenä laitteen liikkuminen. Emme olleet ollenkaan varautuneet laitteen liikkumiseen. Ensinykäysy tuli yllättäen. Tälläinen liikkuva funikulaari on selkeä turvallisuusriski, joku voi vahingoittaa itsensä jos vaikka tämä yht’äkkiä tippuisi takaisin alas. Parempi, että se pysyy paikallaan, turvallisempaa niin.

Kiitos liikkuvan funikulaarin ja suomalaisen aikataulutuksen olimme ensimmäisten joukossa linnassa, noin 5 minuuttia ennen kuin linna aukesi. Pääsimme nauttimaan kohtalaisen kiirettämän kierroksen linnassa. 10.30 aikaa olikin jo melkoinen nälkä, joten suunnistimme linnan näköalaravintolaan. Ravintolassa meille paljastui, että keittiö aukeaa vasta klo 11.30. Tämä tarkoitti meille baijerilaista toista aamiaista, eli olutta ja pretseleitä… Toisen aamiaisen jälkeen lähdimme koluamaan linnan erinäisiä nurkkia. Löysimme vain pari paikkaa, missä emme olleet jo käyneet. Toinen paikka oli marionettimuseo ja toinen oli katselutasanne. Päätimme poistua linnalta alas vanhaan kaupunkiin syömään. Poistuessamme katselutasanteelta näimme turkulaisille tutun (tavara)jumilukaarin. Sen vieressä tuli kotoisa olo.

Löysimme ruokapaikan Residenzplatzin vierestä. Ruoka oli hyvää, mutta palvelu todella hidasta. Kristalla oli ruokailun jälkeen vielä hirveä hinku nähdä Salzburgin katedraali. Niinpä sovimme, että hän lähtee ihmettelemään sitä yksi ja minä hengailen ravintolassa. Krista ehti käymään läpi koko katedraalin ja läheisen turistikaupan, sillä välin kun minä odottelin laskua. Nopeuttaakseen laskun saamista Krista esitti visatanssin. Visatanssissa osoitellaan sormella luottokortin visa-merkintää samalla kun tanssitaan seisaltaan pöydän vieressä. Kun visatanssi ei tuottanut haluttua tulosta Krista siityi visajoogaa. Hän pääsi alaspäin katsovan koiran alkuasetelmiin eli kädet ylös ja katse kohti visakorttia, kun tarjoilija ilmestyi. Visatanssi ja -jooga toimivat. 😄

Ruokailusta virkistäytyneenä lähdimme shoppailemaan. Olimme jo hieman alustavasti katselleet lederhoseneita. Kohtuullisen kiertämisen jälkeen päädyimme koittamaan nahkahousuja. Päätöksen tekoon meni poikkeuksellisen kauan, mutta lopulta minulla on kunnon nahkahousut ja pari paitaa sopimaan nahkahousujeni kanssa. Seuraava vaihe on tottua nahkahousuihin, jotta voin käyttää niitä arjessa, myös Suomessa.

Nahkahousushoppailun jälkeen palasimme hotellille tekemään pienen välikuoleman, sillä illan ohjelmassa oli illallinen ja konsertti Festung Hohensalzburg -linnassa. Päivän keli oli tähän saakka ollut loistava, ei liian kuuma, pikkasen pilviä. Välikuoleman aikana pilvet ja ukkonen oli löytänyt Salzburgin. Kävelimme kevyessä sateessa linnalle ruokailemaan. Ruoka oli OK, viinit parempia, musiikki loistavaa. Illan ohjelma oli ohi kymmenen jälkeen. Sadekin oli lakannut musiikin aikana, joten pääsimme nauttimaan viileästä Salzburgin iltakävelystä kaiken päätteeksi.

 
Google Photos Refresh Token invalid. Please authenticate from Photonic → Authentication.
Error encountered during authentication:
{
  "error": "deleted_client",
  "error_description": "The OAuth client was deleted."
}
See here for documentation.

Slyrs ja vähän jotain muuta :D

2019-06-21

Ajoaika: 2 tuntia 29 minuuttia
Sähkökilometrit: 52 km (41% matkasta)
Keskikulutus 6.0l / 0.4 kWh per 100km
Kokonaiskilometrit: 5084 km

Heräsimme kuudelta Schlierseessä. Aamu oli upea. Olimme miettineet joogaamista, mutta mattoja ei ole mukana ja nurtsi oli aamukosteudesta märkä. Jätimme joogailut sekä lenkin väliin ja lähdimme kävelemään kaupunkiin. Vähän yli kuuden aikaan kaupunki oli kivan hiljainen. Bongasimme ensimmäisen uimarin tähän aikaan. Hän oli järvessä uimassa tyynen viileästi. Me seikkailimme pitkin kaupunkia ja löysimme lopulta toiselta puolen leipomon, joka oli auennut jo viideltä. Ostimme sieltä pretseleitä, leipää ja juustoista leipää. Pretseleistä merkittävä osa katosi matkalla takaisin autolle sekä aamiaisen aikana. Niitä pitää ostaa enemmän näemmä, neljä ei riitä edes parkkipaikalta ulos. 😄

Päivän ensimmäinen etappi oli Slyrssin tislaamo. Paikka aukesi kymmeneltä ja me olimme sen pihassa syömässä lounasta 9.30. Vatsa tännä lähdimme tekemään omatoimitislaamokierroksen. Olisimme ottaneet opastuksen, mutta sitä ei ollut tänään tarjolla. Omatoimitislaamokierros päättyi heidän maistelualueelle, jossa maistelimme kuutta eri tuotta. Paljastui jotain mielenkiintoista Slyrssista. Heidän classic viskinsä, eli perusmyyntituote, on hyvin onnistunut. Se on 3-6 vuotiasta ja kuten Italiasta löytämme Puni on erittäin maukasta, ikä ei haittaa. Heillä on myös 12 vuotias, joka maksaa sitten sen 140-200 € pullo. Slyrssin classic on makea, hyvin hedelmäinen, raikas ja nuoren iän vuoksi alussa hieman terävä. Kaksitoistavuotias alussa pehmeä, vuodet tynnyrissä näkyvät hyvin, mutta sitten tapahtuu jotain odottamatonta. Se maku ei ole pysynyt hyvänä. 12 vuoden jälkeen päämaku on hyvin lyhyt ja jäljelle jää katkera, hapan jälkimaku. Tuo jälkimaku eri voimakkuuksilla ja pituuksilla tuntuu olevan Slyrssin viskien ominaisuus. Classicissa sitä on hyvin vähän. Slyrssin PX cask viimeistely on ehkä parhaiten onnistunut hedelmäisen viskin PX viimeistely, mitä olen maistanut – erittäin onnistunut kättely. Poistuimme tislaamosta kolmen pullon kera. Pari classicia ja yksi PX. Näistä kaksi matkaa Suomeen juotavaksi. Puhuimme luonnollisesti hyvän hetken baarimikon kanssa ja samalla paljastui, että Saksassa on ehkä 100 pientislaamoa, joka tekee viskiä. Ne on niin pieniä, että niiden tuotetta saa vain paikallisesti. Niiden löytäminen on vaikeaa. Nyt miespuolisilla osalla joukkuetta on missio.

Slyrssin jälkeen ajoimme läheiselle parkkipaikalle tekemään lounasta. Aurinko paistoi jo armottomasti tässä kohtaa. Puolet joukkueesta istui puun alla piilossa suurimman osan ajasta. Lounaan jälkeen matka jatkui Rosenheimiin, mistä löytyi tämän reissun roskaton kauppa. Valitettavasti, tai ehkä parempi näin, tässä kaupassa ei ollut mitään herkkuja tai napoja myytävänä. Ostimme vain suunnitellun mukaista tavaraa :). 
Rosenheimin jälkeen edessä siirtymä seuraavaan kaupunkiin Trausteiniin, missä oli harppukauppa. Täällä tuli vietettyä ainakin tunti. Harput löytyi toisesta kerroksesta nuottien kera. Sieltä löytyi myös kiva pöytä ja penkki ihan huoneen perältä. Toinen puoli joukkueesta ihmetteli nuotteja ja soitti harppuja, toinen puoli pilkki ahkerasti ja lopulta nukkui penkillä iloisesti. Harppukauppareissu oli kohtalaisen virkistävä. Siirryimme ostosten kanssa viereiseen kahvilaan suunnittelemaan Salzburing yöpymistä. Meillä on jo yöpymisparkkipaikat merkattuna, mutta toiveihin oli hiipinyt hotelliyö. Puolen tunnin tutkimisen jälkeen hotelliyöt oli saatu varattua. Tämän jälkeen oli hyvä alkaa siirtymään kohti Salzburgia.

Matkalla Salzburgille pysähdyimme Juhannusillalliselle: uusia perunoita ja silliä. Parkkeerasimme jonnekin vuoren päälle ja aloimme kokkailemaan. Yhdistelmä toimii todella hyvin täälläkin päin maailmaa. Silli ja peruna vaan toimii :D.

Saavuimme Salzburgiin todella näppärään aikaan. Ehdimme siirtämään kamamme hotelliin ja purkamaan niitä hieman, kun alkoi sataa. Jätimme Salzburgiin tutustumisen väliin ja vietimme reissun ensimmäisen leffaillan. Kyseessä oli ensimmäinen leffa sitten Suomesta poistumisen jälkeen.

 
Google Photos Refresh Token invalid. Please authenticate from Photonic → Authentication.
Error encountered during authentication:
{
  "error": "deleted_client",
  "error_description": "The OAuth client was deleted."
}
See here for documentation.

Tislaamon lähelle yöpymään

2019-06-20

Ajoaika: 3 tuntia 8 minuuttia
Sähkökilometrit: 86 km (34%)
Keskikulutus 5.2l / 2.2 kW per 100km
Kokonaiskilometrit: 4953 km

Suklaa-aprikoosi herääminen. Olin eilen siirtänyt hakkeriläppärini olohuoneeseen, joten herättyäni ja nautittuani suklaa-aprikoosin aloin työstämään HTB:ta. Kristan heräämisen jälkeen oli edessä jooga. Kristan lenkillä tapahtui jotain ennen näkemätöntä! Häntä näki saksalaisen lenkkeilijän. Vei kolme viikkoa ennen kuin hän kohtasi ensimmäisen lenkkeilijän! Italiassa lenkkeilijöitä tuli vastaan heti ekana aamuna.

Työpäivä viuhahti ohi. Ruokatunnilla tehtiin vähän ylimääräistä ruokaa, jotta iltapäivällä olisi mahdollisimman nopea lähtö. Krista pakkaili ja pyykkäsi työpäivänsä aikana, jotta olisi vähemmän tehtävää kun työpäivä päättyy.

Työpäivän jälkeen pakkasimme auton ja aloitimme ajamisen kohti Slyrssiä. Meidän juhannus muodostuu käynnistä viskitislaamolla, harppukaupassa, roskattomassa kaupassa, Saltsburgissa sekä Kotkanpesässä. Tähän reissuun tarvitaan kolme päivää, joten juhannus osui juuri oikeaan väliin.

Ranskassa opin arvostamaan uunituoretta patonkia. Muistan vielä lämmöllä aamulenkit leipomoon ja tuoreen patongin riemun. En ennen tätä reissua pitänyt pretseleitä juurikaan minkään arvoisina. Kokemukseni mukaan ne ovat kuivia ja kovia. Nyt tiedän, että ne ovat kuivia ja kovia vain kun ne on väärin tehty. Tässä maassa ne on pehmeitä sisältä, kovahkoja päältä ja ah, niin suolaisia. Pretselin maistuu hyvälle, Pretselin suolaisuutta on hyvä tasapainottaa oluella. Tämä yhdistelmä on yhtä vaarallinen kuin Ranskassa löytämäni pähkinäsuklaa ja tuore patonki. Tätä on syytä varoa ja rajoittaa!

Reissullamme löysimme jotain AIVAN MAHTAVAA. Krista huomasi kyltit JUUSTOAUTOMAATTI ja minä sanoin, että me pysähdymme VÄLITTÖMÄSTI ja ostamme JUUSTOA automaatista, jos löydämme sen. Löysimme JUUSTOAUTOMAATIN. Kylästä ennen nukkumaparkkipaikkaamme, joka taasen on edeltävä kylä ennen Slyrssin tislaamoa,  löysimme juustoautomaatin. Täällä on parkkipaikalla, keskellä ei mitään, automaatti josta saa juustoa. Siitä automaatista sai vitun hyvää juustoa. Havaittuamme, että automaatista saa vitun hyvää juustoa, oli täysin selvää että meillä on kohta vitun hyvää juustoa. Asiasta käytiin keskustelua, sillä vitun hyvää juustoa saa kilon klöntin tai ei mitään. Koska joukkueesta 50% oli täysin vakuuttuneita siitä, että noin hyvää juustoa on PAKKO ostaa kysymys oli vain siitä koska toinen puoli taipuu ja hyväksyy sen että kohta on kilo juustoa. Juusto kaipaa kumppanikseen olutta, joten kun meillä oli kilo juustoa kädessä piti juosta läheiselle huoltoasemalle ostamaan olutta. Jos olisimme olleet Ranskassa, olisin ostanut viiniä.

Illan viimeiset tunnit tuli viettyä leirintäparkkisella, minkä Krista löysi. Hänen parkkisvainu on käsittämätön. Tämä on jopa virallinen, saa viettää “max 24 tuntia asuntoauton kanssa” parkkipaikka. Aivan käsittämätön löytö taas. Kun auto oli saatu parkkiin istumme syömään juustoa ja juomaan olutta. Juustopakkauksesta löytyi myös bonusjugurtti sekä pari salamia. Ne katosi napaan oluen kera.

 
Google Photos Refresh Token invalid. Please authenticate from Photonic → Authentication.
Error encountered during authentication:
{
  "error": "deleted_client",
  "error_description": "The OAuth client was deleted."
}
See here for documentation.

Kierros talossa

2019-06-19

Ajoaika: N/A
Sähkökilometrit: N/A
Keskikulutus: N/A
Kokonaiskilometrit: 4692 km

Aamulla tuli herättyä vasta klo 6! Voisiko tämä johtua siitä, että ei tullut syötyä eilen illalla? Aamulla joogatessa oli jo kauhea nälkä. Korjaamme ruokailua. Joogaaminen etenee. Jo nyt, vasta puolentoista viikon tekemisen jälkeen, pystyn huomaamaan venyvyydessä muutoksia. Puoli tuntia venytyksiä, jotka saavat miehen hikoilemaan, ilmeisesti oikeasti venyttää :D.

Keskiviikko on toripäivä. Meillä on käytössä isänniltä saadut polkupyörät. Minun käytössä olevassa polkupyörässä on varmaan toisen maailman sodan aikainen satula. Se on todennäköisesti jonkinlainen kidutuslaite. Aikaisemmin sen kulma oli yläviitossa, mikä tarkoitti munien puudutusta yhtään pitemmillä matkoilla. Eilen käänsin satulan hieman alakulmaan. Nyt se nahkainen pikku p**kele on täysin mahdoton. Kulma on vain vähän alaspäin, mutta tämän seurauksena siinä on liki mahdoton istua. Kädet on jännittyneenä kuin alaspäin katsova koira -asennossa, pakottamassa minua taaksepäin satulassa. Satulan takaosassa ei voi istua, siellä se penkki on niin leveä, että se ottaa kiinni reisiin kun polkee. Oikean asennon löytäminen tuolle satulalle tulee olemaan haaste. Mahdollisesti se oikea asento löytyy kun kyseinen satula on pienen järven tai joen pohjalla ja sen tilalla pyörässä on uusi satula.

Se vähä saksaa mitä on tullut miesten opittua on opittu Call of Duty 1:stä ja Call of Duty 2:sta, nuo ovat tietokonepelejä. Minun tajuntaani on iskoistunut, että jawohl huudetaan aina. JAWOHL! ja sitten ammutaan tai tehdään jotain hyvin sotilaallista. Jawohl pistää minun korvaan ja tuntuu niin totaalisesti olevan pois paikaltaan kun torilla vanhempi nainen sanoo jawohl aina välillä, kun asiakkaat kysyvät jotain. Se tuntuu niin epärealistiselta – se tuntuu sarkastiselta, mutta se on ihan normaalia puhetta 😄’

Työpäivä venähti oikein kunnolla. Sain vihdoin kehiteltyä kauan visoimani kertakäyttöisen logianalysointivirtuaalikoneen toimintakuntoon. Ilta meni sitä paketoidessa ja tuotteistaessa. Krista teki GTD katselmointia koko illan. Kun sain paketoinnin valmiiksi otin kirjan käteen ja kiipesin puuhun. Luin siellä ainakin tunnin verran. Erittäin mukava paikka, tulen viettämään siellä enemmänkin aikaa.

Asumme tämän kesän ison talon alakerrassa. Tämä alakerta on rakennettu täysin erilliseksi yläkerrasta kylppäreineen ja keittöineen. Täällä on jopa oma sisäänkäynti. Tänä vuonna työpäivän aikana minä olen makuuhuoneessa ja Krista olohuoneessa. Italiasta opittu kirjajekku toimii ja täälläkin käytetään kirjoja korottamaan lisänäyttö läppärin näytön korkeudelle. Työpisteen ergonomia ei ole ihan A-luokkaa johtuen liian korkeasta työpöydästä, mutta kyllä tällä pari kuukautta hommia tekee. Keittiö on italiareissun tavoin rajoittunut työskentelypintojen suhteen – erityisesti tiskin kuivaus vie kovasti tilaa. Olohuoneeseessa ei oleskella työpäivän ulkopuolella, mutta eipä se viihtyvyydeltään ole niin mahtava, että siinä kauheasti menettäisi. Näkymä olohuoneesta on tosin kiva. Parasta asunnossa on kylpyhuone! 🙂

 
Google Photos Refresh Token invalid. Please authenticate from Photonic → Authentication.
Error encountered during authentication:
{
  "error": "deleted_client",
  "error_description": "The OAuth client was deleted."
}
See here for documentation.

ihan tavallista arkea

2019-06-18

Ajoaika: N/A
Sähkökilometrit: N/A
Keskikulutus: N/A
Kokonaiskilometrit: 4692 km

Uusi heräämisrytmi toimii. Tänään tosin valitsin torkkua sängyssä yhden torkun verran, koska heräsin jälkeen viiden. Nousin silti ennen kuutta. Nyt paljastuu uusi ongelma. Mitäs sitä tekisi ennen kuutta, kun ei kauheasti voi meteliä pitää. Seuraavaa aamua varten laitan hakkeriläppärin, jotta voin hakata HTB:ta tai kehittää työkaluja. Kristakin nousi kuudelta. Joogan jälkeen hän lähti lenkille, minä aamiaiselle.  Unelmatalo jatkaa muuttumistaan unenomaiseksi, kuten Kristan aamulenkkikuvasta näkyy.

Työpäivä viuhahti ohi – kuten kuuluukin. Illalla oli edessä auton pesu, liki 4700 kilometrin jälkeen sille on hyvä antaa isompi pesu. Työpäivän jälkeen lähdin pesulalle. Olin jo eilen valinnut pesulan, jotta tänään ei olisi mitään tekosyitä olla lähtemättä. Pesu oli valittu sen positiivisten arvioiden vuoksi. Tämä laittoi sen yli muiden

Pesulan toimintamalli oli tuttu Italian reissulta. Meni hetki löytää polettiautomaatti, mutta sen jälkeen homma luonasi. Arvostelu piti paikkansa! Pesun jälkeen auto kiiltää kuin apinan perse. Siinä on vastaavasti myös muutaman ötökän purujäljetkin, osaa jäljistä ei vaan saanut hinkattua pois. Paluumatkalla poikkesin Aldiin katsomaan viskivalikoimaa. Se oli todella surullinen, joten otin jotain saksalaista leipäjutskaa ja saksalaista punaviiniä suruuni. Talon pihaan peruttaminen on haasteellista. Se on enemmän tai vähemmän joka kerta mennyt jotenkin pieleen. Tällä kertaa se meni vähän enemmän pieleen. Tässä pihassa on erilaisia matalia pieniä haasteita mihin ei pidä osua. Olen koko ajan pelännyt osuvani joko lamppuun, puuhun, lavaan, korokkeisiin. En ollut osannut pelätä, koska en ollut tiedostanut esineen olemassa oloa, isoa tiiliharkkoa. Kääntäessäni auton kuskin puoleinen puskurin nurkka osui tähän harkkoon. Onneksi se on kevyt, muovipuskuriin jäi pari mustaa naarmua. Ne varmaan voi joku Suomessa tasoittaa pois kohtuu hintaan. Ensi kerralla varomaisemmin.

Ilta meni meillä kummallakin nauttien kirjasta talon pihalla ja vähän myöhemmin minulla HTB:n haasteisteista nauttien. Sain user flagin vihdoin tuosta koneesta irti. Nyt on edessä local privilege escalation. Näyttää ajatusta vaativalta hommalta, joten jätin sen huomiselle aamulle – jotain tekemistä ennen kuutta 🙂

 
Google Photos Refresh Token invalid. Please authenticate from Photonic → Authentication.
Error encountered during authentication:
{
  "error": "deleted_client",
  "error_description": "The OAuth client was deleted."
}
See here for documentation.

Uudenlainen, aikaisempi, arkiaamu

2019-06-17

Ajoaika: 1h 41 min
Sähkökilometrit: 56 km ( 52%)
Keskikulutus: 3.9 l / 6,05 kWh / 100km
Kokonaiskilometrit: 4692 km

Kuuntelemme ajomatkoilla mielenkiintoisia kirjoja. Ne ovat erilaisia itsensä kehittämiskirjoja. Kesällä on hyvää aikaa kehittää ja tuunata arkirutiineja. Yksi näistä tuunattavista arkirutiineista on aamu. Herään usein luonnollisesti jonkin verran ennen kuutta, mutta en koskaan nouse ennen kuutta. Olen jo pitkään halunnut korjata tämän, joten tänään alkoi korjaustoimenpiteet. Keittiössä odottaa suklaa-aprikoosi minua, jos nousen ennen herätyskelloa sen syömään. Tänään aamulla nappasin suklaa-aprikoosin 🙂. Kristakin tuunaa heräämistään. Turhan monena aamuna on käytetty kerran torkkunappia. Nyt kännykkä on herättämässä toisessa huoneessa, joten torkutusta ei tapahdu. Uuden terävämmän heräämisen jälkeen edessä oli joogaa. Jo näin viikon jälkeen on huomattavissa eroa ainakin miespuolisten venyvyydessä. Myönnettäköön, että minulla tuo jooga ei tällä hetkellä ole hengitysharjoitus vaan venytysharjoitus. Keskittyminen on siellä hallitun venyttämisen puolella ja hengitys hoituu itsestään 1… 2…3…4…5… kertaa 🙂

Aamulenkin sijaan otin ibuprofeiinia ja suunnittelin miten saisin syvää työtä (deep work) enemmän aikaiseksi. Rakentelin työpäivän runkorakennetta uusiksi. Nokia-ajan sähköpostitemppuilut toimivat yhä ja 0-viestin inbox on helppo pitää. Palaverejakin on todella vähän – niin kuin kuuluukin, joten kyse on enää keskittymisen fokusoimisesta kunnolla. Keskittymistä saadaan mm. olemalla lukematta sähköposteja kahteen ekaan tuntiin – niinä tunteina tehdään päivän kovin kehitystyö :).

Tänään jotkut kaksi henkeä kävivät pannuhuoneessa keskellä päivää. Pannuhuone on “meidän puolella”, vaikkakin lukittavan välioven väärällä puolella meistä katsottuna. Käytämme sitä tilaa auton reissuvarusteiden säilyttämiseen. Kuulimme höpötystä, naurua ja meidän kamojen (!!!) siirtoa. Toki, ne oli pinottu ihan suoraan pannuhuoneen oven eteen, sillä me emme käytä sitä huonetta. :D. Emme koskaan saaneet selville mitä he tekivät pannuhuoneessa, mutta kunnon saksalaisina he olivat siirtäneet meidän kamat takaisin oven eteen \o/ 😄

Illalla kävin Lauphaimissa treenaamassa ja vetämässä treenit. Kunnon hikitreenien puolessa välissä vasemmalle puolelle palasi tuttu rohina. Voi, että olen kiitollinen siitä. Tämä kertoi minulle tässä ja nyt, että valitsin oikein kun peruutin E1-leirin. Lauantaina Matthiaksen yli viiden tunnin treenien jälkeen olin hieman pettynyt, että olin mennyt peruuttamaan E1 leirin. Sen päivän pohjalta olisin kestänyt sen. Rohinan vuoksi tiedän, tiedän, että valitsin oikein. En olisi kestänyt leiriä. Tämä poistaa kaiken harmituksen. Nyt myös tiedän miksi en havainnut tätä aikaisemmin. Kun se on melkein parantunut voin treenata lujaa ja paljon, vasta parin päivän päästä on selkeitä ääniä ja tästä varmaan päivä tai kaksi treenausta eteenpäin ja on vahvoja tuntemuksia. Nyt myös tiedän, että tarvin 2 viikkoa joogaa ja ibuprofeiinia ennen kuin olen mahdollisesti tämän taklannut. Huomenna jooga tulee maistumaan tavallista paremmin, koska tiedän nyt minulla on tunnettu paholainen käsissäni tuon kyljen kanssa.

Baijerilainen toinen aamiainen

2019-06-16

Ajoaika: 3 tuntia
Sähkökilometrit: 66 km  (22%)
Keskikulutus 6.6 l / 0.3 kWh /100km
Kokonaiskilometrit: 4587 km

Edellisenä iltana teimme isäntien kanssa järjestelyjä aamutiimille. Aamutiimille opetettiin kahvinkeitto italialaisella helvetinkoneella ja näytettiin jääkaapin ovi. Kaikki oven toisella puolen oleva on vapaata riistaa. Nämä opit muistaen aamutiimi aloitti yksinäiset aamutoimensa vähän yli kuusi. Kunnon suomalainen kahvinkeitin pitää pientä porinaa keittässään vettä. Italialainen helvetinkone pitää kiitettävää ääntä tehdessään kahvia, mutta kunnon pulputus, pulina ja pärinä saadaan aikaan siitä kun jatketaan sitä surullista expressoa kuumalla vedellä. Se kuuma vesi tulee sykäyksissä ja roiskien, koska sen veden kun on tarkoitus vaahdottaa maitoa. Tämän lystikkään ja hitaan kuuman veden tuoton lisäksi se pikku vempain pitää järkyttävää ääntä tehdessä tätä yksinkertaista toimea. Koneen metelistä huolimatta kukaan muu talossa ei osoittanut heräämisen merkkejä.
Aamutiimi eli omaa rauhallista elämäänsä kolme tuntia ennen kuin muut heräsivät. Siinä ehti hyvin suunnittelemaan Juhannuksen, tekemään viikkokatselmoinnin, lukemaan kirjaa ja tekemään lisää kahvia italialaisella helvetinkoneella sekä syömään ensimmäisen aamiaisen. Juhannuksena käymme tislaamossa, Kotkan pesällä (kiitos Kim!) ja Itävallassa. Semmoinen näppärä pikku reissu.

Minähän uppoudun paikallisiin kulttuureihin 100% ruuan kautta. Italiassa pasta, Ranskassa patonki, Saksassa Bavarialinen baijerilainen toinen aamiainen. Matthias oli ystävällisesti varustautunut tarjoamaan meille perinteisen toisen aamiaisen. Baijerissa tämä toinen aamiainen pitää sisällään Weißwurst makkaraa, pretseleitä, makeaa sinappia ja vehnäolutta. Aamiaispöydässä minä olin siis ainut, joka teki tätä kulttuurillisesti täysin oikein – toisena aamiaisena. Toinen aamiainen oli erittäin hyvä – kaikki asiat toimivat siinä, myös vehnäolut :D. Aamiaista piti sulatella pieni hetki, ennen kuin uskaltautui auton rattiin. Sade auttoi meitä myös tekemään lähtömme hyvin rauhallisesti. Meillä ei ollut erityinen kiire lähteä tutustumaan Rebensburgin historialliseen keskustaan kunnon sateessa. Poistuessamme kuitenkin vielä satoi.

Ajoimme ensimmäisen Rebenburg yömme parkkipaikalle ja jäimme odottamaan sateen loppumista. Tässä vaiheesa aamutiimiä hieman ramaisi, joten se osa joukkueesta otti pienet tirsat autossa odottaessaan sateen loppumista. Toinen puoli joukkueesta taasen teki viikkokalsemointinsa ja opiskeli saksaa.

Sateen loputtua lähdimme tutustumaan keskustaan. Ennen historiallista keskustaa poikkemisimme torille, joka oli parkkipaikan vieressä. Tämä tori oli täynnä kankaita ja kaikkea ompelemiseen liittyvää kamaa. Mitään muuta sieltä ei löytynyt ja väkeä oli vaikka kuinka paljon. Paluumatkalla nappasimme täältä silitettävän paikan, sillä yhdessä minun paidoista on rakkaan edesmenneen Tigu-rotan viimeinen terveinen – pieni reikä selkäpuolella.

Emme lopulta ehtineet kovin paljoa Regensburgissa kävellä. Joukkueelle iski nälkä katedraalin jälkeen joten poikkesimme kahvin sijaan burgerille. Burgeripaikka oli todella hyvä! Söimme ja juttelimme siellä reippaasti yli tunnin. Ruokailu virkisti joukkuetta todella paljon. Valitettavasti tässä vaiheessa kello oli jo niin paljon, että museoihin ei enää päässyt. Niinpä kävelimme kaduilla ihastelle vanhaa kaupunkia ennen kuin siirryimme autolle ajamaan takaisin Bad Saulgauhun. Tästä kaupungista en saanut kertaakaan kunnon rehellistä filtterikahvia, joten ennen kuin lähdimme matkaan tein kunnon kahvia itse parkkipaikalla. Se kahvi oli mahtavan makuista – selvästi parempaa kuin italiaisten vitsaus maailmalle – expressokahvi.

Illalla asunnolla purimme kamat paikalleen ja siirryimme nukkumaan. Yläkertaan on tullut joku asustelemaan ainakin täksi viikonlopuksi. Emme ole nähneet tai kuulleet vilaustakaan hänestä vielä.

 
Google Photos Refresh Token invalid. Please authenticate from Photonic → Authentication.
Error encountered during authentication:
{
  "error": "deleted_client",
  "error_description": "The OAuth client was deleted."
}
See here for documentation.

Magaa, harppuja ja viskiä

2019-06-15

Ajoaika: ??
Sähkökilometrit: ??
Keskikulutus ??
Kokonaiskilometrit: ??

Kuudelta herätys autossa. Yö oli tämän kesän mukavin toistaiseksi. Lämpöä riitti, mutta ei kohtuuttomasti. Nukkumalla ilman peittoa ja turhia vaatteita yö oli mukava. Aamu-urheilun sijaan köllimme autossa. Seitsemän aikaan alkoi ruuanlaitto. Illalla paikkaa riivanneet hyttyset olivat kadonneet ja aamiaisen laitto oli hyttysvapaa. Rivakan aamiaisen jälkeen lähdimme ajamaan Matthiaksen kämpälle. Olimme sopineet tapaamisen kello kahdeksaksi aamulla.

Matthias on magaaja, joka oli Suomessa muutama vuosi sitten vaihto-oppilaana. Hän treenasi meidän salilla silloin. Magan salojen lisäksi opetin hänelle viskin juonnin salat. Päivän agenda oli jo aikoja sitten sovittu. Krista lähtee Glissandon tehtaalle shoppailemaan nuotteja ja ihmettelemään harppuja. Minä ja Matthias treenataan koko päivä Krav Magaa. Kumpikin on menossa E1 kokeeseen, kumpikin treenaa maalia kohti.

Tapasimme pikkasen ennen kahdeksaa Matthiaksen talon edessä. Mies ennusti meidän tarkkuuden ja oli itse pihalla myös muutamia minuutteja etukäteen. Tämä pilasi minun ajatukset käytännönjäynästä. Vaihdoimme tervehdykset ja päästimme Kristan matkaan. Täältä oli vielä noin puolentoista tunnin matka Glissandon tehtaalle. Kristan päivä siellä oli hyvin antoisa.

Me lähdimme treenaamaan kahvikupin jälkeen. Treenasimme kevyesti ja teknisesti 5 tuntia käyden läpi melkoisen määrän materiaalia. Kummaltakin löytyi tekniikkavirheitä, mitä toinen osasi korjata. Treenien keskustelimme samaan E1 kokeeseen osallistumisesta. Marraskuun E1-leiri Nürnbergissä tulee olemaan minun uusi E1 maali. Käytännönjärjestelyt kuntoon ja minulla on hyvä treenipari E1 -leirille ja jos säkä käy, ja pystymme vaikuttamaan tasokoe pareihin, E1 -kokeeseen. Kyljen tulehdus näyttää olevan parantumassa. Treenaus ei aiheuttanut kevyitä tuntemuksia enempää oireita vasemmassa keuhkossa.

Meidän kaikkien piti tavata kolmelta Matthiasen kämpillä ja chillailla. Kristalla oli ollut niin kivaa harpputehtaassa, että hän oli puolitoista tuntia myöhässä aikataulusta. Tämä ei ollut mitenkään ongelma, sillä iltapäivän ja illan ohjelma oli kirjaimellisesti chillauasta, syömistä ja viskienmaistelua. Seuraamme liittyi yksi Matthiaksen ystävistä, joka oli myös viskien ystävä. Hän on myös fysioterapeutti joten alkuillasta haastattelimme häntä kyljestäni. Hän kertoi, että se ääni mitä kuulen vasemmasta kyljestä on yleisin oire tulehduksesta keuhkoa ympäröivässä kalvoissa/ihossa. Lepo, sopiva venyttely (kylkeä/keuhkoja avaava) ja ibuprofeiini on se millä se paranee. Ibuprofeiini pitää vetää niin kauan, että oireet poistuvat. Tämä on mahtava uutinen! Kerrassaan mahtava! Voin ihan kohta aloittaa kesäkuntotreenit, mitkä olen suunnitellut ja jatkaa Magatreemista kovaa taas ihan kohta.

Söimme, juttelimme ja maistelimme viskejä keskiyölle saakka. Kokonaisuudessaa päivä oli koko seurueelle niin rentouttava ja mukaansa tempaava, että kuvia ei muistettu ottaa, eikä tietenkään auton ajotietoja.

 
Google Photos Refresh Token invalid. Please authenticate from Photonic → Authentication.
Error encountered during authentication:
{
  "error": "deleted_client",
  "error_description": "The OAuth client was deleted."
}
See here for documentation.

Ajo Regensburgiin

2019-06-14

Ajoaika: 4 h 9 min
Sähkökilometrit: 97 km (28%)
Keskikulutus: 6.4 l / 1.5 kWh per 100km 
Kokonaiskilometrit: 4007 km

Sähäkkä herääminen ja siitä heti joogaamaan. Pidän meidän aamujoogasta. Se herättää hyvin, ehkä jopa paremmin kuin lenkki. Näyttää siltä, että halusta huolimatta, että vielä perjantaina pysty seisomaan käsivarsillani jalat lotusasennossa. Sitä pitää hieman työstää. Liikettä ei suotta kutsuta vaativammaksi joogaliikkeeksi. Kesän lopulla se todennäköisesti kulkee. Krista jatkaa aamulenkillä löytämänsä unelmatalon dokumentointia. Siellä operaatiot etenee ja unelmatalo purkaantuun hissukseen osiin :D.

Auto ja kamat pakkaantuivat hiljalleen työpäivän aikana, joka meni taas kuin siivillä ohi. Meillä on jo valmiit listat mitä pakata reissuun mukaan. Puoli tuntia työpäivän lopettamisen jälkeen olimme autossa. Kaadoimme lasit kuohuvaa ja lähdimme liikkeelle. Ajoimme kuohuvat kädessä useamman kilometrin. Puolet joukkueesta koko tämän hyvin huvittavaksi, toinen puoli tunsi olonsa juhlavaksi. Mielenkiintoisena huomiona voidaan mainita, että keskikonsolin kahvikupin pidikkeet sopivat kuin nenä päähän shampanjalaseille.

Päivän ajomatka muodostui pysähdyksestä roskattomaan kauppaan, joka oli meidän matkan varrella varsinaiseen kohteeseen eli Regensburgiin. Roskattomasta kaupasta tuli ostettua sopivasti täytteitä purkkeihin. Sen jälkeen vedettiin iltapalaa nassuun ja lähdettiin matkaan. Olimme yhdeksän jälkeen Regensburgissa. Ensimmäinen toimenpide oli auton tankkaaminen. Se pääsi tällä kertaa punarajalle saakka. Ensimmäinen kerta kun pitkillä reissuajoilla päästin sen noin alas. Huoltoaseman pihassa bongasimme hiiriä. Voi pojat ne oli vikkeliä! Olen melko varma, että ne pohti kesyhiiren elämää versus villi vapaus, joka heillä nyt on, kun he kurkkivat puun takaa meitä hyvin uteliaina. Koitin ottaa kuvaa, mutta sain kuvaan vain yhden takamuksen. Niitä oli ainakin kolme ja ne kurkki niin penteleen söpösti. 🙂

Illan majapaikka löytyi Kristan toimesta taas. Hän on ilmiömäinen löytämään yöpymisparkkiksia. Tällä parkkisella on runsaasti matkailuautoja viettämässä yötä meidän kanssa. Yöstä tulee lämmin. Jostain syystä täällä päin Saksaa on liki 30 astetta lämmintä.

 
Google Photos Refresh Token invalid. Please authenticate from Photonic → Authentication.
Error encountered during authentication:
{
  "error": "deleted_client",
  "error_description": "The OAuth client was deleted."
}
See here for documentation.

Tyhjä arpa lääkärien suhteen

2019-06-13

Ajoaika:  N/A
Sähkökilometrit: N/A
Keskikulutus: N/A
Kokonaiskilometrit: 3655 km

Eilisen myöhäisen illan ja syömättömyyden vuoksi (söin viideltä iltapäivällä viimeisen kerran) aamulla klo 6.00 ei mies noussut sängystä. 6.20 mies ilmoitti sängystä, että ei pysty joogaamaan. 6.26 aurinkotervehdys lähti liikkeelle, 6.56 mies oli kuin uudestisyntynyt jäykkä mies. Ilmeisesti jooganaisten kivunsietokyky on aivan käsittämättömän korkea, sillä lotusasento on tuskainen, eikä jalkani ollut vielä edes kunnolla solmussa. Ei voi kuin nostaa hattua kivunsietokyvylle. 😉

Klo 7:00 naiset lähti lenkille ja miehet aamiaiselle. Klo 08:00 oli miesten vuoro poistua talosta ja lähteä käymään läpi kaupungin eri lääkäreitä tossutekniikalla. Ensimmäinen lääkäri – ei vastaanottoa tänään, toinen on hammaslääkäri, kolmas! Auki! Vastaanottovirkailija! HA! Voitto! Vaan ei, ei. Hän ei puhu sanaakaan englantia. Google translate ja tuskainen työstö. Täällä ei ole lääkäreillä vastaanottoa tänään, kukaan ei puhu englantia. Ei, hän ei osaa kertoa yhtään lääkäriä joka osaisi. GRRRRRR. Lääkäri nro 4, hammaslääkäri. Lääkäri nro 5, lomilla. Lääkäritalo nro 6 – ei löydy. Lääkäri nro 7 – lomilla. Tässä kohtaa luovutin. Ensi viikolla olisi urheiluvammoihin erikoistunut lääkäri palannut lomilta, tiistaista klo 13.00 alkaen. Koitetaan sitä silloin. Klo 9 olin takaisin töissä – joo, tää kaupunki on niin pieni, että tunnissa pyöräilin keskustaan, kävi läpi 7 lääkärimestaa ja tulin takaisin. Olen karvan vajaa valmis luovuttamaan tuon kyljen tutkimisen täällä Saksassa. Arki toimii, voin joogata, voin lenkkeillä ja voin treenata Magaa tunnin tai kaksi viikossa ilman että se kylki tuntuu pahalta. Jos se on vielä Suomeen palattaessa ongelma, asiaa pitää tutkia/hutkia oikein todenteolla.

Arkipäivät tuntuvat sujahtavan ohi. Tämäkin työpäivä vain lensi ohi. Verkko toimii, elämä on työelämäarkea.

Illalla oli viikonlopun reissua varten kevyttä pakkausta. Viikonloppua varten tarvitaan viskipullo, joten sitä lähdettiin hakemaan supermarketista nimeltä Kaufland. Google mapsiin maali ja 7 minuutin pyöräily. Löytämämme Kaufland oli aut… iotunut työmaa… Lisää googlailua, Krista tietää että sähköautonlatausohjelma sanoi Kauflandin olevan eri paikassa ja sen pihassa on sähkölatauspistoke. Arvomme, etsimme ja loputa löydämme uuden Kauflandin. Viskivalikoima on valitettavasti heikko. Otamme sentään samalta valmistajalta olevan viskin. Halusin ostaa viime kesänä löytämäni Ardbergin An Oan, mutta sitä ei löytynyt. Otimme Ardbergin 10 vuotiaan ja polkupyörään lukon, sekä seurusteluviinin autoon. Seurusteluviini on tarkoitettu muihin tutustumiseen kun löydämme yöpymisparkin tai yövymme leirintäalueella.

Ilta oli kaunis, kuiva ja lämmin, joten lähdimme Bad Saulgaulin keskustaan etsimään ja tutkimaan kaupunkia. Tutkimisessa tuli kuuma, joten poikkesimme jädekahvilaan ottamaan kunnon jädeannokset. Tilaamani jädeannos oli ISO, sen tunkeminen napaan aiheutti yhden kerran kylmästä johtuvan päätuskan, sekä melkein kuvottavan olon, kun koko annos oli tungettu napaan. Saatoin syödä koko kesän jätskit kerralla. *urgh* Jäätelön vilvoittamana lähdimme tepastelemaan Bad Saulgaussa vielä hieman lisää. Näytin Kristalle surkean kaupan (NORMA), jonka jälkeen lähdimme takaisin kämpille. 

Tänään on edessä aikainen nukkumaanmeno. Viime yö vaatii verojaan.

 
Google Photos Refresh Token invalid. Please authenticate from Photonic → Authentication.
Error encountered during authentication:
{
  "error": "deleted_client",
  "error_description": "The OAuth client was deleted."
}
See here for documentation.