Ajoaika: N/A Keskikulutus: N/A l / 100km Kokonaiskilometrit: 5583 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 19
Aamulla paljon odotettua lasten ohjelmaa hotellin TV:stä. Sitten aamiainen, vähän nopeammin kuin eilen, sillä tiedämme miten se toimii. Saksalaiset olivat taas paikalla ja lasten välillä oli orastavaa kommunikointia. Sen aloitti saksalaisen puolelta poika heiluttamalla nallensa kädellä terkkuja Veikolle. Veikko riemastui tästä ja kirmasi huoneesta itselleen pupun, jonka kanssa hän heilutti pojalle takaisin. Tätä etäkättelyä pitemmälle pojat eivät päässet ennen kuin erosimme kumpikin omaan suuntaan aamiaiset syötynä.
Meillä oli edessä kolme rastia Triestessä. Bussia saisi odottaa niin kauan, että olisimme kävellen jo perillä joten lähdimme kävelemään. Jossain kohtaa matkaa tajusin, että minun vesipullo on yhä hotellilla. Niinpä jakaannuimme. Minä juoksin hotellille ja sieltä aukiolle (jonka oikea nimi on Unity of Italy Square) kun taas Krista ja Veikko kävelivät perille, pysähtyen lelukauppaan matkalla.
Aukiolla meille tuli puhumaan suomalainen. Hän oli Kristan ensimmäinen suomalainen tällä reissulla. Hän asustelee täällä Triestessä nykyään. Silitimme hänen koiraansa ja kysyimme ohjeet lähimmälle vesipisteelle, sillä Kristan ja Veikon vedet oli jo loppupuolella. Viimeiset pisteet saatiin kohtuu nopeasti tehtyä, mutta tiimi oli väsynyt. Hyppäsimme bussiin palataksemme hotellille tekemään checkoutin. Reput selässä palasimme takaisin keskustaan ja menimme syömään kiinalaiseen ravintolaan. Etniset ravintolat olivat ainoita, mitkä olivat auki ennen kahtatoista. Ruokailun jälkeen oli edessä tetsaus junalle. Parin tunnin junamatka meni minun torkkuessa, Kristan lukiessa kirjaa ja Veikon tehdessä 1000 tarran tarrakirjaa.
Pordenonesta Roveredoon mentiin tietenkin pyörällä ja yhteiskuva kertoo kaiken tarvittavan. Pieni herra otti torkut tässä välissä. Kesätalolla vietettiin rento ilta, katsellen TV:tä, lukien kirjaa ja kesätalon omistajien lapsien kanssa leikkien. Lopulta Veikko ja isä menivät nukkumaan samaan aikaan.
Ajoaika: N/A Keskikulutus: N/A l / 100km Kokonaiskilometrit: 5583 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 18
Hotelliaamu! Krista jumppasi, minä torkuin ja Veikko väritti kuvia minun kännykällä. Seitsemältä aamiaiselle ja … tämä on hyvin italiainen aamiainen. On pöydällinen erilaisia makeita herkkuja, pekonia ja kananmunia, leikkeitä, juustoja ja leipää. Ei yhtään kasvista. Hartaalla etsimisellä löytyi hedelmiä! Rakensimme tästä riittävän täyttävän aamiaisen.
Päivän ohjelma oli tehdä World City trailin Trieste polku: 10 paikkaa. Etenemme rennosti, ymmärtäen kuumuuden, ottaen riittävästi kahvi- ja leikkitaukoja. Veikolle kerrottiin että kysessä on aikuisten aarrejahti. Hotellista ulos päästyämme ensimmäinen pysäkki oli leikkipuisto. Siellä 10 minuutin tauko. Sitten jahtiin. Pieni herra otti kunnon tutkija-asenteen ja eteni etsien. Ehdin saamaan tästä videota hetken verran.
Pääsimme aloittamaan kapuamalla jättiläisen portaat (Scala dei Giganti). Yllätykseksemme siellä keskitasolla oli asuntoja! Jollakulla on ihan oikeasti osoite Scala dei Giganti 2-4. Osoite on niin mahtava, että vähän haluaisin asua siellä. Portaiden yläpäästä löytyi seuraava leikkipuisto, jossa pysähdyimme kiipeilemään. Tällä kertaa Veikko ensin lämmitteli, tekemällä vähän joogaliikkeitä. Krista ehti räppäämään kuvankin siitä. Sitten koko perhe meni kiipeilemään.
Näiden muutaman pysähdyksen jälkeen olimme ensimmäisellä paikalla. Cattedrale di San Giusto Martirella. Kirkossa ihmeteltiin hetki ja sitten koitettiin kuunneltiin city trailin tarinat. Ne olivat englanniksi, joten käytimme tekoälyä kääntämään ja puhumaan tekstit suomeksi, jotta koko seurue sai tietää historiasta. Mäellä oli kaksi muuta pistettä myös Castello di San Giusto ja Parco della Rimembranza. Castello di San Giustolla pongasimme saksalaiset aamiaiselta. Krista ja Veikko kävivät esittäytymässä heille lauseella “Ich habe Sauerkraut in meiner Lederhose”. Tästä saatiin sopivasti naurua irti ja vaihdoimme hieman kuulumisia heidän kanssa. Parcon jälkeen istuimme hetkeksi rappusille syömään pientä naposteltavaa. Olimme ilmeisen kuvattavan näköisiä, sillä joku toinen turisti otti meistä kuvan ja halusi jakaa ne meille. Tuo kuva mikä on otettu meistä kolmesta takaapäin on siis ulkopuolisen ottama. Kiitimme kovasti, kuva on mielestämme onnistunut.
Aamupäivän viimeinen pysäkki oli Roman Theatre of Trieste. Sen jälkeen oli pakko mennä kahville. Kahvilla miehistö hyytyi pahemmin ja Krista vihelsi pelin poikki tyylikkäästi. Veikko ja Krista kävi kirjakaupassa hakemassa lisää tarrakirjoja minun ottaessa extra shotin kahvia. Sitten kauppaan hakemaan vähän napoa, että jaksaa takaisin hotellille kuumuutta piiloon. Paluumatkalla pieni herra oli kummankin vanhemman harteilla. Hotellilla vanhemmat nukahtivat ensin ja Veikko myöhemmin. Olimme kuumimman osan päivästä fiksusti piilossa. Hotellilla salaattipäivällinen ja takaisin kaupungille – tällä kertaa menimme bussilla kohdealueelle. Ehdimme vielä käydä pari paikkaa Piazza della Borsan, jossa otettiin kuva kahdesta Ahdista :).
Kävimme Piazza Grandella ja siitä rannalla katselmassa merimaisemia. Samalla tuli selvitettyä mikä jahti Triesten edessä oikein seisoo. Se on Sailing Yacht A, joka on yksi maailman suurimmista, kalleimmista ja ehdottomasti erikoisimman näköisistä megajahdeista. (tekoälyn kommentti). Kyseessä on Venäläisen oligarkin laiva joka on ollut takavarikkoparkissa vuodesta 2022 saakka tuossa Triesten edessä. Reitin viimeinen piste, mihin me tänään pääsimme oli “Teatro Lirico Giuseppe Verdi”. Sen jälkeen oli aika hypätä bussiin ja palata hotellille.
Näyttää siltä että koko perhe sammuu samaan aikaan, Veikko 10 minuuttia vaille yhdeksän, Krista viittä ja minä noin yhdeksältä saatuani blogin ulos :D. Päivä on ollut todella kuuma, mikä vie energiaa uskomattoman paljon.
ps. kuvat on hassussa järjestyksessä. Ihan kuin jomman kumman kännyn kello olisi oudossa ajassa tai yhden aikavyöhykkeen pielessä.
Ajoaika: N/A Keskikulutus: N/A l / 100km Kokonaiskilometrit: 5583 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 17
Maanantaina aloitin juoksemisrutiinin, uskallaudun juoksemaan 20-30 minuuttia ma,ke,pe kuten aikaa ennen tekolonkkaa. Myönnytyksenä nykyiselle laitteistolle otan lyhyempiä lenkkejä.
Maanantai oli täynnä muutakin toimintaa. Veikon etupenkkisänky “muodollistettiin”. Tein hänelle sänkypohjan joka tekee sängystä nyt tasaisen ja leveämmän. Samalla se estää häntä potkimasta, toivottavasti, potkimasta hätävilkun nappiin. Takana on nyt iso levy, joka pitää jotenkin sovittaa paluukuormaan, niin että sen saa helposti pois illalla. Petien rakentaminen on taas vähän enemmän työlästä, vastineeksi saamme kukin enemmän tilaa.
Maanantaina myös alkoi, jostain syystä, unelmataloni raivaaminen esiin. Ihastelin jo viime vuonna tuota meidän kesätalon vieressä olevaa vanhaa myllyä, kodittomien kotia, nyt hylättyä rakennusta joka tuli myyntiin. Mikään ei ollut muuttunut poissaolomme aikana. Nyt maanantaina tontin puustoa alettiin raivaamaan. Sain illalla Kristan mukaan ihastelemaan tätä, vain pientä remonttia, kaipaavaa rakennusta. Siinä on mukana tukkeutuneet kanaalijärjestelmät, joilla mielestäni voisi saada luotua sähköä generaattorin avulla. Selkeästi ekologinen talo, aurinkopaneelien lisäksi olisi oma veden virtauksesta energiaa tekevä generaattori. Rakennus vaatii pientä laittoa mm. katon, lattian ja seinien rakentamista. Sellaistan pientä nypräämistä… Krista ei ole ihan myyty tähän.
Tällä viikolla aloin myös tekemään lyhennettyä päivää loppukesän ajan, joten hain joka päivä Veikon ajoissa kesäleiriltä. Paluumatkoilla pysähdyimme usein jätskille, kerran jopa jätskille ja drinksuille.
Torstaina oli myös tapahtumia täynnä. Herra aamulla itki leivän perään, jota meillä ei ole talossa normaalisti. Kävimme keskustelun, jossa tiedustelin notta itkemälläkö hän leiväksi muuttuu ja mitä hän voisi tehdä saadakseen leipää. “Ei, itkemällä ei synny leipää. Leipää pitää ostaa leipäkaupasta” Tästä avautui tarjous herralle, saat mennä pyörällä leipäkauppaan 500 metrin päähän. Saat rahat ja leipäpussin. Osaat varmana tilata haluamasi leivän, sillä useampana aamuna matka kesäleirille vie leipäkaupan kautta missä tilaat omat leipäsi. Herra keräsi rohkeutta sisällä ja pihalla ehkä 5-10 minuuttia ja sitten lähti. Hän saapui 10-15 minuuttia myöhemmin onnellisena ja leipien kera. Talolla tuli runsaasti kehuja omatoimisuudesta ja uskalluksesta.
Illalla kävimme kaupungin toisessa päässä drinksuilla. Matkalla sinne psyähdyimme esiintymislavalle tekemään “sirkustemppuja”. Veikko esitteli vanhemmat sisään lavalle esiintymään ja isä taasen Veikon. Seikkailimme kotiin kevyessä sateessa, vaikka kelloni oli hälyttänyt jo päivällä “Extreme thunderstorms”. Torstain myrskyt olivat tämän kesän mittakaavassa lyhyitä ja pieniä. Mitään ei edes hajonnut tällä kertaa.
Perjantaina alkoi matka Triesteen. Tämä on Kristan toivoma autoton viikonloppu. Matkaamme julkisilla!
Ajoaika: N/A min Keskikulutus: N/A / 100km Kokonaiskilometrit: 5583 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 3
Arki etenee yhä vauhdikkaasti, kuvia tulee vähän ja merkintöjä vielä vähemmän. Arkipäivät etenevät samaan tyyliin, yhteinen aamu, Veikko päiväkotiin. Minä aloitan työt, Krista aloittaa soittamaan ja urheilemaan. Minä lopetan työt ja noudan Veikon, sitten tehdään arkihommat kuten kaupassa käynnit, siivoamiset ja jäljellä jäävällä ajalla leikitään. Ollaan uima-altaassa tai leegojen äärellä.
Päiväkodista kun kävellään kotiin käydään repun sisältö läpi. Siellä on usein piirrustuksia, joskus pieniä tehtyjä juttuja. Kaikki käydään läpi, yksi kerrallaan samalla kun kävellään jätskikiskalle. Jätskit kädessä estää näyttämistä, mutta ei estä selittämistä. Niinpä loppumatka kesätalolle menee yhä selityksiä kuunnellen. Herran mielikuvitus on melkoinen, tarinat ovat eeppisiä.
Tiistaina Krista toteutti viime kesänä saamansa haasteen. Hän meni uimaan tuohon viereiseen vuoristovesipuroon. Olin vahtimassa, että mitään pahaa ei tapahdu näin hienon idean toteuttamisessa. Vesi oli viileää ja nainen näytti virkistyneen merkittävästi tehtyään operaationsa. Näkymät ojassa olivat kuulemma upeat, sillä ne ovat kohti vanhaa myllyä.
Keskiviikkona oli luvassa kauppareissu Pordenoneen. Koko perhe lähti matkaan pyörillä. Veikko pääsi matkustamaan Follow-mellä, eikä tarvinnut raskaan päivän päätteeksi tehdä mitään ylimääräistä. Hokasin miksi Pordenoneen päin on niin kevyt mennä. Koko menomatkan vieressä virtaa samaan suuntaan isoja vuoristopuroja tavallaan ojina. Nehän virtaavat alamäkeen, eiks je? Jep! Ilmiselvää nyt kun sattui huomaamaan veden virtaamisen. Se kallistus on näet sen verta huomaamaton, että maastosta sitä ei huomaa. Paluumatkalla Pordenonesta kotiin sen huomasi. Olimme taas samassa tilanteessa kuin viime kesänä, minun sykkeet hakkaa 160 etenemme hädin tuskin kahtakymppiä ja Krista tulee kepeästi, hädintuskin hiki päällä. Follow-me + Veikon pyörä lisää raskautta jollain uskomalla tavalla, ehkä taka-akseli on täysin kuiva 30 vuoden varastossa olemisen jälkeen? Sain Pordenonessa vietyä koko perheen pitsalle, mistä seurasi aivan liian pitkä ilta Veikolle.
Viikonlopusta on luvassa erilainen. Minä saan omaa rauhaa, kun Krista ja Veikko lähtee rantaseikkailulle julkisilla. Blogi on ehkä vain kuvia heiltä?
Ajoaika: 2h 29 min Keskikulutus: 10.6 l / 100km Kokonaiskilometrit: 5583 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0
Sunnuntai! Sopivasti viileässä autossa. Veikko katselee ohjelmia, vanhemmat lököö sängyssä, lukee uutisia, syö rauhallisen aamiaisen. Rauhallista autolla olemista jatkettiin noin puoli kymmeneen saakka ja sitten lähdettiin vuorelle. Ajatus oli vetää hiihtohissillä ylös ja vaeltaa alas, mahdollisesti mennä mäkikelkalla.
Veikko otti laastarin irti aamulla. Isän hämmästykseksi se oli yllättävän punainen koko alueeltaan. Krista huomasi herran otsan ja sen punaisuuden. Ensin ajattelin, että OK, se isompi haava on vuotanut – se on vaan kuivunutta verta se punainen alue. Vaan ei, se ei ollut kuivunutta verta. Herralla on komea 2 senttiä paksu, ainakin 5 senttiä leveä alue isompia ja pienempiä haavoja otsassa. Verta vuotanut niistä eri haavoista ja siksi laastari oli punainen. Alueen punaisuus ei pienentynyt pesuyrityksellä, joka kirpoi pientä miestä jonkin verran. Joten kevyen puhdistuksen jälkeen haava-alueen annettiin olla. Herran menoa “pieni” jälki ei haitannut.
Matka ylös oli helppoa ja maisevat mahtavia. Huipulle pääseminen vaati kaksi hissiä. Huipulta alaskävely vaati pysähdyksen ekan hissin päätepisteellä. Olimme jo Veikon kanssa valinneet jätskimme ylöspäin menomatkalla. Pieni herra oli isän hartioilla osan matkasta alas huipulta välipisteelle. Tauko sai virkistettyä koko tiimiä tehokkaasti ja sitten alkoi se pääurakka eli tästä pisteeltä alaspääsy. Matkalla viihdyttääkseen itseään ja muita Veikko keräsi kiviä, joita isä sai paiskoa toisia kiviä päin tavoitteena rikkoa kiviä. Kivet täällä on usein liuskekiviä, jotka räjähtävät palasiksi erittäin palkitsevasti. Jossain kohtaa matkaa isä kruunattiin maailman parhaaksi kiven rikkojaksi. Välipisteeltä alas pääsy vei kauan, ainakin tunnin, ja vaati paljon pohkeilta. Tällä mäkiosuudella Veikko ratsasti Kristan selässä hyvän pätkän ja viimeiset mäkimetrit taas isän selässä. Tie ei ollut kaikkein inspiroivin, metsäpolku olisi ollut mielenkiintoisempi. Vastineeksi tosin olimme avoimella koko ajan ja vuoret näkyivät hienosti ympärillä. Kävelyreissu vei 3 tuntia ja autolla kaikki olivat hyvin nälkäisiä.
Ennen ruokailua konsensus oli, että päivätorkkujen jälkeen mennään takaisin ja koitetaan sitä mäkilaskua. Päivätorkkujen jälkeen Veikko oli kovasti sitä vastaan, joten päätimme lähteä takaisin kesätalolle. Edessä kun oli taas runsaasti ruuhkaa taas kaikkien muidenkin halutessa palata takaisin. Matkalla Google taas ilmoitti löytäneensä oikotien, joka säästi joitakin minuutteja. Nauraen otimme sen tarkistamatta miten se oikaisee. Paluumatka meni rauhallisesti pienen herran sammahtaessa ja nukkuessa yli puolet matkasta. Paluumatkalla tuli myös ekaa kertaa käytettyä bongaamaamme kemiallisen vessan tyhjennyspaikkaa. Täällä aina välillä löytyy huoltoasemilta ilmainen tyhjennyspaikka ja olemme miettineet sellaisen käyttämistä. Tänään oli eka kokeilu ja lopputulema on, että näitä kannattaa käyttää.
Kesätalolla oli luvassa auton purku ja pienelle herralle koettelemuksista palautumista TV:n äärellä RAIn lastenkanavaa seuraten. Herran nukkuminen aiheutti, luonnollisesti, sen että kesätalolla herra nukahti vasta lähempänä yhdeksää isän sammuessa samaan aikaan sänkyyn. Pohkeet olivat sen oloiset, että seuraavana päivänä tietää kävelleensä vuorelta alas.
Ajoaika: N/A Keskikulutus: N/A l / 100km Kokonaiskilometrit: 5458 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0
Rento aamu autolla. Rauhassa syömistä ja koska karkkipäivä Veiko jälkiruokana Halloween vaahtokarkkitikkari, mistä mies oli kovin ylpeä. Parkkeerasimme eilen leikkipuiston viereen, joten heti kun autosta päästiin pihalle siellä piti leikkiä. Veikko myös demonstroi “maastopyöräilyä”, eli hän pujotteli puiston eri laitteiden ympäri pyörällään.
Leikkihetken jälkeen oli edessä matka joen viertä pitkin leipomoon ostamaan jotain hyvää leipää lounaalle. Selfieden ottaminen koko joukkueen voimin on kuvaajalle hyvin haastavaa, joko yksi tai kaksi vetää omaa agendaa kuvauksen yhteydessä. Valitut selfiet ovat onnistunein kahden muun kriitikon mielestä, kuvaajan mielipide on yliajettavissa. Maisemat olivat upeat ja matka leipomolle + takaisin vei niin kauan, että autolle päästyämme oli lounasaika. Matkalla vietettiin mm. hetki joen äärellä, missä pieni herra nakkeli kiviä veteen ainakin 10 minuuttia ja isommat nauttivat upeista maisemista sekä kohtuullisesta lämpötilasta.
Lounaan jälkeen oli luonnollisesti päivätorkut ja sen jälkeen matka kohti Tre Cime seikkailupuistoa. Täällä Veikko pääsi näyttämään koeradalla mallisuorituksen, joka sai ohjaajan tiedustelemaan pojan ikää. “- 5 anni!” “- bravo!” “- Well, he did do this just last weekend, but thank you :)”
Ja niin kolmen tunnin mittainen kiipeily alkoi. Meillä kävi hauska säkä siinä, että minun sininen reitti vei minut Veikon ja Kristan yläpuolelle. Pääsimme ottamaan selfien ilmoista, niin että jokainen oli reitillä. Täällä aikuiset jostain syystä pistää lapsia radoille, joille niiden ei pitäisi mennä. Sinisen läpi pääseminen vie ikuisuuden, sillä siellä oli Veikkoa ehkä maksimissaan vuoden vanhempi pikkupoika, joka ei pystynyt etenemään korkeimmalle pisteelle. Edeltä kohta vie herralta kaiken ja siitä ylöspäin meneminen, vaikka se oli helpompaa oli liikaa. Ymmärsin muksua täysin, hänen ei olisi pitänyt olla radalla. Minun edessä oli kaksi poikaa, mahdollisesti veljet. Teini ja pikkasen nuorempi. He etenivät ihan OK tahtia. Sinisen jälkeen oli luvassa zip-line, eli menimme joen yli ja takaisin. Se oli yllättävän nopeasti ohi, siitä ei ehtinyt nauttimaan niin paljoa kuin luuli :). Veikko ja Krista seikkaili taasen baby alueella. Täällä oli identtiset värit ja vaikeudet kuin viime viikonloppuna. Tällä kertaa tosin kaikki oli paremmin toteutettua ja ylläpidettyä – paitsi baby alue. Se oli monesta kohtaa rikki. Minä lähdin punaiselle, alueen vaikeimmalle radalle. Edessäni oli taas ne kaksi poikaa, jotka olivat olleet sinisellä ja punaisella radalla. Punaisen eka este oli köysikävely, vanhempi pojista taisteli epätoivoisesti voimiensa ja taitojensa rajoilla sen läpi. Se oli hurjaa katseltavaa ja hatun noston arvoinen suoritus, että poika jatkoi eikä keskeyttänyt. Veli yritti ja luovutti koitettuaan kaksi köyttä. Minä ja hän peruutettiin pois alueelta ja minä kiipesin takaisin. Menin esteen yli ilman suurta vaivaa, verrattuna viime viikon mustaan. Sain edessä menneen pojan kiinni kolmos esteellä, mikä oli keinut. Hän oli taas aivan taitojensa, voimiensa ja kestonsa rajoilla. Huusin “GUARDA!”, näytin miten kannattaa edetä ja hän kiitollisena koitti sitä. Kannustin mikä voin, pysyen mahdollisimman kaukana etten vaikeuta hänen suoritustaan ja hän pääsi seuraavalle tasolle, aivan katki. Hän kiitteli ja lähti eteenpäin. Pysyin hänen perässä loput esteet ja kun pääsimme maahan menin hänen luo kehumaan miestä. Hän ylitti itsensä ja puski eteenpäin tilanteissa, missä luovuttaminen olisi ollut hyvin mahdollista. Sinä iltapäivänä näin kaksi luovuttajaa punaisella radalla ja lisää liian pieniä lapsia sinisellä radalla, luovuttamassa samassa kohtaa kuin eka lapsi… Minä pääsin Veikon kanssa menemään vihreitä ratoja Kristan mennessä läpi aikuisten radat. Kaikki radat läpikäytynä oli aika palata autolle syömään suhteellisen viileään autoon.
Kristan käydessä puhdistautumassa joessa, Veikko ja minä mentiin leikkipaikalle. Veikko uskaltautui tällä kertaa menemään riippujutulla (josta on kuva kun Krista menee). Testasimme sen pari kertaa ja meni hyvin. Sitten hän halusi näyttää tempun, isän hämisvaistoa vähän kutitti, mutta siihen ei reagoitu. Poika kiinni tankoon, liuku meni hyvin, sitten hän päästi irti ja laskeutui naamalleen hiekkaan. Otsa auki ja verta kunnolla. Poika syliin, reipasta askelta autoon, herraa rauhoittaen ja kasaan parsinta. Otsa auki, polvi auki.Otsa aika hyvin auki. Putsaus, buranaa ja laastaria. Herra näytti aika ehjältä äidin tullessa takaisin ja olin melko varma että hän ei huomaa mitään. Eikä hän olisi ehkä huomannut otsassa olevaa puolen pään levyistä laastaria jollei Veikko olisi mennyt kertomaan… Nooh, vahinkoja sattuu. Iltatoimet ja herra nukkumaan.
Juuri kun olimme saanet auton leirimuotoon ja Veikon nukahtamaan, tuli henkilö kertomaan meille että tässä ei saa yöpyä, siirtykää 300 metriä tuohon suuntaan, siellä on paikka missä voi yöpyä. Niinpä paketoin auton takaisin ajomoodin, herätimme Veikon, ajoimme 500 metriä, jona aikana herra nukahti uudelleen. Parkkeerasimme ja viritimme yömoodin uudestaan, Veikko sammui kolmannen kerran ja sitten alkoi kenttäsuihkun rakentaminen. Kenttäsuihku parkkipaikalla on tässä kohtaa itselle jo niin normaali juttu, että se ei edes jännittynyt. Virkiskisti kummasti ja sen jälkeen olikin hyvä sammua sänkyyn.
Ajoaika: 3 tuntia 1 minuutti Keskikulutus: 12.6 l / 100km Kokonaiskilometrit: 5458 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 7
Aurinkopaneeli on saatu toimintaan taas. Siitä oli irronnut vain yksi maadotusjohto. Tämän sai selville menemällä jännitemittarin kanssa pitkin linjastoa illalla kun aurinko vielä paistoi.
Viikko alkoi uskomattoman kuumasta. Maanantaina, kun lähdimm Veikon kanssa miesten shoppailukierrokselle, auton mittari näytti uuden ennätyksen. 49 astetta lämmintä. Moottorin käynnistyessä auton jäähdytysvesi oli jo valmiiksi lämmintä, lämpömittari nousi välittömästi. Kaikki pinnat polttaa, joten ratista pystyi pitämään alkuun kiinni vain hetken, sitten piti vaihtaa otetta. Kuumuus on uskomaton. Matkalla kauppaan näimme naisen olevan ulkona auton ikkunasta kuin koira. Normaalisti natiiveilla on käsi pihalla, nyt ei enää riitä se ja jos pokkaa riittää, ilmeisesti koko ylävartalo voi tulla ulos. Kesätalolla lämmittämätön uima-allas on 35 asteinen, sekään ei anna vilvoitusta tällä kelillä.
Veikon uusin suosikkikappale on Virve Rostin Sata salamaa. Sitä pyydetään soittamaan joka väliin. Koitimme myös Antti Tuiskun versiota kappaleesta, mutta se ei sytyttänyt herraa.
Viikolla oli niin kuuma, että Kristan päiväjumpat peruttiin loppu kesäksi. Korvaavaksi ehdotettiin iltajumppaa, jossa hän tuli käyneeksikin kerran. Armoton vesisota ja uima-altaassa kölliminen oli viikon teema, kuumuuden pysyessä hyvin korkeana.
Perjantaina lähdimme vuorille. Krista oli valinnut kohteeksi Auronzon kaupungin. Siellä oli ohjelmassa hieman vaeltelua ja köysikiipeilyä. Muutkin olivat saaneet idean vuorille menemisestä viikonlopuksi. Matkalla oli useita pitkiä hetkiä matelemista. Jossain kohtaa Google kertoi, että se on löytänyt oikoreitin, haluammeko ottaa? – Kyllä! Oikopolku oli törkeä. Se ohjasi meidän isolta tieltä sivuun kaupunkiin, läpi kaupunkiin vievän liikenneympyrän takaisin samalle tielle. Leikkasimme jonossa ehkä 500-800 metriä eteen. Nauroimme itsemme kipeäksi, kun tajusimme mitä tuli tehtyä. Emme olisi ottaneet oikopolkua, jos olisimme tajunneet millainen se oli. Vuorilla oli kiitettävän viileää, yöksi kaivoimme jopa makuupussit esiin.
Ajoaika: 1h 29 min Keskikulutus: 9.1 l / 100km Kokonaiskilometrit: 5309 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 2
Aaah! Viileä aamu autossa. Kaikki heräsivät hyvissä ajoin, noin puoli kuusi. Veikko aloitti aamun piirretyillä ja aikuiset nauttivat hiljaisuudesta. Aamiaisen jälkeen seurue jakaantui kahtia minun jäädessä autolle kirjoittamaan blogia, Veikon ja Kristan lähtiessä toiselle leikkipaikalle.
Autolla minua jännitti auton akun jännitteet. Ne eivät olleet ollenkaan siellä missä niiden piti. On kuin aurinkopaneeli ei toimisi. Invertterin ledit tosin näyttävät että se toimii, akun jännite taasen ei täsmää siihen. Ennen kuin lähdimme toiselle kierrokselle kiipeilemään kytkin pois päältä kaiken epäoleellisen, jättäen vain jääkaapille virran. Akun jännite on liian alhaalla muille jutuille.
Pyrimme olemaan kiipeilemässä mahdollisimman aikaisin, heti paikan avautumisen aikaan. Olimme 10 minuuttia avaamisen jälkeen paikalla ja siellä oli sakkia kunnolla. Onneksi henkilökunta oli sama kuin eilen, joten a) saimme alennusta b) pääsimme skippaamaan koulutuksen, joten pääsimme radoille ilman että kukaan hidasteli meitä. Veikko ja minä lähdimme vihreille ja Krista siniselle. Ehdimme Veikon kanssa vetää kummatkin vihreät ja mennä vielä kuvaamaan Kristan reitin viimeisen osuuden. Veikko hanskasi kaiken itse, jopa köysirataan (? – zipline) kiinnittymisen ja irtautumisen. Herran keskittyminenkin piti todella hyvin aikaisempiin kertoihin verrattuna. Kun Krista oli päässyt sinisen läpi oli minun aika lähteä mustalle. Veikko halusi ihan ehdottomasti seurata ja kannustaa.
Täällä nämä radat eivät ole kaikken laadukkaimpia. Tässä mustassa radassa se korostui hyvin paljon. Rata on erillislukittu ja siihen pitää pyytää pääsy. Ensimmäisenä on 10 metrin seinäkiipeily. Tämä oli helpohko nakki. Osa otteista oli vähän löysästi kiinni, joten niistä piti ihan oikeasti pitää kiinni sopivasti että ne eivät pyörähtäisi kädessä tai jalan alla, tai valita sopiva mikä ei pyörinyt. Turvakaapeleiden siirto oli vähän kuin leadin klippausta, joten se puoli oli helppoa. Radan ylläpidon ja huonon laadun heikot kohdat tuli rajusti esiin mustalla radalla. Kakkos- tai kolmoseste oli köydellä heilautus. Tasolla oleva ohjelaatta näytti tavan kiinnittää turvavaljaat, mitä ei ollut mahdollista tehdä. Niinpä päättelin mikä olisi oikea tapa kiinnittää turvavaljaat. Toinen asia oli se että köysi, mistä minun tulisi ottaa kiinni, oli kiinni vaijeriköydessä jeesusteipillä (kts kuva jälkimmäisestä köysiesteestä). Päässä soi “time to do some sketchy shit, doo dah doo dah” Triplatarkistettuani turvaköyteni, otin kiinni köydestä ja juuri silloin alhaalta tulee “Hyvä isä! Vai! Vai Papa!”, joten isä meni ja hyvin se meni – olin ymmärtänyt pisteen oikein. Toinen isompi ihmetyksen hetki oli kakkosköysieste. Taas sama ohjelappunen, mutta edessä oleva köysirata oli köysi, U:n muotoinen este tai köysikeinu ja sen takana toinen köysi. Arvelin, että ekalla köydellä heilautetaan tuon esteen läpi ja sitten otetaan siitä jälkimmäisestä köydestä kiinni ja päästään perille. Arvasin väärin. Ekan heilautusvara ei riittänyt kuin köysikeinulle, joten siirsin itseni siihen. Tässä kohtaa eka köysi oli nyt väärällä puolella turvavälineitä, joten jouduin selvittämään sen sotkun ollessani köyden päällä 10 metrin tai enemmän korkeudessa. Sitten vedin sen seuraavan köyden luokseni, turvanarulla ja lähdin heilahtamaan kohti tasoa. Vituiks män, jotenkin se köysikeinu ja minun turvakaapelit nappasi kiinni ja nykäisi minua takaisinpäin ennen kuin pääsin tasolle. Ne kuitenkin irtosivat toisistaan, joten jäin roikkumaan käsillä köyden varaan vähän liian kaukana tasosta. Tätä tilannetta varten oli toinen apuköysi jolla sain kiskottua itseni tasolle. Tämän jälkeen pitikin ottaa tasolla vähän happea, kerätä voimia ja miettiä että mitä kaikkea sitä tulee tehtyä. Tästä eteenpäin rata oli vähemmän epäselvä, mutta yhä huonosti toteutettu. Monkey barin kohdalla ongelma oli se että luontainen heilahdus vei miehen niin että oikea käsi meni turvavaijerin väärältä puolelta ja jos sieltä otti kiinni käsiotteesta, niin seuraavassa heilahduksessa turvavaijeri hiersi hauiksen sisäpuolelle jäljen, jos taas tietoisesti nappasi kiinni, niin että oikea käsi pysyi turvavaijerin tällä puolella, seuraavassa heiladuksessa se vaijeri hiersi hauiksen ulkopuolelle jäljen. Mies ei kestänyt tätä kuin 4 kertaa, kaks per puoli ja ote petti. Sitten silpattiin turvaköyden varassa tasolle. Oli hieno mennä rata läpi, en menisi toistamiseen, en suosittele muille.
Krista oli tällä välin saanut suoritettua punaisen radan ja he odottivat Veikon kanssa minua vaijerilaskun päässä. Lähdin Veikon kanssa vihreälle radalle taas ja Krista lähti tarkistamaan zipline -radan. Zipline rata oli sen verta nopea suoritus, erittäin hitaan edessä olevan kanssakin, että Krista ehti kuvaamaan minua ja Veikkoa vihreällä radalla. Kaikken tyytyväisin olen herran kykyyn käsitellä turvavaljaita ja niiden kiinnityksiä. Hän teki homman kuin pro. Kiipeilyssä kului kolme ja puoli tuntia. Nälkäisinä ja fyysisesti hyvin väsyneinä työstimme tiemme autolle tekemään ruokaa.
Ruuan jälkeen oli aika siirtyä kesätalolle purkamaan auto tyhjäksi, rentoutua hetki ja sitten lähteä illan konserttiin. Kristan tuttava, yksi naapureistamme, on kuorossa jolla on konsertti jossain vuorella, missä on kuulemma viileää. Purin auton, eli siirsin kamat sisälle ja hyppäsin Veikon kanssa altaaseen. Krista käytti ajan joogaamiseen uskomattomassa kuumuudessa. Kello 17, starttasimme konserttiin ja auton mittari näytti kohtuulliset 42 astetta lämpöä.
Esitys ei ollut niin korkealla vuorella, ettäkö siellä olisi ollut viileää. Hikoilimme siihen saakka, että aurinko laski puulinjan ja vuorien taa. Sen jälkeen oli vain kuuma. Konsertti oli kaksi osainen ja tunnin mittainen. Ensimäisessä osuudessa oli tämä Kristan naapurituttu. Hilpasimme pois heti konsertin päätyttyä ja ajoimme talolle. Talolle saavuttaessa miehet olivat aivan kuitti. Kun heidät saatiin ruokittua oli aika toisen nukahtaa ja toisen purkaa kaikki tarvikkeet. Samalla tuli varmistettua, että aurinkopaneeli ei enää lataa. Johdon yksi kiinnitys on irti, toivottavasti vain liitin on mennyt. Se pitää selvittää huomenna.
Illalla sänkyyn rojahtaessa tunsi liikkuneensa päivällä.
Ajoaika: 1 h 49 min Keskikulutus: 16.6 l / 100km Kokonaiskilometrit: 5260 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 1
Kuntoiltu, aamiainen syöty, auto pakattu, valmiina lähtöön. Kello 8:30 ja auton mittari näyttää 29 astetta. Edessä on todella kuuma viikonloppu, joten matkaamme lähivuorille. Krista on suunnitellut reissun olemaan muutamia paikkoja ja yöpyminen ylhäällä vuoren rinteellä / päällä viileässä.
Ensimmäinen pysäkki oli läheinen joen uoma, jossa ehkä virkistymme. Tämä joen uoma on näitä sulamis(?)/sadevesi jokia ja nyt se on oli rutikuiva kivikkö. Tästä lähti kuitenkin vaelluspolku, joten lähdimme kävelemään sitä. Miehet löysi kepit itselleen ja matka jatkui. Kepit osoittautuivat hyvin tarpeellisiksi, sillä reitti on ilmeisen vähän kuljettu ja kasvit olivat päässet tukkimaan reittiä. Niitä piti kepeillä hakata, jotta pääsi eteenpäin. Kun homma oli muuttumassa pelkäksi hakkaamiseksi, käännyimme ympäri ja palasimme autolle.
Autolle päästyämme kello oli 10. Auto oli parkkeerattu varjoon ja auton mittari näytti 32 astetta lämpötilaksi. Päivästä tulee kuuuuma!
Aloitimme siirtymän kohti seuraavaa paikkaa, luostaria. Matka sinne oli ylös vuorenrinnettä, ehkä jyrkin tähän mennessä ajamistamme. Päättelen tämän siitä että kakkosvaihde on maksimi mitä saan silmään ja auton mittari näyttää hetkelliseksi polttoaineen kulutukseksi 50.0l /100 km, mikä on muistikuvani mukaan uusi ennätys. Vääntäessämme mäkeä ylös näemmä juoksijan tulossa alasmäkeä. Herra näyttää olevan hyvässä hapessa ja aivan täysin hiestä märkänä, voisi sanoa uivan omassa hiessään.
Luostarilla jaloittelemme ja ihmettelemme. Vietämme hartaan hetken kirkossa, jossa ei ole viileää vaan mukavan lämpöistä. Kello on 11. Olemme luostarin parkkipaikalla varjossa tekemässä ruokaa. Auto on myös varjossa, sen mittari näyttää 31 astetta. Olemme olleet menossa kohta kolme tuntia ja ensimmäiset 5 litraa vettä on juotu. Kuumuus on melkoinen. Ruokailun jälkeen otamme pienet torkut nurtsilla varjossa ja valmistaudumme seuraavaan siirtymiseen.
Kello on 12:38, siirrymme ylemmäs vuorilla. Tien vieressä oleva mittari näyttää 39 astetta, auton mittari 34 astetta. Ilmastointi huutaa täysillä, autossa on lämmintä. Näemme seuraavan juoksijan. Tämä istuu tien vieressä, naama aivan punaisena ja sen näköisenä, että juoksemisen riemu on kaukana. Herralla ei ole pitkä matka lähimpään kylään, muutama sata metriä alaspäin, joten emme pysähdy kysymään tarviiko hän apua vaikka vähän haluttaisi.
Vuoren päällä lämpötila on merkittävästi viileämpi, mittarit näyttävät 31 astetta ja tuulenvire tekee lämpötilasta jopa miellyttävän. Pienen miehen kerätessä voimia pienellä päivätorkulla, isompi mies kerää voimia viileällä oluella. Sitten on edessä köysiratakiipeilyä. Koko rata on metsässä, jonka vuoksi lämpötila on taas siellä miellyttävän puolella. Veikko käy läpi violetin radan ja sen jälkeen viettää aikaa runsaasti lasten leikkialueella. Minä käyn läpi yhden vihreän, sitten sinisen ja lopulta punaisen radan – ostettu musta jää käymättä ajan loppumisen vuoksi. Krista ehti käymään vihreät radat. Veikko näytti nyt ensimmäistä kertaa sulavasti käsiliikkeitä – italialaiseen sujuvaan tyyliin. Siinä on oma … “nuottinsa”, tyylinsä, sujuvuutensa. Nyt se näytti siltä kun natiiveilla näyttää 🙂
Autolla oli kohtalaisen viileää, autossa on mahdollista nukkua. Teimme ruuat ruokapöydän äärellä ja asetuimme majaksi muiden matkailuautojen kera parkkipaikalle. Krista ja Veikko kävivät läheisellä leikkialueella viettämässä yhteistä hetkeä ja minä muokkasin autoa nukkumismoodiin. Minulle oli luvassa taas kenttäsuihku. Tällä kertaa ihan kävelypolussa kiinni, parkkipaikalla vuoristossa. Löysin uuden tavan viritellä suojapressun ja kokeneena kenttäsuihkuilijana tämä oli itseasiassa hyvin vähän jännittävä suihkukerta. Vesi oli lämmintä, sitä oli riittävästi ja olo sen jälkeen erittäin virkistynyt.
Kuumuus ja kiipeily olivat vieneet energiat kaikilta ja viileään autoon nukahdettiin hyvissä ajoin. Huomenna kiivetään taas.
