Insanityn kasaaminen

Olen jo Nightmaren kasaamisen kohdalla suunnitellut videovani homman ja tekeväni siitä pienen koostevideon. Valitettavasti en koskaan tehnyt koostetta Nightmaren kasaamisesta, vaikka tallensin videota sen kasaamisesta melkoisen määrän.

Nyt tein koostevideon Insanityn kasaamisesta koekäyttöä varten. Tällä kasaamisella ja käynnistyksellä on siis tarkoitus testata komponenttien toiminta. Operaatio päättyi onnistuneesti, joskin Nightmare kaatui juuri loppuvaiheilla kun liitin koneeseen kiinni kännykän. Saattaapi olla kyseisen koneen emolevy menossa.

Dreaming about Insanity

Pyörräillessäni vision mitä kaikkea Insanity voisi tehdä. Ensimmäisenä tuli mieleen MökkiLAN serverin virtualisointi. Voisin ottaa kloonin MökkiLAN serveristä ja pitää siitä kopioita Insanityn kovalevyllä. Sitä käytettäisiin, jos varsinaisen serverin rauta pettäisi. Sitten aloin ajattelemaan isommin. Insanityssä on niin paljon potkua, että se voisi virtualisoida varakoneen jollekulle muulle. Jos jonkun muun kuin minun kone hajoaa, Insanityn tehoja voitaisiin käyttää virtuaalipelikoneen pyörittämiseen ja LAN:t voisi jatkua minimihäiriölllä. PCI passthrough mahdollistaisi näytönohjaimen näyttämisen suoraan virtuaalikoneen sisään, jolloin virtuaalikoneella olisi suora rautatason päässy Radeon 390X:n. Tutkiessani asiaa paljastui, että tämä ei ole mahdollista tehdä käyttöjärjestelmän (Windows tahi Linux) sisältä. PCI passthrough toimii vain rautatason virtualisoinnissa hyper-v:n avulla, mutta sellaisen minä osaan rakentaa }:-]. Tästä seuraa, että minun pitäisi pystyä tekemään VMware ESXi:n avulla 2 virtuaalikonetta, joilla on kummallakin pyhitetty näytönohjain sekä useita ytimiä ja vaikkapa 16 GB muistia. Ylijääneellä muistilla ja ytimillä voisi pyörittää vielä sitä MökkiLAN:n serveriäkin ja jotain muuta pientä… Kun koneeseen kiinnitetään 2x näppis ja 2x hiiri sekä kumpikin näytönohjain kiinnitetään omaan näyttöönsä, pitäisi kummankin virtuaalikoneen toimia täysin itsenäisesti ja näin kahden eri henkilön pitäisi pystyä pelaamaan sillä koneella yhtä aikaa omia pelejään täysin toisistaan riippumatta. Saisin aikaan kahden hengen lanit! Tämä on tehty jo aikaisemmin, https://www.youtube.com/watch?v=LuJYMCbIbPk, mutta ei minun toimesta.
Lyödään koneeseen ylimääräinen 512 GB SSD kovalevy, joka jaetaan kahtia tätä kyseistä skenaariota varten. Tässä on softa tason haaste, jonka haluan toteuttaa!

Henkilökohtaista palvelua

PicMonkey CollageKuten alunperin totesin kotelo voisi olla se hulluus tällä kierroksella. S-framen alustavat mittaukset näyttivät huolestuttavilta. Kun joulun välipäivinä kävin Jimms:ssä näin siellä S-framen pöydälle esittelyssä. Huomasin silloin tehneeni mittavirheen, mutta en tiennyt kuinka iso se konkreettisesti oli.

Kun kaikki osat oli lyöty lukkoon oli jäljellä enää kotelon valinta. Olin jo kerran luopunut S-framesta ja valinnut tilalle In Winin 909:n, mutta sitten näin sen S-framen Jimms:llä. Se poltteli, se kutkutti! Niinpä kun tilasin komponenttini Jimms:ltä kysyin voisinko tulla mittailemaan komponentteja sen sisälle. Tarkemmin halusin tietää emon ja jäähdyttimen sopivuuden. Kotelohan ei tue EATX emolevyä, mistä seuraa pari asiaa.

  1. Ruuvipaikat eivät täsmää
  2. Emolevy vie enemmän tilaa kuin on tarkoitettu

Iloiseksi yllätyksekseni sain kutsun tulla heidän aukioloajan päätteeksi liikkeeseen, niin pääsen mittailemaan koteloa ilman muiden asiakkaiden häirintää! WOOOT! Tänään, 2016-01-20, menin paikalle ja vietin siellä iloisen 45 minuuttia mittallen, jutellen, ihmetellen. Opittuja asioita on mm. kotelo on epävakaa, jos vain toinen lasilevy poistetaan. Tilaa jäähdyttimelle ja sen tuulettimille on 7.1 cm tasan. S-frame clubin muista asennuksista tiedän, tai luulen tietäväni, että muut komponentit sopivat ongelmitta. Emolevyn kiinnitysruuveja ei saa läheskään kaikkia kiinni, mutta tuomitsen että riittävän monen saa. Pariin kohtaan pitää alle laittaa kiinnitustappi ja tappiin liimata jokin eriste, sillä emolevy tarvitsee tukea altapäin.

Mahtavan henkilökohtaisen palvelun ja mittailun lopputulos oli: Otetaan kotelo! VISA vinkui ja vikinä kuuluu vieläkin rahapussista. Nyt kotona työpisteen vieressä on isoimmat komponentit. Prosessoreja ja muistia vielä odotetaan kieli pitkällä.

Insalitylle virtalähdettä

Virtalähteen vaatimukset määrittyy seuraavien tekijöiden pohjalta
  1. Järjestelmän tehonkulutus
  2. Järjestelmän tarvitsemien kaapelien määrä
  3. Koneesta on tarkoitus tehdä näyttävä => kaikki johdot pitää olla irrallisia
Aloitetaan tehovaatimuksista
CPU: 85 W * 2 = 170 W (Intelin speksit)
GPU: 300W * 2 = 600 W (nettiarvioiden keskiarvo)  (Valmistaja: Minimum Power Supply Requirement : 750 watt)
SSD: 7 W = 7 W
Emolevyn piirisarja: 7W = 7W
Muistit: 1.2 Wattia * 8 = 9.6 W
elikäs, elikäs 800 wattia voisi olla tehovaatimus. Vesijäähy laittaa ehkä 20-50 wattia lisää teho kuormaa, mutta ollaan hyvin lähellä 1kW virtalähteen tehontuottoa (80-90%) tehokkuus. 1.2kW virtalähdettä katsomaan siis.
Järjestelmä tarvitsee emolevyä varten
1×24 pinnisen johdon
2×8 pinnisen johdon
1×6 pinnisen johdon
Näytönohjaimet tarvitsevat
1×6 pinnisen johdon
1×8 pinnisen johdon
Virtalähteestä pitää siis saada 4×8 pinniset, 3x 6 pinniset johdot vähintään ulos emolevyn virtajohdon lisäksi.
Valitaan hieman Jimmsiä surffattuani Cool masterin 1200W 80+ Platinum tarkempaan syyniin. Techpowerup arvostelun jälkeen olen vakuuttunut virtalähteestä. Se vaikuttaa hyvältä. Arvostelussa mainittiin Super Flower 1200W erityisen hyvänä laitteena. Kävin vilkaisemassa sen arvostelun. Se on Jimmsillä 30€ halvempi ja ilmeisesti parempi, mutta ja tämä on ISO mutta. Siinä tulee LEDejä… Ei LEDeille, ellen itse niitä sinne valoitustarkoituksiin asenna. Eli, Cool Master 1200W 80+ Platinum näyttäisi hyvältä. S-frame tosin asettaa virtalähteen mielenkiintoiseen asentoon tuulettimen suhteen. Kaikissa muissakin isoissa virtalähteissä tuuletin on pohjassa, joten ei kai se ole iso ongelma? Eihän? – Ei!
Tilanne 2016-01-18
Asus Z10PE-8 WS
Intel E5-2620v3 x2
Kingston KVR21R15S4K4/32 x2
XFX AMD Radeon R9 390X DD x2
Samsung 512GB 950 PRO SSD
Cool Master 1200W 80+ platinum

Insanitylle kovalevyä

Minulla oli perskutina että emolevy tukee nopeinta, uusinta, hienointa SSD levyille tarkoitettua liitintä. Mikä se on ja mitä se tarkoittaa, se ei ollut ollenkaan selvää. M2 oli oma muistikuvani. Aloitin siis emolevyn speksien tarkistamisesta.
Emolevy asettaa rajoitukseksi:  M.2 Socket 3 supports M Key and type 2260/2280/22110 storage device
2260/2280/22110 on fyysisen koon määrityksiä M.2 liittimeen.
Sen jälkeen googlasin M.2 liittimen ja kävin lukaisemassa Wikipedian artikkelin. Minulla on mielikuva, että NVMe on jollain tasolla ongelmainen käyttisboottauksen suhteen. Asiaa pitää googlata, heti kun on löydetty sopivanlainen kovalevy. Kuten Nightmarenkin kanssa ajattelin mennä 100% SSD kovolla, mutta tällä kertaa yhdellä kovolla. RAID ratkaisut työkoneessa on boottia hidastavia, aiheuttaa säätöä sleepin suhteen ja yleisesti tarpeettomia jos turvakopiointi on kunnossa. Samsungin 950 pro näytti hinta/teho suhteeltaan mielenkiintoiselta. Tätä tutkimaan siis! Jimmsin sivuilta löytyy onneksi useita linkkejä arvosteluihin. Sieltä selviää, että NVMe boottiongelma on vain Windows 7 ongelma ja vanhempien emolevyjen ongelma. Itse käyttelen Windows 10:iä, joten käyttöjärjestelmä ei ole ongelma. Emolevyn puolesta taasen Asus nimenomaan suosittelee käyttöjärjestelmälevyksi M.2 liittimessä olevaa levyä, joten sekin ongelma on olematon. Tom’s hardwaren artikkeleissä viitataan siihen että Windows 10:ssä Samsungin magician ei vielä toimi, onneksi nyt tilanne on eri.
Luettuani kolme arvostelua olen vakuuttunut Samsungin 950 pro:n suorituskyvystä. Pitää huomioida, että asema tarvii mahdollisesti ilmavirtausta, sillä se näyttää lämpeävän paljon ja kun se lämpeää liikaa sen teho tippuu.
Tilanne 2016-01-17

Asus Z10PE-8 WS
Intel E5-2620v3 x2
Kingston KVR21R15S4K4/32 x2
XFX AMD Radeon R9 390X DD x2
Samsung 512GB 950 PRO SSD

Insanityn näytönohjain

Näytönohjaimen vaatimukset määrittyy näyttöjeni mukaan. 5 näyttöä, joista 1 toimii display port liittimellä, 2 vaatii dual-DVI liittimen ja 2 vaatii DVI liittimen. Optimaalinen asetelma on display port + 2x Dual DVI yhdessä kortissa, jolloin voin teoriassa pelata 3×30” näytöillä. Kotona ei vain ole tilaa kolmelle 30” rinnakkain, mutta haluan pitää mahdollisuuden olemassa.

Jimms:n sivuille, KAH! Mainos XFX AMD Radeon R9 390X DD 429€. 1DP, 2 DVI-D, HMDI 1, lupaa hyvää! Tosin minulla ei ole käryä kuinka tehokas tuo on, joten googlaamaan näytönohjainten arvosteluja. Futuremarkin katsauksen mukaan kyseessä ei ole huono valinta. Trusted Reviews avaa hieman kortin arkkitehtuuria ja se vähän huolestuttaa. Kortti käyttää vanhaa arkkitehtuuria vähän piristettynä. Toisaalta, en ole erityisen kova pelaamaan, äärimmäinen peliteho ei ole se juttu mitä haen. Näyttöliittimien määrä on se ratkaiseva tekijä ja, jälleen kerran, tarvin näitä kortteja kaksi, joten tarpeettomasta tehosta ei kannata kauheasti maksaa sillä maksan siitä tuplana.

Tarkistetaan kuitenkin se seuraava teholuokka, mikä on R9 Fury. 629€ hinnat alkaen, virtalähde suositus 750W, ei tupla DVI-D portteja. Hinnan kivutessa yli seitsemään sataan euroon luovutan. Ei yhtään tupla DVI-D liittimillä olevaa laitetta. Display portista saa dual DVI signaalin ulos, mutta se vaatii aktiivisen kaapelin, joka maksaa 130€ hinnat alkaen. Eli järeämpi kuin 390X maksaisi vähintään 330€ enemmän yhden näytönohjaimen kohdalla ja kahden kanssa puhutaan 530€. Ei, ei, ei. Mieluummin kolme 390X:ää.

Entäs Nvidia? Olen viimeiset 2 konetta käyttänyt AMD:tä puhtaasti sen vuoksi, että AMD tukee montaa näyttöä paremmin kuin Nvidia, mutta onko tämä vanhaa tietoa? Tutkitaan. Nvidia 900-sarjasta 980 tai enemmän on se mitä tarvitaan Trusted Review:n mukaan 390X vastaan kilpailemaan. Halvin 980:n maksaa 564 €…. Eikä siinä ole DVI –portteja riittävästi. Sama tilanne tulee vastaan kuin AMD R9 fury –sarjan kanssa. Hinta pomppaa liikaa.

Tässä kohtaa googlataan vielä hieman lisää tehovertailuja, jotta ymmärrän varmasti mitä olen ostamassa. Video benchmark sanoo, että Geforce GTX 970:n pieksee 390X:ää hyvinkin. Mikä on kovasti eri tulos kuin mitä edellinen arviointi sanoi. Lisää googlausta! Tämä ei tuottanut muutakuin foormeita, mihin tässä kohtaa en anna kauheasti arvoa.

Säkällä eka valinta näyttää osuneen kohdalleen. Tehoa riittää, hinta on siedettävä, liittimet ovat juuri tarvitsemani! Näytönohjaimeni on siis: XFX AMD Radeon R9 390X DD.

Muistit Insanityyn

Alkuperäinen speksaukseni sanoi, että 32 GB gigaa olisi sopiva määrä muistia. Ensirykäisyllä Jimms:n sivuilta pongasin Kingstonin 64 GB setin, sattui vain osumaan silmään. Aikaisempi kokemukseni muisteista on, että niissä ei oikeasti kannata maksaa mistään hirveän eksoottisesta. Teholisää ei tule samalla tavalla kuin rahaa karkaa. Mitä sen sijaan kannattaa tehdä on laittaa tasan muistikanavien määrän verran muistitikkuja sisään koneeseen.

Emolevy/prosessori vaatii DDR4 2133MHz RDIM/LR-DIMM/NVDIMM muistikampoja. RDIMM oli terminä tuttu (Registered DIMM) peruskamaa palvelimissa, LR-DIMM vaati jo googlauksen – se tarkoittaa Load-Reduction DIMM mikä tukee korkeampia tiheyksiä kuin RDIMM. NVDIMM-termin googlattuani silmät kääntyi ympäri. Muistit on niin tylsää tutkittavaa! Kingstonit on RDIMMejä, Intelin E-2620v3:ssa on 4 kanavaa, joten 4 kampaa riittää!

Olin jo lyömässä lukkoon Kingstonia, kun lueskellessani arvostelua Crucialin muisteista tajusin tehneeni pienen arviointivirheen. Artikkeli näyttää kauniisti eri muistikanava konfiguraatio ja niiden vaikutuksen muistin nopeuteen. Minulla on 2 kappaletta nelikanavaisia prosessoreita: 1 prosessori 4 muistikampaa… 2 prosessoria tarvitsee 8 muistikampaa, jotta kaikki neljä kanavaa saadaan auki. Perkele! Pitää sittenkin kaivella tuota Jimms:n sivua enemmän kuin minuutti ja löytää se oikea setti.

Takaisin Jimms:n sivuille ja suodatin “Hinta (Suurin-Pienin)” käyttöön. Crucialin muistit iskee silmille seuraavana vaihtoehtona. Sitten kun katsoin tarkemmin, arvostelu löytyy muisteista CT4K8G4RFS4213 ja ensin valitsemani muisti on CT4K8G4RFD8213…. Mitäs eroa tuolla sitten on? Single ranked x4 based versus Dual Ranked x8 based. *huoh* Tehdään homma kunnolla, selvitetään nyt sitten tämäkin.

Pikagooglaus kertoo

A memory rank is, simply put, a block or area of data that is created using some or all the memory chips on a memory module.

A rank must be 64 bits of data wide; on memory modules which support Error Correction Code (ECC), the 64-bit wide data area requires an 8-bit wide ECC area for a total width of 72 bits. Depending on how memory modules are engineered, they can contain one, two, or four areas of 64-bit wide data areas (or 72-bit wide areas, where 72 bits = 64 data bits and 8 ECC bits).

Eli, eli… Ei mitään käytännön merkistystä. Oleellista on saada 4 kanavaa käyttöön, joten 4 muistikampaa per prosessori yhteensä siis 8 kampaa. Alkuperäinen speksaus sanoi 32 gigaa muistia, mutta mitä jos sitä vähän hulluttelis ja menis 64 gigaan? Vaihtoehtoja on kaksi:

  1. 2x 32GB Crucial CT4K8G4RFD8213, hinta 641€ Jimms:tä
  2. 2x 16GB Crucial 16GB CT4K4G4RFS8213, hinta 234 € Jimms:stä

Jotenkin tuntuu epäbalansissa olevan kustannukset jos otan 32 gigaa, joten 64 gigaa se on. Sitten syvempi tutkimus Jimms:n sivuilla kertoo, että Crucial:n toimitusaika on varmistamaton. Ilmeisesti olin väärässä vaihtoehtoja onkin kolme ja oikea valinta on Kingstonin 32 GB KVR21R15S4K4 kitti x2, jonka hinnaksi tulee 578€ ja saatavuus on 5-7 työpäivää. Pidän kuitenkin vapauden tiputtaa muistin määrää, jos haluan lopussa parantaa fiilistä laitteen hinnasta ja laskea sitä parilla sadalla eurolla.

Sitten enää näytönohjaimet, kovalevy, virtalähde, jäähdytykset. Jäähdytys on kotelo riippuvainen, joten näytönohjainten jälkeen pitää alkaa pohtimaan / kokeilemaan / mittaamaan Jimms:ssä olevaa S-framea.

Tilanne 2016-01-14

Asus Z10PE-8 WS
Intel  E5-2620v3 x2
Kingston   KVR21R15S4K4/32 x2

Osia lukkoon

Jimms yllätti minut positiivisesti muutama päivä sitten. Kyseisessä liikkeessä on In Win S-frame esittelyssä ihan käpisteltävänä! Tämä sai uutta potkua minun rakennusprojektiini. Nyt jos lukitsen osat kiinni, voisin päästä mittailemaan niitä oikean kotelon kanssa.

Ensimmäisenä pitää lyödä lukkoon emolevy. Tuplaprosessori polku on se mitä haluan. Emolevyjä tutkiessani Asus Z10PE-D8 WS tuli pinnalle uudestaan. Extrabonusta saadaan siitä, että tuon emolevyn saa Jimms:ltä, joten mittaaminen pitäisi olla sen osalta nopeaa ja tuskatonta. Emolevy asettaa prosessoreille vaatimukset, CPU kanta määrittyy sen mukaan. Z10PE-D8 WS pitää sisällään 2x 2011-3 kantaa, joka on hieman erillainen kuin “normaali 2011”, joten vain Intel 2011v3 prosessorit sopii emolevyyn. Tuplaprosessori vaade puolestaan tiputtaa pois kaikki Intelin E-1XXX sarjan prosessorit, vain E-2XXXX sarjan prosessorit käy. Vaihdoehdot löytyvät täältä. CPU on se kivulias komponentti tässä. Haluan paljon ytimiä, mutta siitä seuraa kellotaajuuden lasku tai hinnan nousu. Miksi paljon ytimiä? Koska kellotaajuutta ei saa nostettua :). Lähdin leikkaamaan prosessoritaulukkoa hävittämällä 4 ytimiset prosessorit pois, sitten alta 2GHz prosessorit pois. Tämän rajauksen jälkeen hintahaarukka lähti 417 $ aina 2700$ saakka. Tästä nipusta leikkasin pois kaikki yli 1500€ maksavat. Sitten olin ihan rehellinen itselleni, heitin kaikki yli 1000€ maksavat pois myös. Jäljelle jäi 3 vaihtoehtoa

  1. 2.6 GHz 8 ytiminen, 939$ (E5-2640)
  2. 2.4 GHz 8 ytiminen, 667$ (E5-2630)
  3. 2.4 GHz 6 ytiminen, 417 $ (E5-2620)

Onko 200 MHz 272$ arvoinen? – Ei. Onko 2 ylimääräistä ydintä 250§ arvoinen? – hmmm… HMMM… kyyyyl? Tässä kohtaa mieleen hiipii ajatukset myöhemmin päivittämisestä, mutta ihan rehellisesti se ei tule tapahtumaan, ei vaan tule. Tutkitaanpa reaalihintoja.

Halvimmillaan E5-2630v3 prosessorin saa Suomesta 799€ hintaan (2016-01-11 hinta.fi)

Kun vastaavasti E5-2620v3 prosessorin saa Suomesta 474,90€ hintaan (2016-01-11 hinta.fi)

6 ydintä! 6 ydintä per prosessori sanoo maailma. Ennen kuin lukitaan CPU vastaus, käydään vielä läpi synteettiset testit:

  1. Xeon E5-2620v3 : CPU mark: 9994
  2. Xeon E5-2630v3: CPU mark: 12859

8/6*9994 = 13325 > 12859, ytimet ei suoraan anna 1:1 lisätehoja, mikä vieläkin laskee halujani maksaa ylimääräiset 320 euroa niistä kahdesta ytimestä. Jotta päätöksestä tulee hyvä mieli vilaistaan nykyistä konetta

Näinollen, löydään lukkoon

Emolevy: Asus Z10PE-8 WS
CPU: 2x Intel Xeon E5-2620v3