eka matkapäivä, siirtymä Helsinkiin

IMG_20160628_101614Aamupäivä meni vielä taloa siistiessä ja paikkoja järjestäessä. Reppujen sisältöön ei tehty muutoksia enää aamulla. Matka alkoi kävelemällä sähköliikkeeseen ostamaan uskomattoman pientä sulaketta matka-adapteriini, jonka oma sulake oli palanut edellisellä työreissulla. Manhattanilta oli myös tarkoitus ostaa päivän lounas junassa syötäväksi. Krista totesi sähköliikkeen kohdalla, että häntä ei sulakkeet kiinnosta, hän menee etukäteen kauppaan valkkaamaan salaattiaan. Enpä arvannut, että Krista meni salaa kirpputorille ostamaan 2 kpl shampanjalaseja, joita hän aikoo kantaa selkärepussaan loppureissun. Olimme puhuneet niistä monta kertaa aikaisemmin ja olin useasti todennut että ei laseja ei pysty kantamaan ehjänä mukana. Olisi pitänyt tajuta, että tilanne oli kääntynyt päälleen 10 vuoden aikana. 2006, häämatkallamme, Krista sanoi minulle, että en pysty kuskaamaan mäkkäristä saamaani lasia rinkassa läpi Euroopan Suomeen ehjänä– se lasi löytyy kaapista tänä päivänä.

Noh, Kristan repussa on nyt siis kaksi shampanjalasia. Mielenkiinnolla katsomme menevätkö nämä läpi käsimatkatavaroissa lentokoneeseen. Varsinainen päivä Helsingissä meni nopeasti muun muassa shoppaillessa. Päähän jäi uusi hattu, sillä kotoa ei tullut otettua yhtään mukaan, eikä kunnon matkaa voi tehdä ilman hattua. Toinen huomattava ostos oli kynsilakka! Kynsien maalaamisessa on jotain mieltäkin kun Kristan kynnet kun eivät tule harpun runtelemaksi seuraavan kuukauden aikana.

IMG_20160628_151007Ostosreissun jälkeen suuntasimme Nixun konttorille tiputtamaan kaapelin pois ja poimimaan oikean kahvikuppini mukaan. Samalla reissulla kävimme melomassa Nixun kajakilla Keilaniemen edustalla puolisen tuntia. Kajakin kapteeni vei meidät ihmettelemään joutsenperhettä. Pääsimme näkemään viisi rumaa ankanpoikasta, emon ja näyttävästi puolustavan uroksen. Homma muuttui todenteolla jännäksi siinä kohtaa kun piti kajakki palauttaa ja noutaa reput. Kastumisvaaran vuoksi minulla oli vain kulkulätkä mukana. Konttoriaikojen ulkopuolella lätkä ei riitä sisäänpääsyyn, pitää muistaa myös lätkän PIN koodi. Se ei tahdo pysyä päässä, kun sitä ei turkulainen tarvitse kuin kerran tai kaksi vuodessa. Sen PIN koodin voi näppärästi kaivaa luurin salasanaohjelmasta … kunhan luuri ei ole muiden tarvikkeiden kanssa lukitussa tilassa. Samaisen luurin avulla voisi soittaa helposti työkaverin päästämään mies pinteestä. Tilanteesta selvittiin pysäyttämällä työkaveri, joka koitti ajaa ulos tallista työpäivänsä päätteeksi. Hän soitti toisen työkaverin pelastamaan minut pulasta ja poistui itse iltaruskoon Smile.

Ilta lopetettiin poikkeamalla ystävien luokse syömään suoraan aamulla Israelista tuotuja pitaleipiä täytteineen. Nyt on runsaat 5 tuntia aikaa nukkua ennen herätystä ja liikkumista lentokentälle. Jippii! Smile. Lisää kuvia löytyy tänään täältä.

Pakkauksesta

Työstimme pakkauksen pelkkään käsimatkatavara reppuun viime reissullamme. Tällä kierroksella olemme samassa pakkaustehokkuudessa, mutta vuosien varrella opituilla lisäjekuilla.

Alla on kuva kaikesta kamasta mitä kannamme mukana. Tuon kuvan oton jälkeen kumpikin poisti pulssivyöt ja tämän illan blogitestauksen jälkeen minä lisäsin pakettiini yhden kappaleen USB-hubin virtalähteitä mukaan. Näemmä hubi ei toimi ilman sitä Nexus 6P:n kanssa. Sekä sandaalit ! – olin rehellinen itseni kanssa. Sandaalit ovat pakolliset.

kamat

Muutama sananen valituista erikoisuuksista:

– munasuojat & hammassuojat – perustarvikkeita illanrientoja varten.

– Surface pro 3 & tabletti & luuri & Kristan pakkauksissa oleva varaluuri ja -kuulokkeet ovat pakollisia IT tarpeita. Matkan aikana varustelua on tarkoitus myös parantaa Winking smile

– Vaatekierto on 4 päivää, eli joka neljäs päivä pitää päästä pesemään pyykkiä tai edetä kommandona.

– Metallipurkki per taistelija on roskattomia lounaseväitä varten tai jenkkilän yli-isojen annosten kuskaamiseen dormiin. (IIHH!! Me majoitutaan oikeassa jenkkiyliopiston opiskelija-asuntolassa – leffakamaa!)

– Pyyhkeistä: Juhan vihreä pyyhe toimii tarvittaessa myös laskuvarjona. Kristan pyyhe, oikeassa alanurkassa, on levitettynä vessapaperipalan kokoinen ja hyödytön laskuvarjona.

Kristan reppu painoi 7.3 kiloa ja minun reppu 9.2 kiloa. Tietotekniikka itsessään painaa 2.5 kiloa, mutta ei me siitä kisata kummalla on kevyempi reppu…

Lopputulos näyttää illan päätteeksi siis tältä:

lopputulos

Huomenna reput selkään ja matkaan kohti Helsinkipäivää!

Light ‘em up!

SyyAika testata järjestelmiä todenteolla. Toimiiko läppäri? Onnistuuko blogaus?

Edessä on pikku visiitti Atlantaan ja 4 viikkoa pitkä reissu Karibian merellä. Reissun syy löytyy sormuksista, 15 vuotta kihlajaisista, 10 vuotta vihkimisestä. Moista etappia pitää juhlistaa ainakin kuukauden mittaisella reissulla! Alun perin aiomme toistaa häämatkan, tosin reissaamalla eri paikkoihin Euroopassa. Suunnittelu tähän reissuun alkoi jo viime vuonna ja perinteiseen suunnittelutyyliimme kohteen kartta ilmestyi makuuhuoneen seinälle.Kuten kartasta näkee suunnittelu pääsi kohtalaisen pitkälle. Monia mielenkiintoisia paikkoja tuli löydettyä. Ajankohtakin oli selvä, heinäkuussa reissataan – lähinnä töiden aiheuttamien rajoitusten vuoksi.

Alkuperäinen kartta

Mutta sitten osa matkaanlähtijöistä alkoi pohtimaan, että Eurooppa on jo nähty, jonnekin muualle pitäisi päästä. Niinpä reissun suunnittelu alkoi alusta, karttapallo pyöri ja rajattomien mahdollisuuksien maailmassa vähän joka puolelle palloa meinattiin mennä. Karibian meri oli heti alusta asti pöydällä vahvana ehdokkaana, mutta sitten osa matkaanlähtijöistä huomasi että heinäkuussa sillä alueella alkaa hurrikaanikausi, jonka jälkeen Karibian meri oli poissa pöydältä taas. Intia, Madagaskar, Eurooppa, Australia – kaikkea pohdittiin, mikään ei ollut hyvä – joko siellä sataa tai on liian kylmä. Lopulta viikkojen väännön sekä “hurrikaanikin on seikkailu” –vakuuttelujen jälkeen Atlantasta löytyvä harppukonferenssi toimi taittavana tekijänä Karibian meren eduksi.

Niinpä reissumme muodostuu seuraavista paikoista

  • Helsinki
  • Atlanta (harppufestivaali)
  • Bahaman saari (pikavisiitti, Amerikasta ei pääse suoraan Kuubaan)
  • Kuuba
  • Aruba