3 päivää karmeaa juoksemista…

Paino: 72,2 kg
Kokonaismitta: 247,5

Katsotaan taaksepäin. Viikko ulkomailla syömässä sitä mitä eteen saa, urheilematta, olut tai kaksi joka ilta. Painomuutos +100 grammaa. Kolme päivää karmeaa ravia pitkin Suomea, syöden kaikkea pikaisesti – myös pikaruokaa, valvoen kohtuuttomasti, yhtenä iltana useampi lonkero ja painomuutos +500 grammaa. Huonot elämäntavat oikeasti pilaa tai aiheuttaa muutoksia nopeasti Iloiset kasvot. Noiden kolmen päivän aikana vedin kuitenkin kolmet treenit ja autoin muutossa. Suurin osa ruokailusta oli pielessä, en seurannut diettiä, koska en ehtinyt. Kun analysoin tilannetta voin todeta mistä tuo johtui. Olin kiireessä, väsynyt ja tahto vähissä. Lähin ruokala käy – Hese kiitos. Olen ollut hereillä 16 tuntia, vielä pitää ajaa keskiyöllä 2 tuntia kotiin. Lähin ABC kahvia ja karkkia, jotta saadaan sokerit ylös ja mies pysymään hereillä pari tuntia pimeässä yksin. Lopputulos on karu.

Nyt luontoon vaeltelemaan ja nukkumaan edes yksi kunnon mittainen yö. Iloiset kasvot

Takaisin terveiden kirjoissa!

Paino: 71,7 kg

Oi että tekee hyvää tehdä fyysistä työtä ja treenata! Maanantaina testasin kyljen toimintakuntoa auttamalla Jarnoa siirtämään kiitettävän määrän soraa lapion ja kottikärryn avulla. Noin puolitoista tuntia kunnon vauhdilla töitä ja kylki huomautti itsestään vain hyvin hyvin heikosti urakan lopuksi. Tänään vedin kolmet treenit ja olo on mahtava. Kehossa tuntuu että eilen on tehty töitä ja se taasen tuntuu mahtavalta! Mahtavan olon vuoksi seikkailen treenikaverin kanssa Trebariin oluelle… Seuraavat pari päivää menee reissaten, eikä aikatauluihin mahdu treeniä vaikka kuinka haluaisin.
Perjantaina suunnitelmissa olisi vaellella Kuhankuonossa, mutta suunnitelmia ei ole vielä varmistettu. Perjantaina kuntoillaan tavalla tai toisella! Lenkkiä, Magaa tai vaeltelua.

Kohta täysin terve?

Paino: 72.6 kg

Eilen käytiin ihmettelemässä stand uppia ja sitä myöten ilta karkasi ruokavaliosta täysin. Esityksen aikana tuli otettua yksi olut ja esityksen jälkeen käville syömässä Trattoria Romanassa pitsat (kaikki ruokavalioon sopivat ruuat olivat 10 euroa kalliimpia kuin muut, joten piheudessäni valitsin toisin) ennen kuin siirryimme tupareihin. Tupareissa tuli vähäisissä määrin naposteltua, vaan ei juotua! 🙂

Tämä aamu taitaa edustaa sarjamme ekaa painon nousua. Heilahtelu on normaalia, joten en ole huolissani tästä. Enemmän olen huolissani siitä että maltan parantua kunnolla. Kylki voisi kestää jo lenkin ja kevyen treenin, mutta en ottaisi siihen osumaa vielä pariin viikkoon. Kurkku, en tiedä, voisi kestää lenkin, mutta tuskin olisi mukavaa. Niinpä lepään vielä hetken ja kikkailen tietokoneiden kanssa.

Hassuja lukuja

Paino: 71.3 kg
Kokonaismitta: 248.5

Painoni laskee yhä, mutta mittani ei enää, itseasiassa kokonaismittani on lähtenyt kasvamaan – reisistä. Mittaus ei luonnollisesti ole tarkkaa tiedettä, heittoja syntyy joka puolella joka kerta.

Olen yhä kipeänä, jotain on kurkussa aiheuttamassa tulehdusta. Kaikki tämä paikallaan oleminen saa minut haluamaan kuntoilua oikein penteleesti. Tällä hetkellä kylkiluu ei vihoittele jos juoksee vähän, eikä se vihoitellut ihan mahdottomasti kun vedin eilen kolmet treenit. Eilisen jäljiltä vain kurkku oli iso ongelma. Sunnuntaina tai maanantaina koitan lenkkeilyä ja/tai kuntoilua. Mielessäni on useita eri kuntopiirijuttuja ja halu lenkille.

Paino laskee yhä ja se alkaa hieman jännittämään. Nyt kun lisään urheilua toivon painon alkavan nousemaan lihasten kasvun myötä Iloiset kasvot. Ensi viikolla on aika käydä tarkistamassa rasvaprosentti ja kuinka paljon lihasta tässä on oikein menetetty Iloiset kasvot.

Vähän yli viikko “rellestystä”, mitä sitten?

Paino: 71,7 kg

10 päivään en seurannut ruokavaliota täydellisesti. 7 päivää olin kuntoilematta. 7 päivää join olutta vähintään 0,5 litraa päivässä. Paino muuttui 0,1 kg ylöspäin. Kuinka paljon muutosta odotit? Itse odotin kilon muutosta ylöspäin, vastaavaa mitä olen tullut alaspäin muina viikkoina. Mitä tämä sanoo uudesta paremmasta elämäntavastani? (Tarkoituksenihan on tehdä pysyvä muutos.) – Ei yhtään mitään? Jotain? Jotain se sanoo ainakin. Voin viikon toimia “huonosti” ja silti olla ihan OK. Ehkä jos olisin vähän kuntoillut, olisi painoni laskenut tai vähintäänkin minulla olisi ollut vähemmän syyllinen olo niistä oluista. Toisaalta tämä näyttää siltä että jatkuva urheilu ei ole aivan pakko pienen painon ylläpitämiseksi, rasvaprosentista ei ole tietoa. Toisaalta taas voidaan sanoa että viikko ei edusta yhtään mitään, ei missään mielessä, kehon muutokset ei ole niin nopeita… Mutta miksi sitten tiputan kilon painoa viikossa “oikein” toimiessani?
Kävin Krav Maga treeneissä testaamassa kylkiluutani. Se ei ole vielä kunnossa. Pitää siis yhä käyttää aamupyöräilyä lenkkeilyn sijaan ja treeneissä ottaa rennosti sekä välttää tiettyjä liikkeitä.

Takaisin Suomessa

Paino: ??.?

Sunnuntain mittauksissa ei ole mitään järkeä, koska painonmittaus olisi tapahtunut vasta illalla. Päätin olla mittaamatta lainkaan.
Tiistaina nähdään mitä vaikutusta oli hieman yli viikolla täysin erilaista elämää. En käytännössä urheillut lainkaan, sillä en laske lauantain pientä kuntojumppaa urheiluksi. Joka päivä join oluen, joskus kaksi ja kahdesti 4. Toinen neljän oluen setti oli perjantaina, joten se menee huijauspäivän piikkiin. Joka tapauksessa olutta oli aivan liikaa ja liikuntaa aivan liian vähän.
On mielenkiintoista kokea kuinka totutuista piireistä poikkeaminen muuttaa halua erota joukosta. Turussa minulla en olisi edes miettinyt oluen tilaamista, olisin tilannut viinä tai vettä, kun muut tilaavat ruokaoluen. Ulkomailla tilanne oli eri, koin tarvetta sopeutua ryhmään ja kun muut tilasivat ruokaoluen, niin tilasin minäkin. Join vain muita vähemmän, mutta en juonut eri lailla. Syömisessä ei tarvinnut poiketa, jokainen mies syö lihaa, lihaa, lihaa.
Ensi kerralla toimin paremmin, kehitän selkärangan olla erilainen ryhmässä. Näin lupaan sohvalla istuessani kotini turvassa.

Reissu ja ruokavalio käytännössä

Paino: ??.?
Kokonaismitta: ???

Joo. Unohdin mittanauhan kotiin. Viikko on ollut ruokailun puolesta sinnepäin. Aamainen on appelsiinimehua lukuunottamatta kohdillaan. Haluaisin lisätä siihen salaattia, mutta sitä ei ole tarjolla. Lounaat … Suurin osa on mennyt suunnitelmien mukaan, vain kerran on ollut vaihtoehdot sellaiset, jotka eivät sopineet ruokavalioon. Illalliset … Nyt osutaan ongelmaan. Olen illallisen aikaan nälkäinen kuin susi. Tässä maassa on helppo saada lihaa, lihaa ja lihaa. Sen puolesta olenkin pysynyt ruokavaliossani, mutta ruokajuomana joka ilta on ollut olut tai kaksi. Jos olisin täällä pitempään kiinnittäisin tähän huomiota enemmän ja nostaisin itseäni niskasta, olutta vain perjantaisin.

Tänään on huijauspäivä. En vielä tiedä mitä se tarkoittaa käytännössä. Karkkinälkä ei ole iskenyt, eikä oikeastaan mikään muukaan mässäysmielihalu. Ehkä otan suklaapatukan toimiston automaatista. Olen joka iltapäivä suunnattomassa nälässäni katsellut tuota laitetta, tutkinut sen sisältöä, mutta voin riemulla sanoa että en ole sortunut.

Työreissulla ruokavalion pitäminen on melko helppoa, kysymys on omasta tahdosta helppojen valintojen välillä. Kuntoilu taasen on ongelma. Aikaa olisi aamuisin, jos heräisi riittävän aikaisin. Olen tämän viikon ollut kuntoilematta kokonaan. Haluan kylkiluuni parantuvan, jotta voin keskittyä Magaan taas kun palaan Suomeen. En ole koskaan käyttänyt hotellin punttisalia, joten se kutkuttaa. Taidan lauantaiaamuna, kun ei ole kiire tutustua saliin ja tutkia samalla missä kunnossa kylkeni oikein on.

Reissaaminen ja syöminen

Paino: ??.?

10 tuntia aikaeroa Suomeen. Kirjoittelen tätä tiistai-iltana illallisen jälkeen. Suomen aikaa eläville tämä tulee näkyviin keskiviikkona aamutuimaan…
Lentokoneessa tuli syötyä sitä mitä sai silloin kun sai. Loppupuolella matkaa pääsi paha nälkä hiipimään penkkiini ennen kuin saimme ruokaa. Täällä Vancouverissa ruokavalion mukaan syöminen on helppoa. Hotelliaamiainen on lähes täysin sama kuin kotiolosuhteissa, vain raejuusto ja pinaatti puuttuu. Syödessämme ulkona tai työpaikalla pyydän vain jättämään perunat pois ja korvaamaan ne vihanneksilla. Näin toimiessani seuraan ruokavaliota kohtuu hyvin. Toki täällä ollessa ja joka ilta ulkona syödessä on tullut sorruttua sosiaaliseen olueeseen. Teen siihen vielä korjaavia liikkeitä ja siirryn lipittämään viiniä. Tämän jälkeen olen täysin oikealla polulla.
Ainut kontrollini ulkopuolella oleva asia on koska syömme. Normaalisti söisin 4 kertaa päivässä, täällä näemmä 3 kertaa. Aamiainen seitsemän aikoihin, lounas 12-13 aikaan ja illallinen 19-21. Lounaan ja illallisen väliin laitan normaalisti yhden aterian lisää. Toivon että täällä tulee syötyä riittävästi noilla kolmella aterialla, ettei paino putoa tällä matkalla lisää. Kuntosalia pitää päästä tyyppaamaan joku aamu…

Treeniä, hotelliöitä ja häät

Paino: ??,?

Viikonloppu meni hujauksessa ohi. Ruokavalio oli “sinne päin” parhaimmillaankin. Aamiaiset olivat kukin liian myöhään ja aivan “väärää” tavaraa. Annan tämän kaiken mennä ohi ilman ongelmia, minunhan ei ollut tarkoitus tehdä tästä elämää estävää operaatiota. Valitsin aina pienimmän pahan silloin kun tarjolla ei ollut sitä oikeaa vaihtoehtoa. Sosiaalisuus ennen kaikkea, menen siis mäkkiin jos muutkin menee, sillä ruokatunnilla tutustutaan toisiin ja opitaan oikeita asioita ;). Mäkkärissä vaihtoehdot on heikot, mutta otin light cokista, ranejen sijaan lisäkesalaatin ja purilaiseksi valitsin McFeastin. Häissä söin mitä häissä oli tarjolla, hyvällä mielellä vieläpä!

Kun treenit oli ohi ja olin yksin liikkeellä  tänä sunnuntai-iltana, tekosyitä lipsumiseen ei tietenkään ole. Kampissa olevasta Memphisitä löytyi low carb beef ateria, joka yllättäen täsmää ruokavaliooni 100%. Sellainen nassuun ja kohti hotellia. Hotellissa ei ole henkilövaakaa, mikä on pieni ylläri, mutta ei karmean suuri. Kyseessä on kuitenkin lentokenttähotelli ja sieltä halvemmasta päästä vielä :).

Koneessa syödään taas mitä syödään, mutta huominen aamiainen pitäisi olla juuri ruokavalioni mukainen. Huominen on myös pitkä päivä subjektiivisesti sillä lennän yli 10 aikavyöhykkeen. Jotta pysyn synkassa muiden kanssa huomisen valveillaolon tarvii olla normaalin 16 tunnin sijaan 26 tuntia… Efff…

Reissaamista

Paino: 71.6 kg
kokonaismitta: 246 cm

Okei, kehon tilanne tällä hetkellä: 1kpl kylkiluita on murtunut, kurkku on tulehtunut.
Mitä teen? Treenaan 3 päivää Krav Magaa, osallistun häihin ja lopulta lähden lentokoneella Vancouveriin viikoksi.
Kokonaisuus on painajainen siirtymien, varusteiden, ruokavalion ja fyysisten rajoitteiden vuoksi. Isoa kuvaa / tilannetta arvioitaessa positiivisella puolella on se että painoni on tippunut suurinpiirtein tavoitteeseen ja kylkiluun murtuma haittaa yllättävän vähän. Negatiivisella puolella on se että paino ei varmasti ole laskenut pelkästään rasvan palamisen vuoksi, jotain muuta on kulunut myös ja toisaalta murtunut kylkiluu estää rankan treenauksen. Toisinsanoen, vaikka 3 kg painoa on kadonnut, en usko olevani tavoiterasvaprosentissa. Tilannetta ei kuitenkaan korjata ensi viikolla lihasmassaa kasvattamalla.
Ensi viikolla ruokavaliossa pysyminen vaatii luovuutta. Häissä tulee varmasti poikkeama, en edes aio koittaa noudattaa ruokavaliota. Toisaalta, tänään oli huijauspäivä, mutta en juuri huijannut. Söin “normaalisti”, sen kummempia miettimättä, enkä saanut tilaisuutta mässätä hyvyyksillä kuten leivoksilla, karkilla tai oluella.
Ensi viikko menee Vancouverissa töiden puitteissa. Maga treenausta ei ole, kuntoilua saattaa olla. Treenivarusteet on ainakin mukana. Painomittaukset ja kokonaispituusmittaukset puuttuvat tai ovat virheellisiä, sillä en ottanut vaakaa tai mittanauhaa mukaan. Odotan mielenkiinnolla paluun jälkeistä mittausta. Mitä tämä viikko aiheuttaa…

Ja huh! Sain pidettyä kiinni blogausaikataulustani. 🙂