Ja nyt konttorissa punnertaa yksi yksinäinen hullu

Paino: 75.8 kg

Kolmas päivä takana suorittaen omaa hullua ideaa. Toistetaampa: 4000 askelta ja 300 punnerrusta päivän aikana. Tavoitteena “jatkuvasti” koholla oleva perusenergian kulutus. Ekana päivänä punnerrellessani oli fiilis “This is madness!”, tokana päivänä punnerrellessani oli fiilis “THIS IS SPARTAA!”.

Keholla on melkoinen määrä tottumista tässä, enkä anna itselleni juuri lepotaukoa. Yöt on yllättävän lyhyitä ja ilta työpäivän jälkeen täynnä menemistä. Käyn kotona syömässä ja nukkumassa. Torstaina levätään Kristan kanssa kuitenkin suorittaen nuo 300 punnerrusta ja 4000 askelta,perjantaina taas mennään 🙂

Liikunnan kasvatussuunnitelmat

Paino: 75.7 kg

Totesin että arkiliikunnan määrä on liian vähäinen, niinpä ensi viikolle on asetettu uudet tavoitteet. Ne on täysin hatusta vedetyt :). Per päivä pitää suorittaa 4000 askelta sekä 300 punnerrusta. Viikkotasolla pitää olla 2800 kcal määrätietoista liikuntaa, eli noin 30 minuutin napakka lenkki per päivä. 300 punnerrusta tuntui aika helpolta palaselta, mutta kun sitä purkaa hieman huomaa että se onkin aika hurja määrä. Doooh, takana on eka päivä ja 300 tuli täyteen.

Maanantai aloitetaan lenkillä ja lenkin aikana tehdään ainakin 30 punnerrusta. Viikolla vedetään konttorissa sopiva määrä punnerruksia, joitakin kymmeniä per tunti. Koko punnerusten taustaidea on konttorissa kuntoilu. Viime viikolla tuli kuntoilukysely töissä, jossa kysyttiin että kuntoiletko töissä, pidätkö riittävästi taukoja. Vastaukseni oli että ei konttorissa voi kuntoilla ja pitää urheilutaukoja. Tein sitä kun tein etätöitä, silloin se oli helppoa. Viikonloppuna mietin että miksi en voi tehdä sitä töissä. Kukaan ei koskaan tee mitään urheilua kuutiossa, mutta tarkoittaako se että minä en voi? Ei, ei tarkoita! Tuleva viikko on siis testiviikko, testiliikkeenä on punnerrukset. 🙂 Jos tämä toimii monipuolistan liikkeet.

Vauhdikas viikko takana

Paino: 76,3 kg

 

Viime perjantaista lähtien olen painanut niin paljon kun mies vain ehtii. Menin heittämällä yli järkevien rajojen. Kotona käytiin nukkumassa tai vaihtamassa varusteet, jos ehdin söin myös. Matkalla koitin pitää kiinni ruokailutottumuksitani, mutta urheilu jäi vähiin. Suunnitelluista jutuista ainoastaan keskiviikkoaamuna ei tullut tehtyä mitään. Valitettavasti oman tuomioni mukaan lähes kaikki tehty urheilu oli liian kevyttä urheilua, sellaista jota ei kannata edes merkata muistiin.

Tuleva viikko on merkittävästi kevyempi. Pitää pitää huoli järkevästä ajankäytöstä. Vaikka jotain mahtuu kalenteriin sitä ei välttämättä kannata laittaa sinne ja jossain kohtaa on hyvä tarkistaa kokonaisuutta. Yksi pitkä ilta onnistuu, onnistuu toinenkin, mutta jos samalle viikolle osuu kolmas ollaan jo liian pitkällä tai ainakinn lähellä sitä :).

Noh, huomenna kahvakuula liikkeelle, ehkä lenkki. Allergiaoireet kiusaa, mutta se ei ole mitään uutta.

Ja välillä kotona nukkumassa

Paino: 77.4 kg

Aamulenkki on upea, upea asia :). Maailma on niin rauhallinen, silmä kutittaa, henki kulkee huonosti ja nenä vuotaa. Kevät ja allergiaoireet, mutta silti se lenkki on ihanan virkistävä.

Tällä viikolla ruokavalion pitäminen on haasteellista. En kanna mukanani tarvittavaa määrää ruokaa vaan syön matkan päällä. Kotona nukun yöt ja iltapäivällä saatan käydä syömässä tai ottamassa treenivarusteet ja ilta menee harrastusten parissa. Torstain AATU ei ole harrastustoimintaa vaan ajanviettoa kavereiden kanssa :).

Nyt ei focus enää pysy tässä kehonmuokkausoperaatiossa. Kuntoilen tekemisen riemusta, mutta sydän ei enää ole väännössä mukana. Silti ainakin nyt, tällä viikolla tuntuu :).

LAN:t takana, tiukka viikko edessä

Paino: ??.?

Jälleen on yhdet hyvät LAN:t takana. Juominen pysyi tolkullisissa rajoissa, huomioiden olosuhteet Smile. On todella mielenkiintoista huomata, että kun ei juo olutta vaan vodkavettä, nälkä iskee jatkuvasti. Se ei näytä olevan muiden ongelmana. Naposteltaviin pitää selvästi alkaa panostamaan. Aikaisemmin minulla oli karkkipussi tai kaksi mukana ja ne riittivät, nyt on vain perjantaille yksi karkkipussi. Sunnuntaina paluumatkalla piti pysähtyä vielä kerran syömään. Aikaisemmin sunnuntaisin ei ollut todellakaan nälkä.

Ensi viikko on täynnä toimintaa, sisältäen hieman oikeanlaistakin toimintaa. Maanantaina olen auttamassa painitekniikoiden treenamisessa tunnin, tiistaina vedän 2 tuntia treenejä ja ajattelin aamulla käydä lenkillä. Keskiviikkona on luvassa ammuntaa, joten aamulla olisi hyvä käydä lenkillä. Torstaina on AATU, eli silloin harjoitetaan maksaa. Perjantaina otetaan rennosti *:n LANeilla. Kahvakuulaa täytyy upottaa jonnekin väliin. Torstaiaamuun varmaan sopisi pienet hikoilut. Liikunnallisesti viikko ei ole tiukka, mutta muu oheistoiminta aiheuttaa liikehdintää. Kotona käydään kääntymässä ja yöllä nukkumassa.

Erilainen vappu

Paino: 76.4 kg

OK. Tunnustetaan, lauantai ja sunnuntai meni ruokailun puolesta metsään. Join olutta 3-5 annosta päivässä, söin makeita jälkkäreitä ja JÄTSKIÄ! Kävelin koko reissun aikana 30-40 kilometriä, mutta se ei ole kovin raskasta, joten se ei käy kuntoilusta Iloiset kasvot.

Olin Turussa sunnuntaina, tai oikeastaan maanantaina 00:10. Suoraan nukkumaan ja maanantaina uusiin haasteisiin. Maanantaina ei minulla ei ollut ollenkaan vappufiilis. Olin Vilnan reissun aikana saanut riittävästi ihmismassoista ja seurasta, joten jäin kotiin heiluttamaan kahvakuulaa ja nauttimaan pari lasia viiniä omassa rauhallisessa seurassa. Tiistaina ei ollut krapulaa eikä ongelmia jatkaa kotitöitä, kuntoilu jäi vähälle, mutta keskiviikko aamuna on luvassa lenkki ja illalla mahdollisesti ampumista.

Vilnassa

Paino: ??.?
Keskiviikko illasta saakka ollen ollut Liettuassa. Syöminen seuraa tuttua kaavaa minimaalisin myönnytyksin, paitsi aamiaisella, joka voi olla ihan mitä vaan mutta yleensä se on leipää ja kahvia. Kuntoilu on vartin kävelyä. Ekana päivänä 19000 askelta ja tokana noin 13000 askelta, se ei riitä korvaamaan jälkiruokia ;). Toisaalta päivän kävelyn jälkeen ei ole ruutia kuntoilla, hyvä kun jaksaa venytellä 🙂

Että tuntuu hyvältä!

Paino: 76.0

Sunnuntain jälkeen alkoi ryhtiliike ja vitsit että elämä tuntuu hyvältä. Aikaisin hereille (5:30), jotta ehtii urheilemaan ennen työpäivän alkua. Silti lenkkiaamuna tulee kiire. Maanantaina vedin 30 minuutin lenkin, tiistaina vartin kahvakuulajumpan. Kahvakuulajumpan jälkeen olo on ihan hemmetin hyvä, siinä tuska tulee nopeasti ja niin näemmä treenauksen mielihyväkin.

Huomenna on luvassa taas lenkki, ehkä 40 minuuttia koska on lomapäivä eikä kiire töihin. Klo 9 Kristan kanssa kahvakuulatunnille Spartanille ja sen jälkeen alkaa valmistauminen Vilnan matkaan. Illalla sitten nokka kohti Tamperetta, josta lentokone vie meidät Liettuaan. Sunnuntai-iltana takaisin. Matkakuntoilua pitää miettiä :), kahvakuulan ronttaaminen on liian kallista urheilua ;). Ehkäpä kuminarua ja lenkkeilyvarusteet, kevyttä ja vähän tilaa vievää. Krav Magakin jää tällä viikolla vain yhteen harjoittelukertaan, toivottavasti sitä ei tule harjoiteltua reissulla.

Puuh! Ainakin yksi suoritus

Paino: 76,3 kg

Nyt ei kuntoilu ja ruokailu ole toiminut ollenkaan tällä viikolla. Ylipäätään väsymys ja jaksamisen puute riivasi koko viime viikkoa. Ratkeasin pois ruokavaliolta ja olin huono yhden viikon. Kohokohtia tälle viikolle on lauantaina ostamani 20 kg kahvakuula ja sunnuntaina IPSC turvallisen ampujan kokeen läpäisy! Nyt voin alkaa harjoittelemaan lajia :).

Kahvakuulan myötä aion tehdä muutoksia aamuihini. Toisina aamuina käydään lenkillä, toisina heilutetaan kuulaa. Kuulia tulee toinenkin tähän talouteen, kunhan liike vain saa Kristan kokoa hyllylleen.

Työpaikan salia tarvisisi ehtiä käyttämään useammin. Se on hankalaa, todella hankalaa kun työpäivä ei tahdo sinnepäinkään riittää edes päivän aikana ilmestyneeseen työhön. :-/

Suunnittelematon nollaus :)

Paino: 75.1 kg

Painon suunta on oikea, alaspäin, mutta se saattaa johtua maanantai-illan kevyestä ruokailusta ja enemmänkin nestepainotteisesta tankkauksesta. Teki hyvää nupille, mutta huonoa kropalle. Tänään ei olla kuntoiltu, eikä tänään venytellä. Huomenaamulla sen sijaan voidaan käydä lenkillä. Se itse asiassa kuulostaa loistoidealta. Perjantaina tiedämme onko trendi oikeaan suuntaan.