Month: May 2024

Tuesday, 2024-05-28

Ajoaika: 2h 56 min
Keskikulutus: 10.5 l / 100km
Kokonaiskilometrit: 2375 km

Taas loistava parkkipaikka, mä en pysty hahmoittamaan vuosienkaan jälkeen miten rouva löytää nämä parkkipaikat. Aamiaista autossa, potkuttelua toisen lapsen kanssa parkkipaikalla – vain pari kertaa lapset meinasi lähteä ulos alueelta. Naapuriautojen kanssa juttelua ja reissureitin päätös. Sain Giannilta tiedot mitä kauppaketjuja hakea, jotta saamme haluamme tarvikkeet sekä tiedon, että tänään olisi illalla treenipaikka vapaana aloittelijoiden ryhmässä. Torinoon siis!

Mutta ensin, ensin suihkua koko porukalle – joten uimahalliin. Kristan italia on kyllä hienolla tasolla minun kulmasta katsottuna. Rouva onnistui italialla ja kärsivälisyydellä saamaan suihkuliput Veikolle ja minulle ja itselleen uintilipun. Tämä uimahalli on urheilu-uimahalli, täällä uidaan ei pulikoida. Se sopi Veikolle ja minulle, me olimme jo bonganneet leikkikentän.

Suihkuttelu uimahallissa kuulostaa helpolta hommalta. Todellisuus on hieman jännempi, koska pitää selvittää missä on pukkarit .. itseasiassa, ensin pitää päästä sisään, koska minun kortti ei toimi puoliin ja Veikko kiskoo puomia miten sattuu. Lyhyen härdellin jälkeen henkilökunnan jäsen päästää meidät läpi ja ohjeistaa pukkariin. OK. Mites tämä mesta toimii? Lukolliset kaapit, vailla lukkoja – HA! Tätä varten minulla on pakkauslistassa pikku lukko avaimineen, jonka itseäni kyseenalaistamatta olin pakannut mukaan! Sitten on “välitila” hmm… AH! Tämä on tällainen tila mihin mennään X määrän juttuja kanssa ja vaihdetaan siellä kaikessa yksityisyydessä. Olen nähnyt näitä muuallakin, mutta mitä on toisella puolella? Näkymä altaalle! -> uikkarit päälle kun mennään käytävän yli suihkualueelle. Suihkut, vessat, peilipisteet OK. Suihku, suihku vaatii kortin. AHA! Nyt selvisi käyttötarkoitus sille kortille mikä meille annettiin, joka on farkkujeni takataskussa, kaapissa lukkojen takana. => takaisin sinne ja tästä eteenpäin homma olikin selvää.
Tällä välin naisten puolella! Samat perushaasteet, mutta pienillä kriittisillä eroilla. Kristan kortti päästi puomeista ohi ongelmitta. Kristan kortti taasen ei toimi suihkuihin! TADAA! Krista onnistui saamaan lainaan kortin toiselta henkilöltä, jotta hän pääsi suihkuun. Sitten uimaan, vaan ei… Uidessa pitää olla uimalakki – talon säännöt. Sen Krista saa lainaan uimavalvojalta ja näin hänen haasteensa on ohi. Uintia, suihkua ja poistuminen.
Tämä pakollinen lainattu uimalakki selittää sen kun Veikon kanssa ihastelimme äidin uintia ja hämmästelimme, että aaa… hän on ottanut käyttöön Veikon uimalakin. Hassua, mutta OK, ehkä tukka oli just pestynä tai jotain… Korttiasiat ei ollut virhe, tämä oli kirjaimellisesti se mitä me ostimme. Veikolle ja minulle suihkun, Kristalle uinnin – nämä näemmä on erillislaskutettavia juttuja ja erilliset kortit 😀

Tästä kaikesta virkistäytyneenä shortsit päällä, pienen miehen polvi laastaroituna lähdimme matkaan kohti kauppoja. Pitää ostaa muutamia asioita, kriittisellä polulla on kaasu. Autotarvikauppa oli isommassa kauppakeskittymässä, joten sieltä saimme suurimman osan asioita mukaanlukien kaasut, sitten ruokakauppa ja olimme polttaneet monta tuntia kauppareissuissa. Italiaisen kulttuurin 😉 mukaisesti vetäisin tapaspöydän meille autoon ja syötyämme lähdimme matkaan. Tankkaus – ja huoltoasemalta löytyi se 12V splitteri! Kohti Torinoa!

Tietullit, matkakriisit ja levolliset hetket olivat ajomatkan sisältö. Joo-o, rauhallisempaa voisi olla, mutta väitän että yhä paranee. Seesteisiä leikkihetkiä löytyy, kielimatkaa kuunnellaan, etupenkillä jutellaan – pitenevin hetkin matkanteko on yhtä rauhaisaa kuin ennen kolmatta pelaajaa. “Harjoituksen puutetta”

Illalla oli aika testata kuinka hyvä urbaani pyöräilijä oikein olen! Torino, mies ja pyörä. Ei peräkärryä, ei vaimoa, ei lasta, ei vastuuta! – silkkaa pyöräilyn hulluutta. Navigointivirheitä – koska “tietä ei ole enää”, “Mun ei pitäisi olla pyörällä tässä… AAAA! Pyörätie on tuolla toisella puolen, välissä on vain 4 kaistaa + liikenteenjakaja”, “Käänny MIHIN?!”, “Mun ei pitäisi olla täällä, tää on kävelykatu…” Mutta, mutta. Yllättävän vähän stressaavaa ja vain kerran auto veti lukkojarrutuksen – marginaaliakin jäi metri – pari luulen.

Oli virkistävää treenata, vain treenata, olla harjoittelija. Toivon sitä lisää kesältä. Paluumatka oli huomattavasti helpompi, sillä nyt tiesin missä menee pyörätie ja pystyin vaihtamaan valtatien puolelta toiselle helposti. Huomenna on ehkä treenit, jos on tilaa, samassa paikassa, joten pyöräily tulee olemaan todella helppoa.

Kymmeneltä illalla autolla olin sopivan raukeassa tilassa ja muu perhe jo sängyssä, joten kiipesin sekaan ottamaan pitkät rauhalliset yöunet.

Monday, 2024-05-27

Ajoaika: 5 h 36 min
Keskikulutus: 8.8 l / 100km
Kokonaiskilometrit: 2188

Sveitsi, Sveitsi on kallis maa, joten siitä mennään vaan heilahtamalla läpi. Vaihdamme myös ajotaktiikkaa, otetaan ihan rehellinen iltapäiväajo pohjautuen Leegolandia reissun ajoprofiiliin. Herran ajokärsivällisyys on aika OK, etenkin jos on leegoja, maisemia ja audiokirjaa. Aaamupäivän ajo jätetään väliin ja vedetään pidempi iltapäivän ajo.

Suunnitelma siis on: rauhallinen aamu, leikkikenttää – kiitos Kristan loistavan yöpymispaikan, iso kauppareissu ja lounaan jälkeen ajamaan. Navigointi näyttää että ajoaikaa on 2 tuntia ja puoli tuntia – ei edes paha! Veikko ruuan jälkeen leikkii hetken, simmahtaa, sit herää ja ollaankin jo Italiassa. Italian puolella voidaan sitten etsiä kaasua ja aikaa on.

Ruuan valmistaminen kolmeen pekkaan autossa on vieläkin stressaavaa, tilaa ei ole kivasti siihen, että saamme kolmen hengen tanssin toimimaan ja koska on nälkä tunnelma on hieman kireä. Tämä yksittäinen asia pitää saada vielä kuntoon ja homma alkaa olemaan taikatasolla. Ruuan jälkeen minä otin pienet tirsat ja Krista lähti ajamaan meitä kohti Italiaa, täältä tullaan.

Alku hyvin – kaikki hyvin, kunnes Sveitsin raja. Navigointi ohjaa sivuun, aavistelemme virhettä ja kyllä – olemme vahingossa kuorma-autojen linjalla. Sveitsin tulli osasi jopa vastata salaiseen aseeseemme. Meillä näet kaunis blondi oli ajamassa autoa, mutta vastassa oli sieluton punapää, joten se temppu meni ihan hukkaan. Sveitsin tullissa ollaan aina hyvin ymmärtäväisiä. Virheet saa heissä aikaan palvelumoodin, joka takaa extra käsittelyn. Alkuun meiltä kysellään dokumentteja. Annamme kaikenlaista, ihan kaikenlaista, passeista vakuutuspapereihin, Sveitsin tieverotodistusta, vakuutustodistusta – ihan kaikkea, nuottipaperiakin meni sinne. Sitten alkoi auton tarkastus, takatila auki, pistotarkistus …. TULIAIASPUSSIIN! – kahvia, suklaata… hmmm… OK.

“Tullin punapää:” Avataas kylki
Minä: Siellä on juuri nukahtanut pikku poika
“Tullin punapää” vastasi tonnin seteli-ilmeellä ja “avaatko oven?”
Minä: Totta kai

Pieni nukkuva poika sai suunpielen värähtämään, sisätilaa vilaistiin ja todettiin, että voitte jatkaa matkaa. Reissun pelottavin kohta ohitettu! Italian tulli on vitsi – ainakin aikaisemmin on ollut. => Matkaan! Jossain kohtaa iloista ajoa Veikko herää ja pääsee ihastelemaan Sveitsiä. “Vuori savuttaa!” – “Se on pilvi, se vuori on niin iso että se on pilvessä” – “Vuori savuttaa!” – “OK. Vuori savuttaa…”. Pieni pysähdys, vessatauko, leikkitauko, ruokatauko – ja matkaan mars … hmmm… navigointi näyttää yhä 1h 50 min, vaikka olemme ajaneet jo 2h …

Joitakin minuutteja myöhemmin olemme jumissa liki pysähtyneessä liikenteessä. Vedämme taukopaikalle, tyhjennämme matkavessan, tankkaamme vesisäiliöt ja HA! ruuhka on kadonnut – matkaan marrrrr… pari minuuttia myöhemmin olemme taas ruuhkassa. Kului tunteja madellessa eteenpäin. Emme ole olleet moisessa ruuhkassa kertaakaan aikaisemmin. Matkalla herran viihdykkeitä piti vaihtaa videoformaattiin, aikuiset kuunteli omia juttuja, nautittiin maisemista ja todettiin että onneksi ei koitettu tehdä tätä illalla.

Lopulta seitsemän aikaan olimme Italiassa Como järven lähellä. Täällä on ilmainen parkkipaikka leirintäautoille. Vedimme siihen parkkiin. Veikko ja Krista aloitti iltatoimet, minä lähdin kävelylle – tavoitteena oli bongaamani baari ja “birra piccolo”. Italiaiseen tyyliin baarin ovessa oli tussilla kirjoitettu lappu, että tänään ja huomenna se on kiinni. Ihastelin tunnelmia, mietin urban exploringia – mutta jätin välin ja palasin autolle.

Meidän 100% auton varassa elämistä rajoittaa tällä hetkellä kaasu. Keittimestä on kaasu vähissä, jostain pitäisi keksiä lisää – muuten voimme elää autossa viikon verran – minkä jälkeen olemme perillä. Okei, suihkua tarvitaan mieluummin parikin kertaa, mutta muuten – ei ongelmaa, kunhan kaasua saadaan.

Illalla kymmenen jälkeen istun ainoana hereillä, blogaan ja juttelen Giannin kanssa. Saatamme mennä Torinon kautta Milanon sijaan, jos pääsen treeneihin Giannin kanssa Torinossa :). Keskiviikkona pitää olla Genoassa, mistä torstaina lähtee lauttamme kohti Sardiniaa. Aika hipsiä nukkumaan…

---

Deepl translation

Switzerland, Switzerland is an expensive country, so you just have to swing through it. We’re also changing our driving tactics, we’re going to do a completely honest afternoon drive based on the Leegolandia trip’s driving profile. The Lord’s driving patience is pretty OK, especially if you have leegas, scenery and an audiobook. We’ll skip the morning drive and pull a longer afternoon drive.

So the plan is: quiet morning, playground – thanks to Krista’s great place to stay, big shopping trip and then a drive after lunch. The navigation shows that the drive time is 2 hours and a half – not bad at all! After lunch Veikko plays for a while, simmers, wakes up and we are already in Italy. On the Italian side we can look for the gas and have time.

Preparing food for three people in the car is still stressful, there’s not enough space to make a dance for three people work and because we’re hungry the atmosphere is a bit tense. This one thing still needs to be sorted out and it’s starting to work like a charm. After the meal I took a little nap and Krista left to drive us towards Italy, here we come.

A good start – all good until the Swiss border. The navigation steers off to the side, we sense a mistake and yes – we are accidentally in the line of trucks. Swiss customs even knew how to respond to our concealed weapon. You see, we had a beautiful blonde driving the truck, but we were up against a soulless redhead, so the stunt was totally wasted. Swiss customs are always very understanding. Mistakes get them into service mode, which guarantees extra handling. First we are asked for documents. We give them everything, everything, from passports to insurance papers, Swiss road tax certificate, insurance certificate – everything, even the music paper went there. Then the car inspection started, boot open, spot check …. TULIAIASPUSSI! – coffee, chocolate… hmmm… OK.

“Customs redhead:” Open the side.
Me: There’s a little boy who just fell asleep.
“Customs redhead” replied with a ton of bills and “will you open the door?”
Me: Sure.

The little sleeping boy made the roof of my mouth quiver, the interior was flushed and it was stated that you could proceed. The scariest part of the trip over! Italian customs is a joke – at least it has been in the past. => Let’s go! At some point during the joyful drive, Veikko wakes up and gets to admire Switzerland. “The mountain is smoking!” – “It’s a cloud, the mountain is so big it’s in a cloud” – “The mountain is smoking!” – “OK. The mountain is smoking…”. A little stop, a bathroom break, a play break, a food break – and off we go … hmmm… the navigation still shows 1h 50 min, even though we have already driven 2h …

Some minutes later, we are stuck in near-stagnant traffic. We pull into the rest stop, empty the travel toilet, fill up the water tanks and HA! the traffic jam is gone – off we go marrrrrrr… a few minutes later we’re back in traffic. Hours passed as we waddled on. We’ve never been in a traffic jam like this before. Along the way we had to change the gentleman’s entertainment to video format, the adults listened to their own stories, enjoyed the scenery and said thank goodness we didn’t try to do this in the evening.

Finally, by 7pm we were in Italy near Lake Como. There is free parking for campers here. We pulled into it. Veikko and Krista started the evening activities, I went for a walk – aiming for the bar I spotted and the “birra piccolo”. In Italian style, there was a note written in ink on the door of the bar that it was closed today and tomorrow. I admired the atmosphere, thought about urban exploring – but gave it a miss and returned to the car.

Our 100% car-dependent lifestyle is currently limited by gas. The cooker is running out of gas, we’ll have to find some more – otherwise we can live in the car for a week – after which we’ll be there. Okay, a shower is preferably needed a couple of times, but otherwise – no problem, as long as gas is available.

After ten in the evening, I’m the only one awake, blogging and chatting with Gianni. We might go via Turin instead of Milan, if I can make it to the training with Gianni in Turin :). On Wednesday we have to be in Genoa, where our ferry leaves for Sardinia on Thursday. Time to get some sleep…

Sunday, 2024-05-26

Ajoaika: 3h 50 min
Keskikulutus: 9.6 l / 100km
Kokonaiskilometrit: 1851 km

Taas oli käsillä aamu kun pieni mies nousi salamana, vaihtoi päivävaatteet päälle ja oli valmiina kasaaamaan hankittua leegoa. Lupaus siitä että se kasataan aamulla oli vahvasti mielessä. Vain pienen mielenpahoittamisen jälkeen päästiin yhteisymmärrykseen, että ensin aaminainen ja sitten kasataan ja leikitään leegoilla.

Tämä oli meidän ensimmäinen lego-ohjeista kasaamishetki. Legon ohjeet on jopa pienelle miehelle ymmärrettävissä. Pikku leegot ovat herran näppäryyden äärirajalla, joten kasaaminen on hidasta ja vaikeaa, mutta hyvin palkitsevaa. Pääosan rakentamisesta teki isompi mies – erityisesti sen jälkeen kun laiva oli merkittäviltä osin valmis. Siinä kohtaa pienempi kasaaja totesi, että se on ihan leikittävissä oleva ja laivalla leikittiin sekä sitä rakennettiin loppuvaiheessa yhtä aikaa. Kuten leegojen kasaamisen kuuluu, palasia tippui ja olen melko varma että yksi – onneksi ylimääräinen – palanen katosi. Odotan jo innolla sitä aamua kun astun sen päälle, se pitää dokumentoida.

Jotta koko aamua ei kökittäisi auton sisällä, siirrettiin leikit ravintolan ja leikkialueen viereen. Siellä, jossain kohtaa leikkejä, päästiin koittamaan eri kielisen lapsen pyytämistä leikkeihin mukaan. Keinuilla pyöri hyvin yksinäisen nköinen poika, joten kehoituksestani pieni herra kävi kysymässä josko hän haluaisi leikkiä. Kielimuuri oli iso, ujous valtava, työkalut vähissä, joten isä käytti puhelinta. Puhuin puhelimelle suomeksi, konekäänsin sen saksaksi ja toistin saksankielisen käännöksen puhelimen avulla takaisin. Saimme varovaisen leikkikaverin. Avainviestit kääntää oli “Hänen nimi on Veikko.” “Laiva on Veikon, sillä ei saa muut leikkiä”(Veikko toisti tätä paljon) ja “autojen ja ukkelien kanssa saa leikkiä”. Lyhyehkön leikin jälkeen piti kaverin poistua, syytä emme saaneet selville, sillä … kielimuuri. Pankissa on nyt ensimmäinen avustettu leikki erikielisen kanssa – ihan OK ekaksi kerraksi.

Lounasta ulkoilmassa ja matkaan mars.

Alueet on vanhoja tuttuja (?!). Tunnistin Ulmin kirkon ja muistelin Scooterin keikkaa. On siinä jotain erikoista kun kohtaa kyltin “Laupheim” ja tunnistaa samantein paikan. Tulee muistoja mieleen hyvästä kesästä ja visiiteistä. On vaikea kuvata sitä upeaa fiilistä kun toisen maan paikat on yht’äkkiä tuttuja. En Legolandiareissua suunnitellessa tullut ajatelleeksi, että olemme “samalla alueella” kuin 2019, joten nämä kaikki hetket tuli yllättäen ja toi mieleen hienoja muistoja.

Kielimatkaa, Legolandian karttaa, leegoja ja auton hurinaa näistä muodostui pienen miehen tuutulaulu kun siirryimme takaisin Tutlingeliin.

Tutlingelissä isä vetäsi päivätorkut sängyllä Veikon nauttiessa Pipsa Possusta italiaksi. Takatilan vessassa käyty keskustelu:

Veikko: “Mikä on peräkärry italiaksi?”
Isä: “En tiedä”
Veikko: “Sun pitää opetella, nyt kun äiti ei ole täällä. Missä on sun kännykkä?”
Isä: “Ihana! Olet oikeassa! Mun kännykkä on auton hytissä, katotaan siellä.”

Tutlingelin tutkimista ja äidin nouto. Matkaan mars – kohti Sveitsin rajaa. Yövymme viimeisen yön Saksassa ja sitten posotamme Sveitsin läpi, seuraava nukkumapaikka on Italiassa.

---

Experimenting with Deepl -translations

It was morning again when the little man got up in a flash, changed into his day clothes and was ready to pile up the Lego he had bought. The promise to assemble it in the morning was firmly in his mind. After only a little mental wrangling, it was agreed to have breakfast first and then pile up and play with the Lego’s.

This was our first Lego instruction assembly moment. The Lego instructions are understandable even for a little man. The little Lego’s are at the limit of Mr. Dexterity, so the assembly is slow and difficult, but very rewarding. The bigger man did most of the building – especially after the ship was substantially complete. At that point the smaller builder said it was quite playable and the ship was played with and built at the same time in the final stages. As is the way of assembling Legos, pieces fell off and I’m pretty sure one – thankfully an extra – piece was lost. I’m already looking forward to the morning when I step on it, it needs to be documented.

To avoid spending the whole morning cooped up in the car, we moved the games to next to the restaurant and play area. There, at some point during the games, we got to try asking a child with a different language to join in the games. There was a very lonely little boy on the swings, so at my prompting, the little gentleman stopped by to ask if he wanted to play. The language barrier was big, the shyness huge, the tools scarce, so the father used the phone. I spoke to the phone in Finnish, translated it into German, and used the phone to repeat the German translation back. We had a cautious playmate. The key message to translate was “His name is Veikko.” “The ship is Veikko’s, no one else can play with it” (Veikko repeated this a lot) and “cars and figures are okay to play with”. After a short game the guy had to leave, we couldn’t find out why, because … language barrier. In the bank we now have our first assisted play with a different language – OK for a first time.

Lunch outdoors and off we go.

The areas are old familiar (?!). I recognized the church in Ulm and remembered the Scooter gig. There’s something special when you see the sign “Laupheim” and recognize the place by the same name. It brings back memories of a good summer and visits. It’s hard to describe the wonderful feeling of suddenly being familiar with places in another country. When planning the Legoland trip, it didn’t occur to me that we would be “in the same region” as 2019, so all these moments came out of the blue and brought back great memories.

The language trip, the Legoland map, the legos and the car whirring these became the little man’s lullaby as we moved back to Tutlingel.

In Tutlingel, Dad took a day nap on the bed while Veikko enjoyed Peppa the Pig in Italian. A conversation in the backroom toilet:

Veikko: “What’s a trailer in Italian?”
Dad: “I don’t know”
Veikko: “You’ll have to learn, now that Mum’s not here. Where’s your mobile phone?”
Dad: “Wonderful! You’re right! My mobile phone is in the car, let’s look there.”

Tutlingel to investigate and pick up mum. Off we go – towards the Swiss border. We stay the last night in Germany and then we’ll drive through Switzerland, our next sleeping place is in Italy.

Saturday, 2024-05-25

Ajoaika: N/A
Keskikulutus: N/A
Kokonaiskilometrit: 1605 km

Tämä on se päivä. Tästä isä on puhunut. Täysin tuntematon juttu – Leegolandia. Aamulla, normaalien toimien lisäksi, kirjauduttiin leirintäalueelle. Legolandia aukeaa vasta klo 10, joten aamupäivä vietettiin leirintäalueella. Löysimme tekojärven ja kalat, joita erittäin varmasti ruokitaan paljon leivän kanssa. Mihin vain pysähtyi puhumaan ilmestyi iso määrä kaloja haukkomaan happea….

Lounaan jälkeen koitettiin päiväunia, mutta ei siitä mitään tullut. Isä preppasi, poika yritti nukkua. Preppiin kuului mm eväiden valmistaminen. Jos yksittäisellä sanalla kuvataan minun kokkaustaidoista, voidaan sanoa että ne on legendaariset. Kenttäkokkina kilpailen omassa luokassani. Tänään eväänä oli perunamuusi & nakit -lounaan jämät, hedelmiä, standardi annos rusinoita sekä isän cutting edge keittiöstä “dekonstrutoitua leipää”. Jyväleivän loput osat on hajonnut täysin murusiksi – murupussi tulee mukaan, samoin juusto- ja lihaleikkeitä. “Leipä” syödään ottamalla kourallinen leivänmurusia ja perään tungetaan kinkku, juusto ja salaattisiivu.

Vihdoin lyö kello 13 ja voidaan lähteä liikkeelle. Polkupyörällä kohti leegolandiaa!

Minulle kerrottiin eilen, että Leegolandia on huono paikka Veikon ikäiselle. Juuri mihinkään hupilaitteeseen ei pääse, koska ne on tehty isommille – tulee pettymystä ja siellä ollaan max 2h. En tästä ohjeesta huolimatta peruuttanut suunnitelmiani. Nyökkäilin naislaumalle ja otin vastaan heidän ehdottamia parempia paikkoja. Omaan rauhaan päästyäni unohdin tuon kaiken ja lähdin Veikon kanssa Leegolandiaan. Kummallakaan meistä ei ollut mielessä huvipuistolaitteet – meillä oli mielessä leegot.

Porteista sisään ja falsetissa kiljuen ekalle leegopatsaalle. Seuraava puoli tuntia meni Veikon kysyessä: “Milloin me leikitään?” ja sitten falsetissa kiljuen juosten seuraavan leegojutun luo ja huutaen “Tuu kattoon noita”, “Vene”, “Kato tota”. Lopulta “Milloin me leikitään?” kysymysten määrä suhteessa falsettikiljuntaan kasvoi kriittiseksi ja vein meidän Lego world -tilaan. Alkoi varsinainen tekeminen: leegoilla leikkiminen.

Palikoissa ei ollut lainkaan ukkeleita, totesi pieni herra.
Rakennetaan niitä, totesi iso herra
Ensimmäinen tilaus oli: “Tarvitaan äiti, isi ja Veikko”. Sitten tarvittiin “Mirja, Tarja ja pappa”, sitten talo, sitten juttuja, sitten auto, sitten lisää ukkeleita, kuten “Onni”

Painajaisbensaa saatiin kun tilaan ilmestyi KÄVELEVÄ KELTAINEN LEEGOPALIKKA. Tämä sekoitti herran plasmat ihan täysin. Isän sylin kautta saatiin rauha ja rohkeus takaisin maailmaan ja palikkakin tajusi poistua nopeasti. Tästä eteenpäin leikkejä tehtiin visusti ulospäin silmäillen – eikä turhaan, siellä nähtiin jossain kohtaa KÄVELEVÄ VIHREÄ LEEGOPALIKKA. Vei ehkä parikymmentä minuuttia ennen kuin leikki jatkui edeltävää tapaan. Leegopalikoiden ei kuulu kävellä.

Parini – kolmen tunnin jälkeen oli aika poistua syömään. Tämä oli sydäntä särkevää. Lopulta kompromissi oli syödä heti lasien edessä, jolloin nähdään että muut ei leiki meidän rakentamilla ukkeleilla. Lego world unohtui ruokailun ja leegorakenteiden ihastelujen välillä. Dekonstruktoitu leipä oli yleisöhitti, kourallinen leipää ja sitten juusto perään. Kourallinen leipää ja sitten lihaa perään, sitten vettä – se on yllättävän kuivaa – salaatti, leipää kourallinen. Muusia, hedelmiä ja leegojuttujen luokse juoksentelua. Saimme päivällisemme valmiiksi juuri kun iso paraati käveli meidän ohi, paraatin jälkeen oli aika mennä leegokauppaan.

“Saat valita yh…” “MÄ OTAN TÄN! Mitä sä otat?”

Kävelimme leegokaupasta ulos leegopaketin, parin Dublo ukkelin ja leegoadventtikalenterin kanssa ulos. Dublo ukkelit tuli heti leikkeihin mukaan, sillä seuraava pysäkki oli Ninjako maailmassa Dubloilla rakentaminen. Siinä ulkoilmassa rakennellessa taloja, talleja, TULININJAA ja isänkhamonin pyramidia kului puolitoista tuntia nopsaan. Sitten tuli aika tutkia loput alueesta ja siirtä leirintäalueelle jätskien kera. Lisää falsetissa kiljumista ja osoittelua kun leegorakennelmia ihasteltiin.

Lopulta minuutteja ennen sulkemisaikaa päivä päätettiin luvatuille jätskeille. Jätskit kädessä käveltiin ulos alueelta ja siirryttiin takaisin leirintäalueelle. Iltatoimien kautta nukkumaan. Vastarinta voitettiin olemalla huomioimatta pientä protestoijaa sillä jatkoin kodin verkkoyhteyksien debuggausta. Tällä kertaa Erja oli talossa fyysisen apuna. Tulos on kohtuullinen, VPN toimii ja LLM palvelin on taas saavutettavissa – merkittävä osa verkosta on kuitenkin hukkateillä – ihan niinkuin siellä olisi ylimääräinen DHCP palvelin, joka kylvää mystisiä IP osoitteita.

On aika kömpiä pienen miehen viereen nukkumaan. Huomenna todennäköisesti leikitään leegoilla – tosin Pipsa puisto on korteissa, jos herra muistaa sitä kysyä.

Friday, 2024-05-25

Ajoaika: 4h 58 min
Keskikulutus: 9.2 l / 100km
Kokonaiskilometrit: 1605 km

Leirintäalueella yllättävän hidas aamu. Ruokaa, eväitä, leikkejä, järjestelyjä, tuskailua autosta kuskin toimesta ja lopulta meni minuuttipeliksi päästä ulos alueelta. Klo 12:15 portit menee kiinni, klo 12:00 oli checkout. Ajoimme ulos alueelta parkkipaikalle pakkaamaan 12:13 – HUUH! Logistiikan kanssa on vielä tekemistä.

Aamulla suunnitelma oli vielä selvä, ensin Krista hänen harppuleirilleen, Veikko ja minä iltapäivällä shoppailemaan tarvikkeita ja illalla kohti Legolandiaa. Parkkipaikalla tavattiin moneen kertaan ajo-ohjeita harppuleirille. Viestin mukaan navigointia ei voi käyttää, sillä se koittaa ohjata tien kautta mistä ei pääse. Sen jälkeen oli läjä, käänny tästä, tule tosta, mene tuonne ohjeita. Waze + ohjeet ja luovaa tulkkausta, lähdimme liikkeelle toivoen tulevamme oikeasta suunnasta ja sittne selvitä ohjeilla perille. Matkaan mars! EI! Tarkistetaan öljytaso – öljyt onkin OK, eli se öljymäärän muutos johtui sen hetken parkista ja satuin vain katsomaan autoa. Vikalistatilanne

1) Toinen tupakansytytin – ongelma kierretty splitterillä
2) Öljyn taso laskenut – korjattu tarkistamalla kun auto on tasassa, ostan silti öljypurkin mukaan, selvitystyö on jo tehty
3) Jotain vinkunaa 1000-1500 rpm – ehkä hihna? Ei iso onglema?

Auto stressaa kuskia, silti isossa kuvassa kaikki vaikuttaa hyvältä. Matkaan! Auto tuntuu …. ei hyvältä, kuskia jännittää kovasti. Viimeiset kilometrit harppuleirille on hyvin huonokuntoista, vapaalla soralla varustettua soratietä. Auton äänet muuttuvat todella huonoiksi, selvästi tulee jotenkin renkaista – moottori ei ole tekijä – vapaalla rullaaminen ei vaikuta ääneen, vain vauhti. Kuskin jarrulevyssä on naarmuja ja jarrun laahaamisen kuulee, jotain on siellä metsässä.

Harppuleirillä oli pieni yllätys odottamassa allekirjoittanutta. Krista oli varannut minulle hieronnan. Kävin rentoutumassa hyvin rentouttavassa hieronnassa. Tämän rentouttavan poikkeaman jälkeen palatattiin arjen stressiin välittömästi. Autoja piti siirrellä, Jumperi oli tiellä siellä ja tiellä täällä, lopulta saimme purettua harpistin, harpun ja työlaukun pois autosta, auto pois tieltä ja kuski irvistellen liikkeelle. Meteli on kauhea, Legolandia unelmat taitaa jäädä – edessä on meno Tuttligelin huoltoasemalle nro 1. En enää uskalla ajaa autolla yli 60 km/h, ikkuna kun on auki kuulee jarrun laahaavan ja ajo on pelottavaa.

Proseduuri:
1) “Sprechen du englese?” – no?
2) Anna Deepl palvelun avulla käännetty esivalmistelu vikaselitys

Hallo!

Sorry, ich spreche kein Deutsch. Ich spreche Englisch und Finnisch. Deshalb wird dieser Fehlerbericht in dieser schriftlichen Form übersetzt. Wir können mein Telefon für Übersetzungen anzapfen oder Englisch sprechen.

Ich denke, es gibt zwei Probleme.

1) Irgendetwas schreit und verursacht eine leichte Vibration oder Unebenheit beim Fahren. Ich vermute die Bremse auf der Fahrerseite. Das Problem war heute und gestern bei Geschwindigkeiten über 60 mph spürbar. Heute nach der Fahrt auf einer unbefestigten Straße quietschte etwas.
2) Zwischen 1500-2000 U/min quietscht etwas im Riemen. Das fing gestern an.

Wir werden noch eine Woche in diesem Auto leben, wir sind auf dem Weg nach Italien. Ich bräuchte so schnell wie möglich eine Reparatur, um rechtzeitig dort zu sein. Ist es möglich, den Fehler zu finden und ihn eventuell hier zu reparieren?

Eka liike: Uskallan vielä ajaa noin 60km/h. – Emme voi huoltaa Citröeniä, aja eteenpäin Citröen liikkeeseen, pari kilsaa.
Toka liike: Uskallan ajaa noin 40 km/h – Ei ole aikaa huoltaa. Heidän kanssa alan keskustelemaan, tarvin jotain apua. Maksan ylitöistä, ymmärrän huonon hetken (2h ennen sulkemista perjantai-iltana). Yksi mies alkaa katsomaan autoa. Keskutelemme Deepl Android applikaation avulla. Hihnoissa ei havaita mitään ongelmaa, ei kuulu mitään. Ihmetellään eturengasta, ajetaan tontin ympäri, laahaus kuuluu. Heillä ei ole kykyä nostaa autoa, joten ihmetellään työnnellään katsellaan – jarru laahaa – pitää vaihtaa – he eivät pysty, koska eivät saa autoa ilmaan. He selvittävät 3 isompaa Citroen huoltoa, kukin tunnin päässä – ehdin yhteen niistä – ehkä. Mihin mennä? Mekaanikko koittaa miettiä, kysyn onko OK ajaa laahaavan jarrun kanssa, entä tärinä joka on nyt tullut mukaan? Tärinä? Se voi olla pyöränlaakeri sekä jarru, pitää nostaa että tietää kumpi – mihin mennä? Lopulta mekaanikko antaa liikkeen joka on 10 minuutin pääässä tässä kaupungissa, hän pystyy katsomaan alle, jotta tiedän miten pitkälle voin ajaa. Alkaa näyttämään siltä että Legolandia jää väliin, pientä miestä valmistellaan tähän, hän on saamassa ideasta kiinni.

Lähdetään kohti kolmatta liikettä, uskallan ajaa enää 20-30km/h, auto ei tunnu hyvältä, jotain on isosti pielessä. Lopulta pääsemme ehdotettuun liikkeeseen, 20 minuuttia ennen sulkuaikaa. “Emme huolla Citroenia” – “Pyydän, katsokaa auton alle, onko vika jarru vai pyöränlaakeri – tarvin tiedon, että tiedän voinko ajaa tai tilaanko hinauksen”. Olo on hieman epätoivoinen. Vanhalle miehelle selitetään, hän nousee ja lähtee autolle – avaimet käteen, koeajo liikkeelle – ensin ei mitään ääntä – merkitsevä katse mua kohti. Viiton avaamaan ikkunan, ilmastointi pois päältä ja valoista kun lähdetään kuuluu kun jarrulaahaa – sivukadulle, auton heijausta ja ajoa, meteliä, laahausta – ja kurvataan takaisin liikkeeseen. Auto montun päälle, ihmettelyä, kuskin nurkan nosto, huuto come! Menen katsomaan, kuskin rengas on lähtenyt irtoamaan – se heiluu nyt merkittävästi. PYHÄ PENTELE! Renkaat kiristetään, sitten koeajo ja kaikki ongelmat ovat kadonneet. Voi sitä helpotuksen määrää. Autosta viskipullo miehelle, kassan kautta ulos – 40€ huoltomaksu. Pihaan parkkiin ja päivällisen aika – aika kääntää pää kohti päivän muita tavoitteita.

Soitto leirintäalueelle – pääsen paikalle yöllä, kauppareissut, tankkaus ja yöajo – Legolandia seikkailu on taas mahdollinen.

23:30 olimme perillä leirintäalueen parkkipaikalla, tässä yövymme. Siirsin pienemmän nukkumaan sänkyyn ja kapusin viereen. Huhhuh mikä päivä!

Thursday, 2024-05-23

Ajoaika: 2 h 13 min
Keskikulutus: 9.5 l / 100kma
Kokonaiskilometrit: 1367 km

Pienen miehen johdolla herääminen klo 6:15. Toiveet siitä, että hän nukkuisi pitkään, koska eilen herra nukahti pari tuntia myöhässä, murskattiin. Noh… Ylös, ulos?! ja leikkipuistoon? Kristan löytämä yöpaikka oli hyvä! Rauhallinen ja leikkipuisto oli alta 200 metrin päässä. Kypärä, potkupyörä ja äidin kanssa matkaan!

Sillä välin autolla tehtiin aamiainen ja melkein onnistuneesti valmistauduttiin ajoon. Liikkkeelle lähdön jälkeen huomattiin, että Kristan kirja on takana sekä ÄÄNIERISTYS PUUTTUU kattoluukusta. 80-100 km/h “nilkuttaen” etsimme paikkaa mihin moottoritiellä voisi pysähtyä korjaamaan virheet. Eka taukopaikka oli suljettu, siellä oli nurmikonleikkuu käynnissä. Tokaan pääsi sisään, mutta se oli aivan täynnä rekkoja, vedimme omamme poikittain “parkkiin” pöydän eteen. Virheiden korjaus ja matkaan mars, mars.

Tässä kohtaa ajoneuvossa on ilmennyt vaivoja

• toinen tupakansytytin lakkasi toimimasta edestä => peruutuskamera tai navigointiluurin lataus on mahdollista, mutta ei sekä että
• Öljyn taso on laskenut – pitää näemmä selvittää mitä ja miten tähän lisätään
• Kuuluu jotain hihnavinkunaa kun kierrokset on noin 1000-1500

Näitä pitää ratkoa, jossain järjestyksessä… ja tekoälypalvelin on yhä saavuttamattomissa….

Aamupäivän ajo on yhä yllättävän kiristävä, lounaan kohdalla, vaikka olemme konsistentteja, alkaa tunnelma olemaan hieman tiukka. Pitää kehittää tähän jotain. Ajoimme taas tunnin, kielimatkaa kuunnellen – nyt pieni herra alkaa toistamaan italian kieltä (!) kielimatkan lasten kanssa. Lausunta on yhä haasteellista, mutta kieli on tarttumassa, pieni mies on saamassa konseptista ja tarpeesta kiinni (paremmin kuin iso mies….). Lounasta syötiin auringonpaisteessa ja isän määräyksestä kaikki murustavat jutut, kuten näkkärit, syödään ulkona – joskus istuen auton rappusilla.

Tavoitteemme on ajaa lähelle Tutlingelia, missä on Kristan seuraava harppukurssi. Teema alkaa tässä olemaan melko selvä 😀 – harppujutusta toiseen aina Cagliariin saakka – jossa on se pääasiallinen harppujuttu. Mihin me reissaisimme ilman harppujen soidinääntä? Ajatus oli mennä leirintäalueelle Tutlingeliin ja siitä sitten tiputtaa Krista kurssille. Kenellekään ei tullut mieleenkään etteikö siellä olisi leirintäaluetta tai että tähän aikaan vuodesta leirintäalueet eivät vielä ole auki…. Niinpä löysimme itsemme Naturcampin Bad Durrheimista iltapäivän päätteeksi. Täällä sateen keskellä vietämme leiripäivän ja yön. Sähköjen latausta, vessan tyhjennys, posliinivessa, blogaus, suunnittelu, blogaus, jumpat – herralle monta, monta jaksoa Pipsa possua, sillä tällä leirintäalueella ei ole sisäleikkipaikkaan.

Pipsaa tuli ilmeisesti riittävästi katseltua, sillä lähellä kello yhdeksäätoista herra kysyi voisiko hän mennä leikkikentälle (sateeseen) tutkimaan. Kristalla on parhaat sadevaatteet, joten hän ja Veikko lähti pihalle sateeseen “nauttimaan” leikkikentästä ja minä jäin blogaamaan. Lämpötila on sen verta viileä, että saatampa polkaista lämmittimen päälle yöksi…

Niin ja eka auton vaiva on ratkaistu, sytyttimen jakaja on siirretty takatilasta etutilaan, jolloin saamme taas edessä kaksi tupakansytytinjuttua käyttöön yhtä aikaa ajon aikana.

Wednesday, 2024-05-22

Ajoaika: 6h 59 min
Keskikulutus: 9.6 l / 100km
Kokonaiskilometrit: 1204 km
Huippunopeus: 152 km / h

Aamu Annan ja Paulin pihalla – viimeiset legoleikit, posliinivessa, suihku ja talon mukavuudet kunnes pääsemme Italiaan saakka. Tästä eteenpäin elämme autossa 8-9 päivää. Jumperin peruuttaminen pois pihasta ja kadulle täynnä autoja meni saumattomasti. Peruutuskamera on pakollinen että näin iso mörssäri saadaan mitää hajottamatta pienissä tiloissa liikkumaan – onneksi asensin sen keväällä. Edessä oli iso siirtymä, testipäivä ideaamme miten taitetaan pitkä matka.

Aamupäivä meni normaalin ohjelman mukaan, ajomatkalla pientä kitkaa, ratkaisuna takapenkille JBL kautin. Valmistautuminen on kaiken A ja O. Varaluurista Ylen kielimatkaa ja rauha on saatu maahan, paitsi että mutkassa JBL kierähtää pois pöydältä ja armoton itku alkaa. Kuski, rentona kuin viulunkieli, tekee peliliikkeitä ja poistuu isolta tieltä. PUUUUUUUH – parkkipaikalle! Kappas, aamun ajotunti on takana, kaikilla on nälkä – siksi viritetty tunnelma. Pelkääjä suunnittelee pysähdyspaikan. Kuski näyttää takapenkille, miksi työtasossa on lovia – niihin kuuluu laittaa roikkuvia asioita, kuten JBL – valmistautuminen on kaiken A ja O. Pelkääjän löytämä lounaspysähdyspiste oli täydellinen, leikkipaikka oven puolella, tilaa on kivasti.

Rauha saapui maahan, ruokaa valmistui samaa tahtia kuin leikkipuistoon hiekalle linnaa, tietä, kuoppia ja työkoneita. Ruoan jälkeen autossa sijoittauduttiin uudelleen. Takapenkille miehet, vetämään torkut ja naiset etupenkille ajamaan. Pieni herra vaikuttaa työstävän konseptia “me ja muut”. Tällä hetkellä jako on sukupuolten välissä. Hän on mies (pieni) ja haluaa olla miesten kanssa, kuunnella miesten musiikkia (poppia!) – ei naisten musiikkia (klassista ja/tai jotain ei-poppia), lukea miesten kirjoja (kirjat on jaettu naisten ja miesten kirjoihin, allekirjoittaneella ei ole ihan selvänä mikä on mikä ja miksi) ja ylipäätänsä tytöt/naiset ei saa tulla. Näen mahiksia HIT -kerhon pystyttämiseen, puumajamme, tosin, jäi Turkuun.

Päivän tavoite ja avain oli Salvin show room, jonne Krista oli varannut itselleen ajan. Tiputettuamme rouvan sinne miehet lähtivät leikkipaikalle. Olin valmistautunut hyvin, leikkipaikka oli vain muutaman sadan metrin päässä… Rein joen toisella puolen. Sinne pääseminen vaati 30 minuutin ketunlenkin takaisinpäin. Parkkipaikalla äidin valmistamat eväät nassuun – liian iso nälkä, ei pystynyt poistumaan autosta eväiden kanssa ja matkaan! Leikkipaikkoja oli itseasiassa kaksi, oikealle ja vasemmalle, pieni herra valitsi vasemmalle Rein joessa olevalle saarelle. Virta joessa oli sen verta hurjaa, että Veikko kysyy mihin tämä saapuu? Erittäin kovin virtaava joki oli konseptina liikaa, joten päädyimme yhteisymmärrykseen että … jaa-a, en ole ihan varma mihin tulokseen päädyimme.
Me miehet olemme pikkasen flunssaisia, joten virtaa ei ollut kummallakaan leikkipaikalla leikittiin hieman, mutta ei oikein, ei jaksanut. Sen sijaan herra treenasi oppimaansa voimasanaa “viherpippuri”. Sitä lausuttiin monella eri tapaa, työstäen painopisteitä. VIherpippuri. viherPippuri, VOI VIHERpippuri jnpp – aikalailla tunnin verran. Samalla taitettiin matkaa isän hartioilla ja etsittiin missä voitaisiin jaksaa leikkiä. Maauimala – joo, ehkä, mutta maksaa. Ei jaksa, ehkä kaupasta suklaata – jos sillä saisi virtaa! iso mies kuntoili ja siirsi pientä miestä 30 minuuttia hartioillaan. Suklaa piristi kummankin askelta ja “oikealla olleella” leikkipaikalla oli hiekkaakin – sinne jäätiin leikkimään. Lopulta tuli hetki siirtyä autolle – isän kotiverkon ongelmien debuggaus voisi alkaa – Turussa on Jarno matkalla kohti taloa.

Olin jo pari päivää ollut tietoinen, että en pääse kotiin kiinni. Siellä on tekoälypalvelimeni, minkä kadottaminen harmittaa (tahtoisin sanoa yllättävän, mutta ei tämä ole yllättävää) paljon. Vika on kodin päässä, tarvin sinne miehen paikalle ja Jarno ystävällisesti suostui tähän. Autolla oli äiti, ruuanlaitto, kauitin puhelu Turkuun ja isä, joka naputtaa koneella. Kohtuu nopeasti selviää, että vika on pahempi, tässä menee kauan. Peliliikkeitä mietitään ja tuloksiin päästään: Krista valmistelee Veikon unille, kuten sovittu ja lähtee ajamaan eteenpäin samalla kun minä selvitän kotiverkon ongelmia. Niinpä parin tunnin verran käytin etähallinan yli Jarnon läppäriä, joka oli kiinni verkossani ja selvitin mikä on ongelmana reitittimessä. Kotiverkon sydänkirurgiaa tehtiin autosta, joka eteni Saksan moottoritiellä 120 km/h kohti etelää. Turussa, taloni kellarissa istui mies, joka kolhittuaan päätään neljä kertaa hobiteille tarkoituetussa talossa, luovutti läppärinsä etähallinan minulle. Sen avulla pystyin tuikkimaan viikon vanhaa reititintä ja ihmettelemään mitä meni vikaan. Sain lopulta virheen selvitettyä ja korjattua tilanteen, mutta kotini kytkin pitää vielä rebootata ennen kuin kaikki laitteet nousevat henkiin.

Tänä iltana tehtiin pari ennätystä
1) Kristan ajoaika – yli 3 tuntia – ainakin 2 tuntia pitempään kuin koskaan aikaisemmin.
2) 152 km/h on Jumperin maksiminopeus – kas ne kolme harmaata viivaa riivaa minua ja kun hetki tuli, maksimit haettiin.

Auton huippunopeudesta voidaan lainata Kristaa “Tämä ei ole enää mukavaa ajoa.” – Olen samaa mieltä, 152 km/h (GPS mitattu) nopeudessa auto ei ole enää mukava ajaa. Nyt kun tämä on saatu systeemistä ulos, voimme pysyä siellä 120-130 km/h.

klo 23 aikaan olimme uimahallin pihassa Karlsuhessa. Sänky levitettiin, nukkuva sekä veltto Veikko siirrettiin sänkyyn ja aikuiset meni perässä. Onnistunut siirtymäpäivä takana!

Tuesday, 2024-05-21

Ajoaika: N/A
Keskikulutus: l / 100km
Kokonaiskilometrit: 701 km

Tänään nähtiin pienen herran nopein nousu. Muutama minuutti siitä kun on herätty herra on silmät kirkkaana päivävaatteet päällä valmiina poistumaan autosta. Ei kitinää, ei avunpyyntöjä vain 100% nopeaa suorittamista – miksi? Talon sisällä odottaa kaksi isoa laatikkoa leegoja. Pieni herra saatettiin sisään ja hänelle jätettiin radiopuhelin kommunikointia varten. Kun aamiainen oli valmis käytin radiopuhelinta kutsumaan pienen herran autoon syömään ja se pentele toimi! Ensimmäinen täydellinen onnistuminen radiopuhelimen kanssa.

Toinen iso onnistuminen tuli tuntia myöhemmin, pienen herran ollessa taas leikkimässä leegojen kanssa. Tiedon hänelle, että tulen kohta sisään ja hän tulee kanssani suihkuun. Radiopuhelin käyttö vastaamiseen on ollut vähän satunnaista, mutta tällä kertaa kaikki meni puikkoihin. Minä kuulen kysymyksen “Kuinka pitkän ajan päästä tulen?” – “5 minuutin kuluttua” – “OK”. Ensimmäinen täydellisesti onnistunut kaksisuuntainen keskustelu radiopuhelimen avulla. Herra alkaa olemaan valmis leirintäalueilla omatoimisiin seikkailuihin!

Päivä oli juttelua, leikkejä, harppukauppaa, nukkumista, linnassa käymistä, leikkistä, juttelemista. Veikko lienee Paulin suurin fani, häntä haluttiin leikkiin koko ajan. Illalla Anna ja minä kävimme Tai Chi -harjoituksissa Annan ryhmässä. Olin ehkä 20-40 vuotta nuorempi kuin muut ryhmässä, mutta tekonivelvertailussa olin selvästi keskiarvon yläpuolella!

Rutiinit ovat selvästi hakosella. Unohdin illalla blogata! Pitkähihainen paitani myös seikkailee jossain, käytän sitä harvoin, joten sillä ei ole vakioitunutta paikkaa ja se tuntuu hukkuvan koko ajan. Toivottavasti se on autossa, en löytänyt sitä taaskaan ja Anna ja Paulin talo on jo kaukana takana…

Monday, 2024-05-20

Ajoaika: 2h 39 min
Keskikulutus: 9,2 l / 100km
Kokonaiskilometrit: 701 km

Yhteistyöaamu! Nyt on selvillä mikä on se aamurutiini mitä autolla tapahtuu, joten voidaan aloittaa optimoimaan – mitä tekee kukin ja missä järjestyksessä. Aamiainen on vakioitu, aamutoimet on vakiota, joten kysymys on asioiden lomittamisesta. 2.5h on lähtölukemat, katsotaan mihin se saadaan trimmattua. 1.5h pitäisi olla saavutettavissa, siinä ajassa pitäisi olla kokattu, syöty, tehty aamutoimet ja pakattu auto – kaikki vielä rennosti 🙂

Päivän agenda oli siirtyä Annan ja Paulin luo. He kävivät moikkaamassa meitä viime kesänä Saksassa, joten kun Hollannissa kerran ollaan, poiketaan samantein heillä.

Ajatus oli käydä ensin ruokakaupassa ja sitten standardi ajopäivä, 1h kovaa ajoa, sitten puolentoista tunnin ruokatauko + leikkihetki, päiväunet joiden aikana ajetaan 2h, joista Krista ajaa vähintään 20 minuuttia. Hieno suunnitelma, joten matkamusa soimaan ja kauppaan!

Kaupalla Krista huomaa, että tänään on pyhäpäivä: Kaupat on kiinni!?Mukautaumme sotasuunnitelma ja jätämme kauppareissun väliin – 1h ajo suoritus siis – kaikille ensin vähän naposteltavaa ja matkaan. Ajo meni … OK… parannettavaa on, mutta isossa kuvassa palikka toimi. Audiokirja pelasti pienen miehen päivää siihen saakka kunnes liikenneympyrässä JBL kautin pyöri pois pöydältä ja tippui lattialle. Seuraavalla kerralla se on kiinni herran pöydässä, tätä varten siinä on tiettyjä irtopalasia ruuvattuna. Tässä kohtaa oli myös tunti ajoa takana, joten navigoimme leikkipuiston viereen ja matkalla sinne bongasimme auki olevan kaupan, AH IHANUUTTA! Sinne ruokatunnin jälkeen.

Kaupalla jakaannuimme kahtia. Krista ostamaan ostokset, Veikko ja minä käymään vessassa. Vessareissulla bongasimme viinakaupan ruokakaupan sisätiloissa. Asioituamme poikkesimme miesten kesken sinne. Valikoima oli hyvä, erittäin hyvä, hintataso merkittävästi pienempi kuin Suomessa. Hyllystä löytyi Smokey monkey shoulder – mikä oli kohtuu halpa ja toivottavasti mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Ehdimme hyvissä ajoin ennen Kristaa autolle. Krista kun tuli autolle hän aloitti: “Siellä on viinakauppa myös, missä näyttää olevan viskiä, haluatko käydä katsomassa onko siellä jotain hyvää?” – tiimi toimii! Vilautin ostoksiamme ja kiitin vinkistä – ei tarvetta kuitenkaan enempään.

Tänään päivätorkuilla koitin “takapenkin luksusta”. Menin Veikon viereen takapenkille ottamaan tirsat. Täytyy todeta, että tämä auto on mahtava. Niskatyyny, Veikon taso, keittiön taso muodostaa liki täydellisen makuuasennon! Ensikerralla otan vielä tyynyn alaselän taakse ja siinä voisi nukkua vaikka yön. Veikkokin oli ihan innoissaan takapenkin unikaverista. 20 minuutin tehotirsojen jälkeen olikin minun vuoro ottaa ajovastuu, juuri sopivasti ennen kuin liityimme moottoritielle.

Ilta on mennyt iloisesti Annan ja Paulin taloa ihmetellessä ja vaihtaessa kuulumisia. Pienin seikkailija on nauttinut pitkästä pätkästä leegoleikkejä. Kävimme myös tutustumassa Paulin autoon Veikon toiveesta ja siitä lähti liikkeelle läheisellä kentässä kivien kiipeilytelineiden päällä kiipeily.