Biitsipäivä

2018-06-10
Ajoaika: N/A
Keskikulutus: N/A
Keskinopeus: N/A
Kokonaiskilometrit:  2698 km
Rauhallisen, patongillisen, aamun jälkeen lähdimme käymään torilla. Torille toistamiseen meneminen oli hieman hermoja kiristävää, mutta itse torireissu oli aivan mahtava! Toreilla käydessämme tuppaamme jäädä myyjien mieleen. Emme puhu paikallista kieltä ja käytämme omia pusseja sekä purkkeja. Saamme hyvää palvelua, hymyilyä, lausuntaohjeita ja haluamamme tavarat omiin pusseihin tai ilman lisäpusseja.
Minä menin asioimaan, viime viikolla tutuksi tulleseen, lihatiskiin. Tervehdin nuorta myyjää englanniksi ja annoin metallipurkin. Metallipurkin nähdessään hän tunnisti minut ja valahti punaiseksi. Hänen, kuten muidenkin ranskalaisten, ongelma on englannin puhuminen. Häntä jännittää se, hän ei muista tai tiedä sanoja, mutta hän ymmärtää kohtuullisesti. Niinpä hoidimme kaupankäynnin minulle hyvin poikkeuksellisesti (ranskassa). Minä puhuin iloisen määrätietoisesti ja myyjä oli hyvin hiljaa, sanoen vain “kastiketta?” sekä “kiitos”. Hinta kerrottiin osoittamalla 🙂
Meidän kylmäkassi on osoittautunut liian heppoiseksi eristyksiltään. Totuimme viime kesänä ilmeisesti liian hyvään styroksilaatikkomme kanssa. Niinpä tällä kertaa lähdin ihmettelemään missä on tämän torin styroksiläjä. Se löytyi kalatiskin takaa. Löysin sieltä yhden mahdollisesti riittävän hyvän laatikon. Aloitamme sillä ja koitamme vaihtaa sen parempaan kun moinen tulee vastaan.
Torin jälkeen söimme talolla lounaan ja valmistauduimme päivän pääohjelmaan eli biitsillä makaamiseen. Kuvista näette meidän talouden kokkaustyylin erot. Hän joka viitsii ja hän joka ei. Toinen meistä tosin koittaa tuoda ranskan kulttuuria kokkauksiinsa patongilla ja viinillä. Viva la France!
Tämän paikan keli on ihanteellinen minulle, vähän kuin Aruban keli, mutta sateisempi. Täällä aurinko porottaa niin että aivot sulaa, mutta sitä kompensoi tasainen kiva tuuli, joka viilentää niin kivasti, että auringon paiste ei tunnu kuumalta. Tämän kääntöpuoli on se, että luontainen haluni välttää aurinkoa kuumuuden vuoksi ei herää, vaan vietän iloisia aikoja auringossa. Tämä taasen tarkoittaa, että Krista ruskistuu kauniin ruskeaksi ja minä kasvatan pisamia valkoiselle iholleni. Palamisen riski on myös melkoinen, sitä koitetaan kompensoida aurinkorasvalla, mutta levittämistyylini on “katkera” ja epätarkka, joten tässä vaiheessa kesää palovammoja syntyy ennen kuin sisäistän aurinkorasvan pakollisuuden.
Biitsit täällä ovat mahtavia. Olimme kahdessa eri paikassa grillaamassa ihoamme. Ensimmäinen paikka oli luonnon ranta. Täällä ranta oli melko kivikkoinen, mutta välistä löytyi hienoa hiekkaa, jonne parkkeerasimme. Syömään ja juomaan siirryimme La plage des Minimes rannalle, mikä on rakennettu ranta. Sieltä löytyi myös kahvilat ja ravintolat. Tankattuamme itseämme jätskillä ja lätyllä siirryimme rannalle. Minä luin kirjaa, Krista väikkäreitä. Menee hyvä hetki ennen kuin totumme tähän maisemaan. Ranta on pyörämatkan päässä, keskiaikainen vanha kaupunki on pyörämatkan päässä, maisemat on eeppiset, kanaali on mahtava. Täällä on vaikka mitä nautittavaa, sellaista pistä peräpuoli maahan ja nauti maailmasta paikkaa ihan kaikkialla. La Rochelleen tuleminen oli melkoinen lottovoitto näin reissumielessä.
Tänään olemme syöneet patonkia lisukkeena lounaalla. Päivällinen ja illallinen oli pelkkää patonkia. Olemme syöneet sitä kotona sekä rannalla. Voilla ja ilman. Ymmärrän miksi nämä pitävät siitä, ymmärrän jo nyt miksi syön sitä koko kesän. Talossa on sunnuntai-iltana sen verta runsaasti patonkia ja leipää, että maanantaiaamun lenkillä ei kannata lisää hankkia.
Ilta päätettiin The Corrigans baarissa jammaussessiota kuunnellen. Sunnuntai-illoista siellä on tulossa vakiojuttu – ihan hyvästä syystä. Paluumatkalla kohti kotia bongasimme pari kappaletta Lutra Lutra -elukoita. Näimme niistä vain pään vedessä. Olimme kumpikin nähnyt jotain aikaisemminkin kanaalissa, mutta tällä kertaa löysime myös taulun mikä kertoo mitä missäkin on.

[Best_Wordpress_Gallery id=”139″ gal_title=”Biitsipäivä, La Rochelle, 2018-06-10″]

Tutustumista La Rochellen keskustaan

2018-06-09
Ajoaika: N/A
Keskikulutus: N/A
Keskinopeus: N/A
Kokonaiskilometrit:  2698 km
Nukuimme myöhään ja lähdimme liikkeelle laiskasti. Edessä oli kokonainen päivä La Rochellen keskustassa hyörimistä. Tavoitteena oli käydä kirpparilla ostamassa tarvitsemiamme tavaroita, rentoutua kaupungilla ja ehkä käydä jossain nähtävyydessä. Meinasin syödä aamiaisen ulkona, mutta kun sain itseni ulos ruuan kanssa istumaan alkoi taivaalta tippumaan vettä. Näin jälkikäteen katsottuna, pihalla olisi voinyt hyvin syödä. Vettä tuli lopulta kirjaimellisesti vain muutama tippa.
Pyöräilimme upeassa kelissä kaupunkiin. Päivän sääksi oli ennustettu pilvistä, joten emme miettineet kauheasti vaatetusta. Olisi pitänyt… Päivä oli aurinkoinen ja todella lämmin. Aurinkorasva olisi ollut voittajan valinta, samoin hattu. Teemme tulevaisuudessa pilvisinä päivinä toisin :D.
Kirpputori osoittautui antiikkitavaroiden toriksi. Siellä ei ollut mitään tolkun hintaista tai hyödyllistä. Ollaksemme tehokkaita menimme Turisti-infoon (!) kysymään kirppistä. Krista hoiti homman kotiin ranskaksi. Täällä ei ole sellaista kirppistä mitä me etsimme. Perhana.
Sitten hortoiltiin keskustassa ihmetellen eri liikkeitä . Jossain vaiheessa joukkueelle oli päässyt syntymään kohtuullinen nälkä, joten suunnistimme The Corrigans baaria vastapäätä olleeseen 20 vuotta palkintoja saaneeseen ravintolaan. Ruoka oli erikoista, mutta hyvää. Otimme päivän annokset, Krista kalaa, minä possua. Homma hoidettiin Kristan toimesta ranskaksi.
Ruuan jälkeen piti käydä shoppailemassa ja kahvilla jossain, mutta joukkueen miespuoliset alkoivat hyytymään. Korjasimme tilanteen menemällä jollekin aukiolle nukkumaan. Minä varjoon kasvien alle ja Krista viereen lukemaan kännykällä jotain. Puolen tunnin virkistävän torkun jälkeen edessä oli kahvilassa GTD viikkokatselmointi. Kahvila oli merkittävä pettymys. Sieltä ei saanut kunnon kahvia, kaikki oli kertakäyttötavaroissa, Wi-Fi oli perseestä Huan Carlos sai surffata vain 15 minuuttia ja siellä oli vielä kuumakin. Teimme siellä kuitenkin kohtuullisen pitkään katselmointia. Saatuamme ajatukset järjestykseen lähdimme pihalle virkistävään ulkoilmaan. Juhan listalla oli La Rochellen kuumin nähtävyys “kolme tornia”. Kävimme tutustumassa näistä ensimmäiseen, isoimpaan ja kauneimpaan nimeltään “Tour Saint-Nicolas de La Rochelle“. Mahtavat näkyvät ja mahtava torni. Ennen torniin menoa tuli käytyä läpi vielä hieman roikkuvia asioita siinä tornin edustalla.
Tornissa tuli poltettua yli tunti kiertäen ja kuunnellen ääniopasta. Näkymät olivat todella mahtavat. La Rochelle on mahtavan näköinen vanha kaupunki. Keskustassa on nähtävää vaikka kuinka paljon. Sinne pitää palata uudestaan ja uudestaan.
Tornin jälkeen edessä oli paluu takaisin kämpille syömään ja lukemaan. Olemme löytäneet nyt ensimmäisen toimivan ja suoraviivaisen pyöräreitin juuri tuonne vanhan sataman sydämmeen. Hissukkseen, hissukseen alamme saamaan paikkaa haltuun.

[Best_Wordpress_Gallery id=”137″ gal_title=”La Rochelle, 2018-06-09″]

Tutustumista La Rochellen keskustaan

2018-06-09
Ajoaika: N/A
Keskikulutus: N/A
Keskinopeus: N/A
Kokonaiskilometrit:  2698 km
Nukuimme myöhään ja lähdimme liikkeelle laiskasti. Edessä oli kokonainen päivä La Rochellen keskustassa hyörimistä. Tavoitteena oli käydä kirpparilla ostamassa tarvitsemiamme tavaroita, rentoutua kaupungilla ja ehkä käydä jossain nähtävyydessä. Meinasin syödä aamiaisen ulkona, mutta kun sain itseni ulos ruuan kanssa istumaan alkoi taivaalta tippumaan vettä. Näin jälkikäteen katsottuna, pihalla olisi voinyt hyvin syödä. Vettä tuli lopulta kirjaimellisesti vain muutama tippa.
Pyöräilimme upeassa kelissä kaupunkiin. Päivän sääksi oli ennustettu pilvistä, joten emme miettineet kauheasti vaatetusta. Olisi pitänyt… Päivä oli aurinkoinen ja todella lämmin. Aurinkorasva olisi ollut voittajan valinta, samoin hattu. Teemme tulevaisuudessa pilvisinä päivinä toisin :D.
Kirpputori osoittautui antiikkitavaroiden toriksi. Siellä ei ollut mitään tolkun hintaista tai hyödyllistä. Ollaksemme tehokkaita menimme Turisti-infoon (!) kysymään kirppistä. Krista hoiti homman kotiin ranskaksi. Täällä ei ole sellaista kirppistä mitä me etsimme. Perhana. Ostamm
Tässä vaiheessa joukkueella oli jo kohtuullinen nälkä, joten suunnistimme The Corrigans baaria vastapäätä olleeseen 20 vuotta palkintoja saaneeseen ravintolaan. Ruoka oli erikoista, mutta hyvää. Otimme päivän annokset, Krista kalaa, minä possua. Homma hoidettiin Kristan toimesta ranskaksi.
Ruuan jälkeen piti käydä shoppailemassa ja kahvilla jossain, mutta joukkueen miespuoliset alkoivat hyytymään. Korjasimme tilanteen menemällä jollekin aukiolle nukkumaan. Minä varjoon kasvien alle ja Krista viereen lukemaan kännykällä jotain. Puolen tunnin virkistävän torkun jälkeen edessä oli kahvilassa GTD viikkokatselmointi. Kahvila oli merkittävä pettymys. Sieltä ei saanut kunnon kahvia, kaikki oli kertakäyttötavaroissa, Wi-Fi oli perseestä Huan Carlos sai surffata vain 15 minuuttia ja siellä oli vielä kuumakin. Teimme siellä kuitenkin kohtuullisen pitkään katselmointia. Saatuamme ajatukset järjestykseen lähdimme pihalle virkistävään ulkoilmaan. Juhan listalla oli La Rochellen kuumin nähtävyys “kolme tornia”. Kävimme tutustumassa näistä ensimmäiseen, isoimpaan ja kauneimpaan nimeltään “Tour Saint-Nicolas de La Rochelle“. Mahtavat näkyvät ja mahtava torni. Ennen torniin menoa tuli käytyä läpi vielä hieman roikkuvia asioita siinä tornin edustalla.
Tornissa tuli poltettua yli tunti kiertäen ja kuunnellen ääniopasta. Näkymät olivat todella mahtavat. La Rochelle on mahtavan näköinen vanha kaupunki. Keskustassa on nähtävää vaikka kuinka paljon. Sinne pitää palata uudestaan ja uudestaan.
Tornin jälkeen edessä oli paluu takaisin kämpille syömään ja lukemaan. Olemme löytäneet nyt ensimmäisen toimivan ja suoraviivaisen pyöräreitin juuri tuonne vanhan sataman sydämmeen. Hissukkseen, hissukseen alamme saamaan paikkaa haltuun.

Kämpällä lorvailua

2018-06-08
Ajoaika: N/A
Keskikulutus: N/A
Keskinopeus: N/A
Kokonaiskilometrit:  2698 km
Elämän yksinkertaiset ilot, terveänä herääminen, valmis aamukahvi… Keli on vihdoin, väliaikaisesti, hyvä. Eilinen ja tämä päivä on hyvin aurinkoista ja lämmintä. Yöllä tilanteen pitäisi muuttua taas sateisemmaksi. Paikan lämpötilan myötä sateisuus ei tuo synkkää kylmyyttä ilmaan, ilma on kohtuullisen miellyttävän lämmin silti, joten kelistä ei voi ihan mahdottomasti valittaa.
Krista kävi aamulenkillä, mutta ei useista pyynnöistä huolimatta tuonut lenkiltä tuoretta patonkia kotiin. Koska aamulla ei tuotu patonkia taloon, kohtasimme päivällisellä täysin mahdottoman tilanteen ranskalaisen näkökulmasta. Talossa ei ollut leipää lautasen pyyhkimiseen, saati syötäväksi saakka. Leipä, kaikki leipä, oli yksinkertaisesti loppu.
Itse koitan upota kohdemaan kulttuuriin 100% opettelematta koskaan maan kieltä edes puoliksi niin hyvin kuin Krista. Tämä vapauttaa minun aikaani opettelemaan typeriä ja turhia asioita kohdemaasta, kuten: Ranskalaiset pitävät leipää, erityisesti pantokia, kaiken terveellisen ruuan pohjana. Sitä pitää olla koko ajan tuoreena saatavilla. Koitan rakentaa ranskalaisen identtiteettini patongin varaan, niinpä nyt kun olen taas terve, patonki ei tule talosta loppumaan! Viva la Baguette!
Illalla vietimme ensimmäisen rennon asuntoillan. Okei, rentoutta vähensi Le Mans 24h -tapahtumaan lippujen hankkiminen. Meillä ei ole tässä vaiheessa kunnon ymmärrystä mitä tuli tehtyä, kun päätimme sinne lähteä. Tapahtumaan on viikko aikaa enää, joten majapaikan hankkiminen aiheutti haasteita, mutta lopulta onnistuimme siinä. Parhaat leirintäpaikat radan ympäriltä olivat jo menneet. Leirintäpaikat ylipäätän osoittautuivat hankalaksi, hotellit hyvin kalliiksi, joten menimme AirBnB:llä. Kun päivän stressaavimmat asiat oli saatu tehtyä lähdin rakentamaan ranskalaista identiteettiäni eli ostamaan pantonkia (ja oluen)! Ilta onkin vietetty maaten aurinkotuolissa, istuen jalat pöydällä pihalla ja lukien kirjaa, katsoen TV-sarjaa, kuunnellen harppusooloja sekä muuttuen hitaasti ranskalaiseksi patongin pala kerrallaan.

Arjen rakentamista La Rochellessa

2018-06-07
Ajoaika: N/A
Keskikulutus: N/A
Keskinopeus: N/A
Kokonaiskilometrit:  2698 km
Aamu… Melkein täydellinen aamu, ainut aamua haittaava asia on kesäflunssan jämät. Olo on merkittävästi parempi, mutta ei vielä täysin terve. Olen yksinkertainen mies ja pidän yksinkertaisista asioista. Aamun suurin ilo oli valmiiksi tippunut kahvi. Kahvinkeittimen saa ajastettua. Ajastin sen aloittamaan kahvin tiputuksen 06:01. Aamutoimien jälkeen minulla oli tuore kuppia kahvia kädessä, ilman että tein mitään… Harva, jos mikään asia, voisi parantaa aamua tuosta.
Le Mans 24h oli aamun keskustelun aihe, kiitos Janille (@Facebook) siitä. Le Mans 24 on hyvin suurella todennäköisyydellä tapahtumassa. Itseasiassa käytännön järjestelyt piti tehdä illalla. Aamulla sain vain myytyä idean Kristalle. Krista ei välttämättä ole tietoinen siitä.
Työpäivä oli työpäivä. Päivä oli ensimmäinen kunnolla aurinkoinen päivä, joten lounas ja päivällinen syötiin pihalla patiolla. Korkkasimme myös talon mukana tulleen viinin. Se paljastui jälkiruokaviiniksi – ja aika kivaksi sellaiseksi.
Illalla piti tehdä jotain, eikä vain suunnitella Le Manssia sisätiloissa, koska keli oli mahtava ja minun olotila lähes normaali. Korjasin Kristan pyörää: kiristin jarrut, korjasin vaihteiston(kohdensin sen takaisin toimimaan koko alueella ja tarkasti). Arjestani puuttuu munille potkiminen. Asia oli korjattava. Selvitin missä on La Rochellen KMG pääsali oli käytännössä. Matkaa pääasalille oli vain ~15 kilometriä, joten lähdimme matkaan. Olin lähettänyt heille sähköpostia yli kuukausi sitten, mutta vastausta ei ollut kuulunut. OIetin kasvotusten saavani parempaa tulosta.
La Rochelle on vanha kaupunki, mikä tarkoittaa hyvin hyvin hyvin hankalaa pyöränavigointia. Saimme tööttäyksiä, olimme väärässä paikassa pyörän kanssa, olimme yksisuuntaisilla menossa väärään suuntaan, ympyrässä aiheuttamasta pahennusta ja sekaannusta. Täällä on pyöräteitä, mutta niiden logiikka on hieman hukassa meillä. Pyöräilijöille raita tiessä yhteen suuntaan, mutta ei toiseen suuntaan. Ringissä saattaa olla pyöräilijöille rinki, mutta rinkiin ei pääse pyöräteitä pitkin. Kaikenlaista jännää. Pääsimme ehjinä perille ja minä pääsin sopimaan salilla treenaamisesta. Täällä on taso korkeammalla kuin viime kesänä Italiassa, joten odotan pääseväni treenaamaan enkä kouluttamaan. Voin treenata vaikka joka päivä. Maksu meni italialaisittain…. “tule treenaamaan ja katsotaan sitten lopuksi” … OK. Haiskahtaa treenin vedolta 😄
Paluumatkalla kävimme hakemassa pannineja nälkäisille ja poikkesimme irkkubaariin yksille. Koitamme löytää jotain yksinkertaisia tapoja mennä La Rochellessa pyörällä, sellaisia varmoja reittejä, jotka osaa ulkoa ja joilla pääsee vaikka vähän kiertäen suurinpiirtein oikealle alueelle. Tuolla kaupungin sisällä menemistä emme ehdi opettelemaan tän kesän aikana. Nyt tiedämme jo melko yksinkertaisen tavan päästä tuolle irkkupubille tai tarkemmin sieltä kotiin 😄

[Best_Wordpress_Gallery id=”135″ gal_title=”La Rochelle, 2018-06-07″]

Flunssaa, järjestelyjä, arjen rakentamista

2018-06-06
Ajoaika: N/A
Keskikulutus: N/A
Keskinopeus: N/A
Kokonaiskilometrit:  2698 km
Harva asia aamulla on yhtä hieno kuin herätä köhimään ja rökimään keuhkojaan keittiön tiskialtaaseen. Moinen startti päivän pistää huononkin kelin perspektiiviin.
Täällä on satanut joka päivä. Välillä tihkuttaa, välillä sataa ihan kunnolla. Mielenkiintoista kelissä on se, että paikat kuivuvat todella nopeasti, kun aurinko alkaa paistamaan. Se on todella yllättävää. Tunnin verran sataa kunnolla. Noin auringon paistetta ja tuulta => patio & kivetys on sukilla käveltävän kuiva. Ulkopöydän ääressä voi syödä päivällisen kun sen hetki koittaa.
Töiden jälkeen oli korjaustöitä ja kauppaa. Krista kävi kaupassa, minä koitin paikata tihkuvaa reikää vesikanisteristamme. Se reikä on onneksemme päälipuolella, joten se ei kanisterin ollessa normaalissa asennossa haittaa, mutta pystyyn nostettaessa siitä tihkuu vettä läpi. Meillä ei ollut sopivanlaista liimaa, joten lauantain kauppalistalle tuli yksi asia lisää.
Krista on tutkinut kierrätystä. Täällä kierrätys on hyvällä tolalla, kaikki paitsi lasi kierretään kotiroskiksilla. Lasia varten pitää matkata yhteisroskikselle, joka on jossain (Krista tietää, minä en). Komposti on ainut mikä puuttuu. Olemme pohtineet ja valmistautuneet oman tekemiseen, mutta mutta. Alueen jätteenkäsittelyn toimittaja myy asukkaille 10 eurolla kunnon kompostin ja tarvittavat työkalut. Olemme kysyneet vuokranantajalta, josko hän voisi hankkia moisen ja me maksamme kulut. Jos se ei onnistu, viritämme oman kompostin.
Illan luppoajalla imuroin ja pyyhin auton. Siinä oli asuttu kaksi viikkoa ja se näkyi sen sisäpuolella. Nyt auto on myös sisältä puhdas. Illan TV-sarjan jälkeen (The 100, kausi 5) on aika painua petiin. Huomenna on uusi uljas päivä ja flunssan mielenkiintoinen seuraava vaihe!

Asunnon tuunausta

2018-06-05
Ajoaika: N/A
Keskikulutus: N/A
Keskinopeus: N/A
Kokonaiskilometrit:  2698 km
Aamu – silkkaa täydellisyyttä. Flunssa on kehittynyt miehekkääksi viskibassoksi ja elämä on yhä kovin … arkista? Normaalia? Kuten Italiassa niin Ranskassakin, elämä muuttuu hyvin nopeasti arkielämä muuttuu nopeasti “arkiseksi.” Tällä kertaa tosin vielä nopeammin, koska kyseessä ei ole eka kerta.
Päivän puhdetöitä oli Kristan huoneen kaikujen haltuunotto, patjan reijän metsästäminen ja muita pikku hommia. Kristan askeettisen siisti soittohuone on nyt kaikkea muuta kuin siisti. Lattialla on autosta haettu patja, kaapin oveen on kiinnitetty makuupussi. Kaikki ylimääräiset sänkytarvikkeet on läjissä eri nurkissa huonetta. Korjattava on ovenkahva. Ovea ei voi avata sisäpuolta. Vihdoin salainen pakkomielteeni kiristää ja korjata ovenkahvoja saa tulla päivänvaloon. On aika loistaa.
Ovesta puuttuu ensinnäkin kiristysruuvi sitä kahvan tappia varten. Kahva kääntyy kyllä, mutta ei käännä mitään tappia. Illalla Krista lähti rautakauppaan ostelemaan puuttuuvaa ruuvia. Ruuvi yksistään ei pelastanut mitään, minun piti purkaa ovenkahva kokonaan osiin. Se tappi kahvojen välillä oli työntynyt täysin ulkopuolen kahvan sisään. Korjasin tapin sijainnin ja kiristin ruuvit – TADAA! Kahva toimii myös sisäpuolelta!
Patjan kanssa ei ollut samaa säkää. Löysin yhden potentiaalisen reiän, mutta se olikin ilmeisesti naarmu, siitä ei karkaa ilma pihalle … kai? Sitten löysin tikun, joka oli läpi nukkumispuolesta. Tikku pois ja pyöränpaikkaussetti esiin. Se reikä on kohdassa missä on sitä pirun karvaa. Koitin hioa karvaa pois, mutta se ei tuottanut tulosta. Kompensoin ongelmaa laittamalla runsaasti liimaa, sitten laitoin sitä hieman lisää ja sen jälkeen kumipaikan paikalleen. Kuten arvasin, kumipaikka ei pysynyt paikallaan. Odottamatonta taase oli se että liima paikkasi reijän. Se ei vuoda enää! Valitettavasti jatkotestit osoittivat että se ei ollut se ainut reikä. Se lienee ollut se kohtalokas reikä. Koitan vielä paikata sen potentiaalisen reiän liimalla, mutta en ole kovin toiveikas. Ilmapatja taitaa olla menetetty idea.
Huomenna rakentelemme minikompostin, joka kesän lopuksi tyhjennetään peltoon tahi metsään. Saas nähä mitä tästäkin tulee.

[Best_Wordpress_Gallery id=”133″ gal_title=”La Rochelle, 2018-06-05″]

Väsynyttä menoa La Rochellessa

2018-06-04
Ajoaika: N/A
Keskikulutus: N/A
Keskinopeus: N/A
Kokonaiskilometrit:  2698 km
Kello 05:50 herätys! HA! Sisäinen kelloni toimii niin kuin pitää. Värinäherätys tuli klo 06.00. Valitettavasti en herännyt pirteänä uuteen iloiseen aamuun. Heräsin kesäflunssan kanssa. Prrrkele. Totuttelin uuteen keittiöön aamulla. Täällä on kesyin ikinä käyttämäni induktioliesi. Tässä liedessä on iso asteikko. Olen aikaisemmin nähnyt laitteita missä 9 on maksimi, joten aloittelin kolmosella. Pannu lämpimäksi kananmunia varten. Kolmosella pannu ei tuntunut lämmittävän edes öljyä notkeaksi. Tajusin testata mikä on täpöt. 19 on täpöt! Testatakseni, että pannu toimii induktion kanssa annoin laitteen laulaa täysillä. Öljy notkeentui, mutta ei vakuuttavan nopeasti. Päädyin paistamaan kananmunat täydellä teholla, mikä kotona tarkoittaa ehkä paria minuuttia – yli sen ja munat on palaneet. Täällä Ranskassa meidän retkitrangia tekee munat nopeammin kuin tuo induktiolevy täysillä. Mental note: lue ohjeet illalla, ehkä en osaa käyttää tätä.
Työpäivä meni iloisesti, palaverit toimi. Kärsin keskimäärin 7% pakettihukasta, joka ilmenee konferenssissa niin, että saatan olla muutaman sekunnin hiljaa yllättäen. Ei mahdoton, mutta ei optimaalinenkaan. Pitää ihmetellä mitä asialle voi tehdä, jos yhtään mitään. Talo on hyvin pelkistetty, paljon paljasta kivilaattaa ja suoraa pintaa. Krista soittaa toisessa päässä taloa ja meidän välissä on kaksi ovea. Ovista huolimatta palaverikumppanini kuulevat harppumusiikka palaverin taustalla. Se harppu soi läpi talon hyvin iloisesti aina Suomeen saakka. Onneksi puhe ei kanna vastaavasti läpi ovien.
Iltapäivällä keitin perunoita ja samalla kun ihmettelin induktiolieden tehottomuutta luin sen ohjeita – jotka on tietenkin ranskaksi. Microsoft translator on silkkaa kultaa, silkkaa kultaa. Käytän liettä täysin oikein, mikä ei ollut yllättävää. Ei näissä niin montaa nappia ole. Jossain malleissa on turbonamiska, mutta ei kaikissa ja meillä on malli missä moista ei ole. Se on siis vaan tussu induktioliesi. Sen kanssa vaan pitää elää.
Illalla kumpikin oli hyvin väsyneitä. Kävimme rautakaupassa ja ruokakaupassa, koska pakko oli. Minä vietin iltaa vähemmän iloisena peiton alla täysissä vaatteissa hytisemässä. C-vitamiinia nassuun ja unta kuulaan, minulla on neljä arkipäivää aikaa parantua, sitten on edessä viikonloppu.

Ensimmäinen päivä kesän talossa

2018-06-03
Ajoaika: N/A
Keskikulutus:  N/A
Keskinopeus: N/A
Kokonaiskilometrit: 2698 km
Mitäs hittoa?! En herännytkään aamulla ennen hälytystäni, en herännyt edes hälytykseeni! Nukuin onnillisesti ohi Fitbitin kello kuuden värinän. Heräsin seitsemän aikaan ja hipsin keittiöömme. Isäntämme oli antanut meille paahtoleipää, joten tein paahdin paahtoleipää ja levitin sen päälle avocadoa, koska voita ei ole. Talossa on “normaali” kahvinkeitin, eli voin tehdä kahvia tiputtamalla vettä suodattimen läpi! Aamu on lähes suomalainen.
Kristan noustua päivän agendassa oli aamulenkki – luonnollisesti. Tällä kertaa aamulenkki vei meidät torille. Torilla oli luvassa aito ranskankielen testi. Torireissu meni mahtavasti – todella mahtavasti! Kristan ranska toimi ja lihatiskillä puhuttiin todella sujuvaa englantia. Kesätyöntekijä joutui koville, (oletettu) omistaja totesi pojalle, että nyt on sun hetki treenata englantia. Minä kerroin (oletettulle) omistajalle, että Krista treenaa ranskaa, johon hän totesi “Perfect. She speaks french, he responds in english – lets begin!”. Heti kättelyyn Krista heitti kurvipallon pelikentälle – metalliastia pojan käteen. (oletettu) omistaja totesi “Interesting!”. Krista puhui ranskaa ja osoitti ja kesäpoika koitti toimia ohjeistuksen mukaan sekä leikkiä mykkää. Minä ja (oletettu) omistaja kommentoimme englanniksi toisillemme myyntitapahtuman etenemistä. Tilaus onnistui ja lisämyyntiäkin onnistuttiin tekemään! Otimme perunoita purkin tyhjät osat täyteen :). (oletettu) omistaja kertoi kesätyöntekijälle, että hän pääsee jatkoon! WOOO! Lupasin palata takaisin tiskille tulevinakin sunnuntaiaamuina 😄
Torishoppailu toimi todella hyvin. Krista puhui, minä maksan ja sanon koko operaation lopuksi “Merci” sekä poistuessani “Au revoir”. Saamme bonuksina salaatin yhdestä tiskistä, kirsikoita toisesta ja paljon hymyä jokaiselta, jonka kanssa teemme kauppaa.
Torin jälkeen menimme kauppaan ostamaan tarpeellisia tarvikkeita kuten
  • imukupilla varustettuja koukkuja
  • jatkojohto
  • toinen jatkojohto
  • voita
Iltapäivällä minä stressasin WLAN-verkon rakentamisen suhteen. Huomenna tekniikan pitää toimia 100%- enemmän kuin 100%. Talon verkko toimii, latenssi on kohtuullinen (30-40ms), mutta kärsimme systemaattisesta noin 10% pakettihukasta. Paketit katoavat omistajan talon ja internet yhteyden toimittajan välillä. Langattomat verkot ovat virheettömiä ja 1 ms latenssin päässä toisistaan. 150% varmistus tapahtuu 4G:n avulla. WLAN-purkkimme saa 4G signaalin lasiin kiinnitettynä (ks aikaisemmat imukuppikoukut), ja sen kautta lantessit ovat 40-100 ms + kaista riittävä. Siellä on tosin vastassa 15 GB datakatto. 200% varmistus tapahtuu La Rochellesta löytyvällä etätyöskentelypisteellä.  ~170€ pyötään per kk ja 24/7 pääsyoikeus tiloihin + omaan työhuoneeseen on taattu. Tämä viimeisin varmistus oli Kristan löytämä.
Stressailun ja säädön jälkeen oli luvassa Kristan suunnittelema iltaohjelma: La Rochellen irkkubaariin iltaa viettämään. Saimme vuokranantajalta polkupyörät lainaan kesäksi! Polkupyörien kanssa La Rochelleen polkeminen vie vain 40 minuuttia. Tutustuimme hyvin ohuesti La Rochellen maisemiin pyöräillessämme irkkubaariin. Kaupunki näyttää loistavalta! Irkkubaarissa hengailimme tiskillä ja kuuntelimme muusikoiden sessiota. Sessio on juttu, missä muusikot saapuvat baariin ja soittelevat irkkubiisejä lennosta. Erittäin kivan kuuloista! Palaamme paikkaan varmasti toistamiseen. Baarista löytyi myös kohtuullinen irkkuviskivalikoima (pari skottiakin oli sekaan joutunut). Juttelimme baarimikon (omistaja) kanssa jonkin verran viskeistä ja illan päätteeksi tapahtui jotain mielenkiintoista. Maksettuamme laskun baarimikko kaatoi talon viimeisen Taliskerin 10 vuotiaan loput meidän kolmen kesken tasan. Joimme baarimikon kanssa viskiä ja pahoittelimme sitä että 10-vuotiasta ei enää saa, saatavilla on vain Taliskerin NAS-viskejä.
Huomenna on edessä työpäivä ja kesäreissun tositesti voi alkaa 🙂

[Best_Wordpress_Gallery id=”131″ gal_title=”La Rochelle, 2018-06-03″]

Saapuminen La Rochelleen

2018-06-02
Ajoaika: 5 tuntia 24 minuuttia
Keskikulutus:  12.6 l/100km
Keskinopeus: 83 km/h
Kokonaiskilometrit: 2698 km
Herääminen 5:50. Hiivin salakavalasti ulos autosta ja PYHÄ LEPAKON PASKA, BATMAN! Mitä mun rakkaalle autolle on tapahtunut yön aikana?! Lintuparvi on kuoruttanut koko auton PASKALLA! Ne yksilöt, joilla tankki oli tyhjä on vetänyt ruikulipaskat, kun parempaan ei ole pystynyt. Paskaa on joka lasissa etu-,sivu sekä kattoluukun lasissa! Sitä on nokkapellillä, sitä on kaaaaaikkalla. Missä se ei ole kunnon löntsy se on ruskea ruikuliraita… ja sitä on maassa…. Miksi?!
Syön aamiaisen, herätän Kristan ja lähdemme lenkille. Tänään pitää olla tehokas aamulla. Edessä on ehkä stressaavin vaihe koko keikassa. Menemme autolla Pariisin keskustaan noutamaan harpun ja sitten siirrymme La Rochelleen katsomaan minkälaisen talon vuokrasimme kesäksi. Kumpikin on hermoja repivää hommaa. Aamulenkkimme reitti on kokonaan uusi ja reitin varrella tehdään uusia mielenkiintoisia löytöjä! Aamulenkillä juoksimme läpi mielenkiintoisen alueen. Siellä oli naispuolista personal traineria polun varrella. Nämä PT:t ovat erikoistuneet vaakavalssiin. Osalla oli enemmän meriittejä kuin toisilla, mutta kukin osaa hommansa. Jätimme kuitenkin heidät omaan rauhaansa.
Ennen kuin autolla pysyti ajamaan piti sen tuulilasista pestä paskaa pois kunnolla. Maasta löytyi juuriharja, jonka joku oli sinne hylännyt – sitä on todennäköisesti käytetty juuri tähän tarkoitukseen. Jätimme juuriharjan seuraavalle. Krista kaatoi vettä ja minä jynssäsin. Aikaa meni varmaan 10 minuuttia pelkän tuulilasin pesemiseen. Se hinkkaaminen riitti minulle, olin jo katsonut pesupaikan valmiiksi. Pariisissa ajaminen on hyvin, hyvin hermoja raastavaa. Pääsimme kuitenkin kohtuullisella pelkäämisellä harppuliikkeen eteen, jossa teimme kunnon sikaparkin lastaamisen ajaksi. Harpun pakkaamisen jälkeen edessä oli lähimmälle pesupaikalle ajo. Autopesula oli parkkihallin sisällä. Se oli hyvin kompaktin kokoinen, joten tällä autolla sai kikkailla oikein kunnolla ja ajaa hyvin hyvin hyvin varovaisesti parista mutkasta, että sen sai läpi koko pesulan. Tämä on esimmäinen kohta Kristan elämässä, jolloin hän karehti kaverin sinistä naisellista Mini Cooperia. Pesutulos oli hyvä, autolla kelpasi ajaa taas. Sitten palasimme Pariisin kaduille…. hermoja raastavan tunnin jälkeen olimme ulkona Pariisista ja poikkesimme heti lähimmälle pysäkille syömään, juomaan, tankkaamaan ja käymään vessassa. Edesssä oli varsinainen siirtymä, eli neljä tuntia ajoa La Rochelleen.
Saavuimme La Rochelleen hieman ennen kuutta. Omistajat olivat jättäneet avaimen paikalle, joten pääsimme järjestelemään paikan omassa rauhassa. Täällä on kaikki todella hyvin, paremmin kuin viime kesänä! Täällä on sisäovia! USEITA sisäovia! Kristalla on nyt oma huone harppua varten toisessa päässä taloa. Minä voin työskennellä toisessa päässä taloa (makuuhuoneessa), kunhan saamme isomman pöydän sinne. Internet toimii hieman virittäen. Internet saadaan WLAN:lla päätalolta, joka on tuossa ihan vieressä. Signaali on hyvä tasan yhdessä kohtaa taloa. Siellä on tällä hetkellä meidän matkaWLAN verkon toistajana. Pino muodostuu tänä iltana tuolista, muovilaatikosta ja harjasta. Harjan päässä on pussi, jossa on WLAN-purkki. Tällä järjestelyllä saamme 8 MB/1 MB nettiyhteyden tähän taloon. WOOO! Parempi kuin Italiassa. Illan ajan olemme purkaneet kamojamme paikalleen. Lopetimme illan luonnollisesti Suomessa saatuun ranskalaiseen punaviiniin takapihallamme.
Muita huomioita
Päivä 13. Krista on havainnut minun systemaattisesti kiristävän vessan kahvoja, jos kohtaan löysän kahvan. En tiedä kuinka kauan pystyn jatkamaan toimiani ilman huomautuksia.

[Best_Wordpress_Gallery id=”129″ gal_title=”La Rochelle, 2018-06-02″]