perjantai, 2026-07-24

Ajoaika: päivitetään
Keskikulutus: päivitetäänl / 100km
Kokonaiskilometrit: päivitetään
Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 22

Maanantai: Nyt on se päivä, että me jouduttiin laittamaan pitkät päälle. Meillä on farkut jalassa kun mentiin pihalle illalla. Tämä on ihan epätodellista! Täällä on … vain vähän lämmintä?!

Kesätalon omistajille on tullut pientä perheen lisäystä eli kaksi kissanpentua. Heidän nimensä on Coco ja Pearl. He ovat noin kaksi kuukautta vanhoja. Mä pääsin keskiviikkona silittämään ja pitämään Cocoa sylissä. Oikein lutunen kissanpentu. Valkoinen, kuten nimestä saattaa päätellä.

Keskiviikkona kävimme illalla torilla aperatiivillä. Krista on nyt päässyt sille tasolle, että hänellä on “se tavallinen”, mitä hän tilaa baarissa. Tarjoilijalle voi huikata “La solita” (se tavallinen) ja vaivalla kehitetty drinksu saapuu. En ole kade, mutta vähän…

Torstaina kävimme harvinaisella työpäivälounaalla ravintolassa Kristan kanssa. Paikalla huomasimme, Kristan lisäksi ravintolassa oli toinen nainen paikalla. Täydessa ravintolassa kaikki muut olivat miehiä. Naiset eivät ehkä käy ulkona syömässä keskellä päivää? 15 eurolla sai 2,5 dl viiniä, ekan ja tokan lautasen ruokaa sekä lisukkkeen ja tietenkin kahvin. Isoin yllätys oli kahvi. Emme olleet vielä tätä kohdanneet. Ilmeisesti tämä on juttu vain arkilounailla. Tiskillä oli kaadettu kahvia valmiiksi espressokuppeihin, voit ottaa siitä espresson huiviin ja siinä tiskillä on vaikka mitä alkoholia, grappaa, vodgaa, Baylesia, joilla voi terästää kahvia ja sitä ne teki. Siihen pieneen kahvikuppiin kaadettiin vielä pieni kaato digestiiviä ja kahvi huiviin. Tällä kertaa en ottanut kahvia, sillä minun tinkinä oli noin 4 dl viiniä ruuan yhteydessä. Ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon.

Perjantaina pakkasimme taas auton ja lähdimme matkaan. Kohteena on Caorle ja ranta. Pakkauksen yhteydessä tuli joka kesäinen pakollinen viskilasin hajoaminen. Olen taas ilman lasia… Jännitimme, että Google ohjaa meidät saman kylän läpi kuin viime vuonna mennessä kohti rantaa ja kohtaamme sen nippa nappa riittävän korkean portin. Tällä kertaa reittimme ei mennyt sieltä, se meni jotain ihme peltoreittejä pitkin ja jännä kohta tuli sillalla. Maksimileveys 2.2 metriä. Piti oikein tarkistaa auton mitat. Mahdutaanko? Joo ja 10 cm jää varaakin. Sitä oli jännä sihdata isolla autolla, mutta hyvin meni kun meni hitaasti.

Sunnuntai, 2026-07-19

Ajoaika: N/A
Keskikulutus: N/A l / 100km
Kokonaiskilometrit: 5583 km
Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 17

Aamulla paljon odotettua lasten ohjelmaa hotellin TV:stä. Sitten aamiainen, vähän nopeammin kuin eilen, sillä tiedämme miten se toimii. Saksalaiset olivat taas paikalla ja lasten välillä oli orastavaa kommunikointia. Sen aloitti saksalaisen puolelta poika heiluttamalla nallensa kädellä terkkuja Veikolle. Veikko riemastui tästä ja kirmasi huoneesta itselleen pupun, jonka kanssa hän heilutti pojalle takaisin. Tätä etäkättelyä pitemmälle pojat eivät päässet ennen kuin erosimme kumpikin omaan suuntaan aamiaiset syötynä.

Meillä oli edessä kolme rastia Triestessä. Bussia saisi odottaa niin kauan, että olisimme kävellen jo perillä joten lähdimme kävelemään. Jossain kohtaa matkaa tajusin, että minun vesipullo on yhä hotellilla. Niinpä jakaannuimme. Minä juoksin hotellille ja sieltä aukiolle (jonka oikea nimi on Unity of Italy Square) kun taas Krista ja Veikko kävelivät perille, pysähtyen lelukauppaan matkalla.

Aukiolla meille tuli puhumaan suomalainen. Hän oli Kristan ensimmäinen suomalainen tällä reissulla. Hän asustelee täällä Triestessä nykyään. Silitimme hänen koiraansa ja kysyimme ohjeet lähimmälle vesipisteelle, sillä Kristan ja Veikon vedet oli jo loppupuolella. Viimeiset pisteet saatiin kohtuu nopeasti tehtyä, mutta tiimi oli väsynyt. Hyppäsimme bussiin palataksemme hotellille tekemään checkoutin. Reput selässä palasimme takaisin keskustaan ja menimme syömään kiinalaiseen ravintolaan. Etniset ravintolat olivat ainoita, mitkä olivat auki ennen kahtatoista. Ruokailun jälkeen oli edessä tetsaus junalle. Parin tunnin junamatka meni minun torkkuessa, Kristan lukiessa kirjaa ja Veikon tehdessä 1000 tarran tarrakirjaa.

Pordenonesta Roveredoon mentiin tietenkin pyörällä ja yhteiskuva kertoo kaiken tarvittavan. Pieni herra otti torkut tässä välissä. Kesätalolla vietettiin rento ilta, katsellen TV:tä, lukien kirjaa ja kesätalon omistajien lapsien kanssa leikkien. Lopulta Veikko ja isä menivät nukkumaan samaan aikaan.

Saturday, 2026-07-18

Ajoaika: N/A
Keskikulutus: N/A l / 100km
Kokonaiskilometrit: 5583 km
Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 16

Hotelliaamu! Krista jumppasi, minä torkuin ja Veikko väritti kuvia minun kännykällä. Seitsemältä aamiaiselle ja … tämä on hyvin italiainen aamiainen. On pöydällinen erilaisia makeita herkkuja, pekonia ja kananmunia, leikkeitä, juustoja ja leipää. Ei yhtään kasvista. Hartaalla etsimisellä löytyi hedelmiä! Rakensimme tästä riittävän täyttävän aamiaisen.

Päivän ohjelma oli tehdä World City trailin Trieste polku: 10 paikkaa. Etenemme rennosti, ymmärtäen kuumuuden, ottaen riittävästi kahvi- ja leikkitaukoja. Veikolle kerrottiin että kysessä on aikuisten aarrejahti. Hotellista ulos päästyämme ensimmäinen pysäkki oli leikkipuisto. Siellä 10 minuutin tauko. Sitten jahtiin. Pieni herra otti kunnon tutkija-asenteen ja eteni etsien. Ehdin saamaan tästä videota hetken verran.

Pääsimme aloittamaan kapuamalla jättiläisen portaat (Scala dei Giganti). Yllätykseksemme siellä keskitasolla oli asuntoja! Jollakulla on ihan oikeasti osoite Scala dei Giganti 2-4. Osoite on niin mahtava, että vähän haluaisin asua siellä. Portaiden yläpäästä löytyi seuraava leikkipuisto, jossa pysähdyimme kiipeilemään. Tällä kertaa Veikko ensin lämmitteli, tekemällä vähän joogaliikkeitä. Krista ehti räppäämään kuvankin siitä. Sitten koko perhe meni kiipeilemään.

Näiden muutaman pysähdyksen jälkeen olimme ensimmäisellä paikalla. Cattedrale di San Giusto Martirella. Kirkossa ihmeteltiin hetki ja sitten koitettiin kuunneltiin city trailin tarinat. Ne olivat englanniksi, joten käytimme tekoälyä kääntämään ja puhumaan tekstit suomeksi, jotta koko seurue sai tietää historiasta. Mäellä oli kaksi muuta pistettä myös Castello di San Giusto ja Parco della Rimembranza. Castello di San Giustolla pongasimme saksalaiset aamiaiselta. Krista ja Veikko kävivät esittäytymässä heille lauseella “Ich habe Sauerkraut in meiner Lederhose”. Tästä saatiin sopivasti naurua irti ja vaihdoimme hieman kuulumisia heidän kanssa. Parcon jälkeen istuimme hetkeksi rappusille syömään pientä naposteltavaa. Olimme ilmeisen kuvattavan näköisiä, sillä joku toinen turisti otti meistä kuvan ja halusi jakaa ne meille. Tuo kuva mikä on otettu meistä kolmesta takaapäin on siis ulkopuolisen ottama. Kiitimme kovasti, kuva on mielestämme onnistunut.

Aamupäivän viimeinen pysäkki oli Roman Theatre of Trieste. Sen jälkeen oli pakko mennä kahville. Kahvilla miehistö hyytyi pahemmin ja Krista vihelsi pelin poikki tyylikkäästi. Veikko ja Krista kävi kirjakaupassa hakemassa lisää tarrakirjoja minun ottaessa extra shotin kahvia. Sitten kauppaan hakemaan vähän napoa, että jaksaa takaisin hotellille kuumuutta piiloon. Paluumatkalla pieni herra oli kummankin vanhemman harteilla. Hotellilla vanhemmat nukahtivat ensin ja Veikko myöhemmin. Olimme kuumimman osan päivästä fiksusti piilossa. Hotellilla salaattipäivällinen ja takaisin kaupungille – tällä kertaa menimme bussilla kohdealueelle. Ehdimme vielä käydä pari paikkaa Piazza della Borsan, jossa otettiin kuva kahdesta Ahdista :).

Kävimme Piazza Grandella ja siitä rannalla katselmassa merimaisemia. Samalla tuli selvitettyä mikä jahti Triesten edessä oikein seisoo. Se on Sailing Yacht A, joka on yksi maailman suurimmista, kalleimmista ja ehdottomasti erikoisimman näköisistä megajahdeista. (tekoälyn kommentti). Kyseessä on Venäläisen oligarkin laiva joka on ollut takavarikkoparkissa vuodesta 2022 saakka tuossa Triesten edessä. Reitin viimeinen piste, mihin me tänään pääsimme oli “Teatro Lirico Giuseppe Verdi”. Sen jälkeen oli aika hypätä bussiin ja palata hotellille.

Näyttää siltä että koko perhe sammuu samaan aikaan, Veikko 10 minuuttia vaille yhdeksän, Krista viittä ja minä noin yhdeksältä saatuani blogin ulos :D. Päivä on ollut todella kuuma, mikä vie energiaa uskomattoman paljon.

ps. kuvat on hassussa järjestyksessä. Ihan kuin jomman kumman kännyn kello olisi oudossa ajassa tai yhden aikavyöhykkeen pielessä.

Friday, 2026-07-17

Ajoaika: N/A
Keskikulutus: N/A l / 100km
Kokonaiskilometrit: 5583 km
Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 15

Maanantaina aloitin juoksemisrutiinin, uskallaudun juoksemaan 20-30 minuuttia ma,ke,pe kuten aikaa ennen tekolonkkaa. Myönnytyksenä nykyiselle laitteistolle otan lyhyempiä lenkkejä.

Maanantai oli täynnä muutakin toimintaa. Veikon etupenkkisänky “muodollistettiin”. Tein hänelle sänkypohjan joka tekee sängystä nyt tasaisen ja leveämmän. Samalla se estää häntä potkimasta, toivottavasti, potkimasta hätävilkun nappiin. Takana on nyt iso levy, joka pitää jotenkin sovittaa paluukuormaan, niin että sen saa helposti pois illalla. Petien rakentaminen on taas vähän enemmän työlästä, vastineeksi saamme kukin enemmän tilaa.

Maanantaina myös alkoi, jostain syystä, unelmataloni raivaaminen esiin. Ihastelin jo viime vuonna tuota meidän kesätalon vieressä olevaa vanhaa myllyä, kodittomien kotia, nyt hylättyä rakennusta joka tuli myyntiin. Mikään ei ollut muuttunut poissaolomme aikana. Nyt maanantaina tontin puustoa alettiin raivaamaan. Sain illalla Kristan mukaan ihastelemaan tätä, vain pientä remonttia, kaipaavaa rakennusta. Siinä on mukana tukkeutuneet kanaalijärjestelmät, joilla mielestäni voisi saada luotua sähköä generaattorin avulla. Selkeästi ekologinen talo, aurinkopaneelien lisäksi olisi oma veden virtauksesta energiaa tekevä generaattori. Rakennus vaatii pientä laittoa mm. katon, lattian ja seinien rakentamista. Sellaistan pientä nypräämistä… Krista ei ole ihan myyty tähän.

Tällä viikolla aloin myös tekemään lyhennettyä päivää loppukesän ajan, joten hain joka päivä Veikon ajoissa kesäleiriltä. Paluumatkoilla pysähdyimme usein jätskille, kerran jopa jätskille ja drinksuille.

Torstaina oli myös tapahtumia täynnä. Herra aamulla itki leivän perään, jota meillä ei ole talossa normaalisti. Kävimme keskustelun, jossa tiedustelin notta itkemälläkö hän leiväksi muuttuu ja mitä hän voisi tehdä saadakseen leipää. “Ei, itkemällä ei synny leipää. Leipää pitää ostaa leipäkaupasta” Tästä avautui tarjous herralle, saat mennä pyörällä leipäkauppaan 500 metrin päähän. Saat rahat ja leipäpussin. Osaat varmana tilata haluamasi leivän, sillä useampana aamuna matka kesäleirille vie leipäkaupan kautta missä tilaat omat leipäsi. Herra keräsi rohkeutta sisällä ja pihalla ehkä 5-10 minuuttia ja sitten lähti. Hän saapui 10-15 minuuttia myöhemmin onnellisena ja leipien kera. Talolla tuli runsaasti kehuja omatoimisuudesta ja uskalluksesta.

Illalla kävimme kaupungin toisessa päässä drinksuilla. Matkalla sinne psyähdyimme esiintymislavalle tekemään “sirkustemppuja”. Veikko esitteli vanhemmat sisään lavalle esiintymään ja isä taasen Veikon. Seikkailimme kotiin kevyessä sateessa, vaikka kelloni oli hälyttänyt jo päivällä “Extreme thunderstorms”. Torstain myrskyt olivat tämän kesän mittakaavassa lyhyitä ja pieniä. Mitään ei edes hajonnut tällä kertaa.

Perjantaina alkoi matka Triesteen. Tämä on Kristan toivoma autoton viikonloppu. Matkaamme julkisilla!

sunnuntai, 2026-07-12

Ajoaika: N/A
Keskikulutus: N/A l / 100km
Kokonaiskilometrit: 5583 km
Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 10

Veikon ja Kristan viikonloppu vietettiin Gradossa. Heillä oli tarve rantaviikonlopulle.

perjantai, 2026-07-04

Ajoaika: N/A min
Keskikulutus: N/A / 100km
Kokonaiskilometrit: 5583 km
Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 3

Arki etenee yhä vauhdikkaasti, kuvia tulee vähän ja merkintöjä vielä vähemmän. Arkipäivät etenevät samaan tyyliin, yhteinen aamu, Veikko päiväkotiin. Minä aloitan työt, Krista aloittaa soittamaan ja urheilemaan. Minä lopetan työt ja noudan Veikon, sitten tehdään arkihommat kuten kaupassa käynnit, siivoamiset ja jäljellä jäävällä ajalla leikitään. Ollaan uima-altaassa tai leegojen äärellä.

Päiväkodista kun kävellään kotiin käydään repun sisältö läpi. Siellä on usein piirrustuksia, joskus pieniä tehtyjä juttuja. Kaikki käydään läpi, yksi kerrallaan samalla kun kävellään jätskikiskalle. Jätskit kädessä estää näyttämistä, mutta ei estä selittämistä. Niinpä loppumatka kesätalolle menee yhä selityksiä kuunnellen. Herran mielikuvitus on melkoinen, tarinat ovat eeppisiä.

Tiistaina Krista toteutti viime kesänä saamansa haasteen. Hän meni uimaan tuohon viereiseen vuoristovesipuroon. Olin vahtimassa, että mitään pahaa ei tapahdu näin hienon idean toteuttamisessa. Vesi oli viileää ja nainen näytti virkistyneen merkittävästi tehtyään operaationsa. Näkymät ojassa olivat kuulemma upeat, sillä ne ovat kohti vanhaa myllyä.

Keskiviikkona oli luvassa kauppareissu Pordenoneen. Koko perhe lähti matkaan pyörillä. Veikko pääsi matkustamaan Follow-mellä, eikä tarvinnut raskaan päivän päätteeksi tehdä mitään ylimääräistä. Hokasin miksi Pordenoneen päin on niin kevyt mennä. Koko menomatkan vieressä virtaa samaan suuntaan isoja vuoristopuroja tavallaan ojina. Nehän virtaavat alamäkeen, eiks je? Jep! Ilmiselvää nyt kun sattui huomaamaan veden virtaamisen. Se kallistus on näet sen verta huomaamaton, että maastosta sitä ei huomaa. Paluumatkalla Pordenonesta kotiin sen huomasi. Olimme taas samassa tilanteessa kuin viime kesänä, minun sykkeet hakkaa 160 etenemme hädin tuskin kahtakymppiä ja Krista tulee kepeästi, hädintuskin hiki päällä. Follow-me + Veikon pyörä lisää raskautta jollain uskomalla tavalla, ehkä taka-akseli on täysin kuiva 30 vuoden varastossa olemisen jälkeen? Sain Pordenonessa vietyä koko perheen pitsalle, mistä seurasi aivan liian pitkä ilta Veikolle.

Viikonlopusta on luvassa erilainen. Minä saan omaa rauhaa, kun Krista ja Veikko lähtee rantaseikkailulle julkisilla. Blogi on ehkä vain kuvia heiltä?

sunnuntai, 2026-07-05

Ajoaika: 2h 29 min
Keskikulutus: 10.6 l / 100km
Kokonaiskilometrit: 5583 km
Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0

Sunnuntai! Sopivasti viileässä autossa. Veikko katselee ohjelmia, vanhemmat lököö sängyssä, lukee uutisia, syö rauhallisen aamiaisen. Rauhallista autolla olemista jatkettiin noin puoli kymmeneen saakka ja sitten lähdettiin vuorelle. Ajatus oli vetää hiihtohissillä ylös ja vaeltaa alas, mahdollisesti mennä mäkikelkalla.

Veikko otti laastarin irti aamulla. Isän hämmästykseksi se oli yllättävän punainen koko alueeltaan. Krista huomasi herran otsan ja sen punaisuuden. Ensin ajattelin, että OK, se isompi haava on vuotanut – se on vaan kuivunutta verta se punainen alue. Vaan ei, se ei ollut kuivunutta verta. Herralla on komea 2 senttiä paksu, ainakin 5 senttiä leveä alue isompia ja pienempiä haavoja otsassa. Verta vuotanut niistä eri haavoista ja siksi laastari oli punainen. Alueen punaisuus ei pienentynyt pesuyrityksellä, joka kirpoi pientä miestä jonkin verran. Joten kevyen puhdistuksen jälkeen haava-alueen annettiin olla. Herran menoa “pieni” jälki ei haitannut.

Matka ylös oli helppoa ja maisevat mahtavia. Huipulle pääseminen vaati kaksi hissiä. Huipulta alaskävely vaati pysähdyksen ekan hissin päätepisteellä. Olimme jo Veikon kanssa valinneet jätskimme ylöspäin menomatkalla. Pieni herra oli isän hartioilla osan matkasta alas huipulta välipisteelle. Tauko sai virkistettyä koko tiimiä tehokkaasti ja sitten alkoi se pääurakka eli tästä pisteeltä alaspääsy. Matkalla viihdyttääkseen itseään ja muita Veikko keräsi kiviä, joita isä sai paiskoa toisia kiviä päin tavoitteena rikkoa kiviä. Kivet täällä on usein liuskekiviä, jotka räjähtävät palasiksi erittäin palkitsevasti. Jossain kohtaa matkaa isä kruunattiin maailman parhaaksi kiven rikkojaksi. Välipisteeltä alas pääsy vei kauan, ainakin tunnin, ja vaati paljon pohkeilta. Tällä mäkiosuudella Veikko ratsasti Kristan selässä hyvän pätkän ja viimeiset mäkimetrit taas isän selässä. Tie ei ollut kaikkein inspiroivin, metsäpolku olisi ollut mielenkiintoisempi. Vastineeksi tosin olimme avoimella koko ajan ja vuoret näkyivät hienosti ympärillä. Kävelyreissu vei 3 tuntia ja autolla kaikki olivat hyvin nälkäisiä.

Ennen ruokailua konsensus oli, että päivätorkkujen jälkeen mennään takaisin ja koitetaan sitä mäkilaskua. Päivätorkkujen jälkeen Veikko oli kovasti sitä vastaan, joten päätimme lähteä takaisin kesätalolle. Edessä kun oli taas runsaasti ruuhkaa taas kaikkien muidenkin halutessa palata takaisin. Matkalla Google taas ilmoitti löytäneensä oikotien, joka säästi joitakin minuutteja. Nauraen otimme sen tarkistamatta miten se oikaisee. Paluumatka meni rauhallisesti pienen herran sammahtaessa ja nukkuessa yli puolet matkasta. Paluumatkalla tuli myös ekaa kertaa käytettyä bongaamaamme kemiallisen vessan tyhjennyspaikkaa. Täällä aina välillä löytyy huoltoasemilta ilmainen tyhjennyspaikka ja olemme miettineet sellaisen käyttämistä. Tänään oli eka kokeilu ja lopputulema on, että näitä kannattaa käyttää.

Kesätalolla oli luvassa auton purku ja pienelle herralle koettelemuksista palautumista TV:n äärellä RAIn lastenkanavaa seuraten. Herran nukkuminen aiheutti, luonnollisesti, sen että kesätalolla herra nukahti vasta lähempänä yhdeksää isän sammuessa samaan aikaan sänkyyn. Pohkeet olivat sen oloiset, että seuraavana päivänä tietää kävelleensä vuorelta alas.

lauantai, 2026-07-04

Ajoaika: N/A
Keskikulutus: N/A l / 100km
Kokonaiskilometrit: 5458 km
Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0

Rento aamu autolla. Rauhassa syömistä ja koska karkkipäivä Veiko jälkiruokana Halloween vaahtokarkkitikkari, mistä mies oli kovin ylpeä. Parkkeerasimme eilen leikkipuiston viereen, joten heti kun autosta päästiin pihalle siellä piti leikkiä. Veikko myös demonstroi “maastopyöräilyä”, eli hän pujotteli puiston eri laitteiden ympäri pyörällään.

Leikkihetken jälkeen oli edessä matka joen viertä pitkin leipomoon ostamaan jotain hyvää leipää lounaalle. Selfieden ottaminen koko joukkueen voimin on kuvaajalle hyvin haastavaa, joko yksi tai kaksi vetää omaa agendaa kuvauksen yhteydessä. Valitut selfiet ovat onnistunein kahden muun kriitikon mielestä, kuvaajan mielipide on yliajettavissa. Maisemat olivat upeat ja matka leipomolle + takaisin vei niin kauan, että autolle päästyämme oli lounasaika. Matkalla vietettiin mm. hetki joen äärellä, missä pieni herra nakkeli kiviä veteen ainakin 10 minuuttia ja isommat nauttivat upeista maisemista sekä kohtuullisesta lämpötilasta.

Lounaan jälkeen oli luonnollisesti päivätorkut ja sen jälkeen matka kohti Tre Cime seikkailupuistoa. Täällä Veikko pääsi näyttämään koeradalla mallisuorituksen, joka sai ohjaajan tiedustelemaan pojan ikää.
“- 5 anni!”
“- bravo!”
“- Well, he did do this just last weekend, but thank you :)”

Ja niin kolmen tunnin mittainen kiipeily alkoi. Meillä kävi hauska säkä siinä, että minun sininen reitti vei minut Veikon ja Kristan yläpuolelle. Pääsimme ottamaan selfien ilmoista, niin että jokainen oli reitillä. Täällä aikuiset jostain syystä pistää lapsia radoille, joille niiden ei pitäisi mennä. Sinisen läpi pääseminen vie ikuisuuden, sillä siellä oli Veikkoa ehkä maksimissaan vuoden vanhempi pikkupoika, joka ei pystynyt etenemään korkeimmalle pisteelle. Edeltä kohta vie herralta kaiken ja siitä ylöspäin meneminen, vaikka se oli helpompaa oli liikaa. Ymmärsin muksua täysin, hänen ei olisi pitänyt olla radalla. Minun edessä oli kaksi poikaa, mahdollisesti veljet. Teini ja pikkasen nuorempi. He etenivät ihan OK tahtia. Sinisen jälkeen oli luvassa zip-line, eli menimme joen yli ja takaisin. Se oli yllättävän nopeasti ohi, siitä ei ehtinyt nauttimaan niin paljoa kuin luuli :). Veikko ja Krista seikkaili taasen baby alueella. Täällä oli identtiset värit ja vaikeudet kuin viime viikonloppuna. Tällä kertaa tosin kaikki oli paremmin toteutettua ja ylläpidettyä – paitsi baby alue. Se oli monesta kohtaa rikki. Minä lähdin punaiselle, alueen vaikeimmalle radalle. Edessäni oli taas ne kaksi poikaa, jotka olivat olleet sinisellä ja punaisella radalla. Punaisen eka este oli köysikävely, vanhempi pojista taisteli epätoivoisesti voimiensa ja taitojensa rajoilla sen läpi. Se oli hurjaa katseltavaa ja hatun noston arvoinen suoritus, että poika jatkoi eikä keskeyttänyt. Veli yritti ja luovutti koitettuaan kaksi köyttä. Minä ja hän peruutettiin pois alueelta ja minä kiipesin takaisin. Menin esteen yli ilman suurta vaivaa, verrattuna viime viikon mustaan. Sain edessä menneen pojan kiinni kolmos esteellä, mikä oli keinut. Hän oli taas aivan taitojensa, voimiensa ja kestonsa rajoilla. Huusin “GUARDA!”, näytin miten kannattaa edetä ja hän kiitollisena koitti sitä. Kannustin mikä voin, pysyen mahdollisimman kaukana etten vaikeuta hänen suoritustaan ja hän pääsi seuraavalle tasolle, aivan katki. Hän kiitteli ja lähti eteenpäin. Pysyin hänen perässä loput esteet ja kun pääsimme maahan menin hänen luo kehumaan miestä. Hän ylitti itsensä ja puski eteenpäin tilanteissa, missä luovuttaminen olisi ollut hyvin mahdollista. Sinä iltapäivänä näin kaksi luovuttajaa punaisella radalla ja lisää liian pieniä lapsia sinisellä radalla, luovuttamassa samassa kohtaa kuin eka lapsi… Minä pääsin Veikon kanssa menemään vihreitä ratoja Kristan mennessä läpi aikuisten radat. Kaikki radat läpikäytynä oli aika palata autolle syömään suhteellisen viileään autoon.

Kristan käydessä puhdistautumassa joessa, Veikko ja minä mentiin leikkipaikalle. Veikko uskaltautui tällä kertaa menemään riippujutulla (josta on kuva kun Krista menee). Testasimme sen pari kertaa ja meni hyvin. Sitten hän halusi näyttää tempun, isän hämisvaistoa vähän kutitti, mutta siihen ei reagoitu. Poika kiinni tankoon, liuku meni hyvin, sitten hän päästi irti ja laskeutui naamalleen hiekkaan. Otsa auki ja verta kunnolla. Poika syliin, reipasta askelta autoon, herraa rauhoittaen ja kasaan parsinta. Otsa auki, polvi auki.Otsa aika hyvin auki. Putsaus, buranaa ja laastaria. Herra näytti aika ehjältä äidin tullessa takaisin ja olin melko varma että hän ei huomaa mitään. Eikä hän olisi ehkä huomannut otsassa olevaa puolen pään levyistä laastaria jollei Veikko olisi mennyt kertomaan… Nooh, vahinkoja sattuu. Iltatoimet ja herra nukkumaan.

Juuri kun olimme saanet auton leirimuotoon ja Veikon nukahtamaan, tuli henkilö kertomaan meille että tässä ei saa yöpyä, siirtykää 300 metriä tuohon suuntaan, siellä on paikka missä voi yöpyä. Niinpä paketoin auton takaisin ajomoodin, herätimme Veikon, ajoimme 500 metriä, jona aikana herra nukahti uudelleen. Parkkeerasimme ja viritimme yömoodin uudestaan, Veikko sammui kolmannen kerran ja sitten alkoi kenttäsuihkun rakentaminen. Kenttäsuihku parkkipaikalla on tässä kohtaa itselle jo niin normaali juttu, että se ei edes jännittynyt. Virkiskisti kummasti ja sen jälkeen olikin hyvä sammua sänkyyn.

perjantai, 2026-07-03

Ajoaika: 3 tuntia 1 minuutti
Keskikulutus: 12.6 l / 100km
Kokonaiskilometrit: 5458 km
Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 7

Aurinkopaneeli on saatu toimintaan taas. Siitä oli irronnut vain yksi maadotusjohto. Tämän sai selville menemällä jännitemittarin kanssa pitkin linjastoa illalla kun aurinko vielä paistoi.

Viikko alkoi uskomattoman kuumasta. Maanantaina, kun lähdimm Veikon kanssa miesten shoppailukierrokselle, auton mittari näytti uuden ennätyksen. 49 astetta lämmintä. Moottorin käynnistyessä auton jäähdytysvesi oli jo valmiiksi lämmintä, lämpömittari nousi välittömästi. Kaikki pinnat polttaa, joten ratista pystyi pitämään alkuun kiinni vain hetken, sitten piti vaihtaa otetta. Kuumuus on uskomaton. Matkalla kauppaan näimme naisen olevan ulkona auton ikkunasta kuin koira. Normaalisti natiiveilla on käsi pihalla, nyt ei enää riitä se ja jos pokkaa riittää, ilmeisesti koko ylävartalo voi tulla ulos. Kesätalolla lämmittämätön uima-allas on 35 asteinen, sekään ei anna vilvoitusta tällä kelillä.

Veikon uusin suosikkikappale on Virve Rostin Sata salamaa. Sitä pyydetään soittamaan joka väliin. Koitimme myös Antti Tuiskun versiota kappaleesta, mutta se ei sytyttänyt herraa.

Viikolla oli niin kuuma, että Kristan päiväjumpat peruttiin loppu kesäksi. Korvaavaksi ehdotettiin iltajumppaa, jossa hän tuli käyneeksikin kerran. Armoton vesisota ja uima-altaassa kölliminen oli viikon teema, kuumuuden pysyessä hyvin korkeana.

Perjantaina lähdimme vuorille. Krista oli valinnut kohteeksi Auronzon kaupungin. Siellä oli ohjelmassa hieman vaeltelua ja köysikiipeilyä. Muutkin olivat saaneet idean vuorille menemisestä viikonlopuksi. Matkalla oli useita pitkiä hetkiä matelemista. Jossain kohtaa Google kertoi, että se on löytänyt oikoreitin, haluammeko ottaa? – Kyllä! Oikopolku oli törkeä. Se ohjasi meidän isolta tieltä sivuun kaupunkiin, läpi kaupunkiin vievän liikenneympyrän takaisin samalle tielle. Leikkasimme jonossa ehkä 500-800 metriä eteen. Nauroimme itsemme kipeäksi, kun tajusimme mitä tuli tehtyä. Emme olisi ottaneet oikopolkua, jos olisimme tajunneet millainen se oli. Vuorilla oli kiitettävän viileää, yöksi kaivoimme jopa makuupussit esiin.