2018-08-08

Ajoaika: 1 tunti 27 minuuttia

Keskikulutus: 16.3 l/100 km

Keskinopeus: 30 km/h

Kokonaiskilometrit: 6344 km

Heräsimme kuuden maissa, mutta vietimme hyvin laiskan aamun. Luimme uutisia, olimme pari tuntia aamiaisella. Katsoimme hömppää Netflixistä ja rentouduimme niin paljon kuin mahdollista. Ilmastoitu hotellihuone, jonkun muun valmistama aamiainen – tämä kaikki tuntui lomalta ja lomaa tarvittiin juuri sillä hetkellä todella paljon.

Puoli yhden aikana aloin valmistautumaan auton huoltoon. Selvitin taksin numeron, asensin taksin kännykkäohjelman puhelimeen, selvitin missä on pankkiautomaatti, jotta saan rahat huolto-operaatioon, käänsin valmiiksi huomautuksen tankin vuodosta ja tein yhteystietopaperilapun. Rahojen nouto tapahtui hyvin epäilyttävältä pankkiautomaatilta, mutta automaatista ei lähtenyt mikään osa irti kun koitin vedellä sitä, joten olen melko varma, että siinä ei ollut ylimääräistä kortinlukijaa 🙂

Autolla huoltoliikkeeseen ajo oli pieni Le Mans muistoreissu. Viimeksi Le Manssissa kisa-autojen käyntiääni oli niin voimakas että se värisi keuhkoissa. Nyt meidän autossa pelkääjän puolella kuulemma lattian läpi sai pientä jalkahierontaa. Olin huoltoliikkeessä hyvissä ajoin, noin 20 minuuttia etuajassa. En tullut ajatelleeksi, että se kello 14.00 tuontiaika liittyi päivän siestahetkeen, mutta totta kai se liittyi. Paikan pomo oli poissa, hän tulee vasta kahdelta, saan odottaa. Kävin hitsarin kanssa läpi valmiiksi käännettyn tekstin auton tankista ja vaikutti siltä, että homma on selkeänä. Työn vastaanottaa se pomo ja sitä pitää odottaa. Odotellessani katselin yhden miehen juovan olutta autojen välissä ruokatauollaan. En tiedä oliko hän asiakas vai työntekijä. Pääasia on, että miehellä on vakaat kädet kun työt alkaa. 😀

Vähän jälkeen kahden herra iso herra saapui paikalle ja minä pääsin lähtemään. He näyttivät minulle mikä osa sinne tullaan hitsaamaan. Pakoputken jousto-osa oli revennyt, kuten arvelinkin, joten he leikkaavat sen irti ja hitsaavat uuden paikalle. Sitten oli edessä taksin tilaaminen. Koitin ensin  käyttää firman kännysoftaa. Susipaska lienee oikea termi kuvaamaan tätä ohjelmaa. 15 minuutin tappelun jälkeen poistin ohjelman luurista. Oli aika siirtyä vaihtoehtoon B, puhelinsoitto. 10 minuuttia ja neljä puhelinsoittoa myöhemmin siirryin vaihtoehtoon C. Asenna Über ja tilaa Über kyyti. Tämä ratkaisu toimi niin kuin piti. Pääsin hotellille. Auton tiputusoperaatioon oli mennyt liki kaksi tuntia. Jäin hotellihuoneeseen rentoutumaan, juomaan hyvää kahvia ja jäähtymään. Lautauduttuani lähdin tapaamaan Kristaa.

Tänä aikana Krista oli tutustunut kaupungin käytettyjen vaatteiden kauppoihin, roskattomiin kauppoihin ja saanut paikallisilta roskattomilta tarkat ohjeet minne meidän biojäteastian voisi kaupungissa tyhjentää. Tapasimme Kristan löytämässä luomuravintolassa. Paikka saa minulta 10 pistettä. Siellä oli mahdollista tilata Cafe Gourmandin sijaan Bière Gourmand! HA! Juttelimme mukavia ja rentouduimme minkä voimme siellä kahvilassa. Krista lähti sieltä lähialueen puiston yhteisökasvimaan kompostia etsimään ja varttia yli viis minäi tilasin Über kuskini hotellille varttia vaille kuudeksi. Kuudelta olin takaisin autoliikkeessä noutamassa autoani. Tapasimme siellä Janikan kanssa, sillä halusin tähän nouto- ja maksuvaiheeseen jonkun joka puhuu kieltä oikein.

Tarkistin auton, ääni on vähän tavallista kovempi, mutta sen mitä näen hitsauksesta se on OK. Se mitä kuulen autosta kun otetaan kierroksia on OK. Se ei ole 1:1 sama kuin aikaisemmin, mutta selvästi ajokuntoinen. Tarkistin auton OBD tiedot ja ainut valitus oli kakkospakoputken jälkimmäinen happisensori. Putki ei ole täysin kunnossa, mutta se on riittävän kunnossa. Resetoin hälytyksen ja toivoin että se ei tulisi takaisin. Maksoin, otin Janikan kyytiin ja poistuin. Meillä on auto, millä ajaa Suomeen. Suomessa auto pääsee telakalle.

Matkalla hotellille melkein ryssin eeppisesti. Täällä välillä kaksikaistainen tie kuristuu yksikaistaiseksi ja silloin oikealta tulevilla on etuajo-oikeus. En huomannut yhtä tällaista kuristumista ja sen seurauksena minun ja oikealla puolella olleen auton peilit ottivat kosketuksen. Onneksi hän oli enemmän hereillä kuin minä ja ehti jarruttaa ennen kuin pahempaa vahinkoa sattui. Seuraavassa valossa, taas kaksi autoa leveällä osuudella tietä, hän tarkisti että hänen peili oli OK ja jatkoi matkaansa. Läheltä piti! Läheltä piti! Nyt olen enemmän skarppi tämän asian suhteen, HYVIN PALJON enemmän skarppi.

Illan vietimme kolmestaan ihastellen Montpellieriä. Kävimme La Promenade du Peyrou:ssa ja harhailimme etsien hyvää ravintolaa. Lopulta päädyimme hyvään pitseriaan nauttimaan pitsaa. Illan päätteeksi ajoin Janikan takaisin talolleen. Sillä matkalla testasin hieman auton suorituskykyä kanssamatkustajan kauhuksi. En vielä päästellyt aivan täysillä. Kun Janika oli turvallisesti tiputettu talolle sammutin auton ja starttasin sen uudestaan. Kolmas “lämmin” käynnistyskerta ja happisensorihälytys tuli takaisin – OK, putki ei ole täysin ehjä, mutta riittävän ehjä. Testasin paluumatkalla auton suorituskykyä pysyen laillisissa nopeusrajoituksissa. Auto pelittää niin kuin pitää, tehot on peukkutuntumalla paikallaan – tällä voi ajaa Suomeen. Olin keskiyön aikaan takaisin hotellilla vain pienen parin kilometrin harha-ajon jälkeen kohtuullisen väsyneenä.

[Best_Wordpress_Gallery id=”211″ gal_title=”Montpellier, 2018-08-08″]

2018-08-07

Ajoaika: 2h 47 minuuttia

Keskikulutus: 13.9 l/100km

Keskinopeus: 32km/h

Kokonaiskilometrit: 6300 km

Heikosti nukutun yön jälkeen herätään hikisenä aamuun. Bensa ei haise, pakoputken kunto on epäselvä, mutta olen luottavainen sen toiminnasta. Aamiainen, lenkki, suihku ja taas hiestä märkänä. Ilmankosteus oli aamulla liki 95%. Teimme autolla toimintasuunnitelmaa. Tilanteen huomioonottaen on syytä vaihtaa taktiikkaa. Tulemme poistumaan leirintäalueelta, emme voi yöpyä täällä, sillä en saa autoa takaisin hajoittamatta sitä – en ehkä saa sitä pois hajoittamatta sitä lisää. Auto voi joutua telakalle, joten emme ehkä voi yöpyä siinä + tämä kuumuus ja kosteus on tarpeettoman ikävä. Varaamme huoneen ilmastoidusta hotellista muutamaksi yöksi.

Sitten puhelu Janikalle. Auto hajosi lisää viime yönä, aikataulumme on hieman muuttunut, mutta toimintamalli on yhä sama. Kävin kirjaamassa meidät sisään ja ulos leirintäalueelta. Samalla kerroin hidasteiden hajoittaneen autoni. Saimme rahamme takaisin niistä öistä joita emme käytä ja pahoittelut. Ilmeisesti esteet ovat uudet ja olemme ensimmäinen, joka niihin hajosi. Hienoa, että saimme rahat takaisin, ikävää että auto hajosi :-I.

Tiesin välittömästi, että autolla ei ajeta Suomeen ilman korjausta. V8:n mörinät tuli hyvin kirkkaasti ja vapaasti pihalle. Toisessa pakoputkessa on vähintään murtuma. Auto kiinnitti hyvin ansaittua huomiota meidän mennessä tyhjäkäynnillä leirintäalueen läpi. Hetken tuntui jopa hyvältä. Sitten lähdettiin autotielle… METELI, värinä, pieni tehottomuus – joka saattoi johtua myös kuskin kaasujalan keveydestä sekä naamalla olevasta kauhun aiheuttamasta irvistyksestä. Päädyimme ajelemaan maksimissaan 50 km/h noutamaan tulkkiamme. Pikku kaupungin hyvin kapeilla teillä automme saapuminen oli helposti tunnistettavissa. Nilkutimme auton Audin huoltoliikkeeseen, jonne ehdimme juuri ennen kahtatoista. Tämä oli oleellista, koska liike menee siestalle kahdeksi tunniksi kahdeltatoista. Seisoin siellä tuppisuuna ja annoin Janikan puhua. Vierailu tuotti tulosta, pääsimme kolmen aikoihin vahinkoarvioitavaksi. YES! Lähdimme taksilla keskustaan syömään L’Entrecôte -ravintolaan. Paikasta saa vain yhden annoksen: lihaa ranskalaisilla. Suosittelen paikkaa! Liha ja ranskalaiset oli todella hyvää. Jälkiruuat otimme läheisesät kahvilasta ja kun kello kiskoi lähemmäs kolmea jakaannuimme kahtia. Krista lähti hotellille vilvoittelemaan ja rentoutumaan – koittamaan pääsemään lomafiilikseen, kun taas minä ja Janika lähdimme autoliikkeeseen.

Saimme odotella tunnin liikkeessä ennen kuin auto pääsi telakalle. Janika puhui minun ollessa hiljaa kun puhuttiin huoltomiesten kanssa. Välillä käytiin kolmen hengen “keskustelu” tulkin kanssa, mutta ne olivat hyvin lyhyitä. Audiliikkeen ensiarvio sai Janikasta ihan kohtuullisen äänekkään huudahtuksen pihalle. Tästä pystyin tulkitsemaan, että korjaus ei todennäköisesti ole halpa. :-I. Varmistettuaan että hän kuuli hinnan oikein seurasi tilanteen tulkkaus minulle. Kakkosputki on poikki, sillä ei voi ajaa Suomeen, mutta sillä voi ajaa pieniä pätkiä. He uusisivat sen, hintaa 7500 euroa. Toinen vaihtoehto on hitsata se kuntoon, mutta he eivät voi hitsata sitä. He suosittelevat hitsausta. Tankin vuotoa he eivät löytäneet. Minulle tuli fiilis, että sitä ei edes pahemmin etsitty. Korjaus on selvästi liian kallis operaatio, joten alkoi hitsausliikkeisiin soittelu. Olen täysin hyödytön, joten seisoin varjossa ja hikoilin kuin pistetty sika Janikan tehdessä kaikki googletukset ja puhelut.

Audinhuollon suosittelema hitsaamo: Hitsilaitteisto rikki, saavat uuden syyskuussa

Hitsaamo 2: Pakoputkia ei nykyään paljoa hitsailla, eikä meidän hitsillä sitä pysty hitsaamaan

Hitsaamo 3: Ei tehdä.

Hitsaamo 4: Kyllä. Kyllä. Odota hetki. Kyllä. Hiljaisuutta. Kyllä. “En ole kuullut koko aikana mitä sanoit. Sanotko uudestaan?” “Kyllä – kaikki on mahdollista.”

Neljäs hitsaamo ilmeisesti voisi hoitaa homman, mutta puhelun jälkeen Janika ei ole kovin vakuutunut. Hän tutkii Googlen arvioinnit – ne on hyvät. Paikka on hyvin lähellä, joten mörisemme auton kanssa sinne. Paikan päällä oli lisää epäselvyyksiä, mutta lopulta autoa tultiin katsomaan. Se ajettiin sisäpihalle ja väännetään ilmaan. Arivointiin menee hyvä hetki, puheluita tapahtuu. Lopulta hitsaaja selittää että homma on tehtävissä, tarvitaan vain yksi pala. Meille tullaan kertomaan hinta ja aikataulu, kun selviää saadaanko sellainen pala. Paikka on juuri oikeanlainen huoltamo. Se vaikuttaa paikalta missä tehdään ratkaisuja(tm). Siellä näkyi rälläköintiä, hitsausta, hiomista sekä auton pakkelointia tasaiseksi. Täällä kaikki on mahdollista. Kaikki meille puhuneet työntekijät ovat ilmeisesti Pohjois-Afrikasta aksentin pohjalta pääteltynä. Saimme lopulta arvioin, 400 € koko homma. Auto tänne huomenna kahdelta ja kuudelta sen saa ulos. HIENOA! Otamme tuon diilin! Sen jälkeen auto on taas ajokunnossa Suomeen saakka. Tankkaamme sitä vain hieman vähemmän, välttääksemme vuotoa.

Nilkutin autolla Janikan kotiin ja itseni takaisin hotellille. Hotellilla purimme autosta kaiken pois. Kellon ollessa kuusi illalla minä olin aivan valmista kauraa. Seitsemältä melkein nukuin ravintolan pöydässä. Kahdeksalta nukuin hotellihuoneessa.

2018-08-06

Ajoaika: 2 tuntia 47 minuuttia

Keskikulutus:  12.8 l/100km

Keskinopeus: 75 km/h

Kokonaiskilometrit: 6233 km

Heräsimme kevyeen bensan katkuun. Koitimme ottaa rennon mukavan aamun. Istua rauhassa, nauttia veden solinasta, ruuasta. Kävimme lenkillä ja pyysimme pientä venytystä poistumisaikaan: Sen sijaan, että lähtisimme kahdeltaoista poistuisimme kahdelta. Aamiaisella tein pienen konsultointisoiton Suomeen selvittääkseni minkälaisia ongelmia tästä voisi seurata ja minkälaisia korjausoperaatiota voi olla edesä.

Lenkillä päättelimme miten laskea vuodon sijainti. Blogauksen vuoksi tiedämme tarkkaan kilometrit ja minun tankkauspäiväkirjan vuoksi tiedämme millä kilometrimäärällä tankki on vedetty täyteen. Näiden tietojen avulla laskelimme 130 km kohdalla bensa haisee vielä vähän. 150 km kohdalla se on vielä havaittavissa jollain tasolla.

Saimme rentouduttua hyvin leirintäalueella. Katselimme puron solinaa, kokkasimme kaukana autosta ja juttelimme rennosti. Takaiskuista huolimatta tunnelma oli takaisin ylhäällä. Tämä voidaan taklata, ongelma ei ole kovin paha. Kahdentoista jälkeen huomasimme horisontin tummenevan, hiljaisuuden rikkoo Juha:

“OK Google”, “Is it going to rain?”

Koneääni vastaa: “yes, it is expected to rain”

Pakkasimme auton suurinpiirtein lähtövalmiiksi ja menimme nauttimaan mukavan viileästä ja aurinkoisesta kelistä. Puoli kaksi alkoi satamaan hyvin kevyesti. Hyppäsimme autoon ja lähdimme kohti Montpellieriä. Matkalla pysähdyimme kahdesti eri huoltoasemilla. Ensimmäinen pysähdys oli kun tankissa oli hieman enemmän kuin 3/4 bensaa. Kurkkaus alle: pientä kosteutta, tippa näkyy. Toisella huoltoasemalla, vähän alta 3/4 bensaa tankissa. EI BENSAA TANKIN ALLA! WOOO! Reikä on siis jossain ylhäällä. Voimme ajaa ongelmitta Suomeen kunhan tankkaamme auton vain 3/4 täyteen. Bensakirjanpitoni muuttuu villiksi, mutta se on pieni tappio. Koitamme silti korjauttaa autoa Montpellierissä.

Tunnelma nousi melkoisesti autossa. Kännykkäni ilmastointi toimii, bensantankkiongelma on ratkottu käytännön tasolla – kaikki on taas hyvin!

Ja tiet! Vihdoin tiet oli mielekästä ajettavaa! Audi meni Carrera kaistalla 130km/h viuhuen ohi ranskalaisten pikku autojen, jotka ei pysty tai uskalla vetää vuoristossa nopeusrajoitusten mukaan. Tätä on odotettu, tätä on haluttu. Pariisin ympärillä on tylsä ajaa moottoriteillä, siellä ei ole nähtävää, siellä ei ole tehtävää, mutta täällä! Täällä oli mutkia, vauhtia ja mahtavia maisemia.

Pysähdyimme vielä kerran tekemään päivällisen itsellemme ja samalla tarkistamaan auton alle. Ei vuotoa! Valitsemamme ruokapaikka oli jännänoloinen parkkipaikka. Yksi auto oli tiilien päällä vailla renkaita, toinen oli tunkin varassa vailla kuskin eturengasta. Tänne ei omaa autoa pitkäksi aikaa voi jättää 😄

Saavuimme viideksi ystävämme luokse Cournonterraliin. Kyseessä on pienen pieni kaupunki Montpellierin vieressä. Vietimme juttelun täytteisen illan ihastellen heidän taloprojektiaan ja jutellen kaikesta maan ja taivaan välillä. Jälkeen yhdeksän lähdimme kohti leirintäaluetta, joka menee kiinni kymmeneltä. Päästyämme leirintäalueelle toteamme porttien olevan kiinni. Kyltti sanoo, että ne menee kiinni vasta kymmeneltä. Me olemme lukitun portin edessä 21:30. Meidän taakse ilmestyy auto, joten menimme sen luo puhumaan. Törmäämme vahvaan kielimuuriin ja väsyneenä totean Kristalle, että väistetään, päästetään heidän sisään ja koitetaan ratkoa tämä ongelma. Heidän mentyä sisään Krista käskee minun ajaa perässä sisään! Tailgatin! Miksi en itse tajunnut. Ehdimme puomin alta sisään kauniisti! Ajaessamme kohti ruutuamme 11, ylitämme kaksi KORKEAA hidastetöyssyä ja toisesta niissä – oliko ensimmäinen – kuuluu ruma ääni auton alta. Auton käyntiääni vaihtui munakkaasta miehekkääksi. Pelkääjän puolen katalysaattori otti pohjakoskeusta ja pakoputki vauhrioitui jotenkin.

Jo toinen yö putkeen kun vedämme yöpuulle tietäen, että autossa on ongelmia. Tämäkään ei ole pysäyttävä isku, mutta kaikki vakuuttelutaito tarvittiin että Krista uskoo auton pääsevän vielä Suomeen. Pieni summaus ennen yöunia:

Juhan känny: Akku on heikossa hapessa, mutta toimii, matka-akulla ladataan tarvittaessa.

Auton bensatankki: Vuoto jossain 3/4 – täyden tankin välissä, eli jossain hyvin ylhäällä, tankataan vähemmän.

Auton pelkääjän puolen pakoputki: Jossain päin on murtuma tai jotain on irti, kuunnellaan munakasta mörinää.

*PUUUUH* Positiviisuuden kautta voittoon.

[Best_Wordpress_Gallery id=”209″ gal_title=”Montpellier, 2018-08-06″]

2018-08-05

Ajoaika: 6 tuntia 2 minuuttia

Keskikulutus:  13.0 l/100km

Keskinopeus: 89 km/h

Kokonaiskilometrit: 6025 km

Vietimme rauhallisen aamun Pariisissa, tai ainakin koitimme viettää. Lähdimme leirintäalueelta yhdentoistamaissa etsimään ruokaa. Tämä on toivoton operaatio normaalina päivänä, mahdoton sunnuntaiaamuna. Emme löytäneet Pariisista kuin kahvia tarjoilevia ravintoloita. Keittiöt eivät ole vielä tähän aikaan auki. Krista muisti Versaillesin vieressä olevan 24/7 ravintolan! Juhan tarpeettoman kitinän jälkeen lähdimme sinne. 11.30 olimme ravintolassa tilaamassa ruokaa!

Sitten alkoi matka alaspäin. Montpellier oli navigoinnin maalina, sillä ymmäryksellä että sinne saakka ei tänään päästä. Välillä piti torkkua huoltoasemalla puunvarjossa, jotta jaksoi ajaa. Starbuckin kahvin jämät olivat hirveää myrkkyä. Sen vaihtaminen törmäsi kielimuuriin. Lopulta sain sanottua ymmärrettävästi “bad! New one?”. Kahvi kipattiin pois ja uutta pistettiin tippumaan. Sain tuoretta kahvia, mikä oli jo merkittävästi parempaa, mutta ei itsekeittämän veroista. Kahvia ojennettaessa mulle kerrottiin, että nyt se on kuumempaa. – OK. Varsinaista ongelmaa ei siis koskaan ymmärretty. 😄

Meidän lounas/illistauolla minun kännykkä oli polttavan kuuma. Se ei ole päivän aikana latautunut, vaan hitaasti hitaasti menettänyt akkuaan. Auton mittari näyttää ulkoilman 38 asteiseksi. Päädyn tekemään kanamunakennosta ohjurin ilmastoinnille. Nyt kuski menetti yhden tuulettimen, mutta kännykkää tarvitaan enemmän. Saimme teippiä eräältä ranskalaiselta karavaanarilta. Se vaati jonkin verran yrittämistä, selittämistä ja lopulta ongelman näyttämistä. Sen jälkeen löytyi konttoriteippiä. Se toimi ainakin tämän päivän.

Pysähdyimme lopulta pieneen kaupunkiin nimeltä Graziéres Mages. Täältä löytyi leirintäalue. Leirintäalueella auton ympärillä tuoksui bensa. Auton kuskin puolen bensatankki on kostea ulkopuolelta. Se kosteus on bensaa. Polttoaineen kulutus on ihan normaalia, joten reikä tai vuoto ei voi olla paha. Auto ei eilen haissut, mutta nyt meillä on melkein täydet tankit bensaa, joten vuoto on ylempänä tankissa? Ehkä se on letkussa? Autossa on kolme tankkia, joten tilanne ei ole mahdoton, mutta ei hyväkään. Luulen tällä hetkellä, että tällä pääsee tarvittaessa Suomeen. Onneksi Montpellierissä on suomalainen vastassa, joten kielimuuriongelmaa huoltoliikkeen kanssa ei pitäisi tulla. Toivottavasti ongelma on helppo korjata…

2018-08-04

Ajoaika: 5 tuntia 5 minuuttia

Keskikulutus:  13.2 l/100km

Keskinopeus: 88 km/h

Kokonaiskilometrit: 5499 km

Torstai ja perjantai meni pakatessa taloa. Valmistauduimme lauantaiaamun vauhdikkaseen lähtöön kohti Pariisia. Perjantaina illalla kävimme vielä kerran La Rochellessa syömässä ja juomassa aivan liikaa. Ei enää sellaisia menuja…

Herätys tuli klo 06.00, kuten perinteisiin kuuluu. Ponkkasimme ylös, söin ja siirsin sen vähän mitä siirtämättä oli autoon. Sitten alkoi harpun ja Kristan muiden työkamojen pakkaus. Kun homma näytti siltä, että se oli hallussa ja autossa tuli mukaan vielä hääpäiväkukka. Sillä on kori, pahvia ja ruukku. Sillä on elämä mahdollisimman hyvin. Ainut tiukka paikka sillä on päivittäinen autossa korventuminen. Aamun lopullinen pakkaus vei odotettua enemmän aikaa joten pääsimme lähtemään hieman aikataulusta jäljessä liikkeelle. Lähimmällä tankkauspisteellä saimme päivän ensimmäinen haasteen. Oikean puoleinen bensapumppu ei hyväksynyt kortteja, joten jouduimme käyttämään vasemman puoleista. Piti pakittaa tankkauspisteelle. Erilainen tankkaus onnistui ongelmitta ja saimme hymyä paikallisilta. Tie Pariisin suuntaan oli liki tyhjä, saimme posottaa 110 tai 130 kilometriä tunnissa nopeusrajoitusten mukaisesti. Katsoimme kauhulla koko matkan vastaantulijoiden kaistaa. Se oli tukossa, liikenne seisoi tai mateli. Huomenna meillä saattaa olla edessä tuota. :-I

Pari pysähdystä, mukaanlukien lounas ja olimme Pariisissa noin viisi ja puoli tuntia myöhemmin. Harpun tiputus meni surutta. Kumpikin oli miettinyt Pariisipäivän valmiiksi. Krista lähti museoon, Juha lähimpään baariin. Juha oli jo luovuttanut Pariisin kanssa, kaikki on nähty, ei jaksa hötkyillä. Turistina pyörimisen sijaan ajatus oli yksinkertainen: Ilmastoituun ravintolaan, viilentävä olut antamaan luovaa ratkaisuvoimaa ja sen jälkeen omien järjestelmien asentamista kunnes läppärin akku loppuu. Lähin baari osoittautui olevan hotellin baari/ravintola. Istuin tiskin reunalla ja naputtelin menemään. Huomasin aika nopeasti lattialla juoksevan lutuisen hiiren. Otin siitä kuvan, jotta voin ilmiantaa sen henkilökunnalle. Ajattelin, että hiiri ravintolassa ei ole ehkä haluttu asia. Hiiri oli hyvin suojamaalattu, se oli hämmästyttävän lähellä maton väriä. Vilautin hiirikuvaa tarjoilijalle, jonka naamalla kiersi yllätys ja järkytys. Hän kysyi minulta “terrible sorry sir, are you scared sir?” – “Minä: No. Its just a mouse” – Tarjoilija poistui. Yhdessä vaiheessa hän tuli kauhealla kiirellä siivoamaan pöydät siitä kohtaa. Hiiren ilmiantoi myös yksi jenkkiasiakas. Hän meni kertomaan siitä jopa vartijalle. Vartija naurahti. Kukaan ei välittänyt asiasta mitenkään. Ennen kuin poistuin ravintolasta bongasin hiiren paskaa sohvalta. A-luokan paikka… Itse tuli rennosti säädettyä liki neljä tuntia.

Kristan Pariisi kokemus oli merkittävästi vähemmän hiirinen. Hän bongasi museosta Eliel Saarisen tuoleja. Krista ehti myös käymään ostoksilla. Hän ehti hankkimaan tuliaisia ja ratkaisemaan kaasuongelmamme. Pariisista löytyi ensimmäinen kauppa, joka myi kaasupulloja oikealla liittimellä. Alkoi jo hieman jännittämään kaasun suhteen.

Kuuden aikoihin tapasimme autolla. Siirryimme leirintäalueelle istumaan iltaa. Tulimme jutelleeksi viereisessä paikassa olevan naisen kanssa. Hän näki meidän istuvan auton takaluukussa ja maassa, jonka jälkeen hän tarjosi meille kolme ylimääräistä tuoliaan. Illallinen tuli syötyä tuoleilla istuen! \o/. Illan toinen suuri voitto oli leffastudion rakentaminen. Sain kiinnitettyä tabletin auton kattoon, joten nyt voimme maata ja nukahtaa katsoen Netflix leffoja! WOOT WOOT! Pariisissa on myös kuuma, ei ihan Suomitason kuuma, mutta yölläkin siellä lähellä 30 astetta. Niinpä koitamme hyödyntää viime viikkojen ulkona nukkumisesta opittuja juttuja. Auton takaosan ovi jää auki, samoin ikkunat. Käytämme hyttyverkkoa vain päänsuojana. Toivomme, että tämä mahdollistaa viilean tuulen, joka jäähdyttäisi edes hieman nukkuvaa kansaa.

Nyt alkoi kahden viikon loma.On aika rauhoittua, rentoutua ja ajaa noin 4000 kilometriä, että pääsee kotiin. 🙂

[Best_Wordpress_Gallery id=”207″ gal_title=”Pariisi, 2018-08-04″]

2018-08-01

Ajoaika: N/A

Keskikulutus: N/A

Keskinopeus: N/A

Kokonaiskilometrit: 5009 km

Tuli nukuttua liki 11 tuntia. Loppurutistus oli vienyt mehut ja nyt olimme saapuneet pisteeseen, missä univelka piti maksaa. Aamulla patonkilenkki jäi väliin, mutta työpäivä aloitettiin hyvällä energialla.

Työpäivän jälkeen oli edessä viimeinen La Rochelle aktiviteetti. Olemme puhuneet melkein koko matkan ajan, että siihen kanaaliin, minkä viertä menemme aina mennessämme La Rochelleen ja jonka ylitämme joka aamulenkk, pitää päästä melomaan. Niinpä syötyämme lähdimme Kanoottiliikkeeseen. Olimme perillä ehkä varttia yli viisi. Myyjä ei suositellut kanoottireissun ottamista, mutta sanoi myyvänsä meille sen kyllä jos haluamme. He suosittelevat puolitoista tuntista reissua ja he ovat auki vain puoli seitsemään saakka. Me ehtisimme siis menemään vain tunnin. Otimme sen tunnin, sillä tänään on viimeinen mahdollisuus tehdä tämä.

Meloimme isoa synkkää tunnelia(tm) edeltävälle sillalle saakka. Siihen meni puoli tuntia, puolessatoista tunnissa olisimme varmaan ehtineet tunneliin saakka. Sinne meneminen olisi kysynyt isosti pokkaa, sillä sen läpi melominen olisi vienyt aikaa meidän taidoilla. Valitettavasti emme pystyneet suomalaiseen tarkkuuteen vaan myöhästyimme viisi minuuttia palautuksen takarajasta. Takaisin melominen vei muutaman minuutin pitempään. Koitimme bongata Lutra lutria, mutta niitä ei näkynyt yhtään. Niiden sijaan eläinkunnan edustajina näimme yhden rotan (söpö!), linnunpoikasia ja läjän lintuja. Maisemat olivat kohtalaisen mielenkiintoisia ja perspektiivi “päivittäiseen” matkaan mukavan erilainen.

Kajakoinnin jälkeen meillä oli hetki aikaa tapettavana ennen kuin minun viimeiset Magatreenit alkoivat. Kävimme läheisessä leipomossa ostamassa ruokaa, eilisiä leipiä, halvalla kun sai, pari ja leivokset per nenä. Mussutimme näitä iloisena kanaalin rannalla ja seurasimme pikku koiraa joka hyppi kanaaliin uimaan useita kertoja. Paluumatkan takaisin pyöräilimme kanaalin alhaalla vieressä, emmekä ylhäällä pyörätiellä. Siellä oli todella kaunista.

Ennen illan treenien alkua kysyin Tonylta voinko tarjota hänelle oluen tai jonkin juoman treenien jälkeen. Hän suostui olemaan hetken, hänellä oli illallistapaaminen mihin piti ehtiä. Tony englanti ei ole täydellistä, niinpä pieni väärinymmärrys pääsi sattumaan. Tunnin alussa hän piti pienen puhuttelun, jossa mainittiin minun nimi. Minulle tuli hieman jännä fiilis siitä puheesta. Kysyin pariltani mitä Tony sanoi. Hän kertoi, että Tony sanoi tämän olevan minun viimeinen kerta ja että minä tarjoan juotavia treenien päätteeksi. Ah. Tarjoan siis treenaajillekin, ei se mitään. Näinhän mä sen aattelinkin. Ilta tuli silti halvaksi, treenien jälkeen meitä oli kuusi istumassa yhden oluen verran urheilukeskuksen baarissa.

[Best_Wordpress_Gallery id=”205″ gal_title=”La Rochelle, 2018-08-01″]

Työpäivää väritti kasvislounas, talossa ei ollut juuri mitään muuta kuin salaattiaineet jäljellä, joten lounaaksi tuli salaattia, linssejä ja perunaa. Ei patonkia, ei viiniä, ei mitään ranskalaista :(.

Työpäivän jälkeen oli edessä kolmas ja viimeinen La Rochellen kolmesta tornista. Tämä torni oli kesäkuun ajan rempassa, jonka vuoksi kesäkuussa ei myyty kolmen tornin lippusettiä. Me onnistuimme sen kuitenkin ostamaan silloin, joten nyt piti käydä lunastamassa tuo kolmaskin torni.

Kolmas torni osoittautui kovin köykäiseksi. Siellä ei ollut juuri mitään infoa tornista. Torniin tai kaupunkiin liittyvän esittelyn sijaan siellä oli esittely rantaturismin synnystä. Päädyimme lopulta viettämään 15 minuuttia tornissa – niin paljon siellä oli katsottavaa.

Tornin nurkalla on Tapas baari, jonne pääsemistä olemme ihmetelleen jo useampana päivänä. Tänään oli aika selvittää miten sinne pääsee ja onko siellä kivaa. :). Sinne pääsi Chaîne tornin juurelta sisään, mutta siellä ei ollut erityisen kivaa.

Niinpä siirryimme kaupungin konjakkikauppaan “Cognac Only“. Kaupassa katselimme ensin itseksemme ja sitten aloimme kyselemään myyjältä. “Minkä ikäistä tämä konjakki on?” “Ahaa… “”Entäs tämä?” Vaaran merkki oli aina se, että tuotteelle ei ollut tunnettua ikää, vaan sanottiin että se VS, joka tarkoittaa että vähintään 2 vuotta… Kaikki VS, VSOP ja XO konjakit, missä ei sanota ikää on hyvin suurella todennäköisyydellä tärpättiä – jättäkää väliin. Kaupasta tarttui mukaan 15 vuotiasta XO:ta, 10 vuotiasta konjakkia (ei mitään VS, VSOP tai XO merkintää, vain ikämerkintä), sekä jo aikaisemmin maistamaamme Paul Giraudin konjakkia, ikä 25 vuotta. Konjakkivalikoimani alkaa olemaan tyydyttävä näin aloittevalle harrastajalle 😉 .

Krista kävi ostamassa myös itselleen tuliaisia. Hänen tuliainen on 2 kiloa saippuaa, joka näyttää aika pirun vakuuttavalta.

Illan loppuhuipennus oli Magatreenit La Rochellen salilla. Pääsin sanomaan hyvästit yhdelle tutulle treenaajalle ja varmistamaan, että hyvästini välitetään parille, jotka eivät olleet paikalla. Keskiviikkona on vielä mahis tavata heidät, mutta en jää pidättämään henkenäni. Käteni kestää treenaamista taas hyvin! Palatessani Turkuun voin aloittaa harjoittelun taas kunnolla.

[Best_Wordpress_Gallery id=”203″ gal_title=”La Rochelle, 2018-07-30″]

2018-07-29

Ajoaika: 1 h 46 min

Keskikulutus: 12.8 l/100km

Keskinopeus: 39 km/h

Kokonaiskilometrit: 5009 km

Viime illan hyvin myöhäisen nukkumaanmenon vuoksi aamu oli hyvin rauhallinen autossa. Aamiaisen jälkeen koitimme avata kehoa lenkkeilemällä Saint-Martin-De-Re:ssä. Kyseessä on vanha linnakekaupunki, joten laskeuduimme vallihautaan juoksemaan. Se ei ollut kovin mukavaa, joten sitä ei tehty kovin pitkään, mutta tulipahan tehtyä 🙂. Lenkkeilimme myös varsinaisessa keskustassa, katsoen mihin tulla ostelemaan, mitä käydä katsomassa. Oli taas laskuvesi, joten laivat olivat taas merenpohjassa. Tällä kertaa Juhakin meni seikkailemaan normaalisti veden alla oleville palasille. Nyt laivojen pohjakosketus ei tuntunut yhtä surrealistiselta kuin se tuntui eilen yöllä. Ehkä eilen tilanteen yllättävyys ja viini lisäsivät surrealistista tunnetta.

Lenkin jälkeen pitikin jo kirjautua ulos alueelta ja siirtää auto keskustan parkkipaikalle. Eilen hankitusta kukasta saatiin iloa irti. Sen ensimmäinen reissupaikka piristää ohjaamoa, tosin vain pelkääjän näkökulmasta 😄. Kukan paikka ei reissatessa osoittautunut parhaaksi mahdolliseksi.

Iltapäivällä shoppailimme minulle täydellistä raitapaitaa.

Ensimmäisellä kierroksella löytyi potentiaalinen voittaja, mutta se ei vielä tarttunut mukaan. Kävimme vetämässä kevyen salaattilounaan suklaacrepe jälkkärillä, jonka jälkeen seurue hyytyi enemmän tai vähemmän ja meni autolle. Tämä oli erittäin fiksua sillä

Päivätorkkujen jälkeen kävimme uudelleen kaupat läpi. Ensimmäistä kierrosta parempaa löytöä ei tullut, joten Juhalla on nyt sinisillä raidoilla varustettu T-paita.

Päivätorkkujen aikana keli oli parantunut, joten siirryimme päivän seuraavaan vaiheeseen – rannalle. Matkasimme saaren kärkeen majakalle ja rannalle. Ehdimme olemaan rannalla tunnin tahi kaksi kunnes huono keli ja nousuvesi alkoi hätyyttämään meitä pois.

Päivän lopetimme menemällä The Corriganssiin vielä kerran sessiolle. Tällä kertaa sessiossa oli todella paljon soittajia, seitsemän viulistia, yksi rumpali, yksi hanuri (tms) jamppa, yksi huilisti. Ryhmällä kesti muutama kappale löytää yhteinen rytmi 🙂

Ohitimme tänään 5000 kilometrin rajapyykin tällä reissulla! Wooo! 🙂Tänään ohitettiin muitakin rajapyykkejä. Olemme olleet yhdessä 20 vuotta ja tänään oli 12. hääpäivä.

Illan suuri riemu tuli talon tontin reunaan tehdystä reiästä! Täällä jokaisella on miehen korkuinen muuri kiertämässä omaa tonttia ympäri. Nyt meidän muuriin oli tehty reikä, joka oikaisee lähikauppareissua aivan sikana! Enää ei tarvi kiertää useita taloja, nyt voi oikaista pellon läpi!

[Best_Wordpress_Gallery id=”201″ gal_title=”Ile de Re, 2018-07-29″]

2018-07-28

Ajoaika: 1 h 9 min

Keskikulutus: 15.6 l/100km

Keskinopeus: 31 km/h

Kokonaiskilometrit: 4941 km

Heräsimme laiskasti leirintäalueella. Yöllä oli satanut hieman, joten maa oli märkää. En halunnut mennä mahtavan yön jälkeen märkään maahan kökkimään, joten tein aamaisen maaten auton perässä. Aamiaisesta tuli erityisen hyvää kun Krista toi leipää leirintäalueen kahvilasta. Se oli aamulla tehtyä, rapeaa ja juuri oikeanlaista. Syötyämme ja virkistäydyttämme riittävästi lähdimme kohti saaren kylää nimeltä Loix.

Olimme etukäteen katsoneet Loixista artesaanialueen, jossa halusimme käydä katselmassa saippuaa. Loix oli hieno pieni kylä, todella kapeita pieniä katuja ja kaikki on kävelyetäisyyden päässä. Jätimme auton kaupan läheltä löytyneesen parkkipaikkaan ja aloimme tallustelemaan. Törmäsimme matkalla kauppahalliin ja toriin. Kauppahallissa oli henkilö myymässä viinejä ja konjakkiaan. Hän ei puhunut englantia, mutta saimme maistelun käyntiin. Tämä on malliesimerkki siitä miksi konjakkia ostetaan vain näiltä myyjiltä.

VS: 5v

VSOP: 10v

Reserve: 25v

XO: 45v(!)v

Maistelimme herran VSOP:n ja Reservin. Kumpikin oli hyviä, todella hyvä. Jälleen kerran parempaa kuin mitään mitä isommilta merkeiltä on tullut maisteltua. Alan uskoa konjakin hyvyyteen ja kiroan merkkivalmistajat alimpaan alelaariin “konjakkeineen”. VSOP oli kovin samanlaista kuin jo hankkimalle, joten tällä kertaa ostimme Reserve pullon kantoon. Kaupan päätteeksi saimme maistella vielä hänen XO:ta, joka oli sekin hyvää – ostamisen arvoista, mutta maltoin mieleni.

Olkalaukku täynnä konjakkia jatkoimme matkaa kohti artesaanikylää. Artesaani kylä oli pienoinen pettymys, kovin autio oli paikka. Ehkä olimme väärään aikaan katselemassa tarjontaa? Päädyimme ihmettelemään saippuakauppaa. Paikan erikoisuutena on aasinmaidosta tehty saippua. Sitä tuli roskaton pala mukaan. 🙂 Artesaanien jälkeen päädyimme kävelemään merenrannalle ja meren pohjalle. Nyt oli laskuveden vuoro, joten merenpohjaa oli hyvä matka näkyvissä. Pompimme kiveltä toiselle hyvän matkan, kunnes kyllästyimme siihen :D.

Palasimme torialueelle syömään. Viereiseen pöytään tuli eläkkeellä oleva pariskunta. Jossain vaiheessa he kysyivät mitä kieltä puhumme, jonka jälkeen jäimme juttelemaan. Mies paljastui entiseksi hävittäjälentäjäksi, joka on käynyt Norjassa, mutta ei valitettavasti Suomessa. Juttelimme NATO:sta, maailmanpolitiikasta ja vaikka mistä. Meidän miettiessä jälkiruokaa, Krista ajatteli ostaa toisen lasin roseviiniä. Eläkepariskunta oli ruokailu jo ohi ja ostanut pullollisen saaren roseviiniä, jota oli vielä pari lasia jäljellä. He näkivät mahdollisuutensa tulleen ja antoivat Kristalle kyseisen pullon loppuroseineen. Krista sai pari lisälasillista roseviiniä, sillä minä kuskina en voinut auttaa yhtään. 😞

Hyvin syötynä ja juotettuna siirryimme heiltä saamalle rannalle. Rannan parkkipaikalla otimme pikaiset torkut, joiden jälkeen siirryimme rannalle lämmittelemään ja virkistäytymään meressä. Ehdimme olla rannalla ehkä tunnin tai puolitoista kun nousuvesi tuli hätyyttämään meidät pois paikaltamme. Jalottelimme pitkin rantaa vielä hyvän hetken ennen kuin palasimme leirintäalueelle valmistautumaan illan ruokailuun.

Leirintäalueelle saavuttuamme teimme Kristalle yllättävän poikkeaman. Lähdimme kukkakauppaan, josta tuli mukaan kukka. Kukka on 12 vuotishääpäiväkukka Kristalle :). Nyt haasteena on saada kukka elossa mukanamme takaisin Suomeen 😄.

Olimme varanneet ravintolan Saint-Martin-de-Ré:n satama-alueelta, kaupungin sydämmestä. Pääsimme istumaan sataman viereen, ihailemaan maisemia. Parin tunnin ruokailun jälkeen ilma oli viilentynyt sen verran, että Krista kävi noutamassa meille ja naapuripöydässä olleelle pariskunnan naiselle viltit. Vilttien antamisen jälkeen Krista kysyi mistäpäin he olivat – me olimme arvuutelleet heidän kieltä jo hetken verran. He paljastuivat belgialaisiksi – Krista oli lähempänä oikeaa veikkausta kuin Juha. He olivat arvuutelleet samaa meidän kielestä. Tästä lähti käyntiin keskustelu, joka kävi läpi pyöräilyn, arjen, matkailun, työt, harrastukset, reissaamisen, eri tarinoita kummankin pariskunnan historiasta, mitä kaikkea nyt neljään tuntiin mahtuu! Meillä lensi juttu niin hyvin, että istuimme loppujen lopuksi kuusi tuntia ravintolassa heidän kanssa jutellen. Matkan varrella he tilasivat viiniä lisää koko seurueelle. Emme ehtineet palauttamaan palvelusta ennen kuin ilta loppui.

Jossain vaiheessa yötä tajusimme viereisen satama-altaan tyhjentyneen! Laskuveden aikaan altaassa ei ole vettä riittävästi ja kaikki veneet laskeutuvat merenpohjaan! Näkymä oli jokseenkin epätodellinen!

Tepastelimme erittäin onnistuneen illallisen jälkeen puoli kaksi yöllä takaisin autolle nukkumaan. Päivä on ollut täydellinen lomapäivä!

[Best_Wordpress_Gallery id=”199″ gal_title=”Ile de Re, 2018-07-28″]