16/08/2006 Päivä Sètessä

Heräsimme aamulla aikaisin siirtyäksemme kaupunkiin nimeltä Sète. Siellä tapasimme Kristan ystävät Margarethin ja Michaelin Austraalian reissulta. Olimme eilen tutkineet juna-aikatauluja ja päätyneet siihen että joudumme menemään kaksi tuntia etukäteen paikan päälle. Niinpä aamulla hyppäsimme ensimmäiseen junaan Naurbonneen ja sieltä pikavaihdolla kohti Sèteä. Setessä tapaamispaikaksi informaatiopiste. Informaatiopiste olikin hämmästyttävän kaukana juna-asemalta kaupungin keskustassa ja sinne päästäkseen piti kävellä parin epäilyttävän korttelin läpi. Matkalla informaatiopisteelle näimme jotain ainutlaatuista, nimittäin PuudelinPaskanPutsaajan. Tämä kunnianhimoinen ammattilainen menee skootterilla vesisäiliö selässä pitkin katuja ja pesee (tallottuja) puudelin paskoja irti kadusta.
Informaatiopisteeltä ostimme kaupungin kartan ja sen avulla siirryimme kiven heiton päähän kanaalin varrelle syömään aamiaistamme josta oli nyt muodostunut brunssi. Kartta oli tuikitarpeellinen…
Kahdentoistamaissa tarkastellessamme karttaa huomasimme että informaatiopisteitä on itseasiassa kaksi tässä kaupungissa. Hienoinen jännitys syntyi välittömästi. Toinen informaatiopiste oli huomattavasti lähempänä juna-asemaa. Onneksemme Margareth oli tarkoittanut juuri tätä informaatiopistettä, eikä itseasiassa ollut tietoinen toisen olemassa olosta. Margareth ja Michael olivat tulleet Sèteen katsoakseen paikallisia turnajaisia. Heidän turnajaiset ovat vinkeä viritelmä hevonen+peitsi+panssarointi -konseptista. Heillä turnajaisten tämä osuus muodostui vene+miehistö+”ritari”+peitsi+kilpi. Miehistö soutaa venettä vauhdilla kohti toista ja ritarit koittavat pukata toisensa pois veneestä peitsen avulla. Valitettavasti tätä emme päässeet livenä näkemään, sillä sitä tapahtuu vain lauantaisin. Margareth oli saanut väärää informaatiota. Muokkasimme suunnitelmiamme sen verran että lähdimme kiertämään Sèteä sen kanaaleja pitkin. LÖydettyämme hyvä ruokapaikka pysähdyimme syömään. Krista, Margareth ja Michael söivät jonkin paikallisen ison hyvän kalan ja Juha lihavartaita. Iltapäivällä oli tarkoitus mennä vielä veneretkelle, mutta kun tulimme veneen luo se oli jo täynnä. Niinpä päätimme poistua Sètestä läheiselle mahtavan mittaiselle rannalle. Valitettavasti ranta oli niin iso, että vähäpukeisia naisia oli harvassa. En lähtenyt heitä varta vasten kameralla metsästämään, pistän kaikki “vähäpukeinen nainen” -kuvamunat yhteen koriin jonka nimi on Ischia.
Iltaamme varjosti ongelma. Emme eilen saaneet varattua junamatkaa kohti Venetsiaa, koska junat olivat täynnä. Paras mitä meillä oli oli junalippu Nizzaan illalle. Sieltä pitäisi sitten onnenkantamoisella saada lippu Venetsiaan. Päätimme Agdissa, junaa odotellessa alkaa jonottamaan lippuluukulle ja koittaa vielä kerran onneamme. Jonotuksen vuoksi me jouduimme jättämään väliin kolme junaa Carcassonneen, mutta se kannatti. Nyt meillä on junaliput yöjunassa Venetsiaan. Tosin koko 17. päivä menee junassa. Lähdemme (taas) aikaisin aamulla liikkeelle ja matkaamme jatkuvasti aina iltapäivään saakka kunnessa saavumme Genovaan, jossa meillä on useita tunteja aikaa ennen yöjunaa kohti Venetsiaa.
Näin saimme poistettua yhden ongelman, mutta loimme samalla toisen. Koska kello oli niin paljon kaikki kaupat olivat kiinni. Emme voineet ostaa ruokaa iltaa tai huomista aamua/päivää varten. Juoksemalla ja etsimällä löysimme lopulta pitserian josta ostimme iltapalan. Juna-asemalta ostimme kalliilla huomisen aamupalan. Parilla leivällä pitää kestää aina Genovaan saakka, jossa ehdimme syömään.

This morning we woke up again early this time we were going to a day trip in to Sète where we met Margareth and Michael. They are Krista’s friends from Australia. We had studied the time tables for trains and come to the conclusion that we had to be early in Séte or we’d miss the meeting. We were two hours early in Sète, but all that time was needed, when we started to find the tourist information where the meeting was supposed to happen. The tourist information was in the center of the town, which was a long walk from the train station trough some very shady looking blocks.
We bought a map from the tourist information and went to eat our breakfast which now was a brunch to a canal less than hundred meters away from the tourist information. The map was very usefull.
In Sète we were supposed to see some local tournament which contains boats, spears and shields :). We never got to see it live because they do it only on saturdays. Margareth was wrongly informed apparently. We changed our plans and went to walk along the canals until we found a good place to eat. In the afternoon right after our lunch we tried to get a boat ride along the canals but we were too late, the boat was full already. We decided not to wait another our for a boat ride and went to beach. The beatch was very long and there for nice and quiet. We took a quick swim in the sea which was quite cold, but not too much :).
Our main problem for the day was our train tickets to Veniz, which we didn’t have. We tried to book them yesterday but we couldn’t because the trains were full. We decided to try our luck again in Agde, where we missed three train to carcassonne when we lined for the ticket office. Fortinately it was worth it, we got tickets to Veniz. We now have to travel by train 24 hours, but the train to Veniz is a night train as we hoped it would be. After solving this problem we had created another one. All the stores we closed for today so we couldn’t buy food for this evening, tomorrow morning and tomorrow day. After running and searching we found a pitzeria which sold us our dinner and in the end we were forced to buy an expencive bread breakfast from the train station. In the end all is well and tomorrow we’ll head to Veniz Italy.

[Best_Wordpress_Gallery id=”19″ gal_title=”16.08.2006″]

Leave a Reply