Ajoaika: 2h 2 min Keskikulutus: 11.4 l / 100km Kokonaiskilometrit: 3362 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0
Aamurutiinit pitää vaikka vieraita on talossa, teimme suosikkimme lonkan/takalinjan venyttelyn. Veikko nukkui aamulla pitkään, eilinen jännitys, sokeri, pomppulinnaliukumäki vaati veronsa. Aamutoimien jälkeen oli ensimmäinen täysiverinen viikonloppureissun pakkausoperaatio. Vanhojen listojen avulla, pieniä muokkauksia tehden se meni ihan OK vauhdilla.
Tämän viikonlopun kohteet ovat vuorilla. Lauantain suunnitelmiin kuului pari paikkaa ja ruokailu Argipig – ravintolassa. Ensimmäinen paikkana oli Cerdevol Curnila. Matka sinne oli loppupuolella hyvin kivaa ajettavaa. Kapeat vuoristotiet, paljon mutkia, paljon nähtävää. Etupenkki pääsi näkemään kiipeilijöitä kiipeilemässä kalliota ylöspäin. Löysimme myös hyvän paikan pysähtyä ihastelemaan maisemia vähän ennen varsinaista pistettä. Pysähdyspisteemme oli helikopterin laskeutumispaikka autotien vieressä.Tasapainoilua, valokuvausta jokaisen toimesta – myös Veikon ja sitten matkaan taas.
Cerdevol Curnila oli todella nätti paikka. Meno sinne oli todella jyrkkää ja kivistä polkua pitkin. Veikko päätyi siihen tulokseen, että alueella asuu jättiläinen ja tämä on hänen kotinsta. Kahlausta, istumista, kuvaamista – kunnes oli liian nälkä. Tänne olisi hieno tulla takaisin kuumana päivänä. Siirryimme juuri kautensa aloittaneelle Argipig -maatilaravintolalle (?) syömään. Siellä ruokaa odottaessa, Veikko vaihtoi pöydän autoleikit kiipeilyyn ja kävelyyn. Jokainen meistä kävi jossain vaiheessa herran kanssa kävelemässä siellä mäessä. Ruokailun jälkeen vanhimmat tarvitsi päivätorkut autolla nuorempien viihdyttäessä itsiään ja toisiaan.
Torkuista virkistyneenä siirryimme seuraavalle paikalle: Cenoni Castle. Siirtymät täällä on kuskille herkkua. Tiet vaatii ajamista. Ne on pieniä, mutkaisia ja jyrkkiä. Vastaantulijat olisivat joutuneet peruuttamaan, vain harvoissa kohdissa mahtuu kaksi rinnan. Itseasiassa Agripigille mentäessä mentiin pitkäksi ja pääsin harjoittelemaan pitempää pakitusta, kun peruutimme sata, kaksisataa metriä takaisin tienristeykseen. Cenoni castle oli upea paikka. Näkymä vuorille oli henkeä salpaava. Rakennus oli mielestäni sopivan kokoinen kartano. Just sen verta iso, että tiedät tulleesi linnalle/kartanolle – mutta ei niin iso että tarvittaisiin iso henkilökunta pitämään sitä yllä. Olisi tosi kiva omistettava. Isoilla nurmikentillä pelattiin hippaa, erinäisissä muodoissa.
Parkkipaikalla alkoi olla selvää, että seurueen energia on poltettu. Kenelläkään ei ollut vielä nälkä, kiitos Agripigin, joten lähdimme majoitukselle. Majoituksemme on pieni B&B täällä vuoristossa, hyvin hyvin pienessä kylässä. Maksimoidaksemme oman rauhan jakaanuimme kolmeen osaan. Veikko ja Krista yhteen huoneeseen, jossa Veikko sai katsella Disney+ pysyäkseen hereillä. Herra melkein nukahti siirryttäessä majoitukseen. Sonja toiseen huoneeseen ja minä jylhään rauhaan autoon blogaamaan. Kävin illalla vielä hieman kävelemässä kylässä ja löysin vaellusreitin. Katsotaan saanko suostututeltua muut mukaani huomenna. Se reitti on pelkkää mäkeä. Oman lyhyen kävelyn loppupuolella jalat oli jo hyytelömäiset astellessani alaspäin.
Ajoaika: N/A Keskikulutus: N/A l / 100km Kokonaiskilometrit: 3127 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0
Mitä voin sanoa? Arki on yhä yllättävän vauhdikasta, mutta alamme jo saamaan kiinni siitä pupusta joka on edustaa arjen juoksua. Viikko tai kaksi vielä ja saamme sen pehmoisista korvista kiinni. Sitten, sitten arki on taas rauhallista.
Tiistai oli pyhä päivä “Republic day”, eli vähän niin kuin itsenäisyyspäivä. Koska se oli tiistaina moni paikka, mukaanlukien päiväkoti, oli maanantaina kiinni. Tämä olisi ollut haaste meidän työnteolle, ellei Veikko olisi alkanut tekemään lähempää tuttavuutta isäntäperheen lapsien kanssa. Hän vietti monta tuntia heidän kanssa heidän talolla leikkien kumpanakin päivänä ja mm. lähti heidän mukana leikkipuistoreissulle. Tiistaina päivällisaikaan Veikko toi mukanaan meidän talolle leegoja minigrip pussissa. Hän kertoi että sai sen itselleen. Tätä piti hieman selvittää lisää ja pääsimme tulokseen, että herra oli ainakin pyytänyt luvan saada tuoda sen tähän taloon ja oli saanut siihen luvan. Herran väittämä siitä että hän sai sen omakseen oli virheellinen kuten ajattelimmekin.
Isäntäperheellä on tapana jonkin ajan kuluttua purkaa leegot takaisin pussiin ja laittaa säilöön. Sieltä ne tulee takaisin kiertoon kuukausien kuluttua jolloin ne kasataan uudestan. Me (Veikko ja isä) saamme kasailla niitä myös. Yksi ilta meni kasatessa Minecraft rakennusta ja toinen ilta meni rakennellessa osaa dinosauruksesta. Herra on iltaisin sen verta väsynyt, että puoli seitsemän aikaan (leegojen kasaamiseen) tarvittavat herneet on tippuneet kallon pohjalle, eivätkä enää oikein lyö yhteen, tehden keskittymisestä hvyin vaikeaa. Dinossa on tekemistä vielä useammalle illalle.
Keli tällä viikolla on merkittävästi viileämpi ja sataisempi. Pihalla sodankäynti on muuttanut muotoaan kelin muuttuessa viileämmäksi. Vesi on yhä tekijä ja vesipyssyjen rinnalle ovat ilmestyneet nerffipyssyt – tai tarkkaanottaen yksi, joka kompensoi koollaan ja nerffien määrällä.
Kristan ja Veikon aamuiset matkat päiväkotiin vievät eri päivinä eri paikkoihin – kuten torille, postiin, leipäkauppaan tai lihakauppaan. Sekä, kuulemma, kahvilaan italialiaselle aamiaiselle ilman minua! Aamuisten kävelyreissujen aikana ei pelkästään puhuta kaikesta maan ja taivaan väliltä, jättäen haastavimma kysymykset isälle taklatavaksi, keskustelujen lisäksi tehdään havaintoja merkittävistä asioista, kuten isoista etanoista. Joku aamu matka vei tämän kesän kesäleirin porteille.
Torstaina oli kaksi aihetta riemuun. Vähäisempänä niistä oli tilaamani työtuolin saapuminen. Selkä kiitti välittömästi uudesta tuolista. Halpiskonttorituoli on rahansa väärti. Isompi ilon ja jännityksen aihe oli kummityttö Sonjan saapuminen Italiaan. Hän viettää kanssamme puolitoista viikkoa seikkaillen mukana arjessa ja viikonlopuissa. Toistin jo toisen kerran tänä kesänä Marco Polo lentokentältä nouto -operaation. Saavuttuamme Roveredo in Pianoon, tiputimme matkalaukun talolle, nappasimme Kristan mukaan ja siirryimme aperatiiville – kuten iltaisin kuuluu tehdä.
Perjantaina oli päiväkodin päättäjäiset. Toiset Veikolle tänä keväänä. Ensinnäkin, kaikki kunnia Suomessa olleelle päiväkodin päätösjuhlalle ja tosi kivalle bändille. Se oli kiva, pieni lämminhenkinen lopetus päiväkotiajalle. Täällä lopetus on vähän isompi spektaakkeli. Laulua ja tanssiesityksiä, diplomit ja kuvat kirkossa valmistuneista ja lopuksi kirkon edessä vielä yksi esitys ja “glitteripaukautukset” valmistautuneiden kunniaksi. Kirkossa taidettiin olla puolitoista tuntia. Sen jälkeen seurakuntatalolle (kutsumme sitä siksi, onko se sellainen on epäselvää), jossa tuttuun tapaan napoja, ruokaa, olutta (!) ja pomppulinna. Kuten aikaisemminkin, pääsylipulla sai hampurilaisen ja olutta. Yllättäen, meille ei ollut lippuja. Niitä ei koskaan saatu, emmekä ennen tätä hetkeä tienneet että niitä tarvittiin. Krista toimi ryhmän vastuullisena ja jutteli rehtorin (?) kanssa. Sen seurauksena Kristan naama oli neljän lipun arvoinen. Jossain kohtaa Krista sai liputkin käteensä, joten naamaa ei enää tarvittu. Seurueen maksaksi pääsi isäparka, joka kantoi vastuunsa valittamatta. Pöytäkirjaan merkittäköön, että yksi olut jäi lunastamatta. Pääsyy tähän oli, se että seurueen naisväki oli kylmissään ja halusi talolle. Veikko sokerihuuruissaan meni pomppulinnaliukumäki comboa kuin duracel pupu, josta syystä hänellä ei ollut kylmä. Kellon ollessa puoli yhdeksän pistimme juhlinnan kasaan ja palasimme talolle. Huomenna on edessä ensimmäinen täysiverinen viikonloppuseikkailu pienellä lisävahvistuksella.
Ajoaika: N/A Keskikulutus: N/A l / 100km Kokonaiskilometrit: 3127 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0
HUUUUUUUUUUUUUH. Sunnuntai. Aika rentoutua kotona. Aamiainen, mutta ei urheilua. Sitten suunnittelua, tulevan parin viikon suunnittelua. Veikko viihdyttää itseään italian kielisillä lastenohjelmilla ja me suunnittelemme, valmistelemme.
Kello on jo lounashetki kun olemme suunnittelusta valmis. Selkääntaputtelua onnistuneesta suunnittelusta. Sitten olisi päivän ulkoseikkailu. Krista on löytänyt meille seuraavan ravintolan. Se on vain 5 tai 6 kilometrin päässä, keskellä ei yhtään mitään – mikä on italialainen tapa. Tästä lähtien voi olettaa, että jos menemme ravintolaan, se on siellä missä ne täällä on eli keskellä ei yhtään mitään. Miksi näin on, on vielä hieman epäselvää, mutta näin on aina ollut.
Aikuiset eivät ole ainoat, jotka on hieman katki tällä hetkellä. Pieni mies on myös. Kaikki on hankalaa, kaikki vaatii työtä. Eka viikko on ollut rankka. Pyöräillessä minua valaistaan siitä, että näin on aina ollut. Tällä kertaa herra on vain henkisesti väsynyt, keho jaksaa jo. OK. Isäkin on henkisesti väsynyt. Ehkä pieni mieskin saa olla. Koitetaan latautua tänään.
Pyöräily ravintolalle menee hienosti. Menemme vaihtoehto B:n ohi, Veikko ja minä hieman vastentahtoisesti ja kuolaten, sieltä tulee hyvää tuoksu. Onneksi varsinainen kohde on alta 100 metrin päässä, parin mutkan takana. Kohde A on aivan täynnä. Sinne pitää aina varata pöytä. Asia selvä. Vatsa kurnien takaisin kohteelle B. Kohteella B on ovien ulkopuolella lössi ihmisiä. Paikka on varmaan ihan täynnä. Krista lähtee selvittämään onko tilaa, Juha alkaa etsimään vaihtoehtoja. Täällä jumalanselän takana, viinipeltojen keskellä niitä on … vähän vähemmän tässä välittömässä läheisyydessä. Onneksemme Krista palaa iloisen viestin kanssa takaisin. Täällä on hyvin tilaa!
Seurueen konsensus paikan ruuasta on vaihteleva. Minulla oli selvästi parempi kuin edellisessä, Kristalla heikompi, Veikolla heikompi – mutta se johtuu siitä että primäärivaihtoehtoa pitsaa ei ollut tarjolla. Olemme unohtaneet jo, että pitsaa saa vain iltaisin. Päivällä on liian kuuma pitää pitsauunia päällä. Tämä on ihan yleinen juttu täällä. Sitä vaan unohtaa nämä pienet asiat talven aikana. Edellisen paikan ilmapiiri oli parempi. Täällä on merkittävästi kovempi ääni ja tilan akustiikka on aika hurja. Mikään ei ime ääntä, joten ääntä on. Ja täällä on kuuma. Paikan juttu on avohiiligrilli – mikä tähän aikaan päivästä on ihan minimillään. Välillä uunista nostetaan kekäleitä grillitilan alle, mutta kuuma alue pidetään ihan minimissään.
Takaisin tulomatkalla testaamme että Follow me-tandem on kunnossa. Veikko kiinni minun pyörään ja matkaan. Veikon pyörä lisää kitkaa melkoisesti. Matka taittuu silti nopeammin kuin se että Veikko menee omatoimisesti. Herran vauhti on kasvanut, sitä ei käy kieltäminen, mutta pyörä on pieni ja välitykset on sellaiset että polkeminen on kevyttä joten lujaa sillä ei pääse.
Talolla otetaan aikuisille päivätorkut, jonka jälkeen tiimi jakautui kahtia. Krista lähti Veikon kanssa musiikkikoulun kauden päättäjäisiin. Nämä ovat aikaisemmin kestäneet 3-4 tuntia. Me vitsailemme tästä, kesätalon isännät vitsailee tästä ja jopa, yllättäen, tänä vuonna vitsailee itse musiikkikoulu. Tällä kertaa heidän konsertti kestää vain puolitoista tuntia – mikä sekin on paljon lapsille, mutta jo inhimillisellä tasolla verrattuna 3-4 tuntiin. Konsertin jälkeen oli miesten vuoro. Veikolle oli päivällä kerrottu Halinalleista, joten niitä piti näyttää. Youtubesta löytyy jaksoja, joten katsoimme sellaista oman hetken. Sitten vähän Blueytä ja sitten tyynysotaa, sitten rakennettiin maja sänkyyn ja leikittiin perheleikkejä. Taas vähän jälkeen seitsemän herra sammui heti kun pää osui tyynyyn pienessä majassaan. Herran sammahdettua purin majan, jottei tule hengityksen kanssa ongelmia.
Krista joogasi, minä blogasin ja naputtelin hetken koneella. Eka viikonloppu takana. Rentoutta pitää hakea tulevana viikkoina.
Ajoaika: 3h 7 min Keskikulutus: 12.6 l / 100km Kokonaiskilometrit: 3127 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0
Ensimmäinen reissuviikonloppu. Ensimmäinen paikka, mistä Krista ei löytänyt yöparkkista. Ensimmäinen paikka, missä reittimme on tekoälyn (Geminin) suunnittelema. Krista oli ottanut kuvan jostain lehdestä viime kesänä ja laittoi minulle sen silloin kun olin ajomatkalla alas viestillä “Voitko pyytää tekoälyä suunnittelemaan meille 8 km helpon kävelylenkin tämän tekstin perusteella? Tekstissä on tietoaukkoja, mutta tekoäly saisi varmasti parsittua tästä toimivan tarkan reitin meille.” ja kappas ihmettä, se pystyi. Se jopa takoi siitä Google maps linkin pyydettynä. En ollut mitenkään tutkinut paikkaa itse. Parkkipaikkojenkin löytäminen oli Kristalle haastavaa, mutta hän lopulta löysi hyvän kirkon läheltä.
Aamutoimien jälkeen lähdimme siis kohti Bassano del Grappaa. Itselläni tuo kaupungin nimi herätteli jotain päässä, mutta mikään lamppu ei syttynyt kirkkaasti palamaan. Ajomatka kaupunkiin sujui näppärästi. Veikko saa jo aika hyvin kiinni radiopuhelimesta ja hyvin unenpäästä. Yllätykseksemme parkkipaikoilla oli sisääntulojen kohdalla puomi. Nuo puomit näyttivät olevan 2.3 m korkeudessa mikä on 40 senttiä liian alhaalla meidän autolle. Tuli mieleen, että vaikuttaisi siltä kuin matkailuautoja ei haluttaisi tänne parkkiin. Onneksi emme olleet menossa noille parkkipaikoille vaan kirkon viereen … joka myös oli puomilla suojattu. Ajoimme parkkipaikan ohi ja löysimme hyvin läheltä sitä viinipellon laidan, johon selvästi oli parkkeerattu aikaisemminkin. Pysäytimme auton siihen ja aloitimme lounaan syömisen. Autossa oli kiitettävän kuuma, joten avasin ikkunat kun istuin etupenkillä Veikon kanssa syömässä. Ruuan valmistelun yhteydessä huomasin, että kahvinkeittoon tarvittava suodatinteline puuttuu. Kahvi jääköön väliin.
Ruokailun jälkeen herralle tuli vessahätä. Äiti totesi että viimeksi puskapissa meni sen verta metsään, että shorsit meni vaihtoon. Johon isä totesi, että otetaas varman päälle ja Veikko käyttää auton vessaa. Isä oli kädet aurinkorasvassa itseään rasvaamassa kun auton takapäästää kuuluu että pissaa menee kaikkialle. Viestintä oli hyvin hätäistä ja itkuista. Äiti ehti ensimmäisenä paikalle toteamaan jäljet ja sen että herra tarvii suihkun. Isä vähän perässä ihastelemaan tilannetta. Vessa oli avattu oikein, kaikki sen puolesta hyvin, mutta pissapyssyä ei oltu ohjattu jalkojen välistä istuttaessa alas, joten kaikki toimitettiin auton takaosaan. Shortsit ja alushousut meni vaihtoon, kengissä oli vähän osumaa ja takaluukun lattialla oli merkittävä määrä nestettä. Voimasanoja ei käytetty, mutta ei tätä työmaata ihan hiljaisuudessakaan pystynyt nielemään. Ensin viritin suihkun Veikolle, jonka äiti toimitti samalla neuvoen Veikkoa olemaan hiljaa ja antaa isän tehdä hommansa. Ihan hiljaa, mennään me pois ja ollaan ihan hiljaa. Onneksi autossa on pyyhkeitä, rättejä ja vettä. Lopulta auton karjapuskuria koristi läjä vaatteita ja pyyheitä, jotta emme unohtaisi niitä siihen, tuulilasinpyyhkijään laitettiin alushousut.
Pakkasimme vesipullot ja lähdimme kävelemään kohti pistettä A. Krista suunnistaa, Veikko polkee ja minä olen mukana. Pisteestä A eteenpäin suunnistus on minun. Pyörä + aikuiset vaeltaa oli todella onnistunut kombo. Matkasimme läpi aukeiden Villa Angarano Bianchi Michielille, jonka porttien edessä kuuntelimme tekoälyn antamaa selitystä paikasta ja olimme hetken aurinkonpaisteelta turvassa. Sieltä matka pisteelle B. Sitä muutettiin niin, että pääsimme joen rantaan kävelemään. Se idea osoittautui loistavaksi. Ensinnäkin siellä oli viileämpää, siellä oli suojaisaa ja siellä oli mahtavat näkymät. Samalla löysimme myös (uima)rannan, jonne päätimme palata. Ensin tarvitsisimme kuitenkin kahvit virkistääksemme kaikkia, mutta erityisesti isää.
Matkalla pisteelle B, eli sillalle, oli minulla alkanut lamppu hissukseen syttymään. Grappa. Grappa on tuttu alkoholi. Onko tämän kaupungin nimellä jotain tekemistä sen kanssa? Hovimestari! Juha: “Can you give me an introduction to grappa?” Jaxon: “Certainly, sir. Grappa is Italy’s national spirit — a potent, aromatic eau-de-vie distilled from grape pomace….” Juha: “Does the city Bassanone del grappa have any claim to grabba?” Jaxon: “Indeed, sir — Bassano del Grappa has a very strong claim. The connection:
Location: Veneto region, at the foot of Monte Grappa
Name: The city literally bears the name — “del Grappa” was added to distinguish it and honour the mountain
Distillery:Nardini — founded 1779, still operating, considered one of Italy’s finest grappa producers
The bridge: The famous Ponte degli Alpini (wooden bridge) is said to have been a traditional spot for grappa-fuelled toasts”
Tässä kohtaa tajusin, että
Nardini väittää olevansa Italian ensimmäinen tislaamo. Olen käynyt jo Italian ensimmäisellä viskitislaamolla – kahdesti. Tämä paikka vaatii visiitin, mutta jokin toinen kerta ehkä taas jylhässä itsenäisyydessä. Täällä on myös toinen tislaamo Poli, jolla on myös maisteluita ja museo. HMMM… HMMM…. HMMM…. Ruokailu piristi hieman, mutta ei riittävästi. Päivä on kuuma, seurue haluaa vilvoittelua. Niinpä palasimme hieman takaisin reitillämme. Matkalla rannalle näimme taivaan täynnä riippuliitäjiä. Sain siitä kuvan, mutta se ei tee oikeutta sille määrälle mitä niitä oli. Äiti vei Veikon veteen kahlaamaan ja isä jatkoi varjossa lepäämistä. Runsaan vesivilvoittelun jälkeen Veikon shortsit oli märät, mutta se “ei haittaa, aurinko kuivaa” – kuten herra itse toteaa. Isä oli väsyneemmässä tilassa kuin paikalle saavuttessa, joten oli päivätorkkujen aika. Läheltä löytyi puu, jonka alle varjoon mahtui aikuiset nukkumaan ja pieni leikkimään. 20 minuutin tehotirsojen jälkeen maailma näytti taas paremmalta. Pikkasen kiipeilyä herran kanssa ja sitten matkaan taas. Sillan yli ja O O OO OOoooo! Nardinin … baari/tislaamo ? Se oli jotenkin kiinni Nardinissa. Hyllyiltä oli pulloja ja paketteja myytävänä ? mutta ihmiset ostivat kahvia ja jotain muuta. Ihmeteltyäni, tutkittuani päädyin siihen että 4x10cl tasting setti on otettava mukaan. Tähän on tutustuttava sopivalla hartaudella. nuori ,5-, 7- ja 15-vuotiasta on nyt mukana.
Jatkoimme reittiä ja bongasimme matkalla C:lle paperikaupan sekä hattukaupan. Näihin oli palattava kunhan ne aukeavat siestan jälkeen klo 15.30. Kävimme kaikki, paitsi reitin viimeisen pisteen. Olimme aikalailla valmiita kävelystä Castello degli Ezzelinin kohtalla. Pieni moottoriturpa oli myös papattanut aivan koko ajan. Castello degli Ezzelissä oli kirkko, johon mentiin ja jossa herra osasi olla kiitettävän hiljaa. Kirkkoihin pitää mennä enemmän oli vanhempien toteamus. Oli hieno käydä tällaisellä turistisella kävelyllä ja vielä hienompaa oli löytää Grappakaupunki… Päätimme kaupunkireissumme ostoksille, minä sain uuden hatun, Krista uuden työkalenterin ensi vuodelle.
Autolla meitä odotti seuraava järkytys. Auton ikkunat olivat yhä auki. Ne olivat olleet koko päivän auki. Siivousepison myötä lähtö autolta ei ollut niin hallittu kuin olisi pitänyt olla. Kaikki tavaramme oli autossa! Meillä kävi sikamainen säkä tai sitten hajusuoja piti opportunistit poissa. Kuivuneet vaatteet ja rätit takaluukkuun. Samassa meitä tulikin haastattelemaan kaksi poikaa.
Mitä te täällä teette? Olimme juuri lähdössä, sanoin. OK!
Meidän piti syödä päivällinen ja sitten lähteä, mutta vaihdoimme suunnitelmia lennosta. Kävellessämme tänne näimme parkkipaikan, joka oli ilmainen viikonloppuna ja jonne pääsi autolla – ei puomia. Menimme sinne, söimme ja ajoimme kesätalolle. Paluumatkalla Veikko sammahti taasen ja kesätalolla isä taisi sammahtaa poikaa ennen sänkyyn. Eka reissuviikonloppu oli ohi. Hieman vielä tarvii harjoitella, että saadaan seikkailut taas sujuvaksi.
Ajoaika: N/A Keskikulutus: N/A l / 100km Kokonaiskilometrit: 2922 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0
Ensimmäinen arkiviikko alkaa olemaan takana. Aamurutiinit on saatu pidettyä yllä, pääsin juoksemaankin yksi aamu. Arki on yllättävän vauhdikasta. Aamulla lyhyt jumppa, yhdessä aamiaisen valmistelu ja syöminen, sitten onkin hetki aikaa härvätä tai leikkiä ja päiväkoti kutsuu.
Päivä menee töitä tehden ja iltapäivällä valvotaan poikien leikkejä/(vesi)sotaa. Koitetaan rauhottaa kun meno yltyy liian kovasti ja muuten annetaan mennä koohelluksena eteenpäin. Illalla käydään myös kävelemässä. Haluasin sanoa, että arki on rutinoitunutta ja rauhallista, mutta vaikka rutiinit on jo paikallaan ja paikka on tuttu, rauhalliseltä tämä ei tunnu. Päivät viuhahtavat ohi. Pitäisikö tähän vielä lisätä urheilua? (pitäisi)
Veikko pitää viikonloppureissuja jo niin itsestään selvinä asioina, että hän on aloitti pakkaamisen jo keskiviikkona. Eteiseen ilmestyi pino tarvikkeita, leegoja ja unikavereita, joihin ei saa koskea ennen viikonlopun reissua. Herra suunnitteli, että menemme lumagi (etana) ravintolaan, syömään etanoita. Idea oli vähintäänkin tutkimisen arvoinen ja löysimmekin viikonlopun kohteesta pari mahdollista etanaravintolaa. Ensimmäinen on erittäin kallis, joten jätämme sen väliin. Toinen on jossain kunnolla syrjässä (kuten viime sunnuntain ravintola) ja etanoita on tarjolla jos on kausi. Emme tiedä onko kausi, emmekä taida lähteä noin kauas etanoita hakemaan, joten etanat jää väliin. Herra otti uutisen vastaan torstaina hyvin rauhallisesti.
Torstaina minulle jaettiin shokki! Tiesin, että ei tarvi tuoda Suomesta kahvia, koska tässä kaupungissa oleva pikku kauppa pitää meidän tyylistä kahvia hyllyssään, samoin löytyy suodatinpapereita. Näin oli viime vuonna, näin ei ole tänä vuonna. Kaupassa ei olekaan enää suodatinpapereita. Pitkällisen haun jälkeen löysin yhden purkin kahvia mikä sopii filtterivalmistukseen. Pitää tehdä korjaavia liikkeitä, mahdollisesti Ikea visiitti hyvin pian. Kristan idea Avianossa shoppailu taitaa olla helpommin toteuttavissa.
Krista juttelee Veikon kanssa aina kaikkea mielenkiintoista matkalla päiväkotiin. Asiat voivat olla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. Välillä herra esittää tiukempia kysymyksiä. Tässä on lista
Mitä eettisiä ongelmia liittyy ihmisten kloonaamiseen?
Mitä on vastuu?
Missä päiväntasaajalle sijoittuvissa kaupungeissa ei ole monsuunikautta?
Haastoin hieman Kristaa tuon ekan kysymyksen suhteen. Ei varmana viisivuotias kysy tuollaista. Sitten minulle selitettiin miten kysymykseen oli päädytty. Keskustelu oli lähtenyt liikkeelle kopioinnista, siirtynyt klooneihin ja siitä mitä voi kloonata, johon Krista oli todennut sitä ja tätä voi kloonata, mutta ihmisiä ei. Veikko: Miksi ihmisiä ei voi kloonata? Krista: Koska siihen liittyy eettisiä ongelmia. Veikko: Mitä eettisiä ongelmia liittyy ihmisten kloonaamiseen? – Kyseessä oli siis vaan kypsempi variaatio “miksi?”-kysymyksestä. Minulle sitten välitetään ne kysymykset, missä Kristalta on loppunut kyky vastata kesken. Niinpä, melkoisena asiantuntijana, kerroin Veikolle ihmisten kloonaamiseen liittyvistä ongelmista. Taisin vastata ohi kysymyksen, mutta kysymyksen esittäjä oli täysin tyytyväinen vastaukseen.
Arjen pieniä ilon pilkahduksia oli vaihtoehtoisen reitin löytäminen irkkubaariin. Aikaisempi reittini oli melkoinen kierto! Vasta nyt uskalsin hyödyntää yhden nurmen poikki menevää selvää polkua. Se oikaisee dramaattisesti. Tässä pikkukaupungissa on vielä niin paljon nähtävää ja löydettävää kun vain lähtee kävelemään. Krista löysi ihan uuden jujutsu salin.
Veikko on täynnä naarmuja, haavoja, puremia ja energiaa. Iltaisin se vaikuttaa olevan enemmän väsyenergiaa ja kuten yksi kuvista kertoo Herra on iltaisin aika väysynyt jos muilta kysytään. Omasta mielestään hän ei ole väsnyt. Kuva on otettu harvinaisesta ruuan ääreen hyytymisestä. Normaalisti herra menee hirveällä vauhdilla ja energialla kunnes on aika mennä nukkumaan. Pään osuessa tyynyyn herra sammuu. Yhteiskuvien ottaminen on haastavaa, herra kikkailee ja tekee kaikensa ettei olisi yhteiskuvassa :D.
Auto on nyt pakattu hyvin kevyttä viikonloppuseikkailua varten. Olemme ekan viikon jäljiltä yllättävän väsyneitä. Arki on vauhdikasta, joten otetaan viikonloppu rennosti. Käymme Bassano del Grappassa kaupunkivaelluksella. Sunnuntaina ladataan akkuja talolla.
Perjantaina illalla oli flash mob, tai näin meille siitä kerrottiin. Iso läjä erilaisia harrastelijoita kerääntyi kirkon eteen aukiolle tanssimaan. Tanssi toistettiin kahdesti, kerran kirkon suuntaan ja kerran aukiolle päin. Esityksen jälkeen jaettiin vuoden osallistumisdiplomit, jossa kohtaa me tetsasimme jätskille. Massat tuli perästä diplomit saatuaan.
Ajoaika: N/A Keskikulutus: N/A l / 100km Kokonaiskilometrit: 2922 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0
Pieni herra nukkui pitkään, pitempään kuin vanhemmat. Pitkä lepo oli hyvin tarpeen. Uudeet aamurutiinit saatiin pidettyä, herra opettelee tiskaamaan.
Päivän isoin asia oli herran Italian päiväkodin aloitus. Lyhyt päivä näin alkuun, jotta nähdään kuinka pahasti päiväkoti herraa häiritsee. Iloiseksi yllätykseksemme sama ohjaaja, sama ryhmä ja lähes kaikki samat lapset paikalla. Tämä sopi herralle erittäin hyvin. Lyhennetty päiväkotipäivä meni herralta nopeasti ohi ja iltapäivällä herra oli jo talolla leikkimässä. Ilmeisesti homma oli sen verta tuttua juttua, että hän olisi laakista voinut olla pitempään. Huomenna testataan tätä.
Iltapäivällä riemuista suurin oli Alex ja Aaron. Vesisota, imukuppi jousipyssy, nerffipyssyjä ja pieni lasten vesiallas. Pienten lasten riehuntaa oikein urakalla. Viattoman sivullisen, Kristan kastelemista. Viime kesän säännöt on päässyt hieman unohtumaan tai sitten Kristan kiljunta ja huutaminen on poikkeuksellisen palkitsevaa. Mene ja tiedä. Annoimme Suomen tuliaiset ja juttelimme mukavia poikkeuksellisen lämpimässä kelissä. Viime vuonna tähän aikaan meillä oli pitkä hihaista päällä, nyt auton lämpömittari näyttää iloiset 42 astetta. Minun illan ohjelma oli mennä bongaamaani huoltoliikkeeseen kysymään jarruista.
“Bonguerno. Parla tu englese?” “No” “OK” – Olin valmistautunut tähän. Luuri esiin ja näytölle teksti
the brakes make a screaming sound when I brakes heavily => I freni emettono un suono stridulo quando freno bruscamente.
Herra nyökkää. Ottaa lampun ja lähtee katsomaan jarruja. Hetken hyörittyään hän tulee viereeni kännykän kanssa ja avaa myös Google translate ohjelman. Joko hän on nopea oppimaan, tai tätä on tehty enemmänkin. “Break disks are OK. Noise could be temporary. No need to fix now” Mennään tällä. Katotaan tuleeko ongelmia jossain vaiheessa. Ainakin ne jarrut toimi… Ehdin takaisin talolle juuri ajoissa liittymään jätskiseurueeseen.
Talolta lähti kolme lasta ja kolme aikuista jätskille. Jätskit kolmelle hengelle – 6 euroa. HMMMM ja se on hyvää tässä kuumuudessa. Jätskillä Veikko bongasi tuttuja päiväkodista ja liittyi heidän seuraan. Heillä oli leppäkerttu, jota he siirtelivät kädestä toiseen. Aikuiset olivat yllättyneitä blondista ja sieltä kuuluikin “Come ti chiami?” – “Sono Veikko”, kuuluu pienen herran ihmetellessä leppäkerttua kaverin kädellä. Leppäkertun lennettyä pois pojat näyttivät meille koulunsa ja päiväkotinsa. Sinne meneminen oli kahden pyöräilijän kilpailua ja kikkailua.
Illan päätteksi pienessä herrassa on naarmuja ihan hyvin. Polvesta ja säärestä puuttuu ihoa, vasemmassa silmäluomessa on naarmu jousipyssystä. Kaikenkaikkiaan erittäin leikkisä ilta.
Ajoaika: N/A Keskikulutus: N/A l / 100km Kokonaiskilometrit: 2922 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0 (tosin säärestä on jo iho raavittu pois)
Ensimmäinen aamu perheen kesken! Nuorin meistä oli noussut viideltä leikkimään leegoilla. Aikuiset lököili sängyssä vielä tunnin rentoutuen. Sitten oli aika nousta ja aloittaa uusien rutiinien rakentaminen:
aamun venytykset! Kristalla on jokin hyvä youtube video lonkan ja lantion venyttämiseen, jota minä erityisesti tarvin. Päivän aloittaminen ~10 minuutin venyttelyllä, mikä saa hikoilemaan, on erittäin tervetullut muutos.
yhteinen aamiainen! Nyt kun kenenkään harrasteet tai työajat ei pakota, voimme ottaa yhteisen aamiaisen. Kaikki pääsee osallistumaan valmisteluihin! Hän, joka ei kokkaa, kattaa.
Aamiaisen jälkeen on aika tutustua taas “naapurin poikiin” ja ainut oikea tapa on VESISOTA! Veikko aloitti täyttämään aseita vakuuttuneena siitä että sota alkaa. Ja sotahan alkoi. Viime vuonna me tarjosimme aseet ja niistä osa on yhä jäljellä, tänä vuonna he olivat hankkineet aseita. Heillä on mm. sähköisiä vesipyssyjä. Varustelukilpailu on alkanut. Vesisota oli hyvin virkistävää ja kasteleva. Neljä henkeä oli sopivan märkänä – “kättely ja halaus” tehtynä.
Tänään oli jokin juhlapäivä. Isäntämme laittoivat juhlavaatteet päälle ja lähtivät mummulaan. Vesisodalle tuli tauko. Krista oli ajatellut, että päivän lounas olisi kiva ottaa ravintolassa, joten vaihdettuamme kuiviin lähdimme pyöräillen ravintolaan. Reitti ravintolaan oli hyvin pyöräilijäystävällinen. Ravintola itse oli, italialaiseen tyyliin, keskellä ei yhtään mitään. Kielimuuria, tapojen muistelua, ihmettelyä ja meillä oli ruokaa nenän edessä ja viiniä kaksi kertaa tarkoittamame määrä. Me aikuiset menimme täydellä setillä, antipasta, primi & secundo + dolci (enkä aio tarkistaa kirjoitinko oikein) ja Veikko meidän antipastalla + pastalla :D. Lämpötilassa ravintolassa oli sopivat 26 astetta, pihalla ollen 31. Tosin ovet ja ikkunat oli sepposen selällään joten on epäselvää mistä lämpötilaero tuli. Olimme aivan täynnä ruokailun lopuksi. Kesätalolle ja nukkumaan.
Kesätasolla leegoleikit jatkuivat, jossain kohtaa sain naputella koneitani. Krista, Alex ja Veikko lähti jätskille, jonka yhteydessä pojat kävi viilentymässä suihkulähteessä – viime vuoden tapaan. Illalla, ison väännön jälkeen, herra saatiin rauhoittumaan sänkyyn puoli kahdeksan aikaan. Herra sammahti parissa minuutissa. Menee hetki, että saadaan kello väännettyä tämän maan aikaan. Päivän lounas oli lopulta ainut ruoka mitä aikuiset söi. Veikko veteli illalla ennen nukkumaan menoa vielä hedelmiä ja marjoja nassuun.
Ajoaika: 2h 10 min Keskikulutus: 12.8 l / 100km Kokonaiskilometrit: 2922 km Päivää ilman muuta perhettä: 0!
Aamiaisen jälkeen aamulenkki. Erittäin kiva juosta aamulla aikaisin täällä Italiassa. Okei, on kahdeksan, on jo kuuma. Aikaisemmin täällä lähtee liikkeelle. Ehkä ennen aamiasta. Mutta… Tää on mun eka kerta paljasjalkakengillä tänä kesänä ja mä joudun juoksemaan kaupungissa. Nautit juoksemisesta semmoiset 20 minuuttia ja sen jälkeen mun jänteet rupee laulamaan hiljaa Hoosiannaa! Mä unohdin, että ekat kerrat pitää ottaa tosi lyhyesti. Nyt kävellään kotosalle, venytellään ja toivotaan, että jänteet ei rupee narisemaan tästä operaatiosta. En mä vielä niin vanha oo. Eikä tää ei vielä niin iso virhe ollut.
Olin päivän sisällä omassa pyhässä rauhassani, sillä isäntäperheen nuorin täytti kuusi ja synttäribileet oli pihalla. Minua oli varoitettu, minulta oli pyydetty lupaa ainakin kahdesti ja olin myöntynyt ainakin kolmesti. Säätömusakorvilla, oma uusi ylivertainen työpiste ja vapaus tehdä mitä haluan – parikymmentä lasta saa huutaa pihalla ja tehdä mitä haluaa, se ei näy eikä kuulu minulle. Vesisotaa, leegoja, pomppulinnaa ja riehuntaa.
Hämmästyttävää, miten uusi järjestelmä (Hermes) muuttaa käytettävyyttä. Kellarissa oleva palvelin käyttää energiaa sen minkä pystyy ja hyvä niin. Kotona on ylituotantoa ja se alkaa kohta maksamaan. Akku on jo täynnä, eikä mikään kuluta energiaa talossa – tekoälypalvelin hommiin. Käyn päivän aikana kaupassa hakemassa Kristan tilaamat ruuat ja samalla kotona viskibottini digitoi maistelumuistiinpanojani. Iltapäivällä käyn pienen tastingin mallin kanssa ja Wow efekti on melkoinen. Voin käydä puhelun palvelimeni kanssa ja jutella sen kanssa viskiestä, tislaamoista, tislaamoiden omistajista – kaikesta! Keskutelu ei ole yhtä nopeaa kuin ihmisen kanssa, kysymykseni jälkeen on selkeä tauko, mutta hyvä luoja kuinka hyvä tämä on.
Kun oli aika lähteä hakemaan perhettä lentokentältä pakkasin läppärin mukaan ja löin kuulokkeet päähän. Näin pystyin soittamaan puhelun tekoälylleni ja ajaessani lentokentälle suunnittelin ja konfiguroin järjestelmää lisää puhtaasti puhelun välityksellä. Ollaan melkoisen jännän asian äärellä.
Lentokentällä oli sydäntä lämmittämä perheen yhdistyminen. Pitkiä haleja, paljon pusuja, pikkasen lahjontaa – uusi Ninjako-lehti oli autossa. Matka kesätalolle meni eleettä. Radiopuhelimien käyttöä harjoiteltiin taas. Tällä kierroksella herra alkaa saamaan kiinni siitä. Vielä menee pitempi pätkä, että päästään sujuvaan käyttöön.
Talolla saavuttaessa lähinnä kuskattiin kamat sisään ja väsykänkkä pieni herra laitettiin nukkumaan. Vanhemmat meni hetkeksi nauttimaan maisemista ja juomista takapihalle, josta siirryttiinkin nukkumaan. Perhe on kasassa taas ja kesäseikkailu voi alkaa.
Ajoaika: N/A Keskikulutus: N/A l / 100km Kokonaiskilometrit: 2761 km Päivää ilman muuta perhettä: 8
Ylös, ihmettele miten tehtiinkään aamiainen tässä talossa ja töihin. Nukuin pitkäksi, heräsin vasta kuudelta ja sekin poikkeuksellisesti herätykseen. Nukuin kellon mukaan 10 tuntia ja 59 minuuttia. Saatoin olla hieman väsynyt reissaamisesta ja purkamisesta. Fiilis oli koko ajan hyvä, se lienee johtuvan siitä että sooloilen eikä ole muita läsnä joten kukaan ei väsymyksestä aiheutuvaa ärtymystä saa laukaistua.
Sain aamiaisen syötyä ja olikin jo aika aloittaa työpäivä. Työpäivä meni eleettömästi ohi. Ainut huomioin arvoinen asia oli, että webbikamerasta tuli pieni vauhtitöyssy. Viime kesään verrattuna kaikki IT laitteet ovat uusia. No okei, liioittelen näppis, hiiri ja yksi matkanäyttö ovat samat. Työ- ja henkilökohtainen läppäri on vaihtunut samoin päänäyttösetti. Työläppäri ei mahdu näiden näyttöjen alle, joten sen videokameraa ei voi käyttää. Minulla ei ollut ulkoista videokameraa mukana joten ongelma oli käsissä. Sitten muistin, että nykyään voi käyttää Android puhelinta webbikamerana! HA! Konfiguroin sen työkoneen käyttöön ja osoitin itselleni että se toimii. Sen jälkeen haasteeksi tuli enää puhelimen sijoittelu. Aika improvisoida. Musiikkia maestro!
Ihmettelen mitä kaikkea talosta löytyy, jotain millä voisin viritellä jotain, että saan puhelimen pysymän näytön takana, niin että kamerat osoittavat minuun. Pienen etsimisen jälkeen vaatekaapista löytyi vanha pahvinen hajustejutska, missä on pahviset koukut. Sen jos taittelisi uudestaan ja laittaisi näyttöjen taakse koukuillaan roikkumaan, se voisi muodostaa taskun johon puhelin sopii. JEP! Se sopii, puhelin mahtuu siihen. Pahviset koukut tosin eivät tule kestämään puhelimen painoa. Taittelua, teippiä ja tadaa! Meillä on puhelimelle tasku näytön takana. Sinne kun laskee puhelimen se toimii hienosti webbikamerana Teams palaverissa. Päivän viimeisessä palaverissa tuli tämänkin varmistettua.
Illalla meinasin jäädä kiinni laitteisiini siirtäessani agenttejani Openclawsta Hermekseen. Lopulta revin itseni irti ja lähdin käymään kaupassa. Tarvin vähän vihreetä ruokaani ja ajattelin yllättää pienen miehen Ninjako lehdellä. Pyöräilin tuttuja reittejä pitkin viereiseen kaupunkiin isoon kauppaan ajatellen, että siellä on kaikkia mitä tarvin. Yllätyin isosti, siellä ei ole lehtihyllyjä lainkaan. Sitten tajusin, tämä on Itaaalia, täällä on pieniä lehtikiskoja. Se löytyy sieltä, jos se löytyy jostain. Karmeaa vauhtia takaisin Roveredoon, siellä on yksi lehtikauppa! Ehdin ajoissa? Liike menee kiinni klo 20 ja olin siellä klo 20:30. Itaaalia! Myyjä jutteli iloisesti jonkun toisen kanssa, joten menin sisään ja aloin etsimään lehteäni. Meni hyvä tovi ennen kuin löysin lehden. Etsiessäni oikeaa lehteä löysin myös jotain mitä luulin jääneen jo historiaan, ylähyllyn täynnä miesten viihdelehtiä. En tullut tarkistaneeksi kuinka vanhoja olivat, mutta tuotakin viihdettä on täällä mahdollista saada vielä. Ninjako lehti löytyi, oli halvempi kuin Suomessa, tosin hinta vedettiin hihasta kassalla.
Oli ilahduttavaa huomata, että ruosteinen Italiani toimii vieläkin. Saan kiinni kaikista numeroista kun kassat niitä sanovat. Pienet kohteliaisuudet tulevat pihalle luontevasti, enkä ymmärrä sanaakaan kun natiivi lähtee puhumaan sarjatulimoodissa minulle. Pingiinejä lainaten HYMYILE ja heiluta.
Loppuilta meni naputtaen ja vastentahtoisesti menin nukkumaan kymmenen aikaan, vielä olisi niin paljon tehtävää, aina olisi niin paljon mielenkiintoista tehtävää.
Ajoaika: 7 minuuttia Keskikulutus: 18.1 l / 100km Kokonaiskilometrit: 2761 km Päivää ilman muuta perhettä: 7
Viimeinen autoaamu hetkeen! Aamiainen, IT:n virittely, oma rauha. Viime kesänä tein työpäivän auton takaosassa Punin tislaamon vieressä. Päivä oli kuuma, tuuletin auttoi jonkin verran, piti säätää isosti, että sai laitteiston toimimaan siellä. Nyt, kuten jo useamman päivän puolesta tiedän, laitteisto mahtuu asuinpuolelle. Nyt testataan jäähdytystä.
Kaikki tuulettimet mitä autosta löytyi oli käynnissä jo 10 aikaan aamulla. Auton mittari näyttää auringonpaisteessa 29 astetta lämpöä. Omaa harrastelua pystyi tekemään sujuvasti. Virtaa riitti nyt kun Italian aurinko paistoi paneelille. Lämpöä riitti myös sisälle, kevyt hikoilu päällä naputtelin. Tämä oli silti melkoisesti mukavampaa kuin vuosi sitten.
Noin keskipäivän aikaan sain viestin että talo on vapaa, saa tulla. Ajoin hurjat 7 minuuttia talolle, jossa Erica oli vastassa. Vaihdoimme kuulumisia ja halit hajuvaroituksistani huolimatta.
Automme oli aiheuttanut ongelmia ihan viimeisenä päivänä. Automme ei näet mahdu mihinkään ruutuun täällä, eikä se mahdu tuohon talon eteen. Aina kun pakkasimme tai purimme autoa sen etuosa oli tiellä. Tämä ei vaikuttanut erityisesti olevan ongelma kenellekään. Viimeisenä päivänä poliisiauto väistäessää meitä melkein törmäsi vastaantulevaan autoon. Emme nähneet tätä tapahtumaa silloin. Meidän lähdettyä poliisit olivat tulleet sakottamaan talon omistajia siitä että auto oli yli viivan. Samalla kiellettiin parkkeeraamasta sinne minne olimme viime kesän parkkeeranneet, koska auto tulee yli parkkiruudun. Tänä vuonna siis kun lastaamme autoa, pitää avata ruosteiset ja vähän kyseenalaiset portit, sekä ajaa auto sen verta sisään että se on kokonaan poissa tieltä. Auto pitää myös parkkeerata eri paikkaan, sen parkkipaikan viereen hiekka-alueelle, missä ei ole ruutuja. Päivittelimme tätä Erican kanassa, pahoittelin sakkoa, joka oli kooltaan hurjant 40€.
Päädyimme vaihtamaan kuulumisia tunnin verran, ennen kuin aloin urakkani. Purin auton taloon yhdessä pitkässä rupeamassa. Talolle tuleminen oli kuin kesämökin kauden avajaiset. Katsotaan mikä on muuttunut viime vuodesta, sitten aletaan purkamaan tavaroita vanhoille tutuille paikoille. Toisen kierroksen viisaudella vaihdoin hieman paikkoja. Isoin ero oli että vaihdoin työpisteeni sijaintia. Viimeksi työpisteeni esti pääsyn talon ainoalle kaapille, joka ei ole keittiössä. Nyt se estää pääsyn ulos takaovesta. Ajattelin että tällä kertaa voisimme hyödyntää sitä kaappia, erityisesti Saksan tuliaiseni tarvitsevat tilaa.
Kun kaikki oli purettu, putsattu, suihkussa käyty ja auto tiputettu paikalleen aloin rauhoittumaan. Kello oli joitain kuuden ja seitsemän välissä ja tajusin että en ole syönyt sitten aamiaiseni, mikä oli noin kuudelta aamulla. Rykäsin ruokaa ja lämmin ruoka vatsassa sammahdin sänkyyn jälkeen seitsemän.
