2018-06-10
Ajoaika: N/AKeskikulutus: N/A
Keskinopeus: N/A
Kokonaiskilometrit: 2698 km
Rauhallisen, patongillisen, aamun jälkeen lähdimme käymään torilla. Torille toistamiseen meneminen oli hieman hermoja kiristävää, mutta itse torireissu oli aivan mahtava! Toreilla käydessämme tuppaamme jäädä myyjien mieleen. Emme puhu paikallista kieltä ja käytämme omia pusseja sekä purkkeja. Saamme hyvää palvelua, hymyilyä, lausuntaohjeita ja haluamamme tavarat omiin pusseihin tai ilman lisäpusseja.
Minä menin asioimaan, viime viikolla tutuksi tulleseen, lihatiskiin. Tervehdin nuorta myyjää englanniksi ja annoin metallipurkin. Metallipurkin nähdessään hän tunnisti minut ja valahti punaiseksi. Hänen, kuten muidenkin ranskalaisten, ongelma on englannin puhuminen. Häntä jännittää se, hän ei muista tai tiedä sanoja, mutta hän ymmärtää kohtuullisesti. Niinpä hoidimme kaupankäynnin minulle hyvin poikkeuksellisesti (ranskassa). Minä puhuin iloisen määrätietoisesti ja myyjä oli hyvin hiljaa, sanoen vain “kastiketta?” sekä “kiitos”. Hinta kerrottiin osoittamalla 🙂
Meidän kylmäkassi on osoittautunut liian heppoiseksi eristyksiltään. Totuimme viime kesänä ilmeisesti liian hyvään styroksilaatikkomme kanssa. Niinpä tällä kertaa lähdin ihmettelemään missä on tämän torin styroksiläjä. Se löytyi kalatiskin takaa. Löysin sieltä yhden mahdollisesti riittävän hyvän laatikon. Aloitamme sillä ja koitamme vaihtaa sen parempaan kun moinen tulee vastaan.
Torin jälkeen söimme talolla lounaan ja valmistauduimme päivän pääohjelmaan eli biitsillä makaamiseen. Kuvista näette meidän talouden kokkaustyylin erot. Hän joka viitsii ja hän joka ei. Toinen meistä tosin koittaa tuoda ranskan kulttuuria kokkauksiinsa patongilla ja viinillä. Viva la France!
Tämän paikan keli on ihanteellinen minulle, vähän kuin Aruban keli, mutta sateisempi. Täällä aurinko porottaa niin että aivot sulaa, mutta sitä kompensoi tasainen kiva tuuli, joka viilentää niin kivasti, että auringon paiste ei tunnu kuumalta. Tämän kääntöpuoli on se, että luontainen haluni välttää aurinkoa kuumuuden vuoksi ei herää, vaan vietän iloisia aikoja auringossa. Tämä taasen tarkoittaa, että Krista ruskistuu kauniin ruskeaksi ja minä kasvatan pisamia valkoiselle iholleni. Palamisen riski on myös melkoinen, sitä koitetaan kompensoida aurinkorasvalla, mutta levittämistyylini on “katkera” ja epätarkka, joten tässä vaiheessa kesää palovammoja syntyy ennen kuin sisäistän aurinkorasvan pakollisuuden.
Biitsit täällä ovat mahtavia. Olimme kahdessa eri paikassa grillaamassa ihoamme. Ensimmäinen paikka oli luonnon ranta. Täällä ranta oli melko kivikkoinen, mutta välistä löytyi hienoa hiekkaa, jonne parkkeerasimme. Syömään ja juomaan siirryimme La plage des Minimes rannalle, mikä on rakennettu ranta. Sieltä löytyi myös kahvilat ja ravintolat. Tankattuamme itseämme jätskillä ja lätyllä siirryimme rannalle. Minä luin kirjaa, Krista väikkäreitä. Menee hyvä hetki ennen kuin totumme tähän maisemaan. Ranta on pyörämatkan päässä, keskiaikainen vanha kaupunki on pyörämatkan päässä, maisemat on eeppiset, kanaali on mahtava. Täällä on vaikka mitä nautittavaa, sellaista pistä peräpuoli maahan ja nauti maailmasta paikkaa ihan kaikkialla. La Rochelleen tuleminen oli melkoinen lottovoitto näin reissumielessä.
Tänään olemme syöneet patonkia lisukkeena lounaalla. Päivällinen ja illallinen oli pelkkää patonkia. Olemme syöneet sitä kotona sekä rannalla. Voilla ja ilman. Ymmärrän miksi nämä pitävät siitä, ymmärrän jo nyt miksi syön sitä koko kesän. Talossa on sunnuntai-iltana sen verta runsaasti patonkia ja leipää, että maanantaiaamun lenkillä ei kannata lisää hankkia.
Ilta päätettiin The Corrigans baarissa jammaussessiota kuunnellen. Sunnuntai-illoista siellä on tulossa vakiojuttu – ihan hyvästä syystä. Paluumatkalla kohti kotia bongasimme pari kappaletta Lutra Lutra -elukoita. Näimme niistä vain pään vedessä. Olimme kumpikin nähnyt jotain aikaisemminkin kanaalissa, mutta tällä kertaa löysime myös taulun mikä kertoo mitä missäkin on.
[Best_Wordpress_Gallery id=”139″ gal_title=”Biitsipäivä, La Rochelle, 2018-06-10″]
