Paino: 72.3 kg
Kun keskustelen ihmisten kanssa rasvanpudotustavoitteistani ja ruokavaliosta jota käytän, törmään usein lauseeseen “Et kai sääkin” tai “Ai sä oot niitä hulluja”. Useimmiten ruokavalioni on helpoin selittää sanomalla että karppaan, mikä ei pidä täysin paikkaansa. Noudatan kai vähähiilihydraattista ruokavaliota yhdellä “huijauspäivällä”. Karppaus on tällä hetkellä ilmeisesti kuuminta hottia ja ihmiset reagoivat siihen tosi voimakkaasti, lähes poikkeuksetta negatiivisesti vieläpä. Toisia hämmästyttää se että hävitän rasvaa syömällä rasvaa. Aamiaiseni kun on pekonia, kananmuna, pinaattia, raejuustoa, tomaatti ja välillä papuja (pavut puuttuu laiskuuden takia) ja ruokani on rasvassa paistettua lihaa ja vihanneksia. Miten syömällä pekonia voi tiputtaa painoa tai hävittää rasvaa? Kun näistä kohdista päästään eteenpäin törmään seuraavaan mielenkiintoiseen tilanteeseen. Henkilöt, joiden kanssa juuri juttelin, alkavat huolehtimaan minun ruokavaliosta. “Miten sä nyt voit syödä tätä kakkua?”, “Ai jai jai jai, nyt menee dieetti pilalle kun mies syö keksejä.“ 
ja niin päin pois. Muut tuntuvat pitävän tätä diettiä munkin selibaattilupauksen tasoisena juttuna, sitä ei voi rikkoa vaikka mikä olisi. Kuten alussa totesin, tarkoitukseni ei ole tehdä arjesta vaikeaa. Syön tupareissa sitä mitä on tarjolla, selviän kaupungilla Subway-aterialla jos se on hinta/aika/tilanteen vuoksi se “paras” tai ainut ratkaisu. Koitan seurata ruokavaliota suurimman osan ajasta ja se näyttää tuottavan sen oikean tuloksen ja se mahdollistaa pysyvän muutoksen, mikä on se lopullinen tavoitteeni.
Paino tuntuu jääneen pyörimään tähän 72 kilon pintaan, mikä on hyvä – pyöriköön siinä.
.
. Tätä kirjoittaessani ja noita lukuja katsellessani hymy nousee kasvoille. Olo on mahtava. Tähän tulokseen pohjaten jatkan treenaamista ja rasvan trimmausta. Mitä lähemmäs saavun 10% sitä hankalammaksi rasvan pudotus menee ja sitä helpommin menetän lihasmassaa, sillä keho ei halua luovuttaa viimeisiä energiavarastojaan. 
. 
, eikä nipotettu tai seurattu ruokavaliota. Ruokaa oli paljon ja se sisälsi paljon energiaa. Ruokailu oli mitoitettu kunnon vaelluksen mukaan. Meidän yhden yön vaellus oli kaiken kaikkiaan 18 kilometriä pitkä ja kevyin rinkoin. Energiaa oli siis enemmän kuin tarpeeksi. Lauantai-iltana iski karmea hinku syödä sipsejä, juoda olutta ja katsoa leffoja – “rentoutua kunnolla”. Kaupassa piti joka tapauksessa käydä, joten haaveiden toteuttaminen olisi ollut helppoa. Koko reissun ajan mietin kuinka pahasti se vaikuttaisi itseeni. Lopulta onnistuin vaihtamaan sipsit kanaan, mutta pari olutta meni kanan kanssa.
. Noiden kolmen päivän aikana vedin kuitenkin kolmet treenit ja autoin muutossa. Suurin osa ruokailusta oli pielessä, en seurannut diettiä, koska en ehtinyt. Kun analysoin tilannetta voin todeta mistä tuo johtui. Olin kiireessä, väsynyt ja tahto vähissä. Lähin ruokala käy – Hese kiitos. Olen ollut hereillä 16 tuntia, vielä pitää ajaa keskiyöllä 2 tuntia kotiin. Lähin ABC kahvia ja karkkia, jotta saadaan sokerit ylös ja mies pysymään hereillä pari tuntia pimeässä yksin. Lopputulos on karu.