2017-07-16
Faktat
Ajoaika: 2h 18 min
Keskikulutus: 11.8 l/100km
Keskinopeus: 92 km/h
Kokonaiskilometrit: 4940 km
Parkkipaikalla yöpymisessä suurimpia puutteita on suihku ja vessa. Suihkun ratkaisimme eilen illalla käyttämällä poluilta löytyviä vesipisteitä. San Roccosta taasen löytyy hyvä julkinen vessa. Aamulla sinne tosin pitää kävellä sellainen kymmenen minuuttia, mutta se on sen arvoinen kävely 
.
Kello oli jo kymmenen kun aamiainen oli saatu syötyä ja päivän eväät oli saatu pakattua. Olemme kuskanneet mukana vaelluskenkiä liki kaksi kuukautta käyttämättä niitä kertaakaan. Tänään oli se päivä, minkä vuoksi kengät oli pakattu mukaan. Edessä oli Extreme Hiker polku San Fruttuosoon.
Puolet seurueesta oli täpinöissään matkan haastavuudesta, ketjuista kallioseinillä ja niin edelleen. Toinen puoli oli kiinnostunut kohdekylästä. Reissulle energiaa antamaan tuli otettua kylästä metrilakua. Metrilakun ohi ei voi montaa kertaa kävellä ilman, että sitä jäisi edes vähän kyytiin.
Eilen illalla kylää viihdytti Italialainen death metal bandi I Pentagramma. Ne soitti perinteistä death metal musiikkia, kuten humppaa sun muuta helposti tanssittavaa musiikkia, sekä vähän pop musiikkicovereita. Keikat pitää ottaa sieltä mistä niitä saa?
Ensimmäinen pätkä Extreme Hikers tietä oli lievä pettymys. Liki tunnin tarpomisen jälkeen mitään kovin haastavaa ei ollut tullut vastaan ja ketjutkin toimi lähinnä kaitena. Näkymät olivat välillä erittäin nättejä. Reitin iso muutos tapahtui turisti-infopisteellä keskellä ei yhtään mitään. Sieltä löytyi kyltti, joka varoittaa korkeuseroista, juomapisteiden puutteesta ja kiipeilystä. NYT, NYT alkaa puolet seurueesta olemaan ihan täpinöissään.
Reissu tästä pisteestä eteenpäin kesti heittämällä liki kolme tuntia, sisältäen lounastauon puiden varjossa keskellä metsää. Ketjuja, päätä huimaavia näköaloja, kevyttä kiipeämistä, etenemisen jännittämistä. Vitsit että reitti oli hieno ja fyysisesti vaativa. Puolet seurueesta totesi, että tämä, tämä, on se juttu. Se kylä siellä tien päässä on toissijainen juttu. Rantakyliä on nähty jo, mutta tätä ei ole tehty vielä riittävästi. Mielipiteet olivat jossain määrin jakautuneet matkaamisen ihanuuden suhteen. Saimme kiinni meidän edellä olleen parin, jonka kanssa teimme matkaa hetken aikaa. Valitettavasti he menivät reitiltä pieleen ja me menimme heidän perässä. Kun reittimerkit oli hukassa alkoi etsiminen. Lopulta yksi ylienerginen lähti polttamaan energiaa kiiveten takaisin ylös vuorta metsästämään merkkiä. Se löytyikin, jonkin verran takaapäin. Kurssikorjauksen jälkeen reissu eteni taas hyvin.
Matka kesti niin pitkään, että vesivarantomme loppuivat viimeisen ylöskiipeämisen ja alastulemisen välillä. Niinpä alastulo tehtiin osittain juosten. Alhaalla hennompi osasto oli aika valmista kauraa ja liki suorilta painui mereen. Tavaroita purettaessa ja olueeseen valmistautumisen yhteydessä huomataan, että yksi varuste puuttuu. Juhan paita on tippunut repun päältä missä se oli kiinni ja kuivumassa. Se on hyvä, kohtalaisen uusi musta paita ja ainut paita mikä on mukana tällä vaelluksella. Se olisi todella, todella hyvä saada takaisin. Krista jäi rannalle makamaan, minä vaihdoin five fingers kenkiini, täytin vesipullon ja päätin lähteä ylös hakemaan paitaa.
Aluksi miehen tankissa oli tarve saada paita takaisin ja toive, että se on tippunut loppuosaan vuorta, siihen kohtaan missä juoksimme. Ilman reppua ja five fingers kengillä meno oli kevyttä. Vastaan tuli ohittamamme pariskunta. He ovat nähneet paidan, mutta se oli ihan huipulla, ei kannata hakea. Miehen tankkiin tipahti lisää energiaa “Kyllä MÄ PYSTYN hakemaan”. Askel keveni, muuttui hieman juoksumaiseksi. 
Energiatankkiin tipahti motivoiva ajatus “Tämä näyttää niin pirun hyvältä blogissa” ja "Tuntuu varmasti eeppiseltä löytää se paita vuoden huipulta”. Ja minähän tykkäsin tästä vaeltamisesta. Meno jatkuu ylämäkeen ja vastaan tulee toinen reissupari. Hekin ovat nähneet paitani, ei kannata hakea! Se on melkein huipulla. WOOOO! Lisää virtaa. Ylös mentiin hyvällä halulla ja kun positiivisten ajatusten voima alkoi heikkenemään värvättiin pop-musiikki apuihin. Queu music! Toisen kappaleen kohdalla ja aika hemmetin korkealla oli palkinto. MUSTA PAITA, kuivana. Kuivausoperaatio: 110% success! Vesi oli liki loppu tässä kohtaa, mutta nyt alkoi paras osuus. Vailla reppua ja kevyillä kengillä varustettuna alkoi loikkiminen, puista kiinni pitäen pomppiminen ja luovasti eteneminen vuorta alas. Jossain kohtaa alasmenoa jalkoen väsymys kävi ilmi, sillä eräässä oikomisloikassa menin pitkäksi polusta, jalat taipui melkein alta ja tuskaisa putoaminen oli lähellä. Tästä rauhoittuneena jatkoin alasmenoa enemmän polulla, vähemmän vaihtoehtoisilla reiteillä.
Rannalta löytyi torkkuva Krista, jolle raportoin paidan löytymisen. Siirryn hyvin ansaitulle oluelle. Loppuiltapäivä meni meressä pulahtaen, kirjaa lukien ja maisemista nauttien. San Fruttuosoon pääsee vain kävellen, näitä rajuja polkuja pitkin, tai veneellä. Tästä syystä siellä on vain neljä ravintolaa, luostari, munkkien tykkitorni, ranta ja WC. Ehkä pari lisärakennusta, mutta siellä ei ole juuri mitään. Todella hieno rantapaikka. Vähemmän yllättäen täällä tuli syötyä myös reissun kallein illallinen. Rantatorkkuen ja illallisen jälkeen seurue oli riittävän energinen aloittaakseen paluukävelyn takaisin. Paluu takaisin tehtiin Hiker-tason polkua pitkin, mikä tarkoitti taas ylöskävelemistä 245 metrin korkeuteen. Siitä eteenpäin polku oli vanhaa ja tuttua. Ensimmäiseen rankkaan osuuteen, eli ylösnousuun, kului puolitoista tuntia, siitä eteenpäin matka oli kevyttä. Parkkipaikamme läheltä San Roccon kyläfestareilta makeisia, parkkipaikalla kahvin tiputus ja matka kohti Torinoa alkoi. Tiesimme reittikarttojen pohjalta, että siltä parkkipaikalta missä olimme pääsi noille poluille jotenkin helpommin kuin menemällä ensin San Roccoon. Juuri ennen lähtöä Krista löysi polun merkkikyltin. Se oli ehkä 30 metrin päässä autosta …
Illalla kymmenen jälkeen hyvin voipunut seurue seisoi suihkussa pitkään. Uni tuli helposti sinä iltana.
Psst. Alimmassa kuvassa näkyy Rapallon kaupunki, ton lähemmäs ei menty.
Kaikki kuvat: https://photos.app.goo.gl/zPxI0aP8UESSRpAF3
Arkipäivät ovat toisiinsa nähden samanlaisia. Herää, aamutoimet, syö, työ, syö, työ, syö. Vasta iltapäivällä töiden jälkeen arki muuttu erilaiseksi kuin Suomessa. Kaiken hulluuden lisäksi nämä tomaatin kasvattajat käyttävät yhden ja kahden sentin kolikoita. Ne ei kelpaa oikein mihinkään, myyjät pyöristää niin että niitä ei voi takaisin antaa, mutta niitä tulee kaupasta aina käteen. Olemme keränneet näitä yhden, kahden ja viiden sentin kolikoita yhteen juomalasiin koko reissun ajan. Lisäämällä läjään muutaman isomman kolikon saimme kasaan kuusi euroa. Krista niputti nämä kahden euron läjiin, sillä jäätelöannos maksaa kaksi euroa. Minä pussitin nämä kolikot kahden euron pusseiksi. Koska eilen emme saaneet riittävästi jäätelöä, tänään menimme takaisin Volpianoon ostamaan lisää jäätelöä kahden euron pussien kanssa varustettuna. Jäätelöiden jälkeen poljimme kämpille suunnittelemaan paluumatkan reittiä hieman. Kevyen suunnittelun jälkeen kumpikin luki omia juttujaan. Minä innostuin virittämään avoimen lähdekoodin valvontasoftaa. Sen avulla löysin jo ohjelmia, mitä minulta oli vahingossa jäänyt käyntiin väärille koneille. 
. Bensan hinta on 1.5€ litra ja kyseessä on E95, mikä on ainut bensa mitä täältä saa kaikkialta. E98:a en ole tainnut nähdä kuin kerran jossain. Junaliput kaupunkien välillä on sitten samassa hintaluokassa kuin VR:llä oli ennen VR:n hinnantiputusta. Niin järjettömältä kuin se kuulostaa, niin jo yhden henkilön on halvempaa siirtyä minun autolla kuin mennä junalla pitkiä matkoja. Jossain tapauksissa junaraiteilla on kilpailua ja hinnat heittelevät toimijoiden mukaan halvasta yli VR:n hintojen. Yhtään vähemmän kulutetuilla raiteilla matkaa vain Trenitalian junat ja hinta on sen mukainen.
. 
.
.
