Month: June 2026

Jättiläisen kotona

italia2026 juha Comments

lauantai, 2026-06-06

Ajoaika: 2h 2 min
Keskikulutus: 11.4 l / 100km
Kokonaiskilometrit: 3362 km
Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0

Aamurutiinit pitää vaikka vieraita on talossa, teimme suosikkimme lonkan/takalinjan venyttelyn. Veikko nukkui aamulla pitkään, eilinen jännitys, sokeri, pomppulinnaliukumäki vaati veronsa. Aamutoimien jälkeen oli ensimmäinen täysiverinen viikonloppureissun pakkausoperaatio. Vanhojen listojen avulla, pieniä muokkauksia tehden se meni ihan OK vauhdilla.

Tämän viikonlopun kohteet ovat vuorilla. Lauantain suunnitelmiin kuului pari paikkaa ja ruokailu Argipig – ravintolassa. Ensimmäinen paikkana oli Cerdevol Curnila. Matka sinne oli loppupuolella hyvin kivaa ajettavaa. Kapeat vuoristotiet, paljon mutkia, paljon nähtävää. Etupenkki pääsi näkemään kiipeilijöitä kiipeilemässä kalliota ylöspäin. Löysimme myös hyvän paikan pysähtyä ihastelemaan maisemia vähän ennen varsinaista pistettä. Pysähdyspisteemme oli helikopterin laskeutumispaikka autotien vieressä.Tasapainoilua, valokuvausta jokaisen toimesta – myös Veikon ja sitten matkaan taas.

Cerdevol Curnila oli todella nätti paikka. Meno sinne oli todella jyrkkää ja kivistä polkua pitkin. Veikko päätyi siihen tulokseen, että alueella asuu jättiläinen ja tämä on hänen kotinsta. Kahlausta, istumista, kuvaamista – kunnes oli liian nälkä. Tänne olisi hieno tulla takaisin kuumana päivänä. Siirryimme juuri kautensa aloittaneelle Argipig -maatilaravintolalle (?) syömään. Siellä ruokaa odottaessa, Veikko vaihtoi pöydän autoleikit kiipeilyyn ja kävelyyn. Jokainen meistä kävi jossain vaiheessa herran kanssa kävelemässä siellä mäessä. Ruokailun jälkeen vanhimmat tarvitsi päivätorkut autolla nuorempien viihdyttäessä itsiään ja toisiaan.

Torkuista virkistyneenä siirryimme seuraavalle paikalle: Cenoni Castle. Siirtymät täällä on kuskille herkkua. Tiet vaatii ajamista. Ne on pieniä, mutkaisia ja jyrkkiä. Vastaantulijat olisivat joutuneet peruuttamaan, vain harvoissa kohdissa mahtuu kaksi rinnan. Itseasiassa Agripigille mentäessä mentiin pitkäksi ja pääsin harjoittelemaan pitempää pakitusta, kun peruutimme sata, kaksisataa metriä takaisin tienristeykseen. Cenoni castle oli upea paikka. Näkymä vuorille oli henkeä salpaava. Rakennus oli mielestäni sopivan kokoinen kartano. Just sen verta iso, että tiedät tulleesi linnalle/kartanolle – mutta ei niin iso että tarvittaisiin iso henkilökunta pitämään sitä yllä. Olisi tosi kiva omistettava. Isoilla nurmikentillä pelattiin hippaa, erinäisissä muodoissa.

Parkkipaikalla alkoi olla selvää, että seurueen energia on poltettu. Kenelläkään ei ollut vielä nälkä, kiitos Agripigin, joten lähdimme majoitukselle. Majoituksemme on pieni B&B täällä vuoristossa, hyvin hyvin pienessä kylässä. Maksimoidaksemme oman rauhan jakaanuimme kolmeen osaan. Veikko ja Krista yhteen huoneeseen, jossa Veikko sai katsella Disney+ pysyäkseen hereillä. Herra melkein nukahti siirryttäessä majoitukseen. Sonja toiseen huoneeseen ja minä jylhään rauhaan autoon blogaamaan. Kävin illalla vielä hieman kävelemässä kylässä ja löysin vaellusreitin. Katsotaan saanko suostututeltua muut mukaani huomenna. Se reitti on pelkkää mäkeä. Oman lyhyen kävelyn loppupuolella jalat oli jo hyytelömäiset astellessani alaspäin.

Arkiviikon summaus

italia2026 juha Comments

Perjantai 2026-06-05

Ajoaika: N/A
Keskikulutus: N/A l / 100km
Kokonaiskilometrit: 3127 km
Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0

Mitä voin sanoa? Arki on yhä yllättävän vauhdikasta, mutta alamme jo saamaan kiinni siitä pupusta joka on edustaa arjen juoksua. Viikko tai kaksi vielä ja saamme sen pehmoisista korvista kiinni. Sitten, sitten arki on taas rauhallista.

Tiistai oli pyhä päivä “Republic day”, eli vähän niin kuin itsenäisyyspäivä. Koska se oli tiistaina moni paikka, mukaanlukien päiväkoti, oli maanantaina kiinni. Tämä olisi ollut haaste meidän työnteolle, ellei Veikko olisi alkanut tekemään lähempää tuttavuutta isäntäperheen lapsien kanssa. Hän vietti monta tuntia heidän kanssa heidän talolla leikkien kumpanakin päivänä ja mm. lähti heidän mukana leikkipuistoreissulle. Tiistaina päivällisaikaan Veikko toi mukanaan meidän talolle leegoja minigrip pussissa. Hän kertoi että sai sen itselleen. Tätä piti hieman selvittää lisää ja pääsimme tulokseen, että herra oli ainakin pyytänyt luvan saada tuoda sen tähän taloon ja oli saanut siihen luvan. Herran väittämä siitä että hän sai sen omakseen oli virheellinen kuten ajattelimmekin.

Isäntäperheellä on tapana jonkin ajan kuluttua purkaa leegot takaisin pussiin ja laittaa säilöön. Sieltä ne tulee takaisin kiertoon kuukausien kuluttua jolloin ne kasataan uudestan. Me (Veikko ja isä) saamme kasailla niitä myös. Yksi ilta meni kasatessa Minecraft rakennusta ja toinen ilta meni rakennellessa osaa dinosauruksesta. Herra on iltaisin sen verta väsynyt, että puoli seitsemän aikaan (leegojen kasaamiseen) tarvittavat herneet on tippuneet kallon pohjalle, eivätkä enää oikein lyö yhteen, tehden keskittymisestä hvyin vaikeaa. Dinossa on tekemistä vielä useammalle illalle.

Keli tällä viikolla on merkittävästi viileämpi ja sataisempi. Pihalla sodankäynti on muuttanut muotoaan kelin muuttuessa viileämmäksi. Vesi on yhä tekijä ja vesipyssyjen rinnalle ovat ilmestyneet nerffipyssyt – tai tarkkaanottaen yksi, joka kompensoi koollaan ja nerffien määrällä.

Kristan ja Veikon aamuiset matkat päiväkotiin vievät eri päivinä eri paikkoihin – kuten torille, postiin, leipäkauppaan tai lihakauppaan. Sekä, kuulemma, kahvilaan italialiaselle aamiaiselle ilman minua! Aamuisten kävelyreissujen aikana ei pelkästään puhuta kaikesta maan ja taivaan väliltä, jättäen haastavimma kysymykset isälle taklatavaksi, keskustelujen lisäksi tehdään havaintoja merkittävistä asioista, kuten isoista etanoista. Joku aamu matka vei tämän kesän kesäleirin porteille.

Torstaina oli kaksi aihetta riemuun. Vähäisempänä niistä oli tilaamani työtuolin saapuminen. Selkä kiitti välittömästi uudesta tuolista. Halpiskonttorituoli on rahansa väärti. Isompi ilon ja jännityksen aihe oli kummityttö Sonjan saapuminen Italiaan. Hän viettää kanssamme puolitoista viikkoa seikkaillen mukana arjessa ja viikonlopuissa. Toistin jo toisen kerran tänä kesänä Marco Polo lentokentältä nouto -operaation. Saavuttuamme Roveredo in Pianoon, tiputimme matkalaukun talolle, nappasimme Kristan mukaan ja siirryimme aperatiiville – kuten iltaisin kuuluu tehdä.

Perjantaina oli päiväkodin päättäjäiset. Toiset Veikolle tänä keväänä. Ensinnäkin, kaikki kunnia Suomessa olleelle päiväkodin päätösjuhlalle ja tosi kivalle bändille. Se oli kiva, pieni lämminhenkinen lopetus päiväkotiajalle. Täällä lopetus on vähän isompi spektaakkeli. Laulua ja tanssiesityksiä, diplomit ja kuvat kirkossa valmistuneista ja lopuksi kirkon edessä vielä yksi esitys ja “glitteripaukautukset” valmistautuneiden kunniaksi. Kirkossa taidettiin olla puolitoista tuntia. Sen jälkeen seurakuntatalolle (kutsumme sitä siksi, onko se sellainen on epäselvää), jossa tuttuun tapaan napoja, ruokaa, olutta (!) ja pomppulinna. Kuten aikaisemminkin, pääsylipulla sai hampurilaisen ja olutta. Yllättäen, meille ei ollut lippuja. Niitä ei koskaan saatu, emmekä ennen tätä hetkeä tienneet että niitä tarvittiin. Krista toimi ryhmän vastuullisena ja jutteli rehtorin (?) kanssa. Sen seurauksena Kristan naama oli neljän lipun arvoinen. Jossain kohtaa Krista sai liputkin käteensä, joten naamaa ei enää tarvittu. Seurueen maksaksi pääsi isäparka, joka kantoi vastuunsa valittamatta. Pöytäkirjaan merkittäköön, että yksi olut jäi lunastamatta. Pääsyy tähän oli, se että seurueen naisväki oli kylmissään ja halusi talolle. Veikko sokerihuuruissaan meni pomppulinnaliukumäki comboa kuin duracel pupu, josta syystä hänellä ei ollut kylmä. Kellon ollessa puoli yhdeksän pistimme juhlinnan kasaan ja palasimme talolle. Huomenna on edessä ensimmäinen täysiverinen viikonloppuseikkailu pienellä lisävahvistuksella.