tiistai, 2026-06-16

Ajoaika: 3h 47 min
Keskikulutus: 13.6 l / 100km
Kokonaiskilometrit: 4212 km
Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0

Tiistai! Aika lähteä härkäparin Juhannusseikkailulle. Veikko on 2024 vuodesta saakka puhunut Ranskaan menosta. Taustalla on äidin ja hänen keskustelut matkalla kesän päiväkotiin Cagliarissa. Vitsailemalla Ranskasta ja ranskan puhumisesta helpotettiin herran jännitystä päiväkotipäivistä. Kukaan ei nähnyt tulevan sitä Ranskafiksaatiota joka herralle syntyi. Ranska on mytologinen paikka, jossa jotain on eri tavalla tai paremmin tai Ranska on vaan mytologinen paikka. Niinpä tänä keväänä lupasin herralle meidän keskustellessa kesästä matkalla päiväkotiin, että menemme Ranskaan. Härkäparin Juhannusseikkailu vie meidät Ranskaan. Se on pitkä ajo, mutta hittolainen, pieni mies on saatava Ranskaan. Ja nyt on se hetki, nyt on Juhannusviikko ja aika lähteä matkaan. Krista halusi Milanoon, harppukauppaan, joten venytimme reissua vielä yhden päivän lisää ja tämä tiistai on se päivä kun olemme vielä koko perhe reissussa.

Työpäivä loppui ajoissa, jotta sain viimeisteltyä auton pakkauksen. Sitten noutamaan herra päiväkodista. Kaupasta reissukarkit, jätskikiskalta jätski ja matka kohti Milanoa voi alkaa. Ajomatkaa oli luvassa neljä ja puoli tuntia. Venetsiasta ostettu tarravihko tuli heti käyttöön ja sillä herra viihdytti itseään kunnes oli aka nukahtaa. Takapenkillä lyhty oli pimeänä liki kaksi tuntia kun kuski runttasi autoa surutta kohti Milanoa. Vetelimme isoilla teillä 130km/h sujuvasti, niin sujuvasti että leikkasin puoli tuntia ajoajasta pois. Lähellä Milanoa pysädyimme tankkaamaan ja vihdoin, vihdoin putsaamaan tuulilasin. En ollut pessyt sitä koko reissun aikana ja se näkyi. Kuolleita ötököitä oli lasissa ihan uskomaton määrä. Tämä huoltoasema oli ensimmäinen huoltoasema, missä pesusieni oli jossain kivassa vihreässä myrkyssä kellummassa, normaalin pelkän veden sijaan. Liki kuukauden verran lasiin paahdetut ötökän jämät, joita oli tuulinlasinpyyhkijöillä prässännyt lisää tuulilasiin, lähti ilman minkäänlaista hinkkausta. Ne vain … katosivat. Odotin hiostavaa vartin hinkkausoperaatiota, mikä on normaalitilanne jätti-ikkunan kanssa. Tämä oli hyvin tervetullut poikkeus! 10 pistettä huoltoasemalle!

Krista oli viikon verran koittanut varata meille paikkaa leirintäalueelta, joka on Milanon sisällä. Puhelut oli täytynyt hoitaa italiaksi, sillä vastapuoli ei puhu englantia. Tästä ensinnäkin pitää antaa täydet 10 pistettä ja papukaijamerkki Kristalle, sillä minä en olisi pystynyt – ei riitä kieli. Krista sai ekalla kertaa infon, että ei voi varata näin aikaisin, soita edeltävänä päivänä. Krista soitti edeltävänä päivänä ja vastaus oli, soita samana päivänä. Kun Krista soitti tänään, viesti oli ei tarvi varata että tulkaa tänne, ei haittaa mihin aikaan, täällä on aina joku. Niinpä olimme hieman epäileviä ajaessamme kohti paikkaa.

Paikalle pääsy oli episodi itsessään. Jouduimme tekemään 3 uukkaria Milanossa, pääsimme ajamaan kolmesti ohi jonkin onnettumuuspaikan. Siellä oli piirretty liidulla skootteri maahan ja poliisia tikkareineen oli ohjaamassa liikennettä. Lopulta onnistuin hidastamaan ja kääntymään oikeassa kohtaa ulos isolta tieltä rantatielle. Tässä kohtaa homma muuttui jännäksi. Katu kapeni tasaiseen tahtiin ja ehkä 5 minuuttia sisään katu oli niin kapea, että autot eivät mahtuneet ohi toisistaan kuin erityiseissä kohdissa. Sitten se meni kapeammaksi ja koko ajan ympärillä oli lenkkeijöitä, pyöräilijöitä, skoottereita. Lopulta olimme niin kapealla osalla tietä, että auto osui koko ajan oikealla oleviin puihin ja puskiin. Vasemmalla, joen puolella, oli pyöräilijät ja lenkkeilijät jotka koittivat olla jäämättä alle. Pieni epäilys alkoi hiipiä kuskin narutoppiin siitä että täältä oikeasti löytyy mitään leirintäaluetta. Onneksi löytyi. Tämä leirintäalue, eli oikeastaan matkailuautoparkkipaikka, on ainut paikka missä voi kääntyä ympäri, muuten olisi pitänyt pakittaaa piiiitkä pätkä. Päädyimme yöpymään noin 5km päähän Milanon ydinkeskustasta, parkkipaikalle, joka on “leirintäalue”, sikäli niin anteliaan määrityksen tälle haluaa antaa.

Leiri pystyyn, tuunauksia eri henkilöiden nukkumapaikkoihin ja joukkue sammui – viimeisenä pieni mies, joka oli jo nukkunut pari tuntia.

Maanantai, 2026-06-15

Ajoaika: 4h 15 min
Keskikulutus: 12.6 l / 100km
Kokonaiskilometrit: 3858 km
Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0

Saaristohyppelymme toinen päivä jäi väliin seurueen sairastelun vuoksi. Sunnuntaina aamulla nautimme rauhallisesta leirintäaamusta. Pieni herra pääsi testaamaan etupenkin lisäpöytää ja samalla nauttimaan harvinaisesta “ruokaa sängyssä” tai “ruokaa ja ohjelmaa”, mikä arjessa on täysin kiellettyä :D.

Leirintäalueelta poistuimme tasan klo 10 ja ajoimme takaisin talolle, missä alkoi muilla rentoutuminen ja minulla auton osittainen purku sekä uudelleenkalustus seuraavaa reissua varten. Illalla oli edessä vihdoin eeppinen vesisota. Kesätalon asukkaat versus naapurin muksut + pikkuserkku. Veikko oli heittopussina, koitti auttaa minkä voi, mutta lähinnä loi kaaosta. Krista liittyi sotaan sodan loppupuolella. Hänellä ei ollut asetta, joten hän toi salaa keittiöstä isoimman kattilan mitä löysi ja sillä heitteli vettä muiden päälle. Tällä eskalaatiolla oli luonnollinen seuraus: vastapuoli (Alex) haki omasta keittiöstä kulhoa apuun. Vettä lensi “ämpäreittäin” ja minun tappavan tarkat pyssylaukaukset hukkuivat ämpärillisen vesikuorman alle. Kun Veikko ja minä poistuimme allianssit vaihtuivat ja syntyi Kattilajoukkue. Kattilajoukkue oli Krista ja Alex ja he dominoivat tästä hetkestä eteenpäin vesisotaa sen katkeraan loppuun saakka.

Maanantaina oli haikea hetki edessä. Palautimme Sonjan perhelleen (äiti & siko), jotka olivat tulleet Venetsiaan häntä noutamaan. Vietimme lyhyen iloisen illan Venetsian uudessa kaupungissa, söimme ja pelasimme Unoa. Veikko oli aivan katki ja hyperaktiivinen ja aivan aivan katki. Edes menomatkan pikku tirsat eivät auttaneet herraa. Päivä venyi vain liian pitkäksi ja oli liian tunteikas.

Halaten erosimme ja lähdimme omille seikkailuillemme.

lauantai, 2026-06-13

Ajoaika: N/A
Keskikulutus: N/A l / 100km
Kokonaiskilometrit: 3600 km
Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0

Autossa herättiin järjestyksessä kärjestä perään. Etupenkki heräsi ennen kuutta, keskiosasto samoin, mutta makasi sängyssä kuuteen, takaosasta kömmittiin pihalle siinä kahdeksan maissa.

Pihalla pöydän ääressä aamiainen. Krista kävi jaloittelemassa ja nouti tuoreita eväsleipiä jokaiselle. Samalla reissulla hän varasti lyhyen hetken varpaiden vilvoitteluun meressä.

Autolla säädettiin päivän logistiikan kanssa, suunnitelma oli yksinkertainen ja lyhyt. Pyöräillään vesibussin satamaan, ostetaan liput ja mennään Buranon saarelle, kävellään siitä Mazzorboon ja käydään Torcelossa. Sitten takaisin autolle syömään. Jonossa pyöräillen 20 minuuttia, tai 30, koska mentiin Veikkovauhtia. Veikon vauhti on jo aikuisen juoksuvauhti. Keskiverto pyöräilynopeus oli peräti 12km/h. Vähän isompi pyörä herralle ja aletaan saamaan sitä 15-20 km/h, mitä minä haluan. Pyöräletka eteni autoteitä, pyöräteitä ja tiukkoja kaupugin autoteitä pitkin ongelmitta satamaan.

Vesibussimatka Buranolle oli eleetön. Burano oli hienon näköinen. Siellä oli mukava kävellä ja katsella ihmisten asumuksia. Kahteentoista saakka meitä turisteja oli vähän siellä ja tunnelma oli rentoa. Aurinko oli pilvien takana, joten lämpötilakin oli maltillinen. Kahdentoista jälkeen taivas oli vapaa pilvistä ja lämpötila sen mukainen. Saarelle saapui myös läjäpäin turisteja omilla laivoilla. Pääkatu alkoi olemaan hyvin täynnä ihmisiä ja ilma niin kuuma, että edes jätski ei antanut helpotusta kovin pitkäksi aikaa.

Teimme mukautuksen suunnitelmaan, ja lähdimmekin Torceloon uimaranta toiveissa. Mitään taustatutkimusta ei oltu tehty ennen sinne siirtymistä. Torcelossa tai näissä saarissa täällä “sisäpuolella”, ei ole rantoja missä voisi uida. Ne on kaikki niillä reunasaarilla, jotka ovat avointa merta vasten – sellaisella, jossa automme on leirintäalueella. Kuumuus ja Torcelo – ilman uimarantaa – ei sopinut seurueelle, joten palasimme takaisin Buranoon ihmettelemään mistä ranta. Selvisi, että rannat on siellä reunasaarilla. Niinpä seurueen viimeiset energiat käytettiin alkuperäisen suunnitelman toteuttamiseen ja kävelimme hetken vielä Mazzorbon saarella. Kuumuus oli kuitenkin liikaa koko saaren kävelyyn, joten lähdimme takaisin Buranolle vesibussilla.

Paluumatka pyörillä oli pikkasen tapahtumarikkaampi kuin menomatka. Veikko osui rotvallin reunaan keskittyessään liikaa ohi meneviin italiaiaisiin ja herran polvi aukesi jo toisen kerran tänään. Laastarit oli jäänyt … luulisin Buranon saarelle, siellä jossain ne nypittiin pois… Samassa törmäyksessä aukesi myös kyynärpää. Niinpä joukkue mukautti toimintaansa taas. Veikko kiinnitettiin isän pyörään ja Followme tandemin voimin jatkettiin matkaan hetken aikaa. Sitten seurue jakautui kahtia, Kristan lähtiessä odottamaan että apteekki aukeisi siestaltaan ja loppuseurue kiersi toisen vesibussisataman kautta leirintäalueelle. Halusimme varmistaa, että autolle löytyy parkkipaikkaa sieltä alueelta. Huomenna pitää poistua leirintäalueelta jo klo 10.

Leirintäalueella haavojen putsaus, ruokailu ja taas jakaantuminen kahtia. Kristaa ja Veikkoa kuumotti ranta, joten he lähtivät sinne. Minä taistelin hereillä pysymisen kanssa ja Sonja jäi viileyteen lukemaan kirjaa. Vähän vajaa seitsemän illalla rannalta saapui hyvin hiekkainen pieni mies, joka ilmoitti että hän ei antanut äidin pestä itseään hiekasta. Näinollen isä esipesi herran koirien pesuun tarkoitettulla letkulla ja vei suihkuun loppupesua varten. Sääret on ruskeat, naarmuilla ja mustelmilla – tai sitten niin perinpohjin likaiset että sitä väriä ei saa edes saippualla pois. Haavat eivät herraa tunnu haittaavan, ei suihkussa, eikä saippuoidessa.

Kello on kahdeksan illalla ja vain aikuiset istuvat pyödän äärellä, eikä niistä toinen kauaa tässä roiku…

perjantai, 2026-06-12

Ajoaika: 1h 45 min
Keskikulutus: 10.9 l / 100km
Kokonaiskilometrit: 3600 km
Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0

Arkiviikko on mennyt ohi taas, arkea eläen. Tai no, ei ihan pelkkää arkea talolla. Tiistaina kävin kahdestaan Sonjan kanssa pyöräilemässä Pordenonessa. Katselimme kaupunkia, kirjakauppaa ja päätimme reissun hyvään pitsaan tuntemassani pitseriassa. Samalla tuli varmistettua, että pystymme kaikki etenemään pyörällä. Kristan pyörä saatiin sopivan kokoiseksi Sonjalle. Kristalle taasen saatiin lainaan pyörä isäntäperheeltä. Keskiviikko meni levätessä ja latautuessa. Torstaina Krista ja Veikko ehti altaallekin ja minä pohdin auton pakkausta. Autoon oli pakattava yksi pyörä enemmän kuin mitä meillä on kiinnikkeitä ja olisi taiottava yksi makuupaikka enemmän kuin mitä meillä on. Onnistuin kummassakin tempussa. Isäntäperheeltä tuli patja lainaan, joka menee takaluukkuun.

Työpisteeni tuunaus jatkuu. Matkailupöytä ei ole tukeva, se heiluu helposti, mikä saa näytöt heilumaan ja on yleisesti epämukavaa. Sain idean pöydän tukevoittamiseen ja sen pentele toimi. Pöytä on vain ehkä 2-4 senttiä kapeampi kuin se tila missä se on. M1hitä jos tunkisin pyyhkeet reunoihin, niin että pöytä olisi kiristetty paikalleen niiden avulla? Vapaana olevat allaspyyhkeet valjastettiin testiin. Testin tulos oli kaikkea mitä voi toivoa. Pöytä ei heilunut enää lainkaan. Krista ilmoitti että allaspyyhkeet pitää vapauttaa niiden tarkoitukseen, joten pyyhkeet vaihtui valkoisiin, joita emme käytä – tukevuus säilyi. Pisteenä I:n päälle pöydän alle tuli pahvilaatikko, jonka päällä voi lepuuttaa jalkoja.

Yhtenä kauniina aamuna Krista näytti italialaisen aamiaisen Sonjalle ja Veikolle. Minulle ei oltu kerrottu – tarkoituksella! Yksi kuva tästä supersalaisesta jutusta tuli otettua.

Veikon polvet ja kyynärpää on nyt auki. Päiväkodissa oli joku päivä laastaroitu polvi kahdella eri laastarilla, kun uusia syvempiä naarmuja tuli hankittua. Laastarit eivät pysy kovin kauaa polvissa, mikä lienee hyvä asia ettei haavat pääse mätänemään. Herran sääret polvista alaspäin on joko ruskettuneet tai mustelmilla, todennäköisesti kumpaakin, sekä naarmuja, paljon naarmuja….

(Vesi)sota pääsi uudelle tasolle taas. Nyt se on motorisoitu. En ole päässyt vielä liittymään sotaan, eikä kelitkään ole olleet sopivan kuumat. Ensiviikko jää hyvin lyhyeksi härkäparin Ranskareissun vuoksi, mutta heinäkuu, heinäkuu voisi olla vesisotakuukausi. Melee puolella on myös sähköistetty aseita. Nyt pelikentälle on tullut moottorisaha, jota Veikko reimulla käyttää.

Torstaina syötin laajennetulle perheelle moloa – eli jotain kalaa, luulisin. Se oli syötävää. Nimi hymyilytti ainakin aikuisia.

Perjantaina päivä päättyi Venetsian edessä olevan saaren leirintäalueelle , jossa autosta purettiin pihalle kaikki ulkoilman maksimaaliseen hyödyntämiseen – pöytä, kolme tuolia ja isäntäperheeltä lainaan saatu neljäs tuoli! Pihalle tuli myös neljä pyörää ja vessa. Tämä kaikki siksi, että autoon on rakennettiin kolme erillistä sänkyä. Veikolla on etupenkillä oma sänky, kiitos tekemäni taitettavan mukitelineen. Tämäkin pikku muokkaus onnistui yli odotusten. En arvannut, että tulisin hyödyntämään tuota etupään esteetöntä poikittaistilaa Veikon sänkyosastona. Veikko nukkui edessä omalla osaltollaan, Krista ja minä auton “pääsängyllä” ja Sonja takatilassa, omassa jylhässä yksinäisyydessään lisäpatjalla.

Maanantai, 2026-06-08

Ajoaika: 1h 25 min
Keskikulutus: 10.4 l / 100km
Kokonaiskilometrit: 3482 km
Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0

Krista pääsi aloittamaan kesän urheilukauden. Hän lähti päivällä käymään tutulla salilla ja aloitti, käsittääkseni, tutun jumpan pedanttisen ohjaajan ohjaamana. Päivä oli hyvin kuuma ja allas vielä liian kylmä aikuisille. Veikkasin väärin sitä kuinka nopeasti allas täytetään. Se täytettiin kerralla loppuun saakka, mikä tarkoitti että puolitoista päivää meillä oli paineet alhaalla kun vesi pääasiassa valui altaaseen.

Työpäivän päätteeksi oli kuvassa reissu Barcis -järvelle ja sen kaupunkiin. Olimme täällä viime vuonna ja siellä oli kiva käydä vedessä kävelemässä. Tämä valikoitui viikkoreissukohteeksi läheisen sijaintinsa vuoksi. Lähtiessämme sinne saimme Ericalta vinkkiä voimalaitoksen ylle rakennetetuista näköalapisteistä, joten otin ne meidän ensimmäiseksi kohteeksi.

Kaikki muut söivät päivällistä meidän siirtyessä Barcisille, kuski oli syönyt jo etukäteen. Koska olemme merkittävästi ennen turistikauden alkua, kaikki turistipisteet on kiinni. Niinpä katselupaikoille löytäminen oli isompi haaste kuin luulisi. Ajoin sinne minne Erica oli näyttänyt, että pitää mennä ja siitä eteenpäin homma olikin hieman epäselvää. “Sieltä löytyy polku mikä vie tänne” . Löysimme ison tunnelin, jonka portti on auki, jossa lukee että pääsylippuja on 1200 metrin päässä myynnissä, kypärä on pakollinen jnpp. OK? Lähdimme menemään tunnelia eteenpäin – valitettavasti ainut kuvani tunnelista epäonnistui, joten todistusaineistoa ei jäänyt. Kun pääsimme toiseen päähän siellä oli työmies joka huudahti ja totesi, no, no ja heilutti. Olimme ilmeisesti väärässä paikassa. Täällä on jokin iso rakennusoperaatio käynnissä. Paluumatkalla törmäsimme tunnelissa työmieheen, jolta Krista pyyteli anteeksi. Häntä ei meno haitannut ja hän kertoi että heillä on tietyömaa siellä. Kaikki tämä italiaksi. Kristan italian kielen ymmärrys on parantunut hurjasti, samoin ulosanti. Joku päivä lakkaan olemasta kateellinen ja hyväksyn tämän, mutta tämä ei ole se päivä.

Tutkimme aluetta parkkipaikan puolella hieman lisää ja Krista löysi polun ylös metsään. Kävelimme sitä pitkin 10 minuuttia. Se näytti vievän järven ympäri, ennemmin kuin ylös metsän toiselle puolelle. Sovimme että kävelemme max 10 minuuttia pitemmälle, koska miehet halusi. Onneksi kävelimme, löysimme parin minuutin kuluttua kylttejä ja selkeästi merkityn polun. Polun kunto oli hyvin vaihteleva, oli metallisiltaa, juurakkoa, luonnonrappusia. Lopulta löytyi henkeä salpaava näky. Näköalapaikka, josta näki padolle. Kävimme toisellakin näköalapaikalla, mutta se ei ollut yhtä huima.

Onnistuneen metsävaelluksen jälkeen ajoimme Barcisin kaupunkiin, joka tässä vaiheessa vuotta oli hyvin kiinni ja hyvin tyhjä. Käppäilimme rantaviivaa seuraten ja etsien avointa kahvilaa. Mikään viime kesän paikka ei vielä ollut auki. Krista löysi yhden avoimena olevan ravintolan sillä välin kun minä siirsin automme lähemmäs kylän sitä päätä missä nyt olimme.

Söimme vain jälkiruokia. Ruokaillessamme sain Veikosta irti ensimmäisen väsynaurukohtauksen. Herra joi mehua ja pyöritteli sitä lasia suussaan. Kun hän laski lasin pöytään kysyin leikkikö hän betonimyllyä. Tästä seurasi naurun höröttelyä aina kun hän yritti juoda, mistä seurasi taas kaikkien vaatteiden likastuminen. Itsekin olin väsynyt, sillä nauru tarttui minuun ja me kaksi hihittelimme ja nauroimme aina kun Veikko koitti juoda. Illan päätösohjelmana ravintolassa oli pienen herran pantomiinit. Hän esitti jotain ja meidän piti arvata. Esitykset olivat hulvattomia, erityisesti lantion heilutukset (surffaava surffilaudalla).

Talolla miehet menivät nukkumaan ensimmäisinä, naisten seuratessa joskus perästä.

sunnuntai, 2026-06-07

Ajoaika: 1h 24 min
Keskikulutus: 10.2 l / 100km
Kokonaiskilometrit: 3421 km
Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0

Sunnuntai-aamu. Ne ketkä kykenevät nukkumat myöhään, ne jotka voivat katsovat viihdettä ja koittavat olla häiritsemättä niitä jotka lepäävät. Täältä huoneista löytyi lehtiä vuodelta 1988 ja 1989. Ihmettelimme, että mitä ihmeen lehtiä nämä ovat ja miksi ne on täällä? Tulimme tutkineeksi tekoälyn avulla King lehden taustoja. Ilmeisesti kyseessä on hyvin tunnettu Italialainen miestenlehti. Sieltä löytyi viihdyttävä viskimainoskin.

Olimme ottaneet majoituksesta aamiaisen. Se oli näitä villejä kokemuksia taas. Aamiaisalueella oli kaksi selkeää kattausta, yksi kolmelle, yksi neljälle. Kolmen hengen kauttauksessa oli selvästi gluteenittomia ruokia. Meidät ohjattiin neljän hengen pöytään. Pieni juttelu ja saimme järkättyä herralle gluteenitonta leipää, jostain syystä maito oli iso juttu. Sitä ei Veikolle, hänelle tuotiin lämmintä mantelimaitoa. Viestimme siitä, että maito ei haittaa, gluteeni haittaa ei oikein mennyt läpi. Jostain syystä “maidossa on gluteenia” tjsp. OK? Naispuoliset halusivat teetä. Emäntä haki samovaarista heille kuumaa vettä pannuun ja naiset valitsivat teetänsä. Kohta minulle kerrottiin että heillä on tuplateetä. Se samovaarista tullut oli heikkoa teetä ja heidän omat teepussit oli turhia? Vähän myöhemmin kun he pyysivät kuumaa vettaä katsoin samovaarista tulevaa nestettä – se oli kirkasta ja höyryävää. Kuulemma ekalla kertaa heidän teepannusta tuli haalean ruskean(?) väristä teetä. VANHAT JÄMÄT?! hrrrrr. Leikkeleitä, juustoja, jugurttia, mysliä, hedelmiä – yllättävän tukeva italiaiseksi majapaikaksi. Toki teehärdelli hieman tiputti aamiaisen pisteitä.

Poistuessamme majoituksesta tarkastimme mitä kaikkea olisi paikalla tarjota. Uima-allas, sen tiesimmekin. Vuohiaitaus oli yllätys, samoin ihan uusilla varusteilla oleva ihan uusi kuntosali. Se ei ollut auki, joten emme päässeet testaamaan. Tässä paikassa voisi viettää useamman yön, jos “kuuman veden”/”teen” pystyy anteeksiantamaan…

Sain aamiaisella myytyä löytämäni vaellusreitin koko seurueelle, ainakin niille joilla on äänivaltaa. Niinpä lähdimme minun johdolla kävelemään vaellusreitille. Päädyimme kävelemään yllättävän pitkään polulla. Veikkoa piti lopulta kantaa reppuselässä. Kun miehet oli valmiita lähtemään takaisin päin Krista ja Sonja löysivät seinäkiipeilijöitä. Miespuoliset jaksoivat vääntäytyä samalle korkeudelle ihastelemaan kiipeilijöitä. Sieltä löytyi jopa luola minne päädyimme pienen miehen johtamana. Vaellus jälkeen autolla oli läjä väsähtäneitä ja nälkäisiä henkilöitä, joten siirryimme päivän varsinaiselle kohteelle: Pradisin luolalle. Paikan päällä oli matkailuautojen parkkipaikka ulkopöydillä, jossa teimme paljon odotetun lounaan. Veikko keräsi voimia nukkumalla autossa, hän nukahti jossain vaiheessa matkaa.

Luolat olivat yllättävän viileitä! Yrityisesti Marian luola, jossa oli kirkon kaltainen tilanne käynnissä, oli hyvin hyvin kylmä. Hengitys höyrysi kun sisälle pääsi. Kävelimme luolilla noin puolitoista tuntia, mennen alas ja ylös. Käveltyämme koko alueen läpi seurue alkoi olemaan valmis päivän tutkimisista. Listalla olisi ollut vielä luolamuseo, mutta kenelläkään ei riittänyt virtaa siihen.

Kesätalolla meitä odotti iloinen yllätys. Lasten uima-allas oli vaihtunut isoon uima-altaaseen! Uima-allas kausi on alkamassa! Täyttämiseen ja lämpiämiseen menee taas viikko (?) ja sitten on polskuttelua luvassa. Vesisota sai jo uuden käänteen, ämpärillä nakattiin uima-altaan vettä toisten päälle.

Meidän seurueesta edes Veikko ei ollut riittävän energinen uima-allas toimiin. Hän kävi siellä kyllä, mutta virtaa ei vain riittänyt. Niinpä kukin rentoutui omalla tavallaan, omassa hartaassa hiljaisuudessa kunnes oli aika mennä nukkumaan. Päivän kävelyt olivat väsyttäneet kaikki.

lauantai, 2026-06-06

Ajoaika: 2h 2 min
Keskikulutus: 11.4 l / 100km
Kokonaiskilometrit: 3362 km
Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0

Aamurutiinit pitää vaikka vieraita on talossa, teimme suosikkimme lonkan/takalinjan venyttelyn. Veikko nukkui aamulla pitkään, eilinen jännitys, sokeri, pomppulinnaliukumäki vaati veronsa. Aamutoimien jälkeen oli ensimmäinen täysiverinen viikonloppureissun pakkausoperaatio. Vanhojen listojen avulla, pieniä muokkauksia tehden se meni ihan OK vauhdilla.

Tämän viikonlopun kohteet ovat vuorilla. Lauantain suunnitelmiin kuului pari paikkaa ja ruokailu Argipig – ravintolassa. Ensimmäinen paikkana oli Cerdevol Curnila. Matka sinne oli loppupuolella hyvin kivaa ajettavaa. Kapeat vuoristotiet, paljon mutkia, paljon nähtävää. Etupenkki pääsi näkemään kiipeilijöitä kiipeilemässä kalliota ylöspäin. Löysimme myös hyvän paikan pysähtyä ihastelemaan maisemia vähän ennen varsinaista pistettä. Pysähdyspisteemme oli helikopterin laskeutumispaikka autotien vieressä.Tasapainoilua, valokuvausta jokaisen toimesta – myös Veikon ja sitten matkaan taas.

Cerdevol Curnila oli todella nätti paikka. Meno sinne oli todella jyrkkää ja kivistä polkua pitkin. Veikko päätyi siihen tulokseen, että alueella asuu jättiläinen ja tämä on hänen kotinsta. Kahlausta, istumista, kuvaamista – kunnes oli liian nälkä. Tänne olisi hieno tulla takaisin kuumana päivänä. Siirryimme juuri kautensa aloittaneelle Argipig -maatilaravintolalle (?) syömään. Siellä ruokaa odottaessa, Veikko vaihtoi pöydän autoleikit kiipeilyyn ja kävelyyn. Jokainen meistä kävi jossain vaiheessa herran kanssa kävelemässä siellä mäessä. Ruokailun jälkeen vanhimmat tarvitsi päivätorkut autolla nuorempien viihdyttäessä itsiään ja toisiaan.

Torkuista virkistyneenä siirryimme seuraavalle paikalle: Cenoni Castle. Siirtymät täällä on kuskille herkkua. Tiet vaatii ajamista. Ne on pieniä, mutkaisia ja jyrkkiä. Vastaantulijat olisivat joutuneet peruuttamaan, vain harvoissa kohdissa mahtuu kaksi rinnan. Itseasiassa Agripigille mentäessä mentiin pitkäksi ja pääsin harjoittelemaan pitempää pakitusta, kun peruutimme sata, kaksisataa metriä takaisin tienristeykseen. Cenoni castle oli upea paikka. Näkymä vuorille oli henkeä salpaava. Rakennus oli mielestäni sopivan kokoinen kartano. Just sen verta iso, että tiedät tulleesi linnalle/kartanolle – mutta ei niin iso että tarvittaisiin iso henkilökunta pitämään sitä yllä. Olisi tosi kiva omistettava. Isoilla nurmikentillä pelattiin hippaa, erinäisissä muodoissa.

Parkkipaikalla alkoi olla selvää, että seurueen energia on poltettu. Kenelläkään ei ollut vielä nälkä, kiitos Agripigin, joten lähdimme majoitukselle. Majoituksemme on pieni B&B täällä vuoristossa, hyvin hyvin pienessä kylässä. Maksimoidaksemme oman rauhan jakaanuimme kolmeen osaan. Veikko ja Krista yhteen huoneeseen, jossa Veikko sai katsella Disney+ pysyäkseen hereillä. Herra melkein nukahti siirryttäessä majoitukseen. Sonja toiseen huoneeseen ja minä jylhään rauhaan autoon blogaamaan. Kävin illalla vielä hieman kävelemässä kylässä ja löysin vaellusreitin. Katsotaan saanko suostututeltua muut mukaani huomenna. Se reitti on pelkkää mäkeä. Oman lyhyen kävelyn loppupuolella jalat oli jo hyytelömäiset astellessani alaspäin.

Perjantai 2026-06-05

Ajoaika: N/A
Keskikulutus: N/A l / 100km
Kokonaiskilometrit: 3127 km
Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0

Mitä voin sanoa? Arki on yhä yllättävän vauhdikasta, mutta alamme jo saamaan kiinni siitä pupusta joka on edustaa arjen juoksua. Viikko tai kaksi vielä ja saamme sen pehmoisista korvista kiinni. Sitten, sitten arki on taas rauhallista.

Tiistai oli pyhä päivä “Republic day”, eli vähän niin kuin itsenäisyyspäivä. Koska se oli tiistaina moni paikka, mukaanlukien päiväkoti, oli maanantaina kiinni. Tämä olisi ollut haaste meidän työnteolle, ellei Veikko olisi alkanut tekemään lähempää tuttavuutta isäntäperheen lapsien kanssa. Hän vietti monta tuntia heidän kanssa heidän talolla leikkien kumpanakin päivänä ja mm. lähti heidän mukana leikkipuistoreissulle. Tiistaina päivällisaikaan Veikko toi mukanaan meidän talolle leegoja minigrip pussissa. Hän kertoi että sai sen itselleen. Tätä piti hieman selvittää lisää ja pääsimme tulokseen, että herra oli ainakin pyytänyt luvan saada tuoda sen tähän taloon ja oli saanut siihen luvan. Herran väittämä siitä että hän sai sen omakseen oli virheellinen kuten ajattelimmekin.

Isäntäperheellä on tapana jonkin ajan kuluttua purkaa leegot takaisin pussiin ja laittaa säilöön. Sieltä ne tulee takaisin kiertoon kuukausien kuluttua jolloin ne kasataan uudestan. Me (Veikko ja isä) saamme kasailla niitä myös. Yksi ilta meni kasatessa Minecraft rakennusta ja toinen ilta meni rakennellessa osaa dinosauruksesta. Herra on iltaisin sen verta väsynyt, että puoli seitsemän aikaan (leegojen kasaamiseen) tarvittavat herneet on tippuneet kallon pohjalle, eivätkä enää oikein lyö yhteen, tehden keskittymisestä hvyin vaikeaa. Dinossa on tekemistä vielä useammalle illalle.

Keli tällä viikolla on merkittävästi viileämpi ja sataisempi. Pihalla sodankäynti on muuttanut muotoaan kelin muuttuessa viileämmäksi. Vesi on yhä tekijä ja vesipyssyjen rinnalle ovat ilmestyneet nerffipyssyt – tai tarkkaanottaen yksi, joka kompensoi koollaan ja nerffien määrällä.

Kristan ja Veikon aamuiset matkat päiväkotiin vievät eri päivinä eri paikkoihin – kuten torille, postiin, leipäkauppaan tai lihakauppaan. Sekä, kuulemma, kahvilaan italialiaselle aamiaiselle ilman minua! Aamuisten kävelyreissujen aikana ei pelkästään puhuta kaikesta maan ja taivaan väliltä, jättäen haastavimma kysymykset isälle taklatavaksi, keskustelujen lisäksi tehdään havaintoja merkittävistä asioista, kuten isoista etanoista. Joku aamu matka vei tämän kesän kesäleirin porteille.

Torstaina oli kaksi aihetta riemuun. Vähäisempänä niistä oli tilaamani työtuolin saapuminen. Selkä kiitti välittömästi uudesta tuolista. Halpiskonttorituoli on rahansa väärti. Isompi ilon ja jännityksen aihe oli kummityttö Sonjan saapuminen Italiaan. Hän viettää kanssamme puolitoista viikkoa seikkaillen mukana arjessa ja viikonlopuissa. Toistin jo toisen kerran tänä kesänä Marco Polo lentokentältä nouto -operaation. Saavuttuamme Roveredo in Pianoon, tiputimme matkalaukun talolle, nappasimme Kristan mukaan ja siirryimme aperatiiville – kuten iltaisin kuuluu tehdä.

Perjantaina oli päiväkodin päättäjäiset. Toiset Veikolle tänä keväänä. Ensinnäkin, kaikki kunnia Suomessa olleelle päiväkodin päätösjuhlalle ja tosi kivalle bändille. Se oli kiva, pieni lämminhenkinen lopetus päiväkotiajalle. Täällä lopetus on vähän isompi spektaakkeli. Laulua ja tanssiesityksiä, diplomit ja kuvat kirkossa valmistuneista ja lopuksi kirkon edessä vielä yksi esitys ja “glitteripaukautukset” valmistautuneiden kunniaksi. Kirkossa taidettiin olla puolitoista tuntia. Sen jälkeen seurakuntatalolle (kutsumme sitä siksi, onko se sellainen on epäselvää), jossa tuttuun tapaan napoja, ruokaa, olutta (!) ja pomppulinna. Kuten aikaisemminkin, pääsylipulla sai hampurilaisen ja olutta. Yllättäen, meille ei ollut lippuja. Niitä ei koskaan saatu, emmekä ennen tätä hetkeä tienneet että niitä tarvittiin. Krista toimi ryhmän vastuullisena ja jutteli rehtorin (?) kanssa. Sen seurauksena Kristan naama oli neljän lipun arvoinen. Jossain kohtaa Krista sai liputkin käteensä, joten naamaa ei enää tarvittu. Seurueen maksaksi pääsi isäparka, joka kantoi vastuunsa valittamatta. Pöytäkirjaan merkittäköön, että yksi olut jäi lunastamatta. Pääsyy tähän oli, se että seurueen naisväki oli kylmissään ja halusi talolle. Veikko sokerihuuruissaan meni pomppulinnaliukumäki comboa kuin duracel pupu, josta syystä hänellä ei ollut kylmä. Kellon ollessa puoli yhdeksän pistimme juhlinnan kasaan ja palasimme talolle. Huomenna on edessä ensimmäinen täysiverinen viikonloppuseikkailu pienellä lisävahvistuksella.

sunnuntai, 2026-05-31

Ajoaika: N/A
Keskikulutus: N/A l / 100km
Kokonaiskilometrit: 3127 km
Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0

HUUUUUUUUUUUUUH. Sunnuntai. Aika rentoutua kotona. Aamiainen, mutta ei urheilua. Sitten suunnittelua, tulevan parin viikon suunnittelua. Veikko viihdyttää itseään italian kielisillä lastenohjelmilla ja me suunnittelemme, valmistelemme.

Kello on jo lounashetki kun olemme suunnittelusta valmis. Selkääntaputtelua onnistuneesta suunnittelusta. Sitten olisi päivän ulkoseikkailu. Krista on löytänyt meille seuraavan ravintolan. Se on vain 5 tai 6 kilometrin päässä, keskellä ei yhtään mitään – mikä on italialainen tapa. Tästä lähtien voi olettaa, että jos menemme ravintolaan, se on siellä missä ne täällä on eli keskellä ei yhtään mitään. Miksi näin on, on vielä hieman epäselvää, mutta näin on aina ollut.

Aikuiset eivät ole ainoat, jotka on hieman katki tällä hetkellä. Pieni mies on myös. Kaikki on hankalaa, kaikki vaatii työtä. Eka viikko on ollut rankka. Pyöräillessä minua valaistaan siitä, että näin on aina ollut. Tällä kertaa herra on vain henkisesti väsynyt, keho jaksaa jo. OK. Isäkin on henkisesti väsynyt. Ehkä pieni mieskin saa olla. Koitetaan latautua tänään.

Pyöräily ravintolalle menee hienosti. Menemme vaihtoehto B:n ohi, Veikko ja minä hieman vastentahtoisesti ja kuolaten, sieltä tulee hyvää tuoksu. Onneksi varsinainen kohde on alta 100 metrin päässä, parin mutkan takana. Kohde A on aivan täynnä. Sinne pitää aina varata pöytä. Asia selvä. Vatsa kurnien takaisin kohteelle B. Kohteella B on ovien ulkopuolella lössi ihmisiä. Paikka on varmaan ihan täynnä. Krista lähtee selvittämään onko tilaa, Juha alkaa etsimään vaihtoehtoja. Täällä jumalanselän takana, viinipeltojen keskellä niitä on … vähän vähemmän tässä välittömässä läheisyydessä. Onneksemme Krista palaa iloisen viestin kanssa takaisin. Täällä on hyvin tilaa!

Seurueen konsensus paikan ruuasta on vaihteleva. Minulla oli selvästi parempi kuin edellisessä, Kristalla heikompi, Veikolla heikompi – mutta se johtuu siitä että primäärivaihtoehtoa pitsaa ei ollut tarjolla. Olemme unohtaneet jo, että pitsaa saa vain iltaisin. Päivällä on liian kuuma pitää pitsauunia päällä. Tämä on ihan yleinen juttu täällä. Sitä vaan unohtaa nämä pienet asiat talven aikana. Edellisen paikan ilmapiiri oli parempi. Täällä on merkittävästi kovempi ääni ja tilan akustiikka on aika hurja. Mikään ei ime ääntä, joten ääntä on. Ja täällä on kuuma. Paikan juttu on avohiiligrilli – mikä tähän aikaan päivästä on ihan minimillään. Välillä uunista nostetaan kekäleitä grillitilan alle, mutta kuuma alue pidetään ihan minimissään.

Takaisin tulomatkalla testaamme että Follow me-tandem on kunnossa. Veikko kiinni minun pyörään ja matkaan. Veikon pyörä lisää kitkaa melkoisesti. Matka taittuu silti nopeammin kuin se että Veikko menee omatoimisesti. Herran vauhti on kasvanut, sitä ei käy kieltäminen, mutta pyörä on pieni ja välitykset on sellaiset että polkeminen on kevyttä joten lujaa sillä ei pääse.

Talolla otetaan aikuisille päivätorkut, jonka jälkeen tiimi jakautui kahtia. Krista lähti Veikon kanssa musiikkikoulun kauden päättäjäisiin. Nämä ovat aikaisemmin kestäneet 3-4 tuntia. Me vitsailemme tästä, kesätalon isännät vitsailee tästä ja jopa, yllättäen, tänä vuonna vitsailee itse musiikkikoulu. Tällä kertaa heidän konsertti kestää vain puolitoista tuntia – mikä sekin on paljon lapsille, mutta jo inhimillisellä tasolla verrattuna 3-4 tuntiin. Konsertin jälkeen oli miesten vuoro. Veikolle oli päivällä kerrottu Halinalleista, joten niitä piti näyttää. Youtubesta löytyy jaksoja, joten katsoimme sellaista oman hetken. Sitten vähän Blueytä ja sitten tyynysotaa, sitten rakennettiin maja sänkyyn ja leikittiin perheleikkejä. Taas vähän jälkeen seitsemän herra sammui heti kun pää osui tyynyyn pienessä majassaan. Herran sammahdettua purin majan, jottei tule hengityksen kanssa ongelmia.

Krista joogasi, minä blogasin ja naputtelin hetken koneella. Eka viikonloppu takana. Rentoutta pitää hakea tulevana viikkoina.