Wednesday, 2024-05-22
Ajoaika: 6h 59 min
Keskikulutus: 9.6 l / 100km
Kokonaiskilometrit: 1204 km
Huippunopeus: 152 km / h
Aamu Annan ja Paulin pihalla – viimeiset legoleikit, posliinivessa, suihku ja talon mukavuudet kunnes pääsemme Italiaan saakka. Tästä eteenpäin elämme autossa 8-9 päivää. Jumperin peruuttaminen pois pihasta ja kadulle täynnä autoja meni saumattomasti. Peruutuskamera on pakollinen että näin iso mörssäri saadaan mitää hajottamatta pienissä tiloissa liikkumaan – onneksi asensin sen keväällä. Edessä oli iso siirtymä, testipäivä ideaamme miten taitetaan pitkä matka.
Aamupäivä meni normaalin ohjelman mukaan, ajomatkalla pientä kitkaa, ratkaisuna takapenkille JBL kautin. Valmistautuminen on kaiken A ja O. Varaluurista Ylen kielimatkaa ja rauha on saatu maahan, paitsi että mutkassa JBL kierähtää pois pöydältä ja armoton itku alkaa. Kuski, rentona kuin viulunkieli, tekee peliliikkeitä ja poistuu isolta tieltä. PUUUUUUUH – parkkipaikalle! Kappas, aamun ajotunti on takana, kaikilla on nälkä – siksi viritetty tunnelma. Pelkääjä suunnittelee pysähdyspaikan. Kuski näyttää takapenkille, miksi työtasossa on lovia – niihin kuuluu laittaa roikkuvia asioita, kuten JBL – valmistautuminen on kaiken A ja O. Pelkääjän löytämä lounaspysähdyspiste oli täydellinen, leikkipaikka oven puolella, tilaa on kivasti.
Rauha saapui maahan, ruokaa valmistui samaa tahtia kuin leikkipuistoon hiekalle linnaa, tietä, kuoppia ja työkoneita. Ruoan jälkeen autossa sijoittauduttiin uudelleen. Takapenkille miehet, vetämään torkut ja naiset etupenkille ajamaan. Pieni herra vaikuttaa työstävän konseptia “me ja muut”. Tällä hetkellä jako on sukupuolten välissä. Hän on mies (pieni) ja haluaa olla miesten kanssa, kuunnella miesten musiikkia (poppia!) – ei naisten musiikkia (klassista ja/tai jotain ei-poppia), lukea miesten kirjoja (kirjat on jaettu naisten ja miesten kirjoihin, allekirjoittaneella ei ole ihan selvänä mikä on mikä ja miksi) ja ylipäätänsä tytöt/naiset ei saa tulla. Näen mahiksia HIT -kerhon pystyttämiseen, puumajamme, tosin, jäi Turkuun.
Päivän tavoite ja avain oli Salvin show room, jonne Krista oli varannut itselleen ajan. Tiputettuamme rouvan sinne miehet lähtivät leikkipaikalle. Olin valmistautunut hyvin, leikkipaikka oli vain muutaman sadan metrin päässä… Rein joen toisella puolen. Sinne pääseminen vaati 30 minuutin ketunlenkin takaisinpäin. Parkkipaikalla äidin valmistamat eväät nassuun – liian iso nälkä, ei pystynyt poistumaan autosta eväiden kanssa ja matkaan! Leikkipaikkoja oli itseasiassa kaksi, oikealle ja vasemmalle, pieni herra valitsi vasemmalle Rein joessa olevalle saarelle. Virta joessa oli sen verta hurjaa, että Veikko kysyy mihin tämä saapuu? Erittäin kovin virtaava joki oli konseptina liikaa, joten päädyimme yhteisymmärrykseen että … jaa-a, en ole ihan varma mihin tulokseen päädyimme.
Me miehet olemme pikkasen flunssaisia, joten virtaa ei ollut kummallakaan leikkipaikalla leikittiin hieman, mutta ei oikein, ei jaksanut. Sen sijaan herra treenasi oppimaansa voimasanaa “viherpippuri”. Sitä lausuttiin monella eri tapaa, työstäen painopisteitä. VIherpippuri. viherPippuri, VOI VIHERpippuri jnpp – aikalailla tunnin verran. Samalla taitettiin matkaa isän hartioilla ja etsittiin missä voitaisiin jaksaa leikkiä. Maauimala – joo, ehkä, mutta maksaa. Ei jaksa, ehkä kaupasta suklaata – jos sillä saisi virtaa! iso mies kuntoili ja siirsi pientä miestä 30 minuuttia hartioillaan. Suklaa piristi kummankin askelta ja “oikealla olleella” leikkipaikalla oli hiekkaakin – sinne jäätiin leikkimään. Lopulta tuli hetki siirtyä autolle – isän kotiverkon ongelmien debuggaus voisi alkaa – Turussa on Jarno matkalla kohti taloa.
Olin jo pari päivää ollut tietoinen, että en pääse kotiin kiinni. Siellä on tekoälypalvelimeni, minkä kadottaminen harmittaa (tahtoisin sanoa yllättävän, mutta ei tämä ole yllättävää) paljon. Vika on kodin päässä, tarvin sinne miehen paikalle ja Jarno ystävällisesti suostui tähän. Autolla oli äiti, ruuanlaitto, kauitin puhelu Turkuun ja isä, joka naputtaa koneella. Kohtuu nopeasti selviää, että vika on pahempi, tässä menee kauan. Peliliikkeitä mietitään ja tuloksiin päästään: Krista valmistelee Veikon unille, kuten sovittu ja lähtee ajamaan eteenpäin samalla kun minä selvitän kotiverkon ongelmia. Niinpä parin tunnin verran käytin etähallinan yli Jarnon läppäriä, joka oli kiinni verkossani ja selvitin mikä on ongelmana reitittimessä. Kotiverkon sydänkirurgiaa tehtiin autosta, joka eteni Saksan moottoritiellä 120 km/h kohti etelää. Turussa, taloni kellarissa istui mies, joka kolhittuaan päätään neljä kertaa hobiteille tarkoituetussa talossa, luovutti läppärinsä etähallinan minulle. Sen avulla pystyin tuikkimaan viikon vanhaa reititintä ja ihmettelemään mitä meni vikaan. Sain lopulta virheen selvitettyä ja korjattua tilanteen, mutta kotini kytkin pitää vielä rebootata ennen kuin kaikki laitteet nousevat henkiin.
Tänä iltana tehtiin pari ennätystä
1) Kristan ajoaika – yli 3 tuntia – ainakin 2 tuntia pitempään kuin koskaan aikaisemmin.
2) 152 km/h on Jumperin maksiminopeus – kas ne kolme harmaata viivaa riivaa minua ja kun hetki tuli, maksimit haettiin.
Auton huippunopeudesta voidaan lainata Kristaa “Tämä ei ole enää mukavaa ajoa.” – Olen samaa mieltä, 152 km/h (GPS mitattu) nopeudessa auto ei ole enää mukava ajaa. Nyt kun tämä on saatu systeemistä ulos, voimme pysyä siellä 120-130 km/h.
klo 23 aikaan olimme uimahallin pihassa Karlsuhessa. Sänky levitettiin, nukkuva sekä veltto Veikko siirrettiin sänkyyn ja aikuiset meni perässä. Onnistunut siirtymäpäivä takana!
