Mökin kaikista loistavista ominaisuuksista yksi oli, että rinne on lähellä, vain muutaman sadan metrin päässä. Muiden jäädessä pelaamaan Jani päätti uhrautua, ja lähteä tutkimaan miten sinne mäkeen oikein pääsee.
Pieni hiihtomatka alaviistoon metsän läpi tosiaan paljasti täysin laskemattoman rinteen, jota laskeminen oli vähintäänkin juhlavaa. Alhaalla kuitenkin paljastui yllätys: Hissi ei ollut toiminnassa. Täysin autiolla hissiasemalla pienen tilannearvion jälkeen päädyin soittamaan taksin paikalle. Peliliike sinänsä, sillä lähimmälle toimivalle hissiasemalle oli useamman kilometrin matka.
Näennäisen kovasta (30 astetta) pakkasesta huolimatta meininki rinteissä oli asiallista, ja hissijonot yllättävänkin lyhyitä. Ainoa iso ongelma oli lumi, jossa ilmeisesti kovan pakkasen takia oli niin paljon kitkaa, että siirtymäreiteillä loivassa mäessä eteenpäin ei päässyt muuten kuin hiihtämällä. Mutta eipä ainakaan kylmä päässyt yllättämään.
Paluumatkan mökille päätin tehdä hiihtämällä, säästäen samalla taksimatkan verran. Kiitos hiihtoon soveltuvien monojen, matka taittui järkevään tahtiin. Tosin loppumatka ylämäkeen umpilummessa sai tien nousemaan pystyyn. Ajatus oli että sukset pois, ja kävellen eteenpäin. Muuta vikaa tässä ei ollut, kuin se että hankea oli noin vyötärölle asti. Älyttömän kahlaamisen ja ähinän jälkeen, kun mökki lopulta näkyi, tunnelma oli sen mukaine. Ehkä joku kameran omaavista lanittajista laittaa kuvan lumimiehen kotiinpaluusta.
Tarinan opetus: Jos haluat mäkeen tai sieltä pois, ota auto tai tilaa suosiolla taksi.
