Ajoaika: N/A min Keskikulutus: N/A / 100km Kokonaiskilometrit: 5583 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 3
Arki etenee yhä vauhdikkaasti, kuvia tulee vähän ja merkintöjä vielä vähemmän. Arkipäivät etenevät samaan tyyliin, yhteinen aamu, Veikko päiväkotiin. Minä aloitan työt, Krista aloittaa soittamaan ja urheilemaan. Minä lopetan työt ja noudan Veikon, sitten tehdään arkihommat kuten kaupassa käynnit, siivoamiset ja jäljellä jäävällä ajalla leikitään. Ollaan uima-altaassa tai leegojen äärellä.
Päiväkodista kun kävellään kotiin käydään repun sisältö läpi. Siellä on usein piirrustuksia, joskus pieniä tehtyjä juttuja. Kaikki käydään läpi, yksi kerrallaan samalla kun kävellään jätskikiskalle. Jätskit kädessä estää näyttämistä, mutta ei estä selittämistä. Niinpä loppumatka kesätalolle menee yhä selityksiä kuunnellen. Herran mielikuvitus on melkoinen, tarinat ovat eeppisiä.
Tiistaina Krista toteutti viime kesänä saamansa haasteen. Hän meni uimaan tuohon viereiseen vuoristovesipuroon. Olin vahtimassa, että mitään pahaa ei tapahdu näin hienon idean toteuttamisessa. Vesi oli viileää ja nainen näytti virkistyneen merkittävästi tehtyään operaationsa. Näkymät ojassa olivat kuulemma upeat, sillä ne ovat kohti vanhaa myllyä.
Keskiviikkona oli luvassa kauppareissu Pordenoneen. Koko perhe lähti matkaan pyörillä. Veikko pääsi matkustamaan Follow-mellä, eikä tarvinnut raskaan päivän päätteeksi tehdä mitään ylimääräistä. Hokasin miksi Pordenoneen päin on niin kevyt mennä. Koko menomatkan vieressä virtaa samaan suuntaan isoja vuoristopuroja tavallaan ojina. Nehän virtaavat alamäkeen, eiks je? Jep! Ilmiselvää nyt kun sattui huomaamaan veden virtaamisen. Se kallistus on näet sen verta huomaamaton, että maastosta sitä ei huomaa. Paluumatkalla Pordenonesta kotiin sen huomasi. Olimme taas samassa tilanteessa kuin viime kesänä, minun sykkeet hakkaa 160 etenemme hädin tuskin kahtakymppiä ja Krista tulee kepeästi, hädintuskin hiki päällä. Follow-me + Veikon pyörä lisää raskautta jollain uskomalla tavalla, ehkä taka-akseli on täysin kuiva 30 vuoden varastossa olemisen jälkeen? Sain Pordenonessa vietyä koko perheen pitsalle, mistä seurasi aivan liian pitkä ilta Veikolle.
Viikonlopusta on luvassa erilainen. Minä saan omaa rauhaa, kun Krista ja Veikko lähtee rantaseikkailulle julkisilla. Blogi on ehkä vain kuvia heiltä?
Ajoaika: 2h 29 min Keskikulutus: 10.6 l / 100km Kokonaiskilometrit: 5583 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0
Sunnuntai! Sopivasti viileässä autossa. Veikko katselee ohjelmia, vanhemmat lököö sängyssä, lukee uutisia, syö rauhallisen aamiaisen. Rauhallista autolla olemista jatkettiin noin puoli kymmeneen saakka ja sitten lähdettiin vuorelle. Ajatus oli vetää hiihtohissillä ylös ja vaeltaa alas, mahdollisesti mennä mäkikelkalla.
Veikko otti laastarin irti aamulla. Isän hämmästykseksi se oli yllättävän punainen koko alueeltaan. Krista huomasi herran otsan ja sen punaisuuden. Ensin ajattelin, että OK, se isompi haava on vuotanut – se on vaan kuivunutta verta se punainen alue. Vaan ei, se ei ollut kuivunutta verta. Herralla on komea 2 senttiä paksu, ainakin 5 senttiä leveä alue isompia ja pienempiä haavoja otsassa. Verta vuotanut niistä eri haavoista ja siksi laastari oli punainen. Alueen punaisuus ei pienentynyt pesuyrityksellä, joka kirpoi pientä miestä jonkin verran. Joten kevyen puhdistuksen jälkeen haava-alueen annettiin olla. Herran menoa “pieni” jälki ei haitannut.
Matka ylös oli helppoa ja maisevat mahtavia. Huipulle pääseminen vaati kaksi hissiä. Huipulta alaskävely vaati pysähdyksen ekan hissin päätepisteellä. Olimme jo Veikon kanssa valinneet jätskimme ylöspäin menomatkalla. Pieni herra oli isän hartioilla osan matkasta alas huipulta välipisteelle. Tauko sai virkistettyä koko tiimiä tehokkaasti ja sitten alkoi se pääurakka eli tästä pisteeltä alaspääsy. Matkalla viihdyttääkseen itseään ja muita Veikko keräsi kiviä, joita isä sai paiskoa toisia kiviä päin tavoitteena rikkoa kiviä. Kivet täällä on usein liuskekiviä, jotka räjähtävät palasiksi erittäin palkitsevasti. Jossain kohtaa matkaa isä kruunattiin maailman parhaaksi kiven rikkojaksi. Välipisteeltä alas pääsy vei kauan, ainakin tunnin, ja vaati paljon pohkeilta. Tällä mäkiosuudella Veikko ratsasti Kristan selässä hyvän pätkän ja viimeiset mäkimetrit taas isän selässä. Tie ei ollut kaikkein inspiroivin, metsäpolku olisi ollut mielenkiintoisempi. Vastineeksi tosin olimme avoimella koko ajan ja vuoret näkyivät hienosti ympärillä. Kävelyreissu vei 3 tuntia ja autolla kaikki olivat hyvin nälkäisiä.
Ennen ruokailua konsensus oli, että päivätorkkujen jälkeen mennään takaisin ja koitetaan sitä mäkilaskua. Päivätorkkujen jälkeen Veikko oli kovasti sitä vastaan, joten päätimme lähteä takaisin kesätalolle. Edessä kun oli taas runsaasti ruuhkaa taas kaikkien muidenkin halutessa palata takaisin. Matkalla Google taas ilmoitti löytäneensä oikotien, joka säästi joitakin minuutteja. Nauraen otimme sen tarkistamatta miten se oikaisee. Paluumatka meni rauhallisesti pienen herran sammahtaessa ja nukkuessa yli puolet matkasta. Paluumatkalla tuli myös ekaa kertaa käytettyä bongaamaamme kemiallisen vessan tyhjennyspaikkaa. Täällä aina välillä löytyy huoltoasemilta ilmainen tyhjennyspaikka ja olemme miettineet sellaisen käyttämistä. Tänään oli eka kokeilu ja lopputulema on, että näitä kannattaa käyttää.
Kesätalolla oli luvassa auton purku ja pienelle herralle koettelemuksista palautumista TV:n äärellä RAIn lastenkanavaa seuraten. Herran nukkuminen aiheutti, luonnollisesti, sen että kesätalolla herra nukahti vasta lähempänä yhdeksää isän sammuessa samaan aikaan sänkyyn. Pohkeet olivat sen oloiset, että seuraavana päivänä tietää kävelleensä vuorelta alas.
Ajoaika: N/A Keskikulutus: N/A l / 100km Kokonaiskilometrit: 5458 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0
Rento aamu autolla. Rauhassa syömistä ja koska karkkipäivä Veiko jälkiruokana Halloween vaahtokarkkitikkari, mistä mies oli kovin ylpeä. Parkkeerasimme eilen leikkipuiston viereen, joten heti kun autosta päästiin pihalle siellä piti leikkiä. Veikko myös demonstroi “maastopyöräilyä”, eli hän pujotteli puiston eri laitteiden ympäri pyörällään.
Leikkihetken jälkeen oli edessä matka joen viertä pitkin leipomoon ostamaan jotain hyvää leipää lounaalle. Selfieden ottaminen koko joukkueen voimin on kuvaajalle hyvin haastavaa, joko yksi tai kaksi vetää omaa agendaa kuvauksen yhteydessä. Valitut selfiet ovat onnistunein kahden muun kriitikon mielestä, kuvaajan mielipide on yliajettavissa. Maisemat olivat upeat ja matka leipomolle + takaisin vei niin kauan, että autolle päästyämme oli lounasaika. Matkalla vietettiin mm. hetki joen äärellä, missä pieni herra nakkeli kiviä veteen ainakin 10 minuuttia ja isommat nauttivat upeista maisemista sekä kohtuullisesta lämpötilasta.
Lounaan jälkeen oli luonnollisesti päivätorkut ja sen jälkeen matka kohti Tre Cime seikkailupuistoa. Täällä Veikko pääsi näyttämään koeradalla mallisuorituksen, joka sai ohjaajan tiedustelemaan pojan ikää. “- 5 anni!” “- bravo!” “- Well, he did do this just last weekend, but thank you :)”
Ja niin kolmen tunnin mittainen kiipeily alkoi. Meillä kävi hauska säkä siinä, että minun sininen reitti vei minut Veikon ja Kristan yläpuolelle. Pääsimme ottamaan selfien ilmoista, niin että jokainen oli reitillä. Täällä aikuiset jostain syystä pistää lapsia radoille, joille niiden ei pitäisi mennä. Sinisen läpi pääseminen vie ikuisuuden, sillä siellä oli Veikkoa ehkä maksimissaan vuoden vanhempi pikkupoika, joka ei pystynyt etenemään korkeimmalle pisteelle. Edeltä kohta vie herralta kaiken ja siitä ylöspäin meneminen, vaikka se oli helpompaa oli liikaa. Ymmärsin muksua täysin, hänen ei olisi pitänyt olla radalla. Minun edessä oli kaksi poikaa, mahdollisesti veljet. Teini ja pikkasen nuorempi. He etenivät ihan OK tahtia. Sinisen jälkeen oli luvassa zip-line, eli menimme joen yli ja takaisin. Se oli yllättävän nopeasti ohi, siitä ei ehtinyt nauttimaan niin paljoa kuin luuli :). Veikko ja Krista seikkaili taasen baby alueella. Täällä oli identtiset värit ja vaikeudet kuin viime viikonloppuna. Tällä kertaa tosin kaikki oli paremmin toteutettua ja ylläpidettyä – paitsi baby alue. Se oli monesta kohtaa rikki. Minä lähdin punaiselle, alueen vaikeimmalle radalle. Edessäni oli taas ne kaksi poikaa, jotka olivat olleet sinisellä ja punaisella radalla. Punaisen eka este oli köysikävely, vanhempi pojista taisteli epätoivoisesti voimiensa ja taitojensa rajoilla sen läpi. Se oli hurjaa katseltavaa ja hatun noston arvoinen suoritus, että poika jatkoi eikä keskeyttänyt. Veli yritti ja luovutti koitettuaan kaksi köyttä. Minä ja hän peruutettiin pois alueelta ja minä kiipesin takaisin. Menin esteen yli ilman suurta vaivaa, verrattuna viime viikon mustaan. Sain edessä menneen pojan kiinni kolmos esteellä, mikä oli keinut. Hän oli taas aivan taitojensa, voimiensa ja kestonsa rajoilla. Huusin “GUARDA!”, näytin miten kannattaa edetä ja hän kiitollisena koitti sitä. Kannustin mikä voin, pysyen mahdollisimman kaukana etten vaikeuta hänen suoritustaan ja hän pääsi seuraavalle tasolle, aivan katki. Hän kiitteli ja lähti eteenpäin. Pysyin hänen perässä loput esteet ja kun pääsimme maahan menin hänen luo kehumaan miestä. Hän ylitti itsensä ja puski eteenpäin tilanteissa, missä luovuttaminen olisi ollut hyvin mahdollista. Sinä iltapäivänä näin kaksi luovuttajaa punaisella radalla ja lisää liian pieniä lapsia sinisellä radalla, luovuttamassa samassa kohtaa kuin eka lapsi… Minä pääsin Veikon kanssa menemään vihreitä ratoja Kristan mennessä läpi aikuisten radat. Kaikki radat läpikäytynä oli aika palata autolle syömään suhteellisen viileään autoon.
Kristan käydessä puhdistautumassa joessa, Veikko ja minä mentiin leikkipaikalle. Veikko uskaltautui tällä kertaa menemään riippujutulla (josta on kuva kun Krista menee). Testasimme sen pari kertaa ja meni hyvin. Sitten hän halusi näyttää tempun, isän hämisvaistoa vähän kutitti, mutta siihen ei reagoitu. Poika kiinni tankoon, liuku meni hyvin, sitten hän päästi irti ja laskeutui naamalleen hiekkaan. Otsa auki ja verta kunnolla. Poika syliin, reipasta askelta autoon, herraa rauhoittaen ja kasaan parsinta. Otsa auki, polvi auki.Otsa aika hyvin auki. Putsaus, buranaa ja laastaria. Herra näytti aika ehjältä äidin tullessa takaisin ja olin melko varma että hän ei huomaa mitään. Eikä hän olisi ehkä huomannut otsassa olevaa puolen pään levyistä laastaria jollei Veikko olisi mennyt kertomaan… Nooh, vahinkoja sattuu. Iltatoimet ja herra nukkumaan.
Juuri kun olimme saanet auton leirimuotoon ja Veikon nukahtamaan, tuli henkilö kertomaan meille että tässä ei saa yöpyä, siirtykää 300 metriä tuohon suuntaan, siellä on paikka missä voi yöpyä. Niinpä paketoin auton takaisin ajomoodin, herätimme Veikon, ajoimme 500 metriä, jona aikana herra nukahti uudelleen. Parkkeerasimme ja viritimme yömoodin uudestaan, Veikko sammui kolmannen kerran ja sitten alkoi kenttäsuihkun rakentaminen. Kenttäsuihku parkkipaikalla on tässä kohtaa itselle jo niin normaali juttu, että se ei edes jännittynyt. Virkiskisti kummasti ja sen jälkeen olikin hyvä sammua sänkyyn.
Ajoaika: 3 tuntia 1 minuutti Keskikulutus: 12.6 l / 100km Kokonaiskilometrit: 5458 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 7
Aurinkopaneeli on saatu toimintaan taas. Siitä oli irronnut vain yksi maadotusjohto. Tämän sai selville menemällä jännitemittarin kanssa pitkin linjastoa illalla kun aurinko vielä paistoi.
Viikko alkoi uskomattoman kuumasta. Maanantaina, kun lähdimm Veikon kanssa miesten shoppailukierrokselle, auton mittari näytti uuden ennätyksen. 49 astetta lämmintä. Moottorin käynnistyessä auton jäähdytysvesi oli jo valmiiksi lämmintä, lämpömittari nousi välittömästi. Kaikki pinnat polttaa, joten ratista pystyi pitämään alkuun kiinni vain hetken, sitten piti vaihtaa otetta. Kuumuus on uskomaton. Matkalla kauppaan näimme naisen olevan ulkona auton ikkunasta kuin koira. Normaalisti natiiveilla on käsi pihalla, nyt ei enää riitä se ja jos pokkaa riittää, ilmeisesti koko ylävartalo voi tulla ulos. Kesätalolla lämmittämätön uima-allas on 35 asteinen, sekään ei anna vilvoitusta tällä kelillä.
Veikon uusin suosikkikappale on Virve Rostin Sata salamaa. Sitä pyydetään soittamaan joka väliin. Koitimme myös Antti Tuiskun versiota kappaleesta, mutta se ei sytyttänyt herraa.
Viikolla oli niin kuuma, että Kristan päiväjumpat peruttiin loppu kesäksi. Korvaavaksi ehdotettiin iltajumppaa, jossa hän tuli käyneeksikin kerran. Armoton vesisota ja uima-altaassa kölliminen oli viikon teema, kuumuuden pysyessä hyvin korkeana.
Perjantaina lähdimme vuorille. Krista oli valinnut kohteeksi Auronzon kaupungin. Siellä oli ohjelmassa hieman vaeltelua ja köysikiipeilyä. Muutkin olivat saaneet idean vuorille menemisestä viikonlopuksi. Matkalla oli useita pitkiä hetkiä matelemista. Jossain kohtaa Google kertoi, että se on löytänyt oikoreitin, haluammeko ottaa? – Kyllä! Oikopolku oli törkeä. Se ohjasi meidän isolta tieltä sivuun kaupunkiin, läpi kaupunkiin vievän liikenneympyrän takaisin samalle tielle. Leikkasimme jonossa ehkä 500-800 metriä eteen. Nauroimme itsemme kipeäksi, kun tajusimme mitä tuli tehtyä. Emme olisi ottaneet oikopolkua, jos olisimme tajunneet millainen se oli. Vuorilla oli kiitettävän viileää, yöksi kaivoimme jopa makuupussit esiin.
