Tutustumista La Rochellen keskustaan

2018-06-09
Ajoaika: N/A
Keskikulutus: N/A
Keskinopeus: N/A
Kokonaiskilometrit:  2698 km
Nukuimme myöhään ja lähdimme liikkeelle laiskasti. Edessä oli kokonainen päivä La Rochellen keskustassa hyörimistä. Tavoitteena oli käydä kirpparilla ostamassa tarvitsemiamme tavaroita, rentoutua kaupungilla ja ehkä käydä jossain nähtävyydessä. Meinasin syödä aamiaisen ulkona, mutta kun sain itseni ulos ruuan kanssa istumaan alkoi taivaalta tippumaan vettä. Näin jälkikäteen katsottuna, pihalla olisi voinyt hyvin syödä. Vettä tuli lopulta kirjaimellisesti vain muutama tippa.
Pyöräilimme upeassa kelissä kaupunkiin. Päivän sääksi oli ennustettu pilvistä, joten emme miettineet kauheasti vaatetusta. Olisi pitänyt… Päivä oli aurinkoinen ja todella lämmin. Aurinkorasva olisi ollut voittajan valinta, samoin hattu. Teemme tulevaisuudessa pilvisinä päivinä toisin :D.
Kirpputori osoittautui antiikkitavaroiden toriksi. Siellä ei ollut mitään tolkun hintaista tai hyödyllistä. Ollaksemme tehokkaita menimme Turisti-infoon (!) kysymään kirppistä. Krista hoiti homman kotiin ranskaksi. Täällä ei ole sellaista kirppistä mitä me etsimme. Perhana. Ostamm
Tässä vaiheessa joukkueella oli jo kohtuullinen nälkä, joten suunnistimme The Corrigans baaria vastapäätä olleeseen 20 vuotta palkintoja saaneeseen ravintolaan. Ruoka oli erikoista, mutta hyvää. Otimme päivän annokset, Krista kalaa, minä possua. Homma hoidettiin Kristan toimesta ranskaksi.
Ruuan jälkeen piti käydä shoppailemassa ja kahvilla jossain, mutta joukkueen miespuoliset alkoivat hyytymään. Korjasimme tilanteen menemällä jollekin aukiolle nukkumaan. Minä varjoon kasvien alle ja Krista viereen lukemaan kännykällä jotain. Puolen tunnin virkistävän torkun jälkeen edessä oli kahvilassa GTD viikkokatselmointi. Kahvila oli merkittävä pettymys. Sieltä ei saanut kunnon kahvia, kaikki oli kertakäyttötavaroissa, Wi-Fi oli perseestä Huan Carlos sai surffata vain 15 minuuttia ja siellä oli vielä kuumakin. Teimme siellä kuitenkin kohtuullisen pitkään katselmointia. Saatuamme ajatukset järjestykseen lähdimme pihalle virkistävään ulkoilmaan. Juhan listalla oli La Rochellen kuumin nähtävyys “kolme tornia”. Kävimme tutustumassa näistä ensimmäiseen, isoimpaan ja kauneimpaan nimeltään “Tour Saint-Nicolas de La Rochelle“. Mahtavat näkyvät ja mahtava torni. Ennen torniin menoa tuli käytyä läpi vielä hieman roikkuvia asioita siinä tornin edustalla.
Tornissa tuli poltettua yli tunti kiertäen ja kuunnellen ääniopasta. Näkymät olivat todella mahtavat. La Rochelle on mahtavan näköinen vanha kaupunki. Keskustassa on nähtävää vaikka kuinka paljon. Sinne pitää palata uudestaan ja uudestaan.
Tornin jälkeen edessä oli paluu takaisin kämpille syömään ja lukemaan. Olemme löytäneet nyt ensimmäisen toimivan ja suoraviivaisen pyöräreitin juuri tuonne vanhan sataman sydämmeen. Hissukkseen, hissukseen alamme saamaan paikkaa haltuun.

Leave a Reply