Archive for the haamatka Category

28/08/2006 Vesiputous

By Leivo | Filed in haamatka

Heräsimme vasta kymmenen jälkeen, koska eilinen ilta oli mennyt pitkäksi. Italialaiset ja Juha tarkistivat eilen illalla bussiaikataulut tätä päivää varten. Bussi vesiputoukselle jolla meidän piti mennä lähti klo 10.30. Päätimme jättää sen väliin ja panostaa aamiaiseen :) . Lähdimme vesiputoukselle (cascata delle marmore) vasta klo 11.45 bussilla. Yrittäessämme päästä vesiputoukselle meille selvisi että alue on maksullinen. Lippuja pystyi sentään ostamaan ihan kohtalaisen läheltä porttia, noin 200-300 metrin päästä :) .
Vesiputouksella tuli käytettyä aikaa pari tuntia, jonka jälkeen kiiruhdimme bussipysäkille. Valitettavasti bussi ei tullut siihen aikaan kun oletimme. Tutkittuamme aikataulua uudelleen, huomasimme että olemme katsoneet sitä väärin. Seuraava bussi tulee vasta tunnin kuluttua. Koska vesiputous oli sammutettu (JEP!) jäimme pysäkille odottelemaan bussia, Krista lukien ja Juha torkkuen. Bussi tuli hieman myöhässä ja veti runsaasti ohi pysäkin. Se ei välttämättä olisi pysähtynyt lainkaan jos Krista ei olisi heiluttanut sille hurjasti. Unesta suoraan juoksuun oli Juhan tapa päästä bussiin.
Illalla meidän piti mennä vuorille, mutta keli oli sen verta epävakaa, että menimme viettämään iltaa läheiseen kaupunkiin nimeltään Montefranco. Söimme ja juttelimme aina kymmeneen saakka illalla.

Because yesterday ended quite late we woke up after ten. We had checked last evening that a bus to the waterfall leaves at 10.30, but we had to skip it :) .
We went to the waterfall (cascata delle marmore) with 11.45 bus. The waterfall is a tourist area and it costs to get in, which we found out at the gate. The ticket stand was 200-300 meters away hidden in a parking lot :) .
We used two hours in the waterfall and rushed back to the bus stop. Unfortinately we had interpered wrongly the time schedule and we had to wait for an hour for the correct bus. We decided to wait for it at the bus stop because the waterfall had been turned off (YEP!). Krista read and Juha slept during this time. The bus came just a little bit late and didn’t stop at the bus stop. It might have not stopped at all, if Krista hadn’t waved at it. Juha woke up and ran to the bus.
In the evening we were supposed to go to the mountains, but the weather was unstable so we went spend the night in a near by city, named Montefranco. We ate and talked up till ten in the evening.

Cascada della marmade Krista rakastavaisen parvekkeella, joka on aivan kiinni vesiputouksessa Krista näköalapaikalla Sammutettu vesiputous O_o Krista opettelemassa italian kielioppia Beatricelta Italialaisten tapa paistaa lihaa avotulella

27/08/2006 Päivä Ternissä

By Leivo | Filed in haamatka

Päivät Italiassa alkavat myöhään, kuten tämäkin. Juha pääsi aamiaisella testaamaan taitojaan kahvinkeitossa. Guiseppe oli esitellyt eri kahvinkeittomahdollisuudet, mutta mikään niistä ei ollut aikaisemmasta tuttu. Niinpä Juha valitsi napolilaisen tavan joka oli hyvin lähellä suomalaista tapaa. Lopputuloksena oli pienoinen suttu ja hyvin voimakasta kahvia pari suomalaista kuppikokoa. Aamiaiseksi me söimme suomalaista puuroa, jota olemme kantaneet mukana nyt 28 päivää. Tämän jälkeen meillä on jäljellä sitä vielä yksi annos per nenä.
Päivällä kävimme lounaalla Francescon vanhempien luona. Lounaan jälkeen Krista soitteli hieman pianoa. Sitten lähdimme käymään eräässä entisessä luostarissa. Juha tunnisti käyneensä siellä viime vuonna, mutta pimeään aikaan.
Ilta ja yö kului tavaten eri italialaisia henkilöitä. Lopulta päädyimme Beatricen ystävän syntymäpäiville, jossa söimme ja juhlimme aina keskiyölle saakka.
Tällä kaikella iltasyömisellä ja liikunnanpuutteella saamme hyvin nopeasti takaisin kaikki Itävallassa karistamamme kilot. :)

The days in Italy start late and this one wasn’t an exception. In morning Juha got to test his skills on coffee making. Guiseppe had shown all the possibilities to make coffee, but none of them were familiar to Juha. So he chose the Naples way which somehow resempled the finnish way of doing the coffee. The out come was a small mess and some very strong coffee. For the breakfast we had finnish pourage, which have carried for 28 days with us. After this we still have one dosage per person left.
We had our lunch at Francescos parents house. After the lunch Krista played some piano. Then we visited an old appy. Juha recognized it, he had been there one year ago but in night time.
The evening passed by meeting some italians. Eventually we ended at Beatrices friends birthday party, where we ate and talked to midnight.
With all this night eating and lack of movement we will surely get back the weigth we lost in Austria.

Tee ja kahvi tulella (kirjaimellisesti) Aamiainen :) Krista, Beatrice, Francesco, Guiseppe luostarilla Krista ja Juha luostarilla Guiseppe, italialaiset kutsuvat häntä myös nimellä peppu Köpiksessä oleva linna ja sen rampin ikkunalauta :)

26/08/2006 Matka Terniin

By Leivo | Filed in haamatka

Aloitimme päivän niin aikaisin kuin se on Italiassa mahdollista, eli siinä kahdeksan jälkeen paikallista aikaa. Krista tarkisti pakkauksensa ja suuntasi rannalle viimeistelemään rusketustaan. Juha taasen koitti nukkua pitkään ja tehdä blogin. Vain jälkimmäinen näistä onnistui, sillä Kristan pakkaaminen ei ollut hiljaista.
Tapasimme uudelleen aamiaisella puoli yksitoista. Aamiaisen jälkeen Krista kävi (viisaasti) vielä altaassa virkistäytymässä. Lähdimme Marontista bussilla Ischia Portoon, josta veneellä Napolin satamaan. Satamasta otimme taxin. Ennen taksiin astumista kysyimme taxin hintaa. Menomatkalla taxi oli maksanut 12 euroa, nyt se maksoi 15 euroa. Hyppäsimme taksiin ja lähdimme kohti juna-asemaa. Matkalla Krista näki takapenkillä hinnaston ja laskeskeli että sen mukaan matkan pitäisi maksaa 10.50. Tiedustelin tästä asiasta kuskilta englanniksi, joka vastasi takaisin jotain meidän matkalaukuista englanniksi. Juna-asemalla kysyin uudelleen paljonko matka maksoi ja tällä kertaa hinta oli tippunut 12 euroon. Tyydyimme siihen, koska olimme maksaneet saman summan menomatkasta :) .
Juna-asemalla jouduimme jonottamaan hyvän hetken kansainväliselle lippuluukulle, jolla työskentelevä italialainen ei puhunut englantia. Onneksi osasimme toimittaa asiamme myös italiaksi.
Junamme lähti 50 minuuttia myöhässä, koska sen veturi hajosi heti asemalle. Ensimmäisellä veturilla juna ei koskaan liikahtanutkaan. Matkasimme muuten ykkösluokassa. Paikkojemme löytäminen oli myös mielenkiintoinen episodi. Junan ensimmäinen vainu oli 2. luokan vaunu nro 6, sitten tuli 1. luokan vaunu nro 2, vaunu 3 ja ravintolavaunu, sitten 2. luokan vaunut 4,5,6,7,8,9,10 ja 11. Koska numero kuutosia oli kaksi ajattelimme että ensimmäinen kuutonen olikin ykkönen, vaikka onkin 2. luokan vaunu. Istuessamme hetken paikallemme vaunussa nro 6 tuli könduktööri joka neuvoi meidät vaunuun numero 2 :) . Moni italialainen oli taas hyvin ärtynyt tästä vaunuselkkauksesta.
Juna pysähtyi myös Rooman juna-asemalle, joka viime vuonna oli toiminut yhden yön majapaikkanani. Tämän traumaattisen välipysähdyksen jälkeen jatkoimme matkaa samalla junalla kohti Ortea.
Ortessa meitä oli vastassa Francesco, joka vei meidät autolla Guiseppen luo. Guiseppen luona meitä odotti tyylikkäästi palvelijaksi pukeutunut Guiseppe. Parvekkeella oli katettuna romanttinen kynttilöillä varustettu pöytä kahdelle. Istuttuamme alas ja maistettuamme viiniä ilmestyi Francesca soittaen viulua. Hetken verran muutama päivä sitten unelmoimamme illallinen oli totta. Illallinen ei kuitenkaan ollut kahdelle, vaan illallinen oli meille kaikille. Illallinen oli pitkä ja hyvä. Illan päätteeksi me pääsimme näkemään heidän tekemään videokuvakoosteen häistämme. Se oli upea.

Our day started as early as it is possible in Italy, meaning around eight in the morning. Krista checked her package and headed to the beach to give the final touch to her tan. Juha on the other hand tried to sleep late and do the blog. On the latter he was successful but the former wasn’t possible because Krista made a lot of noice with her packing.
We met again for breakfast around half eleven. After the breakfast Krista (wisely) took a refreshing dip in the pool. From Maronti we took a bus to Ischia Porto, from where we took a boat to Naples harbour. From the harbour we took a taxi to the trainstation. On our way to Ischia the taxi costed 12 euros, now when we asked the price it cost 15 euros to get to the trainstation. We jumped in and during the trip Krista noticed the price list and counted that the trip should cost 10.50. I mentioned this to the driver who replied in italian something about the luggage. At the trainstation I asked again how much the trip cost and this time the driver sayed 12. We payed the 12 because we had payed that before. :)
In the trainstation we lined to the international ticket counter and when we got to the counter we found out that the sales person didn’t speak english O_o. Luckily we were ready to make the order also in italian.
Our train left 50 minutes late because the engine of the train broke down. They had to switch it and it took 50 minutes. We also had problems with the correct place. We had first class tickets and we were supposed to be in the first VAUNU. The first VAUNU was number 6 and it was second class. The second VAUNU was first class and number two, the third was first class and number three, then began the second class VAUNUT from 4 to 11. There were two number sixes to we though the first one is number one eventhough it says it’s second class. We had sat for a while before a conductor came and told us that we should be in the second VAUNU. This got a lot of italians little bit angry.
The train also stopped at Roman main trainstation, where I last year spent one night. After this traumatic stop we moved on to Orte.
Francesco was waiting for us in Orte and drove us to Terni and to Guiseppes house. Guiseppe was waiting for us dressed with style as a servent. The the balcony there was a table for two, with candles. After we sat down and tasted the wine Francesca appeared. She played with her violin a lovely song. For a while the dream we had wrote about two days ago was reality.
At the end the dinner was not for two, but for six. It was very good and long. At the end of the evening we got the see a small movie that they had made from the pictures from our weddings.

Krista altaalla Krista etenemässä vaihdikkaasti Ischia Portossa :)