Ajoaika: N/A Keskikulutus: N/A l / 100km Kokonaiskilometrit: 5583 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 17
Maanantaina aloitin juoksemisrutiinin, uskallaudun juoksemaan 20-30 minuuttia ma,ke,pe kuten aikaa ennen tekolonkkaa. Myönnytyksenä nykyiselle laitteistolle otan lyhyempiä lenkkejä.
Maanantai oli täynnä muutakin toimintaa. Veikon etupenkkisänky “muodollistettiin”. Tein hänelle sänkypohjan joka tekee sängystä nyt tasaisen ja leveämmän. Samalla se estää häntä potkimasta, toivottavasti, potkimasta hätävilkun nappiin. Takana on nyt iso levy, joka pitää jotenkin sovittaa paluukuormaan, niin että sen saa helposti pois illalla. Petien rakentaminen on taas vähän enemmän työlästä, vastineeksi saamme kukin enemmän tilaa.
Maanantaina myös alkoi, jostain syystä, unelmataloni raivaaminen esiin. Ihastelin jo viime vuonna tuota meidän kesätalon vieressä olevaa vanhaa myllyä, kodittomien kotia, nyt hylättyä rakennusta joka tuli myyntiin. Mikään ei ollut muuttunut poissaolomme aikana. Nyt maanantaina tontin puustoa alettiin raivaamaan. Sain illalla Kristan mukaan ihastelemaan tätä, vain pientä remonttia, kaipaavaa rakennusta. Siinä on mukana tukkeutuneet kanaalijärjestelmät, joilla mielestäni voisi saada luotua sähköä generaattorin avulla. Selkeästi ekologinen talo, aurinkopaneelien lisäksi olisi oma veden virtauksesta energiaa tekevä generaattori. Rakennus vaatii pientä laittoa mm. katon, lattian ja seinien rakentamista. Sellaistan pientä nypräämistä… Krista ei ole ihan myyty tähän.
Tällä viikolla aloin myös tekemään lyhennettyä päivää loppukesän ajan, joten hain joka päivä Veikon ajoissa kesäleiriltä. Paluumatkoilla pysähdyimme usein jätskille, kerran jopa jätskille ja drinksuille.
Torstaina oli myös tapahtumia täynnä. Herra aamulla itki leivän perään, jota meillä ei ole talossa normaalisti. Kävimme keskustelun, jossa tiedustelin notta itkemälläkö hän leiväksi muuttuu ja mitä hän voisi tehdä saadakseen leipää. “Ei, itkemällä ei synny leipää. Leipää pitää ostaa leipäkaupasta” Tästä avautui tarjous herralle, saat mennä pyörällä leipäkauppaan 500 metrin päähän. Saat rahat ja leipäpussin. Osaat varmana tilata haluamasi leivän, sillä useampana aamuna matka kesäleirille vie leipäkaupan kautta missä tilaat omat leipäsi. Herra keräsi rohkeutta sisällä ja pihalla ehkä 5-10 minuuttia ja sitten lähti. Hän saapui 10-15 minuuttia myöhemmin onnellisena ja leipien kera. Talolla tuli runsaasti kehuja omatoimisuudesta ja uskalluksesta.
Illalla kävimme kaupungin toisessa päässä drinksuilla. Matkalla sinne psyähdyimme esiintymislavalle tekemään “sirkustemppuja”. Veikko esitteli vanhemmat sisään lavalle esiintymään ja isä taasen Veikon. Seikkailimme kotiin kevyessä sateessa, vaikka kelloni oli hälyttänyt jo päivällä “Extreme thunderstorms”. Torstain myrskyt olivat tämän kesän mittakaavassa lyhyitä ja pieniä. Mitään ei edes hajonnut tällä kertaa.
Perjantaina alkoi matka Triesteen. Tämä on Kristan toivoma autoton viikonloppu. Matkaamme julkisilla!
Ajoaika: N/A min Keskikulutus: N/A / 100km Kokonaiskilometrit: 5583 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 3
Arki etenee yhä vauhdikkaasti, kuvia tulee vähän ja merkintöjä vielä vähemmän. Arkipäivät etenevät samaan tyyliin, yhteinen aamu, Veikko päiväkotiin. Minä aloitan työt, Krista aloittaa soittamaan ja urheilemaan. Minä lopetan työt ja noudan Veikon, sitten tehdään arkihommat kuten kaupassa käynnit, siivoamiset ja jäljellä jäävällä ajalla leikitään. Ollaan uima-altaassa tai leegojen äärellä.
Päiväkodista kun kävellään kotiin käydään repun sisältö läpi. Siellä on usein piirrustuksia, joskus pieniä tehtyjä juttuja. Kaikki käydään läpi, yksi kerrallaan samalla kun kävellään jätskikiskalle. Jätskit kädessä estää näyttämistä, mutta ei estä selittämistä. Niinpä loppumatka kesätalolle menee yhä selityksiä kuunnellen. Herran mielikuvitus on melkoinen, tarinat ovat eeppisiä.
Tiistaina Krista toteutti viime kesänä saamansa haasteen. Hän meni uimaan tuohon viereiseen vuoristovesipuroon. Olin vahtimassa, että mitään pahaa ei tapahdu näin hienon idean toteuttamisessa. Vesi oli viileää ja nainen näytti virkistyneen merkittävästi tehtyään operaationsa. Näkymät ojassa olivat kuulemma upeat, sillä ne ovat kohti vanhaa myllyä.
Keskiviikkona oli luvassa kauppareissu Pordenoneen. Koko perhe lähti matkaan pyörillä. Veikko pääsi matkustamaan Follow-mellä, eikä tarvinnut raskaan päivän päätteeksi tehdä mitään ylimääräistä. Hokasin miksi Pordenoneen päin on niin kevyt mennä. Koko menomatkan vieressä virtaa samaan suuntaan isoja vuoristopuroja tavallaan ojina. Nehän virtaavat alamäkeen, eiks je? Jep! Ilmiselvää nyt kun sattui huomaamaan veden virtaamisen. Se kallistus on näet sen verta huomaamaton, että maastosta sitä ei huomaa. Paluumatkalla Pordenonesta kotiin sen huomasi. Olimme taas samassa tilanteessa kuin viime kesänä, minun sykkeet hakkaa 160 etenemme hädin tuskin kahtakymppiä ja Krista tulee kepeästi, hädintuskin hiki päällä. Follow-me + Veikon pyörä lisää raskautta jollain uskomalla tavalla, ehkä taka-akseli on täysin kuiva 30 vuoden varastossa olemisen jälkeen? Sain Pordenonessa vietyä koko perheen pitsalle, mistä seurasi aivan liian pitkä ilta Veikolle.
Viikonlopusta on luvassa erilainen. Minä saan omaa rauhaa, kun Krista ja Veikko lähtee rantaseikkailulle julkisilla. Blogi on ehkä vain kuvia heiltä?
Ajoaika: 2h 29 min Keskikulutus: 10.6 l / 100km Kokonaiskilometrit: 5583 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0
Sunnuntai! Sopivasti viileässä autossa. Veikko katselee ohjelmia, vanhemmat lököö sängyssä, lukee uutisia, syö rauhallisen aamiaisen. Rauhallista autolla olemista jatkettiin noin puoli kymmeneen saakka ja sitten lähdettiin vuorelle. Ajatus oli vetää hiihtohissillä ylös ja vaeltaa alas, mahdollisesti mennä mäkikelkalla.
Veikko otti laastarin irti aamulla. Isän hämmästykseksi se oli yllättävän punainen koko alueeltaan. Krista huomasi herran otsan ja sen punaisuuden. Ensin ajattelin, että OK, se isompi haava on vuotanut – se on vaan kuivunutta verta se punainen alue. Vaan ei, se ei ollut kuivunutta verta. Herralla on komea 2 senttiä paksu, ainakin 5 senttiä leveä alue isompia ja pienempiä haavoja otsassa. Verta vuotanut niistä eri haavoista ja siksi laastari oli punainen. Alueen punaisuus ei pienentynyt pesuyrityksellä, joka kirpoi pientä miestä jonkin verran. Joten kevyen puhdistuksen jälkeen haava-alueen annettiin olla. Herran menoa “pieni” jälki ei haitannut.
Matka ylös oli helppoa ja maisevat mahtavia. Huipulle pääseminen vaati kaksi hissiä. Huipulta alaskävely vaati pysähdyksen ekan hissin päätepisteellä. Olimme jo Veikon kanssa valinneet jätskimme ylöspäin menomatkalla. Pieni herra oli isän hartioilla osan matkasta alas huipulta välipisteelle. Tauko sai virkistettyä koko tiimiä tehokkaasti ja sitten alkoi se pääurakka eli tästä pisteeltä alaspääsy. Matkalla viihdyttääkseen itseään ja muita Veikko keräsi kiviä, joita isä sai paiskoa toisia kiviä päin tavoitteena rikkoa kiviä. Kivet täällä on usein liuskekiviä, jotka räjähtävät palasiksi erittäin palkitsevasti. Jossain kohtaa matkaa isä kruunattiin maailman parhaaksi kiven rikkojaksi. Välipisteeltä alas pääsy vei kauan, ainakin tunnin, ja vaati paljon pohkeilta. Tällä mäkiosuudella Veikko ratsasti Kristan selässä hyvän pätkän ja viimeiset mäkimetrit taas isän selässä. Tie ei ollut kaikkein inspiroivin, metsäpolku olisi ollut mielenkiintoisempi. Vastineeksi tosin olimme avoimella koko ajan ja vuoret näkyivät hienosti ympärillä. Kävelyreissu vei 3 tuntia ja autolla kaikki olivat hyvin nälkäisiä.
Ennen ruokailua konsensus oli, että päivätorkkujen jälkeen mennään takaisin ja koitetaan sitä mäkilaskua. Päivätorkkujen jälkeen Veikko oli kovasti sitä vastaan, joten päätimme lähteä takaisin kesätalolle. Edessä kun oli taas runsaasti ruuhkaa taas kaikkien muidenkin halutessa palata takaisin. Matkalla Google taas ilmoitti löytäneensä oikotien, joka säästi joitakin minuutteja. Nauraen otimme sen tarkistamatta miten se oikaisee. Paluumatka meni rauhallisesti pienen herran sammahtaessa ja nukkuessa yli puolet matkasta. Paluumatkalla tuli myös ekaa kertaa käytettyä bongaamaamme kemiallisen vessan tyhjennyspaikkaa. Täällä aina välillä löytyy huoltoasemilta ilmainen tyhjennyspaikka ja olemme miettineet sellaisen käyttämistä. Tänään oli eka kokeilu ja lopputulema on, että näitä kannattaa käyttää.
Kesätalolla oli luvassa auton purku ja pienelle herralle koettelemuksista palautumista TV:n äärellä RAIn lastenkanavaa seuraten. Herran nukkuminen aiheutti, luonnollisesti, sen että kesätalolla herra nukahti vasta lähempänä yhdeksää isän sammuessa samaan aikaan sänkyyn. Pohkeet olivat sen oloiset, että seuraavana päivänä tietää kävelleensä vuorelta alas.
Ajoaika: N/A Keskikulutus: N/A l / 100km Kokonaiskilometrit: 5458 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0
Rento aamu autolla. Rauhassa syömistä ja koska karkkipäivä Veiko jälkiruokana Halloween vaahtokarkkitikkari, mistä mies oli kovin ylpeä. Parkkeerasimme eilen leikkipuiston viereen, joten heti kun autosta päästiin pihalle siellä piti leikkiä. Veikko myös demonstroi “maastopyöräilyä”, eli hän pujotteli puiston eri laitteiden ympäri pyörällään.
Leikkihetken jälkeen oli edessä matka joen viertä pitkin leipomoon ostamaan jotain hyvää leipää lounaalle. Selfieden ottaminen koko joukkueen voimin on kuvaajalle hyvin haastavaa, joko yksi tai kaksi vetää omaa agendaa kuvauksen yhteydessä. Valitut selfiet ovat onnistunein kahden muun kriitikon mielestä, kuvaajan mielipide on yliajettavissa. Maisemat olivat upeat ja matka leipomolle + takaisin vei niin kauan, että autolle päästyämme oli lounasaika. Matkalla vietettiin mm. hetki joen äärellä, missä pieni herra nakkeli kiviä veteen ainakin 10 minuuttia ja isommat nauttivat upeista maisemista sekä kohtuullisesta lämpötilasta.
Lounaan jälkeen oli luonnollisesti päivätorkut ja sen jälkeen matka kohti Tre Cime seikkailupuistoa. Täällä Veikko pääsi näyttämään koeradalla mallisuorituksen, joka sai ohjaajan tiedustelemaan pojan ikää. “- 5 anni!” “- bravo!” “- Well, he did do this just last weekend, but thank you :)”
Ja niin kolmen tunnin mittainen kiipeily alkoi. Meillä kävi hauska säkä siinä, että minun sininen reitti vei minut Veikon ja Kristan yläpuolelle. Pääsimme ottamaan selfien ilmoista, niin että jokainen oli reitillä. Täällä aikuiset jostain syystä pistää lapsia radoille, joille niiden ei pitäisi mennä. Sinisen läpi pääseminen vie ikuisuuden, sillä siellä oli Veikkoa ehkä maksimissaan vuoden vanhempi pikkupoika, joka ei pystynyt etenemään korkeimmalle pisteelle. Edeltä kohta vie herralta kaiken ja siitä ylöspäin meneminen, vaikka se oli helpompaa oli liikaa. Ymmärsin muksua täysin, hänen ei olisi pitänyt olla radalla. Minun edessä oli kaksi poikaa, mahdollisesti veljet. Teini ja pikkasen nuorempi. He etenivät ihan OK tahtia. Sinisen jälkeen oli luvassa zip-line, eli menimme joen yli ja takaisin. Se oli yllättävän nopeasti ohi, siitä ei ehtinyt nauttimaan niin paljoa kuin luuli :). Veikko ja Krista seikkaili taasen baby alueella. Täällä oli identtiset värit ja vaikeudet kuin viime viikonloppuna. Tällä kertaa tosin kaikki oli paremmin toteutettua ja ylläpidettyä – paitsi baby alue. Se oli monesta kohtaa rikki. Minä lähdin punaiselle, alueen vaikeimmalle radalle. Edessäni oli taas ne kaksi poikaa, jotka olivat olleet sinisellä ja punaisella radalla. Punaisen eka este oli köysikävely, vanhempi pojista taisteli epätoivoisesti voimiensa ja taitojensa rajoilla sen läpi. Se oli hurjaa katseltavaa ja hatun noston arvoinen suoritus, että poika jatkoi eikä keskeyttänyt. Veli yritti ja luovutti koitettuaan kaksi köyttä. Minä ja hän peruutettiin pois alueelta ja minä kiipesin takaisin. Menin esteen yli ilman suurta vaivaa, verrattuna viime viikon mustaan. Sain edessä menneen pojan kiinni kolmos esteellä, mikä oli keinut. Hän oli taas aivan taitojensa, voimiensa ja kestonsa rajoilla. Huusin “GUARDA!”, näytin miten kannattaa edetä ja hän kiitollisena koitti sitä. Kannustin mikä voin, pysyen mahdollisimman kaukana etten vaikeuta hänen suoritustaan ja hän pääsi seuraavalle tasolle, aivan katki. Hän kiitteli ja lähti eteenpäin. Pysyin hänen perässä loput esteet ja kun pääsimme maahan menin hänen luo kehumaan miestä. Hän ylitti itsensä ja puski eteenpäin tilanteissa, missä luovuttaminen olisi ollut hyvin mahdollista. Sinä iltapäivänä näin kaksi luovuttajaa punaisella radalla ja lisää liian pieniä lapsia sinisellä radalla, luovuttamassa samassa kohtaa kuin eka lapsi… Minä pääsin Veikon kanssa menemään vihreitä ratoja Kristan mennessä läpi aikuisten radat. Kaikki radat läpikäytynä oli aika palata autolle syömään suhteellisen viileään autoon.
Kristan käydessä puhdistautumassa joessa, Veikko ja minä mentiin leikkipaikalle. Veikko uskaltautui tällä kertaa menemään riippujutulla (josta on kuva kun Krista menee). Testasimme sen pari kertaa ja meni hyvin. Sitten hän halusi näyttää tempun, isän hämisvaistoa vähän kutitti, mutta siihen ei reagoitu. Poika kiinni tankoon, liuku meni hyvin, sitten hän päästi irti ja laskeutui naamalleen hiekkaan. Otsa auki ja verta kunnolla. Poika syliin, reipasta askelta autoon, herraa rauhoittaen ja kasaan parsinta. Otsa auki, polvi auki.Otsa aika hyvin auki. Putsaus, buranaa ja laastaria. Herra näytti aika ehjältä äidin tullessa takaisin ja olin melko varma että hän ei huomaa mitään. Eikä hän olisi ehkä huomannut otsassa olevaa puolen pään levyistä laastaria jollei Veikko olisi mennyt kertomaan… Nooh, vahinkoja sattuu. Iltatoimet ja herra nukkumaan.
Juuri kun olimme saanet auton leirimuotoon ja Veikon nukahtamaan, tuli henkilö kertomaan meille että tässä ei saa yöpyä, siirtykää 300 metriä tuohon suuntaan, siellä on paikka missä voi yöpyä. Niinpä paketoin auton takaisin ajomoodin, herätimme Veikon, ajoimme 500 metriä, jona aikana herra nukahti uudelleen. Parkkeerasimme ja viritimme yömoodin uudestaan, Veikko sammui kolmannen kerran ja sitten alkoi kenttäsuihkun rakentaminen. Kenttäsuihku parkkipaikalla on tässä kohtaa itselle jo niin normaali juttu, että se ei edes jännittynyt. Virkiskisti kummasti ja sen jälkeen olikin hyvä sammua sänkyyn.
Ajoaika: 3 tuntia 1 minuutti Keskikulutus: 12.6 l / 100km Kokonaiskilometrit: 5458 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 7
Aurinkopaneeli on saatu toimintaan taas. Siitä oli irronnut vain yksi maadotusjohto. Tämän sai selville menemällä jännitemittarin kanssa pitkin linjastoa illalla kun aurinko vielä paistoi.
Viikko alkoi uskomattoman kuumasta. Maanantaina, kun lähdimm Veikon kanssa miesten shoppailukierrokselle, auton mittari näytti uuden ennätyksen. 49 astetta lämmintä. Moottorin käynnistyessä auton jäähdytysvesi oli jo valmiiksi lämmintä, lämpömittari nousi välittömästi. Kaikki pinnat polttaa, joten ratista pystyi pitämään alkuun kiinni vain hetken, sitten piti vaihtaa otetta. Kuumuus on uskomaton. Matkalla kauppaan näimme naisen olevan ulkona auton ikkunasta kuin koira. Normaalisti natiiveilla on käsi pihalla, nyt ei enää riitä se ja jos pokkaa riittää, ilmeisesti koko ylävartalo voi tulla ulos. Kesätalolla lämmittämätön uima-allas on 35 asteinen, sekään ei anna vilvoitusta tällä kelillä.
Veikon uusin suosikkikappale on Virve Rostin Sata salamaa. Sitä pyydetään soittamaan joka väliin. Koitimme myös Antti Tuiskun versiota kappaleesta, mutta se ei sytyttänyt herraa.
Viikolla oli niin kuuma, että Kristan päiväjumpat peruttiin loppu kesäksi. Korvaavaksi ehdotettiin iltajumppaa, jossa hän tuli käyneeksikin kerran. Armoton vesisota ja uima-altaassa kölliminen oli viikon teema, kuumuuden pysyessä hyvin korkeana.
Perjantaina lähdimme vuorille. Krista oli valinnut kohteeksi Auronzon kaupungin. Siellä oli ohjelmassa hieman vaeltelua ja köysikiipeilyä. Muutkin olivat saaneet idean vuorille menemisestä viikonlopuksi. Matkalla oli useita pitkiä hetkiä matelemista. Jossain kohtaa Google kertoi, että se on löytänyt oikoreitin, haluammeko ottaa? – Kyllä! Oikopolku oli törkeä. Se ohjasi meidän isolta tieltä sivuun kaupunkiin, läpi kaupunkiin vievän liikenneympyrän takaisin samalle tielle. Leikkasimme jonossa ehkä 500-800 metriä eteen. Nauroimme itsemme kipeäksi, kun tajusimme mitä tuli tehtyä. Emme olisi ottaneet oikopolkua, jos olisimme tajunneet millainen se oli. Vuorilla oli kiitettävän viileää, yöksi kaivoimme jopa makuupussit esiin.
Ajoaika: 1h 29 min Keskikulutus: 9.1 l / 100km Kokonaiskilometrit: 5309 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 2
Aaah! Viileä aamu autossa. Kaikki heräsivät hyvissä ajoin, noin puoli kuusi. Veikko aloitti aamun piirretyillä ja aikuiset nauttivat hiljaisuudesta. Aamiaisen jälkeen seurue jakaantui kahtia minun jäädessä autolle kirjoittamaan blogia, Veikon ja Kristan lähtiessä toiselle leikkipaikalle.
Autolla minua jännitti auton akun jännitteet. Ne eivät olleet ollenkaan siellä missä niiden piti. On kuin aurinkopaneeli ei toimisi. Invertterin ledit tosin näyttävät että se toimii, akun jännite taasen ei täsmää siihen. Ennen kuin lähdimme toiselle kierrokselle kiipeilemään kytkin pois päältä kaiken epäoleellisen, jättäen vain jääkaapille virran. Akun jännite on liian alhaalla muille jutuille.
Pyrimme olemaan kiipeilemässä mahdollisimman aikaisin, heti paikan avautumisen aikaan. Olimme 10 minuuttia avaamisen jälkeen paikalla ja siellä oli sakkia kunnolla. Onneksi henkilökunta oli sama kuin eilen, joten a) saimme alennusta b) pääsimme skippaamaan koulutuksen, joten pääsimme radoille ilman että kukaan hidasteli meitä. Veikko ja minä lähdimme vihreille ja Krista siniselle. Ehdimme Veikon kanssa vetää kummatkin vihreät ja mennä vielä kuvaamaan Kristan reitin viimeisen osuuden. Veikko hanskasi kaiken itse, jopa köysirataan (? – zipline) kiinnittymisen ja irtautumisen. Herran keskittyminenkin piti todella hyvin aikaisempiin kertoihin verrattuna. Kun Krista oli päässyt sinisen läpi oli minun aika lähteä mustalle. Veikko halusi ihan ehdottomasti seurata ja kannustaa.
Täällä nämä radat eivät ole kaikken laadukkaimpia. Tässä mustassa radassa se korostui hyvin paljon. Rata on erillislukittu ja siihen pitää pyytää pääsy. Ensimmäisenä on 10 metrin seinäkiipeily. Tämä oli helpohko nakki. Osa otteista oli vähän löysästi kiinni, joten niistä piti ihan oikeasti pitää kiinni sopivasti että ne eivät pyörähtäisi kädessä tai jalan alla, tai valita sopiva mikä ei pyörinyt. Turvakaapeleiden siirto oli vähän kuin leadin klippausta, joten se puoli oli helppoa. Radan ylläpidon ja huonon laadun heikot kohdat tuli rajusti esiin mustalla radalla. Kakkos- tai kolmoseste oli köydellä heilautus. Tasolla oleva ohjelaatta näytti tavan kiinnittää turvavaljaat, mitä ei ollut mahdollista tehdä. Niinpä päättelin mikä olisi oikea tapa kiinnittää turvavaljaat. Toinen asia oli se että köysi, mistä minun tulisi ottaa kiinni, oli kiinni vaijeriköydessä jeesusteipillä (kts kuva jälkimmäisestä köysiesteestä). Päässä soi “time to do some sketchy shit, doo dah doo dah” Triplatarkistettuani turvaköyteni, otin kiinni köydestä ja juuri silloin alhaalta tulee “Hyvä isä! Vai! Vai Papa!”, joten isä meni ja hyvin se meni – olin ymmärtänyt pisteen oikein. Toinen isompi ihmetyksen hetki oli kakkosköysieste. Taas sama ohjelappunen, mutta edessä oleva köysirata oli köysi, U:n muotoinen este tai köysikeinu ja sen takana toinen köysi. Arvelin, että ekalla köydellä heilautetaan tuon esteen läpi ja sitten otetaan siitä jälkimmäisestä köydestä kiinni ja päästään perille. Arvasin väärin. Ekan heilautusvara ei riittänyt kuin köysikeinulle, joten siirsin itseni siihen. Tässä kohtaa eka köysi oli nyt väärällä puolella turvavälineitä, joten jouduin selvittämään sen sotkun ollessani köyden päällä 10 metrin tai enemmän korkeudessa. Sitten vedin sen seuraavan köyden luokseni, turvanarulla ja lähdin heilahtamaan kohti tasoa. Vituiks män, jotenkin se köysikeinu ja minun turvakaapelit nappasi kiinni ja nykäisi minua takaisinpäin ennen kuin pääsin tasolle. Ne kuitenkin irtosivat toisistaan, joten jäin roikkumaan käsillä köyden varaan vähän liian kaukana tasosta. Tätä tilannetta varten oli toinen apuköysi jolla sain kiskottua itseni tasolle. Tämän jälkeen pitikin ottaa tasolla vähän happea, kerätä voimia ja miettiä että mitä kaikkea sitä tulee tehtyä. Tästä eteenpäin rata oli vähemmän epäselvä, mutta yhä huonosti toteutettu. Monkey barin kohdalla ongelma oli se että luontainen heilahdus vei miehen niin että oikea käsi meni turvavaijerin väärältä puolelta ja jos sieltä otti kiinni käsiotteesta, niin seuraavassa heilahduksessa turvavaijeri hiersi hauiksen sisäpuolelle jäljen, jos taas tietoisesti nappasi kiinni, niin että oikea käsi pysyi turvavaijerin tällä puolella, seuraavassa heiladuksessa se vaijeri hiersi hauiksen ulkopuolelle jäljen. Mies ei kestänyt tätä kuin 4 kertaa, kaks per puoli ja ote petti. Sitten silpattiin turvaköyden varassa tasolle. Oli hieno mennä rata läpi, en menisi toistamiseen, en suosittele muille.
Krista oli tällä välin saanut suoritettua punaisen radan ja he odottivat Veikon kanssa minua vaijerilaskun päässä. Lähdin Veikon kanssa vihreälle radalle taas ja Krista lähti tarkistamaan zipline -radan. Zipline rata oli sen verta nopea suoritus, erittäin hitaan edessä olevan kanssakin, että Krista ehti kuvaamaan minua ja Veikkoa vihreällä radalla. Kaikken tyytyväisin olen herran kykyyn käsitellä turvavaljaita ja niiden kiinnityksiä. Hän teki homman kuin pro. Kiipeilyssä kului kolme ja puoli tuntia. Nälkäisinä ja fyysisesti hyvin väsyneinä työstimme tiemme autolle tekemään ruokaa.
Ruuan jälkeen oli aika siirtyä kesätalolle purkamaan auto tyhjäksi, rentoutua hetki ja sitten lähteä illan konserttiin. Kristan tuttava, yksi naapureistamme, on kuorossa jolla on konsertti jossain vuorella, missä on kuulemma viileää. Purin auton, eli siirsin kamat sisälle ja hyppäsin Veikon kanssa altaaseen. Krista käytti ajan joogaamiseen uskomattomassa kuumuudessa. Kello 17, starttasimme konserttiin ja auton mittari näytti kohtuulliset 42 astetta lämpöä.
Esitys ei ollut niin korkealla vuorella, ettäkö siellä olisi ollut viileää. Hikoilimme siihen saakka, että aurinko laski puulinjan ja vuorien taa. Sen jälkeen oli vain kuuma. Konsertti oli kaksi osainen ja tunnin mittainen. Ensimäisessä osuudessa oli tämä Kristan naapurituttu. Hilpasimme pois heti konsertin päätyttyä ja ajoimme talolle. Talolle saavuttaessa miehet olivat aivan kuitti. Kun heidät saatiin ruokittua oli aika toisen nukahtaa ja toisen purkaa kaikki tarvikkeet. Samalla tuli varmistettua, että aurinkopaneeli ei enää lataa. Johdon yksi kiinnitys on irti, toivottavasti vain liitin on mennyt. Se pitää selvittää huomenna.
Illalla sänkyyn rojahtaessa tunsi liikkuneensa päivällä.
Ajoaika: 1 h 49 min Keskikulutus: 16.6 l / 100km Kokonaiskilometrit: 5260 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 1
Kuntoiltu, aamiainen syöty, auto pakattu, valmiina lähtöön. Kello 8:30 ja auton mittari näyttää 29 astetta. Edessä on todella kuuma viikonloppu, joten matkaamme lähivuorille. Krista on suunnitellut reissun olemaan muutamia paikkoja ja yöpyminen ylhäällä vuoren rinteellä / päällä viileässä.
Ensimmäinen pysäkki oli läheinen joen uoma, jossa ehkä virkistymme. Tämä joen uoma on näitä sulamis(?)/sadevesi jokia ja nyt se on oli rutikuiva kivikkö. Tästä lähti kuitenkin vaelluspolku, joten lähdimme kävelemään sitä. Miehet löysi kepit itselleen ja matka jatkui. Kepit osoittautuivat hyvin tarpeellisiksi, sillä reitti on ilmeisen vähän kuljettu ja kasvit olivat päässet tukkimaan reittiä. Niitä piti kepeillä hakata, jotta pääsi eteenpäin. Kun homma oli muuttumassa pelkäksi hakkaamiseksi, käännyimme ympäri ja palasimme autolle.
Autolle päästyämme kello oli 10. Auto oli parkkeerattu varjoon ja auton mittari näytti 32 astetta lämpötilaksi. Päivästä tulee kuuuuma!
Aloitimme siirtymän kohti seuraavaa paikkaa, luostaria. Matka sinne oli ylös vuorenrinnettä, ehkä jyrkin tähän mennessä ajamistamme. Päättelen tämän siitä että kakkosvaihde on maksimi mitä saan silmään ja auton mittari näyttää hetkelliseksi polttoaineen kulutukseksi 50.0l /100 km, mikä on muistikuvani mukaan uusi ennätys. Vääntäessämme mäkeä ylös näemmä juoksijan tulossa alasmäkeä. Herra näyttää olevan hyvässä hapessa ja aivan täysin hiestä märkänä, voisi sanoa uivan omassa hiessään.
Luostarilla jaloittelemme ja ihmettelemme. Vietämme hartaan hetken kirkossa, jossa ei ole viileää vaan mukavan lämpöistä. Kello on 11. Olemme luostarin parkkipaikalla varjossa tekemässä ruokaa. Auto on myös varjossa, sen mittari näyttää 31 astetta. Olemme olleet menossa kohta kolme tuntia ja ensimmäiset 5 litraa vettä on juotu. Kuumuus on melkoinen. Ruokailun jälkeen otamme pienet torkut nurtsilla varjossa ja valmistaudumme seuraavaan siirtymiseen.
Kello on 12:38, siirrymme ylemmäs vuorilla. Tien vieressä oleva mittari näyttää 39 astetta, auton mittari 34 astetta. Ilmastointi huutaa täysillä, autossa on lämmintä. Näemme seuraavan juoksijan. Tämä istuu tien vieressä, naama aivan punaisena ja sen näköisenä, että juoksemisen riemu on kaukana. Herralla ei ole pitkä matka lähimpään kylään, muutama sata metriä alaspäin, joten emme pysähdy kysymään tarviiko hän apua vaikka vähän haluttaisi.
Vuoren päällä lämpötila on merkittävästi viileämpi, mittarit näyttävät 31 astetta ja tuulenvire tekee lämpötilasta jopa miellyttävän. Pienen miehen kerätessä voimia pienellä päivätorkulla, isompi mies kerää voimia viileällä oluella. Sitten on edessä köysiratakiipeilyä. Koko rata on metsässä, jonka vuoksi lämpötila on taas siellä miellyttävän puolella. Veikko käy läpi violetin radan ja sen jälkeen viettää aikaa runsaasti lasten leikkialueella. Minä käyn läpi yhden vihreän, sitten sinisen ja lopulta punaisen radan – ostettu musta jää käymättä ajan loppumisen vuoksi. Krista ehti käymään vihreät radat. Veikko näytti nyt ensimmäistä kertaa sulavasti käsiliikkeitä – italialaiseen sujuvaan tyyliin. Siinä on oma … “nuottinsa”, tyylinsä, sujuvuutensa. Nyt se näytti siltä kun natiiveilla näyttää 🙂
Autolla oli kohtalaisen viileää, autossa on mahdollista nukkua. Teimme ruuat ruokapöydän äärellä ja asetuimme majaksi muiden matkailuautojen kera parkkipaikalle. Krista ja Veikko kävivät läheisellä leikkialueella viettämässä yhteistä hetkeä ja minä muokkasin autoa nukkumismoodiin. Minulle oli luvassa taas kenttäsuihku. Tällä kertaa ihan kävelypolussa kiinni, parkkipaikalla vuoristossa. Löysin uuden tavan viritellä suojapressun ja kokeneena kenttäsuihkuilijana tämä oli itseasiassa hyvin vähän jännittävä suihkukerta. Vesi oli lämmintä, sitä oli riittävästi ja olo sen jälkeen erittäin virkistynyt.
Kuumuus ja kiipeily olivat vieneet energiat kaikilta ja viileään autoon nukahdettiin hyvissä ajoin. Huomenna kiivetään taas.
Ajoaika: N/A Keskikulutus: N/A l / 100km Kokonaiskilometrit: 5199 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0
Herran polvet ja kyynärpää alkaa olemaan ehjiä! Uusia naarmuja ei näytä syntyvän. Pienellä herralla oli viimeinen päiväkotiviikko. Tästä eteenpäin on luvassa kesäleiriä. Minua ihastuttaa / hämmästyttää että pieni mies alkaa saamaan kiinni isommasta ajankulusta. Hän tiesi että tämä on viimeinen viikko ja tiesi että tämän viikon jälkeen alkoi kesäleiri. Tämä on kiva kontrasti siihen, että keväällä pohdittiin vielä mikä päivä huomenna on ja mitä se mahtaa tarkoittaa että huomenna on päivä X, saati sitten tuleva viikko.
Härkäparin ollessa Ranskanssa Krista kävi ostamassa itselleen uusia vaatteita ja koko tämä viikko on ollut allekirjoittaneelle virkistävää silmän ruokaa. Mielenkiintoisesti viikon ainoalla yhteiskuvalla Kristalla on päällään vanha hame.
Maanantai meni palautuessa viikonlopusta. Tiistaina illalla olin auton luona selvittämässä mitä kaikkea nesteitä voi tulee tarkistaa. Tekoälyn ja ohjekirjan avulla kävin läpi jarrunesteet, öljyt, pissapojan ja jäähdytysnesteet. Jäähdytysneste oli selvästi alle minimirajan ja kuskin puolen poltti on palanut. Niinpä illalla käytiin vielä äkkiseltään Bepissä, joka oli merkattu karttaan jo viime vuonna. Varsinaiset asennustyöt jätin keskiviikko aamuun, kun päivä ja auto on viileimillään.
Keskiviikkona päivä alkoi rutiinien jälkeen tekemällä autolle kenttähuollon. Nyt on jäähdytysnestetta sopivasti ja kuskin puolen valokin palaa taas. Katsotaan auttaako tämä tehojen menetykseen. Illalla aikuisia kenttähuollettiin keskusaukion kahvilassa.
Torstaina oli luvassa suru-uutisten välittäminen kesätalon omistajille. Krista löysi pyöräretkellään heidän toisen kissan kuolleena tienvierestä. Kävin tekemässä varmistuksen ja soitin omistajille. He ovat olleet koko viikon päivät rannalla viilentämässä itseään. Meillä taasen ilta meni lämpimässä uima-altaassa köllien ja vesisotaa sotien.
Koko viikon ajan päivän lämpötilä on noussut, perjantaina iskettiin uusi ennätys tauluun. Auton lämpötilamittari näytti 46 astetta. Kaikki muovinen auton ohjaamossa on polttavan kuumaa, ratista ei voi pitää samasta kohtaa kiinni kauaa. Pihassa olevassa uima-altaassa vesi on 35 asteista, silti siellä on mukavampi olla kuin ulkoilmassa, mutta sitä ei voi sanoa virkistäväksi. Ulkoilmassa on tajuttoman kuuma, autossa nukkuminen ei tule kyseeseenkään ellei ole viileämpää. Autosta tuotu jääkaappi näytti 44 astetta lämpötilakseen lähtiessään jäähdyttämään itseään talon verkkovirralla… Autossa on todella kuuma.
Niinpä viikonlopun reissukohteena on lähivuoristo, sillä ajatuksella että ehdimme talolle takaisin nukkumaan sikäli vuorilla ei ole merkittävästi viileämpää. Huomenna kun pitäisi olla vielä kuumempaa kuin tänään. Tämä kuumuus tuo mukanaan myös myrskyt. Parina iltana, tiistai ja keskiviikko, täällä on ollut iltayhdeksän aikaan kunnon myrskyt. Pihan aurinkokatos repesi taas, kuten viime vuonnakin. Tällä kertaa sitä ei hajottanut rakeet vaan todella raju tuuli. Keli pitää arjen hyvin mielenkiintoisena 😀
Ajoaika: 7 h 1 min Keskikulutus: 12.5 l / 100km Kokonaiskilometrit: 5199 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0
Heräsimme normaalisti ja Veikko alkoi katsomaan ohjelmia, minä pakkasin autoa. Edessä oli yli 6 tuntia pelkää ajamista ja siihen tauot päälle. Tavoite oli olla kesätalolla ennen kuin on pimeää.
Alkupää matkasta oli upeaa maisemaa, sitä ihastellessani harmittelin, että Veikko ei tätä näe kunnolla hänen ollessa takapenkillä ja erityisesti kun hän katselee ohjelmiaan kuten sunnuntaina saa. Sitten tajusin, että
automme on vanha, siinä ei ole airbagiä kuin kuskille.
Veikko istuu nyt tuolissa mikä kiinnitetään turvaistuimella
Hän voisi istua edessä sen aikaa kun ajamme kaunista rannikkoa
Niinpä menin ensimmäiselle pysähdyspisteelle, poistin herralta tabletin ja siirsin hänet eteen. Häntä jännitti ja hän vastusti, sillä hän halusi katsoa ohjelmia. Täällä edessä on ihan tylsää kuului pelkääjän penkiltä ainakin ekan vartin verran. Ajoimme noin tunnin verran niin, että herra oli edessä ja jossain vaiheessa hän sai kiinni maisemien katsomisesta. Kun siirryimme valtateille herra pääsi takapenkille katsomaan ohjelmiaan.
Auton ulkolämpötilamittari näytti 36 astetta ajaessamme 120 km/h kohti kesätaloa. Auton tehot loppuivat taas, maksiminopeudeksi jäi noin 120 km tunti. Asiaa pitää tutkia kesätalolla. Epäilen jäähdytysnesteitä, niitä neuvottiin tarkkailemaan.
Ajo oli pitkä. Se vei meiltä lopulta noin 10 tuntia. Pysähdyimme syömään ja jaloittelemaan noin kahden tunnin välein. Oli hauska huomata, että alan tunnistamaan vuoriston muodoista meidän olevan lähellä kesätaloa. Kesätalolla edessä oli vielä purkamisen riemu ja kaatuminen sänkyyn. Pitkä ajo, kovassa kuumuudessa on ilmeisen raskasta
