19/08/2006 Ischia, Italian opettelu voi alkaa.

Saavuimme junalla kymmenen aikaan Napoliin (tämä myös tarkoittaa että heräsimme myöhään!). Tällä kertaa ei tullut aamiaista eikä muutakaan kummallista. Olimme saaneet sähköpostilla ohjeet italialaisilta kuinka päästä Napolista Ischiaan. Ensimmäinen vaihe oli ottaa taksi jolla matkasimme lauttojen / laivojen luo. Taksikuski ei puhunut englantia, mutta karkealla italialla pääsimme helposti satamalle. Satama ei ollutkaan niin helppo. Meidän piti ottaa lautta tai vene kohti Ischiaa, mutta epähuomiossa ostimme liput lautalle tai laivalle joka lähti liikkeelle vasta 13.55. Tämän erehdyksen jälkeen ostimme liput lautalle joka lähti 10.55. Krista onnuistui myymään vain pienellä tappiolla ensin ostamamme väärät liput. Lautta lähti sopivasti 25 minuuttia myöhässä. Saavuttuamme Ischiaan meidän piti hankkia bussiliput ja mennä bussilla nro 5 viimeiselle pysäkille, jossa meitä olisi vastassa italialaiset.
Bussiliput allekirjoittanut osti liput todella huonolla italialla ja samaan aikaan kaunis blondi hankki saaren karttaa. Kun kumpikin oli hankittu lähdimme bussilla kohti Marontia. Onneksi bussipysäkki oli viimeinen pysäkki sillä muita pysäkkejä oli mahdoton tunnistaa edes pysäkin kohdalla. Marontissa tapasimme iloiset italialaiset jotka saattoivat meidät majapaikalle. Majapaikalla meille oli luvassa tervetuliaismalja. Saimme kannullisen vastapuristettua sitruunamehua. Meidät istutettiin varjoon ja ystävät ympärille. Kuvaaja sanoi italiaksi (tämän saimme tietää myöhemmin) useita kertoja veljelleen nyt! nyt!, mutta viileä vesisuihku ei tahtonut tulla. Lopulta vesisuihku tuli ja Juha kastui täysin märäksi, Krista vain hieman. Tästä on kaksi kuvaa todisteena.
Meille esiteltiin paikka, joka on upea, kerrassaan upea, sekä ranta. Ranta on pitkä ja vain osittain ilmainen. Näkymät täällä ovat upeat, varmasti niin naisten kuin miesten mieleen. 😉
Italialaiset hyvästeltyämme menimme aurinko piiloon huoneistoomme. Täällä aurinko on murhaavan kuuma keskipäivästä iltapäivään.
Illemmalla menimme rannalle, tutuistuimme koko ranta-alueeseen ja kävimme toistaiseksi halvimmalla ravintola-illallisella (5 euroa). Toki illallinen oli pienin tähän mennessä, mutta tällä kuumuudella ei juuri huvitakaan syödä. Huomenna paahdamme itseämme rannalla.

We arrived to Napoli at 10 o’clock, which means that we slept late. This time we did’t get any breakfast in the train. We had gotten an email from the italians which contained the information on how to get to Ischia. First we had to take a taxi to the port. This was easy. Next we had to buy tickets to a boat or a ferry to Ischia. At first we mistakenly bought tickets to a boat (or ferry…) which left at 13.55. After this mistake we managed to buy tickets to a ferry which left at 10.55. Krista managed to sell the incorrect tickets with only small loss of money. In Ischia we had to buy tickets to a bus and get of the bus at the last stop. Juha bought the tickets with bad italy and the beautifull blond got the map of the island. With the tickets and the map we headed to Maronti. It was our luck that the busstop were we had to get of was the last one, because it was impossible to recognize the busstops even at the busstop.
In Maronti we met the italians. They showed us the way to the hotel were we’ll be staying for a week. At the hotel we got a welcoming surprise. This surprise contained fleshly squised citron juice and a water shower surprise (look at the pictures). Juha got completely wet and Krista just a little bit.
The place is very beautiful. The beach is long but only partly free of charge. The views are magnificent. After we sayed goodbuy the the italians we went to hide from the sun in our room. The sun in here is extremely hot during the day.
In the evening we went to the beach and walked around the entire beach. We went for the cheapest restaurant dinner so far (only 5 euros). It was also the lightest ever, with this heat one doesn’t want to eat so much. Tomorrow we’ll burn ourselfs in the beach.

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.