01/08/2006 Tutustuminen Ruotsiin.

Herätys miesten hyttiin tuli klo 07.11, se ei aiheuttanut minkäänlaista toimintaa kenessäkään. Ei ääntäkään. Klo 07.30 kelloni hälytti minut hereille. Kristan piti herätä klo 07.45, mutta minun ollessa vessassa rakas vaimokultani tuli noutamaan minua hytistä.
Naisten hytissä herätys oli ollut 06.30 jolloin joku toinen pirteä naismatkaaja oli iskenyt hyttiin valot päälle ja aloittanut aamutoimet. X-D
Saavuttuamme maihin ja nähtyä ankean Tukholman päätimme poistua maasta mahdollisimman nopeasti. Nyt nokka on kohti Kööpenhaminaa. Legolandia-reissu on kiikarissa!

09:46 paikallista aikaa
EIHÄN TÄÄLLÄ RUOTTINMAALLA TOIMI EDES GPRS, hädin tuskin on GSM:llä verkkoa. pkrle… Kristakin nukahti… Sain kuitenkin tunnin räpellyksen jälkeen verkkoon eilisen blogin ja kuvat. Joskin epäilen että kuvat eivät toimi oikein.

Nukuttuaan tovin junassa ja jouduttuaan erilleen aviomiehestä Krista huomasi osaavansa puhua ruotsia ja höpötteli sitä ainakin tunnin mukavalle vanhemmalle miehelle. Juha ei voi raportoida osaavansa ruotsia vaikka ottikin torkut junassa.

Köpis näyttää paljon paremmalta kuin Tukholma. Kännykkäkin löysi nopeasti verkon. Hostellissa on taas eri huoneet meille, joten luvassa on 2 tai 3 kylmää ja yksinäistä yötä.
Toistaiseksi 2 ulkomaalaista on tunnistanut meidät suomalaisiksi ja sen johdosta sanonut jotain tilanteeseen sopivaa suomeksi. Kasassa ovat sanat ‘yksi’ ja ‘kiitos’

Ensin tutustuimme majapaikkaamme, mikä näin ensivaikutelmalta vaikutti olevan OK. Koitimme löytää citypyöriä, mutta se osoittautui mahdottomaksi joten taitoimme matkaa jalan. Turisti-infosta saimme sopivasti esitteitä ja sen pohjalta saimme sovittua huomisen ohjelmamme. Huomenna on luvassa Calsbergin panimo, Asemuseo ja kansallinen taidemuseo. Arvaa kuka valitsi ja minkä. 🙂

Tänään tutustuimme pyöreään torniin sekä kaupunkiin ylipäätään. Skumppaa tuli nautittua vielä kerran, tällä kertaa Nyhavn -nimisessä paikassa veden äärellä. Sitten saimmekin juosta jotta emme kastuisi ennen majapaikkaa. Pari viime korttia tuli kuitenkin juostua sateessa. Näin yömyöhään saimme kuulla eräältä naismatkaajalta että huoneessa jossa hän nukkuu koko toinen seinä valuu vettä solkenaan. Näillä hetkillä hän pääsee toiseen huoneeseen nukkumaan. Ilmeisesti asialle ei tällä hetkellä voida tehdä enempää O_o

Päivän GPS koordinaatit E: 12,55 N:55,67

Two languages, I don’t know how long I can hold these both :).
Ok. Morning on the boat, men don’t do nothing when the wake up call comes. At this point in girls cabin one girl has already been up for an hour with lights on in the cabin X-).
After we arrived in Stockholm we noticed that Sweden sucks and did everything we could to leave the country as fast as possible. Nothing actually worked in there. It was so sad…
Krista learned to speak Swedish by sleeping on the train, I did not…
Copenhagen is a lot more sweeter place. The hostel is nice, but again we have to sleep separated. What is it with these people. We’re married! 🙂
To morrow we will go and see Calsberg’s brewery and a weapon museum and a national art museum. Guess which ones I picked.

[Best_Wordpress_Gallery id=”2″ gal_title=”01.08.2006″]

31/07/2006 Paluu tulevaisuuteen.

… tai Turkuun. Nyt kun jännitys on saatu purettua voimme aloittaa varsinaisen matkan. Vietimme lähes koko päivän köllien ja aamiaista syöden. Samalla totesimme pakkaukseni heikkoudet, jotka sitten vedessä kellumisen jälkeen paikkasimme Turussa. Turussa ollessamme yllätimme kaason käymällä hänen luona tiputtamassa kämpän avaimen hänelle. Seuraavakin yöpymispaikkamme on laiva. Luvassa on myös ensimmäinen yö ilman aviopuolisoa vieressä lohduttamassa. Söimme upean buffeeillallisen, joka kesti meillä puolitoista tuntia. Sen jälkeen menimme tanssimielellä baariin, mutta jänistimme tanssimisesta sillä tanssilattia oli suomalaiseen tapaan (?) tyhjä. 🙂
Allekirjoittaneen hyttitoverit olivat toisia mukavia reissaajia, joiden kanssa oli puhuttua miehisiä asioita kuten sota/poliisit/armeija/itsepuolustus ja miten tämä kaikki sopii reissaamiseen.
Ai niin, hohtotikulla varustettu Muumipappa-drinkki oli ihan pakko ostos.

Matkaajavinkki:
Tarkistakaa ja opetelkaa käyttämään hankkimianne varusteita. Näin vältytte turhalta ostamiselta ja kantamiselta. Minun rinkkani sadesuoja on myös sen matkapussi…

Päivan GPS koordinaatit: E:20,9 N:60,0

We traveled back to Turku. There we surprised the maid of honor and dropped of our key to her. After this we moved to a ship and started our actual journey. Next night will be our first night sleeping apart from each other. After an hour and half long dinner we went to a bar to dance but since the floor was empty we didn’t have the guts to do it. In the cabin I talked all man-stuff with the other travelers.

[Best_Wordpress_Gallery id=”1″ gal_title=”31.07.2006″]

30/07/2006 Kohti Hääyötä!

Heräsimme juhlayön jälkeisenä aamuna kohtuu aikaisin. Aloitimme päivän varusteiden tarkistuksella. Aamiaisen jälkeen lähdimme vauhdilla hyvästelemään italialaiset ennen kuin he lähtivät eteenpäin. Tämän jälkeen alkoi Kivirannan mahtava siivoaminen. Vartti vaille yhteen mennessä kaikki muu paitsi imuroiminen (!) oli tehty. Tässä vaiheessä me lähdimme kiireen vilkkaa kohti bussiasemaa.
Bussiasemalla hyppäsimme bussiin ja matkamme jatkui kohti Tampe… Turkua! Allekirjoittanut haistoi tässä vaiheessa hienoista huijausta. Turusta jatkoimme matkaa eteenpäin myöskin bussilla ja nyt olemme hääsviitissä laivassa.
Ilta jatkuu shampanjan ja mansikoiden merkissä.

After a quickly meeting the Italians we went on and started cleaning the wedding place. Almost everything was done just before we had to move forward with bus to Tampe… Turku(!) At this point I smelled a rotten fish… From Turku we carried on with another bus and currently we are in a wedding sweet on boat.
Evening will continue with champagne and strawberries.