2018-07-26

Ajoaika: N/A

Keskikulutus: N/A

Keskinopeus: N/A

Kokonaiskilometrit: 4844 km

Heräsin pihalta, Krista vieressä – en ollut joutunut koiran koppiin nukkumaan. Krista nukkui pitkään, joten minä kävin polkupyörällä noutamassa patonkimme. Nyt vihdoin toteutimme patonkia polkupyörän korissa – haasteen. Okei, raitapaita puuttuu, mutta sellaisen ostaminen Ranskassa on yllättävän vaikeaa – etenkin kun ei shoppaile vaatteita. Patonkikaupan neiti jaksaa hymyilla kuin Naantalin aurinko aina kun ilmestyn paikalle. Patongin ostaminen on myyjän ja ruuan vuoksi aamun kohokohtia 🙂

Työpäivä meni ilmeettömästi töitä tehden ja illan ohjelmaa odottaen.

Lähdimme heti syötyämme polkemaan La Rochelleen, josta lähdimme kahden tunnin laivareissulle kiertämään Fort Boyard. Valitettavasti linnakkeeseen ei pääse sisälle, joten villimpi seikkailu siellä tai kisaaminen (!) jäi väliin. Nautimme silti reissusta. Vene keinui, mutta siedettävästi ja pari tuntia merellä on kovin arjesta poikkeavaa. Fort Boyard on yllättävän pieni. Kun se tuli esiin, sanoin Kristalle, että ei se toi voi olla, mutta olin väärässä.

Enempää hurjaa turisteilua arki-iltaan ei yksinkertaisesti mahdu! Laivasta päästyämme tulimme kämpille varaamaan viikonlopun viihteeseen tarvittavat majoitukset ja ruokapaikat.

Illan toimintaviihdettä tuli polkupyörien kumien täyttämisestä. Pyörissä on auton venttiili, joten niitä saisi täytettyä vaikka huoltoasemalla. Tähän päivään mennessä emme ole löytäneet huoltoasemaa mistään tolkun etäisyydeltä. Bensaa saa kaupan pihalta, mutta ilmaa ei. Vuokranantajallamme on kompressori, joten saavuttuamme kämpille menin koputtamaan hänen ovea pyörän kera. Pariskunta on viettämässä omaa iltaa ja heidän äiti on vahtimassa perheen lapsia. Tämä ihastuttava mummo puhuu vähemmän englantia kuin minä ranskaa. Lähdin silti tavoittelemaan ilmaa pyörän renkaisiin.

Ensimmäisenä koitin pantomiimia, joskin koskin polkupyörään, joten ei se ihan puhtaasti mennyt. Tämä saattoi olla se syy, miksi tällä ei päästy eteenpäin. Mummo höpisi runsaasti ranskaa – en ymmärtänyt sanaakaan.

Seuraavaksi koitin kännykällä kääntää lauseen “polkupyörän renkaat tarvitsevat ilmaa” ranskaksi ja näyttää sen hänelle. Hän luki, puhui ranskaa, ja tunnistin taikasanan “compressor”.  Tähän vastasin heti energisesti ! Oui! Kompressor! Sain vastineeksi runsaasti ranskaa, mistä en tajunnut mitään. Niinpä lähestyin autotallin ovea ja viittelin nostoa. Sain takaisin paljon ranskaa ja mummo katosi taloon. Hetken kuluttua autotallin ovi aukesi ja mummo oli kompressorin kanssa odottamassa. Onneksi osasin käyttää kyseistä laitetta, sillä hän ei osannut. Ensimmäisen pyörän renkaiden täyttö meni mallikkaasi ranskan kielisen höpinän ja kompressorin säestäessä työmiestä. Sitten oli edessä haaste. Mummo piti saada ymmärtämään, että näitä pyöriä on kaksi. Koitin sanaa “Dö” ja pyörän lätkimistä. Mummolta tuli vastineeksi ranskaa, runsaasti ranskaa, ja poistumisen kaltaisia toimia. Tästä hätääntyneenä koitin enemmän Dö:tä, enemmän rengasta sekä sormella osoittamista kohti nurkan takana olevaa pyörää. HA! Viesti meni perille. Toinen pyörä saatiin täytettyä ilman kompressorin pärinää, mutta ranskan kielistä höpinää kuului silti runsaasti taustalla. Lopuksi kiittelin “Merci, Au revoir!” ja poistuin kovasti hymyillen. Hän hymyili ja puhui lisää ranskaa. Lopputulos: pyörän kumit täynnä. Missio oli onnistunut. Suomalainen stereotyyppinen hiljaisuus on saatu näytettyä tuolle mummolle, halusin sitä tai en.

[Best_Wordpress_Gallery id=”195″ gal_title=”Fort Boyard, 2018-07-26″]

2018-07-25

Ajoaika: N/A

Keskikulutus: N/A

Keskinopeus: N/A

Kokonaiskilometrit: 4844 km

Erilainen aamu! Heräsimme talosta sisältä :D.  Eilisen myöhäisen illan vuoksi nukuimme pitkään ja jätimme väliin mm. patonkilenkin.

Työpäivä meni odotetun mukaisesti, bonuksena kahvitauolla nautittiin jäätelöä.

Nyt oli ensimmäinen päivä, kun saimme pidettyä kiinni suunnitelmistamme. Edessä oli rantailta! Söimme kämpillä ja ruokaillessamme kuuntelimme viime kesänä paljon soittamani Escape -kappaleen. Ennen rannalle pääsyä piti tehdä pikkasen shoppailua La Rochellen keskustassa. Keskustassa sain aivan mahtavan idean. Täällä jossain oli liike mikä myy erinäisiä nesteitä omiin pulloihin – muunmuassa Pina Coladaa! Ainut vaatimus on, että pullossa on sen kapasiteetti kirjoitettuna. Kristan termos/vesipullossa ja minun vesipullossa on kummassakin kapasiteetti pohjassa! Olemme täysin valmiita tähän! Tiesin, että Krista muistaa missä se liikekin on! Okei. Krista vaati jonkin verran ympäri puhumista, mutta onnistuin! Liikekin löytyy kohtalaisen nopeasti ja edessä oli mielenkiintoinen keskustelu ranskaksi

Krista: Voimmeko saada Pina Coladaa tähän termokseen?

Myyjä: Onko sen tilavuus jossain?

Näytetään termoksen pohja, jossa lukee 435 ml

Myyjät juttelevat hetken keskenään

Myyjä: OK, mutta he myy 100, 250 ja 500 ml, joten me maksetaan 500 ml määrästä.

Me: OK!

Myyjä meinasi alkaa avaamaan termosta, kun totesimme “Non, non!”. Aloimme juomaan termosta tyhjäksi myyjän nauraessa vieressä. Tyhjä termos täytettiin Pina Coladalla. Voin sanoa, että tilanne tuntui hieman epätodelliselta, mutta kaikilla, niin meillä kuin myyjillä oli pirun hauskaa.

Rannalla oli tuulista, mikä helpotti mukavasti auringonpaahdetta. Eihän tämä paikka ole Suomen tavoin käristyskupolin alla, mutta on täällä silti sen 30 astetta. Minun tuli jopa käytyä uimassa! Puoli yhdeksän aikoihin Pina Colada ja auringon paahde oli ohi. Rannalla oli hyvin rento olla ilta oli kuin miniloma. Tätä olisi pitänyt tehdä aikaisemmin 🙂. OK – en mennyt Magatreeneihin tänään. Ehdin treenaamaan vielä vuosia, mutta La Rochellessa en välttämättä hetkeen tule iltaa viettämään.

[Best_Wordpress_Gallery id=”193″ gal_title=”La Rochelle, 2018-07-25″]

2018-07-24

Ajoaika: N/A

Keskikulutus: N/A

Keskinopeus: N/A

Viime yö oli TODELLA KUUMA. Lämpötila ei laskenutkaan yön aikana, niin kuin se on tähän saakka tehnyt. Makuupussimme ovat mukavia vielä 0 asteessa. Ne on hyvin epämukavia yli 20 asteessa. Normaalisti kuuman peiton alta tullaan ulos tai makuupussia avataan, mutta se ei ollut toimiva vaihtoehto. Heti kun kaivoi säären esiin makuupussin alta siihen hyöryävään raajaan laskeutui pieni armeija hyttysiä ja muita ötököitä valmiina nauttimaan mukavan lämpimän lounaan. Yön pelastukseksi virittelin makuupussimme suut kiinni yläpuolella olevaan naruun, jossa oli päämme suojana oleva hyttysverkko. Tämä mahdollisti jonkinlaisen ilmanvaihdon makuupussien sisällä ja teki yöstä nukuttavan. Nyt kun kerran olimme hereillä ihastelimme tähtiä. Dompierre-sur-mer on niin kaukana kaikesta, että tähtien tarkkailua ei häirinnyt kaupungin valot. Vähän myöhemmin yöllä tuli pilviä ja kuutamo näytti sikaupealta.

Aamulla päivän suunnitelmat muuttuivat samantein. Magaystäväni oli kutsunut meidän hänen luo illalliselle ja viskille. Päätimme samantein jättää illalle suunnitellun kajakoinnin väliin ja mennä hänen luo sanomaan hyvästit ja viettämään hyvä ilta ruuan ja viskin ääressä.

Työpäivä meni mukavasti, niin mukavasti että tulimme syöneeksi kaksi (2) patonkia. Tilapäisesti rikoimme maagisen yhden patongin rajan!

Veimme illan isännelle tuliaisiksi Auchentoshanin viskiä, sillä isäntämme on irkkuviskifani. Pyrimme näyttämään hänelle paremman tien, aloittamalla ensin hyvin irkkumaisella Skottiviskillä 🙂

Ilta meni meni nopeasti ja myöhäiseksi. Illan aikana pääsimme maistelemaan rommipaukkua erotettuna osiinsa. Pohjalla on sokerilitkua, välissä on sitruunamehua ja päällä on 56% valkoista rommia. Juoma juodaan valuttamalla se kurkusta alas rauhalliseen tasaiseen tahtiin, jotta pääsee nauttimaan kaikista eri mauista :). Olimme puolen yön paikkeilla asunnolla. Tällä kertaa simmahdimme nukkumaan sisälle.

[Best_Wordpress_Gallery id=”191″ gal_title=”La Rochelle, 2018-07-24″]

2018-07-23

Ajoaika: N/A

Keskikulutus: N/A

Keskinopeus: N/A

Heräsimme kuudelta kuistilta. Nukuimme yön pihalla, makuupusseissa. Olemme vuosia puhuneet siitä, että kun minulle vihdoin ostetaan uusi makuupussi, sen tulisi olla sellainen makuupussi minkä vetoketju sopii Kristan makuupussin vetoketjuun, jotta saamme ne yhteen ja saamme aikaan yhden pariskuntamakuupussin.

Minun vanha makuupussi korvattiin viime syksynä, reissumme jälkeen, uudella. Krista kovasti suositteli tätä ostamaani makuupussia, silloin kun olimme ostamassa sitä. Nyt paljastui, että rouva oli ollut etukäteen liikkeessä sovittamassa omaa makuupussiaan eri makuupussien kanssa ja tiesi – tiesi – että nämä kaksi sopivat yhteen. En silloin, enkä vielä tänä päivänä, huomannut tätä manipulointia. Minua on viety kuin pässiä narussa aikanaan.

Pariskuntamakuupussi on juuri niin mahtava kuin olen aina luullut! Siellä on tilaa! Mystisesti siellä on tilaa vielä aamullakin! Tämä ei aina pidä paikkaansa sängyssä, missä tila loppuu minun puolelta, jos se jostain loppuu.

Virkistävän yön jälkeen, tipahdimme rutiineihin. Juoksimme patongin, aloitimme työt. Patongin kanssa meillä on mielenkiintoinen haaste. Yksi on lähes aina liian vähän, mutta kaksi on aina liikaa. Yksi patonki ja yksi minipatonki on myös liikaa. Uunituore patonki on tosi herkkää tavaraa katoamaan, mutta tunnin vanha on jo eri tavalla riittoisaa. Ranskalaiset on hyvän äärellä hakiessaan kahdesti päivässä leipää.

Koitimme, parhaamme koitimme, töiden jälkeen. Yritimme päästä rantaan, mutta realiteetit eivät olleet meidän puolella. Kaupassa oli pakko käydä ja minun Krav Maga treenit alkoi jo seitsemältä, joten rantaan ei yksinkertaisesti voinut ehtiä. Käytimme vapaa-ajan suunnitellaksemma kaikenlaista tekemistä tuleville illoille ja viimeiselle viikonlopulle. Heitin Kristan keskustaan mennessäni treeneihin. Krista varaili viikon ohjelmaa meille ja muuten vaan rentoutui keskustassa.

Illan treenit meni hyvin. Treenit on hyvä paikka purkaa turhautumista, stressiä ja vähän kiukkua. Minulla ei ole mitään treenivaatteita mukana. Treeneissä päälläni on normaalit shorsit, normaali paita, joten aloittelijat usein luulee minua aloittelijaksi. Muut tietää jo paremmin. Tänään en ollut sellaisella tuulella, että olisin osannut olla kiltti ja, valitettavasti, yksi isompi aloittelija käyttäytyi kanssani huonosti, josta seurasi pari “etäisyys ja voimankäyttömittavirhettä” minun puolelta. Onneksi vahdoimme pareja ja pääsin treenaamaan muiden kanssa, ennen kuin olisin telonut miestä oikeasti. Tänään pääsin harjoittelemaan vauhdikkaasti ja kovaa Cerilin kanssa. Cerilistä on tänä kesänä tulossa ohjaaja, joten pystyin ottamaan merkittävästi kovemmin kuin aikaisemmin. Käteni tuntuu kestävän jo aika hyvin riehuntaa. Huomenna on tuttuja mustelmia säärissä ja käsivarsissa.

Treenien jälkeen noudin Kristan kaupungilta ja palasimme takaisin kotiin. Edessä on uusi yö pihalla, tänä yönä kello soi yhdeltä yöllä, jotta voimme nauttia tähtitaivaasta :). Ehkä tänään ei ollutkaan täysin erilainen arkipäivä La Rochellessa, mutta huomenna on! Kaksi yötä ulkoilmassa aiheuttaa varmasti toimintaa.

2018-07-22

Ajoaika: 2h 2 min

Keskikulutus: 12.4 l/100km

Keskinopeus: 73 km/h

Kokonaiskilometrit: 4844 km

Aamu alkoi aamutiimillä kuudelta. Aamutiimi koitti olla hiljaa keittiössä tehdessään aamiaista, mutta se oli täysin tarpeetonta. Varttia yli kuusi ilmestyi bilesakki viereiselle aukiolle ja piti sellaista meteliä että oksat pois. Ilmeisesti kukaan nukkuvista ei kuitenkaan herännyt siihen sakkiin, joten aamutiimi lakkaa olemasta yli varovainen aamuisin. Muut nousivat siellä kasin ja ysin välissä, sillä ysiltä piti lähteä. Syy aikaiseen lähtöön oli pieni virhe Juhan osalta. Kavereidemme piti lähteä viimeistään kymmenelta, jotta he ehtivät palauttamaan vuokra-autonsa määräaikaan mennessä, joten Juha oli varannut Konjakin mestarikurssin Kristalle ja Juhalle sunnuntaiaamuun klo 10.00. Tripadvisor näytti reittiä pyydettäessä sen olevan Cognacissa, lippu sanoi kurssin olevan viereisessä kaupungissa, ihan omassa syrjässään olevassa paikassa nimeltä Le Relais de Saint Preuil. Sinne ajaa Cognacista puolituntia, joten päätimme lähteä matkaan yhdeksän aikaan. Kamat, halaukset, hyvästit ja matkaan mars.

Mestarikurssi oli yksityiskurssi meille kahdelle – muita ei kurssilla ollut. Virallinen ohjelman mitta on 2.5 tuntia, pitää sisällään konjakin historian, konjakin tekemisen, konjakin haistelemisen ja luonnollisesti maistelemisen. Esitys oli parasta A-luokkaa, nyt tuli tietoa, nyt tuli ymmärrystä. Esityksen järjestys muuttui hieman, kun yleisö lämpeni esitykselle. Esittämämme parin kysymyksen jälkeen paras vastaus kysymykseen saatiin maistamalla ensimmäistä konjakkia. Kun maistelu alkoi, alkoi kysymykset ja keskustelu todenteolla. Isoin, ehdottomasti isoin löytö oli seuraava:

Isot merkit tavoittelee minimiaikaa kullekin ikämääritteelle, eli

VS: minimi 2 vuotta, isot brandit 2.5-3 vuotta

VSOP: minimi 4 vuotta nuorimmalle nesteelle sekoitteessa (keski-ikä  on siis korkeampi)

XO: minimi 6 vuotta (usein seassa on kohtuullisesti vanhempaa, kuten 20 vuotiasta tms)

Extra: minimi 6 vuotta, mutta parempaa laadultaan kuin XO.

Nyt jos tätä verrataan sitten viskiin, missä kohtuullisen viskin startti-ikä on siellä 10 vuotta, niin selviää miksi viski on poskettomasti parempaa kuin isojen brändien konjakki. Ikä ei suoraan määrää laatua, mutta se pehmentää sitä juomaa merkittävästi. Tällä tiedolla varustettuna tulen käyttämään isojen brändien VS sekä VSOP:ta tärpättinä, sikäli joku minulle moisen pullon vaikkapa lahjoittaa. XO:ta juodaan irvistellen. Taon sanaa isot brändit, koska KOSKA pikku tislaamot, joita on parisen sataa ja jotka vastaavat noin 2% konjakin myynnistä pelaa ihan eri säännöillä. Ne ei voi kilpailla bränditunnettavuudella, joten ne kilpailee laadulla. VS ja VSOP on siellä samassa ikäluokassa kuin vastaavat viskit ja hinta on yhä kuitenkin siellä isojen brändien tasolla tai TAI halvempaa (!). Eli, siis, melkein mikä tahansa konjakki, mikä ei ole isoa brändiä, on todennäköisesti hyvää. Maistelussa oli erästä pientä paikallista tislaajaa. Hänen VS, VSOP ja XO oli tarjolla. Niistä VS pyyhki lattiaa eilisen Otardin Extralla. Hänen nuorin konjakki oli jo niin hyvää – ja pullo maksoi 31 euroa ja kyllä, sellainen on mukana. Muita olisi mukana myös, mutta niitä ei ollut myynnissä ja tilan oma myynti oli tänään kiinni. XO:ta olisin ostanut heti pullon, sekin olisi ollut alta satasen. Olen nyt kiinnostunut tuntemattomien merkkien konjakeista. Niiden VS:kin voi olla todella, todella hyvää – se voi olla huonoakin, mutta isot brändit on aina huonoa. Meidän mestarisessio kesti yli kolme tuntia, eikä kysymykset vielä olleet loppuneet kun tilaisuuden vetäjä pisti homman pakettiin :).

Ostimme konjakkia ja poistuimme etsimään paikkaa jossa valmistaa lounaamme. Päädyimme tekemään lounastamme viinipeltojen keskellä pienellä pysähdyspaikalla. Maistemat olivat upeat, todella upeat. Ruokailtuamme lepäilimme hetken puun varjossa ennen kuin lähdimme kohti La Rochellea. Ilta tuli vietettyä talolla, emmekä lopulta

Illan hämärtyessä olimme pettyneitä itseemme. Missä on spontaanisuus? Missä on halu mennä? Missä on hullun tekemisen mieninki? Hulluttelu? Onko meistä tullut vihdoin ranskalaisia?! Antaudummeko välittömästi näemmäisen vihollisen/uhkan/vaivan edessä? Tämä on korjattava, alkaen nyt. Ensimmäinen korjaava liike on sängyn siirtäminen uuteen paikkaan:

[Best_Wordpress_Gallery id=”189″ gal_title=”Cognac, 2018-07-22″]

2018-07-21

Ajoaika: N/A

Keskikulutus: N/A

Keskinopeus: N/A

Kokonaiskilometrit: 4677 km

Aamutiimi on yhden miehen tiimi, vaikka menin nukkumaan viimeisten joukossa, olin ensimmäisenä pystyssä. Aamulla ehti hyvin tekemään aamiaisen, lukemaan uutiset ja blogaamaan ennen kuin kukaan muu hiipi alas – aamuisin on ihanan rauhallista 🙂

Päivän ohjelma oli melko yksinkertainen, meille oli varattuna yksi konjakkitislaamon esittely. Yhdentoista aikoiin hipsimme ulos talosta ja lähdimme tutustumaan Cognacin vanhaan keskustaan merkittävästi lämpimämmässä kelissä kuin eilen illalla. Ensimmäinen havainto oli Cognacin väkimäärän vähyys verrattuna kaikkiin muihin paikkoihin, joissa tähän mennessä olemme olleet. Kaduilla on vähän ihmisiä, tungosta ei ole ellei itse sitä tee. Päämäärättömän vaeltelun tavoitteeksi otettiin illan ravintolan löytäminen ja pöydän varaaminen. Lounasravintolan päätimme ottaa lennosta, kun sellaisen löydämme.

Päätimme vetää alkuruuaksi hieman oistereita, koska niitä saa halvalla kauppahallista. Otimme 12 kappaletta oistereita omiin purkkeihin ja siirryimme joen rannalle maistelemaan niitä. Oisterit upposivat kansaan, mutta eivät olleet yleisön suosikki. Meidän ruokailupaikan vieressä oli upean näköinen ravintola, josta naiset kävivät varaamassa meille pöydän illallista varten.

Lounasravintolaa varten vaeltelimme takaisin Cognacin vanhaan osuuteen. Lounaamme venyi sen verta hyvin, että päivän varsinaiseen ohjelmaan, eli tislaamokierrokseen meinasi tulla kiire. Olimme vain 10 minuuttia etuajassa paikalla. Kävimme kierroksemme Château Royal de Cognac:ssa. Siellä valmistetaan Baron Otard konjakkia. Kierros oli sisällöntään kevyempi kuin viskitislaamokierrokset, mutta avasi kohtalaisesti konjakin tekemisen saloja. Selitykset eivät olleet yhtä tarkkoja kuin mitä viskitislaamokierroksilla olemme nähneet. Lopussa oli, luonnollisesti, maistelu. Vain yksi seurue oli ottanut  Heart of the Château -maistelupaketin, mikä pitää sisällään tislaamon parhaat tuotteet. Onneksi olimme panostaneet firman parhaisiin, sillä konjakki, verrattuna edes keskimääräiseen viskiin, on melkoisesti viinaisempaa ja terävämpää. Konjakin eri versiot, nuorimmasta vanhimpaan, menee VS, VSOP, XO ja Extra. Baronin VS on loistavaa esimerkiksi auton moottorin osien putsaamiseen. VS ei ollut osa meidän maistelusettiä, mutta onneksi osa peruskierrokseen osallistuneista ei juonut omiaan, joten pääsimme maistamaan sitäkin tärpättiä. VSOP oli jo juotavalla sektorilla, jos ei välitä alkoholin poltosta. VSOP:n 50-60€ hintaluokassa on kymmeniä viskejä jotka desinfioi tällä juomalla lattiaa. XO oli ensimmäinen konjakki, jota seurue voisi suositella juotavaksi ja Extra oli jo hyvää, mutta ei liki 400€ edestä hyvää. Viskit vs konjakit neljän referenssikonjakin jälkeen: 5-0, viskien eduksi. Arvatenkin konjakit jäivät lahjaliikkeen hyllyille.

Tislaamokierroksen jälkeen vaeltelimme joenvartta pitkin puistoon torkkumaan. Tässä vaiheessa naisten riveistä kuului kommenttia “ton täytyy olla mielettömän mielenkiintoista, puhe ei lakkaa lainkaan.”. Miespuoliset ovat jatkaneet IT:stä puhumista, aina kun mahdollista. Aihealueet vaihtelevat, mutta ulkopuoliselle se taitaa kuulostaa aivan samalta koko ajan. Epätoivossaan naiset halusivat puhua jostain mistä hekin jotain ymmärtäisivät, joten puhuimme hyvän hetken autoista – kukaan seurueesta ei tiedä niistä paljoa. Puistossa otimme kivat parin kymmenen minuutin torkut, ennen kuin lähdimme takaisin kaupunkiin siiderille. Lämpötila alkoi olla kohdillaan, joten jäähtyäkseen seurue poikkesi ravintolaan juomaan siideriä. Ranskalaisten siiderikulttuurin itsejulistettuna ammattilaisena, olin lievästi pettynyt kun saimme laseja, emme mukeja, siiderimme juomiseen. Muu seurue ei näyttänyt tästä välittävän, saati huomaavan tätä juoma-astiaetikettivirhettä.

Ilta päättyi päivällä varaamamme ravintolaan, jossa söimme erittäin hyvin. Edellisen yön vähäiset yöunet, päivän talsinta ja loistava, tunteja kestänyt illallinen tainnutti seurueen, joten palasimme hytisten majapaikalle nukkumaan. Täällä lämpötila laskee todella nopeasti kun aurinko on laskenut, merkittävästi nopeammin kuin La Rochellessa tai Pariisissa.

[Best_Wordpress_Gallery id=”187″ gal_title=”Cognac, 2018-07-21″]

2018-07-20

Ajoaika: 1h 28 min

Keskikulutus: 12.3 l/100km

Keskinopeus: 68 km/h

Kokonaiskilometrit: 4677 km

Tiistaina iltapäivällä matkasimme vihdoin La Rochellessa olevaan toisen maailmansodan aikaiseen Natsien bunkkeriin. Toisen maailman sodan aikana La Rochelle oli saksalaisten hallussa, jolloin he rakensivat salaisen sukellusveneiden komennusbunkkerin hotellin alle. Kyseinen bunkkeri unohtui muutamaksi vuosikymmeneksi ja on nykyään museo. Paikka oli mielenkiintoinen ja englanninkielen ääniopas hyvin kattava. Ranskaksi paikasta olisi saanut merkittävästi enemmän irti, mutta äänioppaan kanssa ei jäänyt mitään epäselväksi.

Matkalla bunkkerille törmäsimme outoon näkyyn. La Rochellessa kanaali on päästetty kuivaksi. Lutra lutra oli pienessä lammikossa keskellä kanaalia selkä täysin kuivana mussuttamassa sitä ainoaa kosteaa vesikasvia, mikä oli jäljellä. Emme nähneet kuin yhden Lutran. Vesi oli niin matalalla, että näin Lutran kokoisen kalan uivan siellä. Huomioitavaa tässä on, että siitä vedestä ei näe läpi. Näkyvyys on Aurajoen näkyvyyden tasolla. Palatessamme bunkkerireissulta kanaali oli jo täynnä vettä ja Lutrat jaa iloisesti lutraamassa veden kanssa.

Krista oli silmäillyt jo viikkoja yhtä museota La Rochellessa. Se on niin hyvä museo, että se on erikseen mainittuna meidän matkailukirjassakin. Torstaina oli vihdoin sen museon vuoro. Krista poikkesi museoon, minä yritin löytää yksivärisiä T-paitoja. Museokierros oli halpa ja nopea. Vakiosisältö oli rempan alla, joten sinne ei päässyt ja vaihtuva esittely, joka oli auki, oli jotain modernia kuvataidetta. Valitettavasti museo on tässä kunnossa koko kesän. Rasti vihkoon – museossa käyty.

Perjantaina oli edessä matka Cognaciin. Luvassa on viikonloppu suomalaisten ystävien kanssa. He ovat lomalla Ranskassa ja sattumalta samalla suunnalla, joten sovimme viettämämme yhteisen viikonlopun Cognacissa. Perjantai-iltaan olimme varanneet pöydän paikallisesta krepelästä. Krepelässä syödään Krepejä! Kukin tilasi oudon krepen itselleen ja nautti jokaisesta palasta. Nyt kun tietää mitä ostaa, ne maistuu niin paljon paremmalta. Jälkiruokien kohdalla ilmestyi eroja. Muut tilasivat jälkiruokakrepen, mutta Juha, nähdessään jäätelöannoksen “Eversti”, tilasi jäätelöä. Eversti on limejäätelöä ja vodkaa. Se annos on kirjaimellisesti tasan sitä mitä nimi sanoo. Tilasimme myös paikallista siideriä. Siiderin tilattuamme meidän pöytään tuotiin teekupin näköiset mukit ja pullo siideriä. Muun seurueen odotellessa muita laseja, Juha kaatoi siiderit kaikkien mukeihin. Muut eivät olleet ollenkaan vakuuttuneita, että nyt meni oikeaa nestettä oikeaan mukiin, mutta ilta osoitti Juhan ranskalaisen kulttuurin mestariksi tai sitten tarjoilia oli kohtelias, sillä mitään muita laseja tai kuppeja ei meille tuotu. Ruokailun jälkeen koitimme kävellä Cognacissa ennen auringonlaskua, mutta shortsit ja T-paita oli aivan liian vähän siihen keliin. Palasimme majapaikkaan lisäämään vaatteita, ilmeisesti ajatuksena lähteä takaisin ulos. Jäimme kuitenkin lopulta pöydän ääreen maistelemaan viskiä, kunnes seurueen jäseniä alkoi tippumaan nörttipuheen taivuttamana sänkyyn. Kaksi sankaria jatkoi keskustelua virtualisoinnista ja erinäisistä teknisistä ratkaisuista yhteen saakka yöllä, jossa kohtaa yhteistuumin päättivät pitää tauko keskustelusta.

[Best_Wordpress_Gallery id=”185″ gal_title=”Cognac, 2018-07-20″]

2018-07-16

Ajoaika: N/A

Keskikulutus: N/A

Keskinopeus: N/A

Kokonaiskilometrit: 4577 km

Perjantaina töissä lähettämääni sähköpostiviestiin tuli out of office -vastaus jokaiselta viestiketjussa olevalta. Päätin sen jälkeen polttaa vähän tuntipankin plustunteja pois ja pitää maanantain vapaana.

Eilisillan ruokamyrkytys piti päivän suunnitelmat sopivan avoimena. Meno ei ollut ihan vakain mahdollinen aamulla. Olin jo eilen todennut haluavani selvitättää mitä kanaalireittimme vieressä menevän harjanteen päällä on. Sinne menee välillä ihan selkeitä reittejä sisään. Niinpä aamulla lähtiessäni kohti La Rochelleä käännyin heti kun oli mahdollista metsään ja harjanteen päälle. Selkeästi se reitti oli tarkoitettu pyörällä ajettavaksi, joskus kauan sitten. Nyt siellä mahtui kasvien lomassa juuri ja juuri menemään. Reitti oli todella mahtava. Valitettavasti pyörästä ei ollut tuohon maastoon laisinkaan vaikka se maastopyöräkaterogiaan menee. Vaihteet eivät toimi riittävän vakaasti, takakumpi ei pidä kunnon paineita ja satula laskee itsekseen. Nautin silti, sen minkä pystyin, maastopyöräilystä. Matka kämpältä La Rochelleen vei ainakin kaksi kertaa normaalin verran minun seikkaillessa harjanteen päällä puiden lomissa. Toinen aamiainen tuli hoidettua matkalla. Luulin ajavani sellaiseen pikku pörriäisten pilveen, mutta ajoinkin hämäkin seittiin, johon oli tarttunut todella paljon pikku pörriäisiä. Mies, kypärä, lasit ja polkupyörä peiteltiin hämähäkin seitillä ja kuolleilla pikku kärpäsissä – taisin päästä viimeisistä eroon vasta suihkussa.

La Rochellessa etsin Urban exploring paikkaa, mutta en löytänyt yhtään keskusta-alueen läheltä. Päädyin Mcdonalsille syömään lounasta – halusin ottaa varman päälle vatsani suhteen. McDonalsilta ajelin läpi kaupungin puistolle, jonka löysimme aikaisemmin, mutta emme ehtineet tutkia. Siellä luin kirjaa, torkuin ja mietin syntyviä syviä kunnes tuli nälkä. Kävin kaupungissa syömässä burgerin ravintolassa, jonka jälkeen tiesin, että en ole menossa illalla treeneihin.  Vatsa murahti ruuasta siihen tahtiin, etten uskaltanut lähteä kuntoilemaan. Pyöräilin kämpille valmistautumaan viikonlopun Cognac reissuun.

Päivä oli hyvin rentouttava, tuli urheiltua ja nähtyä uusia paikkoja, mutta ennenkaikkea rentouduttua omaan rauhalliseen tahtiin.

2018-07-15

Ajoaika: N/A

Keskikulutus: N/A

Keskinopeus: N/A

Kokonaiskilometrit: 4577 km

Päivän ilmiselvä agenda oli mennä La Rochellen keskustaan nauttimaan jalkapallon juhlahumusta. Emme seuraa futista tai urheilua ylipäätään, mutta Le Manssin pohjalta oletimme massatapahtumassa fiiliksen olevan avain huippuluokkaa.

Keräsimme itseämme liikkeelle hyvin laiskasti aamupäivällä. Olemme tulossa vanhaksi! Vähän kuntoilua ja vähän valvomista näkyy selvästi vaihdikkuudessa seuraavana päivänä. Kävimme silti torilla Dompierre-sur-merissä. Tämä lieni viimeinen kerta kun käymme sunnuntaitorilla. Pitää lähettää terkkuja, jotenkin, sille lihatiskin myyjälle, joka joutui kesän alussa opettelemaan käyttämään englantia kanssani. Meillä on niin hauskaa nykyään. Myyjä ja asiakas kumpikin hymyilee kuin Naantalin aurinko ja vaihtaa vain kuulumiset, sekä astian – tilausta tai maksua ei tarvi sanoa, sillä kumpikin tietää mitä tässä tapahtuu.

Annan Googlen rakennella aikalinjaa menostani, jotta voin itse katsoa missä sitä on tullut oltua ja pyörittyä. Tänään Google kysyi onko kotiosoitteeni vielä oikein :D. Ilmeisesti en ole pitkään aikaan enää pyörinyt taloni nurkilla ja Google huolestui.

Olimme keskustassa kolmen aikaan iltapäivällä. Halusimme olla pari tuntia etuajassa. Emme olleet lähellekään riittävästi etuajassa ollaksemme suurimpien fanien suosimissa paikoissa. Löysimme kuitenkin kivan ravintolan juuri siltä alueelta, mistä halusimmekin ja sielläkin meno räjähti kattoon aivan odotetusti.

Pelin seuraaminen oli mahtavaa, yleisö lauloi, hurrasi ja oli 110% täpinöissään. Mielenkiintoisesti, sali oli vain hiljaa kun vastapuoli teki maalin, ei buuausta, ei mitään tunteenpurkausta, vain hiljaisuutta.

Meidän vieressä oli pari saksalaista nuorta naista. He olivat paikalla ilmeisesti, koska peliä kuuluu seurata. Peli ei kiinnostanut heitä pätkääkään, luurin räpläys kylläkin ja välillä piti jakaa Instgramissa “OMG Super MM Worldcup” -teksteillä varustettuja kuvia. Se hurja kontrasti heidän kuvien, tekstien ja näkemäni todellisuuden välillä oli mielenkiintoista havaittavaa.  Sitä joutui miettimään omaa ajankäyttöä ja kommunikaatiota erinäisissä tilanteissa. Haluan tallettaa mahtavat hetket kuvana tai videona, joten hetki pitää käyttää siihen että ei ole läsnä vaan keskittyy kuvaamaan. Toisaalta en ehdi Facessa kirjoittelemaan kuin tauoilla ja ennen peliä. Nautin aidosti tilanteesta ja se toivottavasti näkyi naamasta. Toki blogi on aina hieman positiivisempi kuin todellisuus, tai tarkemmin kiukuttelu jätetään kirjoittamatta – ellei se ollut tosi hauska kiukutte. Ikinä se kontrasti ei saa olla noin käsittämätön kun se oli niillä nuorilla naisilla.

Siirryimme ottelun jälkeen kansan juhlahumuun kadulle. Sakki hyppi satama-altaaseen volteilla, vaatteetta päällä tai minimissään alushousulla varustettuna. Meno oli hyvin riehakasta ja ystävällistä. Tööttäyksiä, huutoa, riemuitsemista. Me seurasimme menoa liittymättä siihen hyvän hetken ja seitsemän aikoihin siirryimme hipsteralueelle syömään. Siellä alkoi myös minun vaikeudet, pieni ruokamyrkytys. Kumpikaan ei keksi että mikä sen aiheutti. Se määräsi illan (ja tulevan yön) tahdin.

Olin kuitenkin sen verta hyvässä kunnossa, että kävimme ruokailun jälkeen The Corriganssinssa yksillä kuuntelemassa sessiota. Ajatus oli koittaa auttaisiko digestiivi vatsan väänteisiin – valitettavasti apu oli tilapäinen.

Kaupungilla liikkuessa homman nimi oli töötätä/huutaa/tehdä ääntä jotenkin kun muut tööttäili. Niinpä päädyimme kilittämään polkupyöriemme kilikelloja vastauksena tööttäyksiin. Pääsimmepä pyöräilemään ihmisaallostakin läpi. Yksi jätkäsakki muodosti jonon ja aloitti mahtavan hurraamisen meidän lähestyessä pyörillä. Vastineeksi kilitimme kellojamme minkä pystyimme. Saapuessamme kohdalle jätkät tekivät aallona hurrasivat lujaa – johon me luonnollisesti liityimme. Siitä eteenpäin ajoimme hieman hölmistyneinä – “Mikä se oli? Mihin tuli osallistuttua? Mitä ne huusi?”. Krista koitti vastaavasti huudatusta ja kilitystä vastaantulleisiin mummuun ja pappaan. Mummu oli hölmistynyt ja pappa hyvin tyrmistynyt. Nooooh, aina ei voi voittaa.

Krista jätti polkupyörän makuuhuoneen ikkunan eteen, jotta hän voi kilittää kelloa jos/kun auto menee ohi ja tööttäilee. Hän ei kuitenkaan käyttänyt tätä mahdollisuutta kertaakaan, vaikka kahdesti meni autoja ohi tööttäillen.

[Best_Wordpress_Gallery id=”183″ gal_title=”La Rochelle, 2018-07-15-2″]