Raha haisee

2023-05-23

Ajoaika: N/A
Sähkökilometrit: N/A
Keskikulutus: N/A l / 100km
Sähkökulutus: N/A kWh / 100 km
Kokonaiskilometrit: 500 km

Uusi päivä, paremmin toimiva aamurutiini. Tällä kertaa perheen heittäminen makuu/työhuoneesta vaatii extra vartin kun pieni mies halusi lukea asvalttikirjaa isän kanssa.

Eka ilta tarjosi viihdytystä traktorien kera, mistä voi päätellä että olemme peltojen ympäröimänä. Eilen ja tänään ympärillä olevat pellot on käännetty ja nyt täällä tuoksuu raha kun menee ulos tai avaa ikkunan. <3

Veiko aamupäivä Kristan kanssa piti sisällään juoksupyörälenkin, jonka aikana bongattiin lampaita ja kukkia. Omalla potkupyörälläkin jaksettiin mennä lehmille asti. Lehmille asti on … jonkun matkaa johonkin suuntaan, luulisin. Itse en muista havainneeni lehmiä tai lampaita lähimaastossa.

Iltapäivällä miehet olivat taas tiiminä tekemässä asioita. Iltapäivisin sattuu ja tapahtuu enemmän, koska on iltapäivä. Veikko odotteli isän valmistautumista iltapäivän kauppa & leikkipuistoreissulle. Valmistautumiseen kuului kahvin hörppääminen sisällä. Suomalaista kahvia nauttiessani kuulen keittiöön vaimean “Apu! Apua! Apu!” huutoa. Pihalta löytyy poika tiilipinon päältä. Hän ei pääse alas ja tarvii apua. Onnittelut kiipeilysuorituksesta ja maahan nosto.

Tässä kohtaa paljastuu, että ulko-ovemme on mahdoton avata ulkopuolelta ilman avainta. Meillä on käynyt säkä oven kanssa, sillä avaimet on ollut sisäpuolella monta, monta kertaa. Tänään ovi meni ekan kerran oikeasti kiinni, jolloin sitä ei saa ilman avainta ulkopuolelta auki. Kerron tätä Kristalle ja päivittelemme asiaa, kun huomaamme, että pieni mies on päättänyt aloittaa pyöräreissun. Poika pyöräillyt omatoimisesti tien reunalle saakka. Huutamalla saan pojan huomion ja ohjeistan pysymään poissa tieltä. Tie on onneksi todella harvoin autoja ja sen nopeusrajoitus on 30 km/h. Siinä vaiheessa kun olen tiellä pyöräni kanssa, poika on potkinut runsaasti eteenpäin. Tielle on 130 metriä, kun sain hänet kiinni hän oli 200 metrin päässä. Tämä rohkea, itsenäinen toimi aiheuttaa vastatoimia vanhemmilla. Vapaa potkupyöräetu loppui tähän iltaan.

Leikkipuistossa pääsin antamaan pojalle rohkaisuja tyttöjen suhteen. Tänään koohelluskaveriksi löytyi tyttö, joka jonkin ajan kuluttua meni äitinsä luo. Tytön käskyttäminen takaisin suomeksi ei tuottanut haluttua tulosta, joten neuvoin poikaa menemään hakemaan tytön kädestä pitäen. Nuori mies lähti ohjeistuksen mukaan tytön luo, mutta kantti loppui kesken joitakin metrejä ennen maalia. Onneksi tyttö ymmärsi eleen ja palasi vielä hetkeksi juoksu- ja trampoliinileikkeihin.

Leikkipuisto reissumme päättyi varustelun hajoamiseen. Kesken merirosvolaiva kiipeilyjen minun toisen kengän korko putosi :-O. Päätin, että palaamme kotiin vaihtamaan isän kengät. Paluumatkan pieni mies potkutteli potkupyöränsä kanssa itse kesäkotiin saakka. Potkuttelumatka oli siis 1.6 kilometriä ja otti aikaa puolituntia. Suunnittelen kovasti polkupyörän hankkimista, sillä hän tasapainoilee ja huruttelee pyörällä eteenpäin hyvinkin sujuvasti.

Moin

2023-05-22

Ajoaika: N/A
Sähkökilometrit: N/A
Keskikulutus: N/A l / 100km
Sähkökulutus: N/A kWh / 100 km
Kokonaiskilometrit: 500 km

Ensimmäinen arkipäivä uudessa sijainnissa. Saimme testata toimiiko kokonaisuus. Miehinen aamutiimi heräsi viideltä aloittamaan joogaharrastuksen taas, paikat ovat jo riittävän jumissa. Kuudelta heräsi loput perheestä, jotka hellästi heitettiin ulos makuu/työhuoneestani, sillä työpäiväni alkoi.

Siinä missä minä naputtelin töitä menemään, Krista ja Veikko viettivät aamupäivän aikaa yhdessä. Aamuun kuului lenkki/kärrykyyti pitkin lähiteitä pienessä sateessa.

Yhdeltä töistä perheen yhteinen lounas, josta pienimmän pitäisi lähteä päivätorkuille. Tämä osuus ei mennyt aivan toivotusti ja eräs pieni mies päättyi lopulta skippaamaan päiväunet.

Iltapäivällä taasen miehet pitivät yhtä, Kristan harjoitellessa kappaleitaan. Miesten agendalla oli paikallisen 4G yhteyden hankkiminen. Se osoittautui yllättävän haasteelliseksi. Olemme tällä kertaa niin pikkuriikkisessa kaupungissa, että täällä olevalla puhelinliikkeellä ei ollut prepaid SIM-kortteja enää myynnissä – ne kun eivät olleet myyneet juuri lainkaan. Viikonloppuna minulla on edessä Bremen reissu, mistä täytyy hankkia varayhteys tälle reissulle.

Tästä hutilyönnistä tippaakaan lannistumattomana menimme lähimpään kauppaan ostamaan ruokaa, joiden kanssa oli pakko palata kotiin kulkematta leikkipuiston läpi. Tämä vankilakortti oli pikkasen liikaa pikku pelajaalle, joka päätyi pysymään peräkärryssä ja lopulta vasta ruualla ja lupauksella leikkipuistosta saatiin sisälle syömään päivällinen.

Alkuilta menikin sitten siellä leikkipuistossa toisen pojan kanssa riehuen. Hiekkaa, vettä ja kenkiä lensi leikkien tiimellyksessä.

Saksani on … huonolla hapella. Bitte, tankeshön, … errhum, jotain. Olen aloittanut jo välittömät korjaustoimet ja samantein opetellut uuden saksalaisen sanan Moin! Täälläpäin näemmä tervehditään sanomalla MOIn, se n on tosi hiljainen, niinpä suamalainen MOI menee täydestä. Luulen, että Veikkokin oppii tuon verta saksaa, pelkään että hän oppii enemmän kuin minä.

Se induktiohella on nousemassa arkkivihollisekseni. Tänään kesken pihvin paiston se alkoi piippailemaan ja kun se on alkanut piippailemaan se piiip piip piippailee kunnes on saanut tarpeekseen. Vie pannu pois – piip. Paina nappeja (eivät reagoi) – piip. Anna sen olla – piip. Laita pannu takas – piip. Luovuta – piip ja jossain kohtaa arvon laite päättää että nyt on piipattu riittävästi. Onneksi leivänpaahdin on vanhaa kunnon tekoa ja toimii luotettavasti – ilman mitään piippiä.

Päivänsäde ja Menninkäinen -menetelmä

2023-05-21

Ajoaika: N/A
Sähkökilometrit: N/A
Keskikulutus: N/A l / 100km
Sähkökulutus: N/A
kWh / 100 km
Kokonaiskilometrit: 500 km

Aamiainen oli kohtuullisen hallittua kaaosta. Tavarat on luonnollisesti hukkateillä, laitteet uusia ja pieni mies tarjoaa arkikaaosta liki koko ajan.

Huomioita laitteistosta:
Kahvinkeitin on vanhaa hyvää mallia – pysyy päällä tuomiopäivään saakka – juuri niin kuin haluan.
Meillä on induktiohella käytössä, näistä on aikaisempaakin kokemusta – eikä välttämättä positiivisia – Ranskasta. Tällä kertaa tehoja löytyy, mutta ainakin yksi kattila on sellainen mikä ei toimi missään ja välillä yksi levyistä on vaikea saada toimimaan. Tässä kohtaa täytyy todeta, että avoin tuli keittiössä on vaan niin paljon parempi tapa valmistaa ruokaa. Se on hyvin helposti ymmärrettävissä ja kaikki kuumenee, niin valurauta, muovi kuin alumiininen astia – lämmitys ei ole ongelma. 🙂 Ainut piippaus tulee palohälyttimestä ja senkin syy-yhteys on helposti ymmärrävissä ilman ohjekirjoja. Toista oli tämän induktiohellan piippauksen kanssa, ilmeisesti sille ei saa jättää kattiloita lepäämään jälkilämmöllä, tiputtaa raakaa munaa tai joku paha henki valtasi sen.

Päivän päätavoite oli asettua kodiksi, mikä tarkoittaa erityisesti työhuoneiden rakentamista. Työhuoneiden sijantia päätettäessä käytimme “Päivänsäde ja menninkäinen” -menetelmää: “Toinen valon lapsi on ja toinen yötä rakastaa”. Työvälineet määrittävät toivotun valon määrän 🙂

Työpisteet on nyt rakennettu, minun työpisteeni tuntuu aika ergonomiselta, Kristan aika valoisalta ja “dempatulta”. Nettiyhteys näyttää vakaalta ADSL:tä. Oma extender laajentaa verkon kattamaan hyvin koko talon. Arki kertoo kuinka vakaa se on. Mitään isoa datan siirtoa oman nettiyhteyden kautta ei kannata tehdä, elämä netin puolesta on kuin … vuosikymmen sitten kotona. Ja tämä on hyvä yhteys! 4Gn nopeudet on surulliset, silloin kun 4G on saatavilla. Useimmiten olen edgen varassa. Kaikki pitää laittaa offline tilaan, kartat, käännösohjelmat, musiikki. Lähtökohta on, että datayhteyksiä ei ole. <3 Saksa.

Kuten aikaisemmin, oma liittymäni hädintuskin kuuluu talossa, mutta tällä kertaa puhelin osaa hyödyntää WLAN-verkkoa puheluiden tekemiseen, joten ei tarvitse turvautua viritelmiin, että puhelimella pystyy vastaanottamaan tai soittamaan puheluita.

Varsinaisten tavoitteiden jälkeen oli aika tehdä asioita, joita pienin seikkailija halusi. Äidin kanssa käytiin pyöräreissulla, jonka aikana bongattiin muunmuassa Ruohonleikkuri, josta varoitettiin ja joka ylpeänä kantoi Saksan lippua.

Miehet keskenään tutustuivat puun oksien rajattomaan riemuun: isä voi vuolla niitä ja pienempi mies voi hakata niillä asioita, voi miekkailla toisten kanssa, niitä voi syödä – rajatonta riemua.

Iltapäivällä oli perheen ihka ensimmäinen pyöräreissu Barsseliin. Kaikki kolme pyöräilivät, Veikko tosin potkupyörällä, Barsseliin leikkikentälle.

Illalla päivällisen jälkeen talossa pauhui poppi ja miehet olivat hyvin riehaantuneina, taloa pitkin juostiin, rappusilla tanssittiin, Veikkoa huudatettiin: “Onko huomenna päiväkotipäivä?” – “EI!!!”

Perillä

2023-05-20

Ajoaika: 2h 23 min
Sähkökilometrit: 32 km
Keskikulutus: 8.5 l / 100km
Sähkökulutus: 0.1 kWh / 100 km
Kokonaiskilometrit: 500 km

Tänä aamuna kuski sai nukkua tunnin pidempään kuin muut, mikä tuli todella tarpeeseen, yö kun tahtoi jäädä vähän lyhyeksi.

Aamiaista, leikkipuistoa ja uudelleenpakkausta. Eilinen kokemus purjeen kanssa laittoi minut miettimään voisinko sitoa pressun toisin – tarkoitus on kuitenkin suojata sitä kankaista Veikon peräkärryä. Onnistuin pudottamaan purjeen kokoa merkittävästi, ainut jännittävä tekijä oli usean kiinnityspisteen menettäminen.

Ajopäivän ensimmäinen etappi oli maatalopuoti tjsp – saksalainen keksintö. Sieltä ostettiin suurin osa tulevan viikon ruuista ja sitten, tietenkin, tutustuttiin hyvä tovi heikkalaatikkoon ja keinuihin. Syötyämme aloimme päivän varsinainen ison siirtymän – jotenkin kello oli jo lähempänä kahtatoista kun vihdoin pääsimme liikkeelle.

Purjeen pienennys oli erittäin onnistunut toimenpide. Auton ajo-ominaisuudet paranivat merkittävästi! 130 km/h on maksimit, mitä suksiboxin ja pyörätelineen kanssa saa mennä. Vain parissa kohtaa ja lyhyehkön hetken verran testasin, ihan vaan varmistaakseni, että auto kulki mukavasti ainakin 160 km/h ja vain kerran jäin kiinni tästä vauhdittelusta.

Barssel vaikuttaa erittäin idylliseltä kaupungilta. Pyöräreittiä löytyy ja pöyräilijöitä menee koko ajan. Traktoreita on paljon ja vettäkin löytyy. Täällä ensimmäinen pysäkki oli ruokakauppa, jossa viskivalikoima oli rajattu, mutta ah, niin ihanan halpa. Kun kaikki tarpeellinen ja tarpeeton ruokatarvike oli ostetuna oli aika tutustua hieman kaupunkiin ja …. kaupungin leikkipuistoon. Luulen, että tänä vuonna kierrämme vähemmän kirkkoja ja museoita, niiden sijaan todella paljon leikkipuistoja sekä hiekkalaatikoita. Toivottavasti niissä on runsaasti variaatioita.

Illan viihdykkeestä vastasi heinän kerääminen viereseltä pellolta. 4 tai 5 viisi raktoria ja yksi puimuri tarjosi pällisteltävää ihan iltatoimiin saakka.

Talo itsessään vaikuttaa hyvältä, tekniikka pelaa, tilaa löytyy. Asetumme huomenna enemmän taloksi, tänään tavoite oli päästä sisään ja tyhjentää auto.

Ei Saksaan!

2023-05-19

Ajoaika: 1h 17 min
Sähkökilometrit: 9
Keskikulutus: 8.5 l / 100km
Sähkökulutus: 0.1 kWh / 100 km
Kokonaiskilometrit: 307 km

Toistaiseksi kaukana on urheiluaamut ja vanhat rutiinit. Aamun toimia määrittää pieni mies ja laivan käsittämättömän myöhään alkava aamiainen (9.30). Aamupäivä paljastaa päivän luonteen, hytin vastapainona on pallomeri. Syö, lepää, riehu pallomeressä – näin kuluu päivä nätisti.

Aamulla kuultua, kun Juhan sänkyä koitetaan muuttaa takaisin sohvaksi.
Juha: “Ei oo mitään lukitusta, tää on puhtaasti voimahomma”.
VOIMALLA sänky ylös, jonka jälkeen kiinteältä sängyltä kuuluu:
Krista: “Nyt on varmaan tosi miehekäs olo, voit mennä tiskaamaan.”
ja niin tein, miehekkäällä tavalla…

Päivä laivalla tosiaan kiersi hytin, syömisen ja pallomeren pyhää kolminaisuutta. Muutosta tähän toi päiväunet, joiden aikana sain säätää rauhassa tietokoneellani, kuten vanhoina hyvinä aikoina. Toinen poikkeama oli saunassa käynti! Miehet yhteen saunaan, nainen toiseen.

Veikko on armoton saunoja, saunassa kuului hyvin usein joku kolmesta eri ohjeesta: “1) Isä heittää. 2) Tonne heittää. 3) Paljon heittää!” Kiuas oli suhteellisen viileä eikä kumpikaan saanut löylyttelystä irti haluamaansa. Pieni mies ei kuullut mahtavaa suhahdusta eikä isompi mies vastaavasti saanut kunnon löylyjä. Tämä ei seurueen tunnelmaa silti pilannut, se vain tarkoitti enemmän veden viskomista!

Voin ilokseni todeta, että reissuryhmän korjausvoima on todennäköisesti kasvanut. En ole enää yksin korjaamassa löysiä ruuveja tai muita pieniä helposti korjattavia asioita. Pukuhuoneessa pieni mies hoki pitkään “Veikko korjaa” ja samalla koitti liittää katkennutta kumilenkkiä takaisin avaimeen. Kuinkahan paljon maailmaa tuhoutuu, jos annan tuolle pienelle miehelle jonkin pienen linkkarin ilman teräviä teriä? Ehkä vuoden, kahden kuluttua…

Illallisella, kaiken muun keskustelun lomassa pienin ilmoitti , “Ei Saksaan!”, useita kertoja. Suattaapi olla pieni pettymys tulossa…

Kun ajoimme ulos laivasta ja pääsimme pois kaupungista alkoi reissu muuttua todelliseksi. Ajamme Saksassa motarilla, taas kerran. Tällä kertaa se ihana liikennemerkki, joka kertoo nopeusrajoitusten olevan ohi, aiheutti pientä pettymystä. Tuulipurtemme vuoksi 110 osoittautui maksimiksi, mitä kuski uskalsi ajaa. Huomenna edessä on peräpään purjeen pienennys suojaamaan sitä oikeasti ainoaa suojattavaa asiaa, eli Veikon pyöräperäkärryä.

Kello on 23 illalla ja olemme perillä ensimmäisessä majapaikassa.

Kyllä – Saksa.

Matkaan!

2023-05-18

Ajoaika: 2h 20 min
Sähkökilometrit: ??
Keskikulutus: 8.8 l/km
Wattikulutus: 2.8 kWh/100km
Kokonaiskilometrit: 196 km

*wrzzz* *wrzzz* ranteessa, kello on 6. Pieni torkku vielä… Ei armoa, Krista on jo hereillä. Miehet kerääntyvät yhden peiton alle torkkumaan ja protestoimaan… Aamiainen päättyi nopeasti perheen pienimmältä. Flatcap päähän, saappaat jalkaan, reppu käteen ja “Veikko ulos!”, kello on 7 aamulla ja poika istuu autossa omassa tuolissaan. Harmaa matkarotta, Virgil, on tiukasti sylissä. Nyt odotellaan ja katsellaan kun autoa pakataan. Valitettavasti isän arvio on, että tässä menee vielä puolitoista tuntia ja nähtäväksi jää miten pieni mies jaksaa. Onneksi Virgilin häntä toimii hyvänä lakuna.

Puolen tunnin odottamisen jälkeen pienen miehen kärsivällisyys on loppu, vieläkään ei ole lähdetty ja aikuiset yhä pakkaa. Lopulta ehkä vartin mittaisen draaman jälkeen pieni mies oli takaisin autossa odottamassa, tutkimassa ja purkamassa omaa reppuaan.

Sillä välin allekirjoittanut mietti virittäessään pressua pyörien päälle, että minkäköhänlaisen ilmasiepparin olen tekemässä ja miksen opetellut tekemään kunnon kuormasolmuja. Nyt olisi tosi hyvä hetki osata tällaista.

Lopulta vähän jälkeen yhdeksän talo oli lähtötarkastettu, pieni mies oli ollut autossa yksin tyytyväisenä liki kaksi tuntia. Tämän seurauksena autossa oli vilkku päällä ja yksi kappale kellon latureita oli hukkateillä. Pikku autoja löytyi vielä tunteja myöhemmin erinäisistä koloista.

Kaikki reissut alkavat jostain ja meidän reissu alkoi leikkipuistolla. Saukonojan leikkipuisto oli ensimmäinen pysäkki, siellä osa ravitsi itseään, osa poltti energiaa ja osa teki kaikkea tätä. Lopulta oli aika jättää Turku taakse ja siirtyä kohti Helsinkiä sekä laivaa. Tänä vuonna leikkaamme laivalla suoraan Saksaan. Ruotsin läpi ajo jätetään väliin.

Ajoreissu Helsinkiin oli niin kuin ennen vanhaan, poppi soi ja autossa puhutaan mukavia. Ainut poikkeama oli se, että takapenkillä oli pieni mies nukkumassa.

Ensimmäinen kenttäruokailu autossa, jonottaessa laivaan onnistui erittäin hyvin. Logistiikan kanssa pitää olla erittäin tarkkana, pienikin virhe maksaa ison suttaamisen ja siitä lähdetään hyvin helpolla huonosta huonompaan.

Laivaosuus meni kuten aikaisemmissakin reissuissa: hyttiin, pallomereen …. ja lisää pallomerta, sitten ruokaa, pallomerta, ruokaa ja nukkumaan. Vain yksinäinen blogaaja jatkaa kun kello on kymme… kahdeksan illallla.

Testing, one, two, testing

2023-05-12

Ajoaika: N/A
Sähkökilometrit: N/A
Keskikulutus: N/A
Kokonaiskilometrit: N/A

Tänään oli toinen, tai kolmas, pakkauspäivä. Nyt talo alkaa olemaan paketoitu reissuun lähtöön. Hahmotus siitä miten kamat isossa kuvassa pakataan autoon on olemassa….

Blogaamisen tekninen testaus tulee tässä… Blogaustapaan on taas pientä tuunausta, helpottamaan teknistä osuutta.

Pientä miestä on valmistettu reissuun kertomalla hänelle tästä ainakin kuukauden verran. Isompaa miestä ei ole valmistettu mitenkään….

Alkaa matkakuume hiljalleen nousemaan. 5 päivää lähtöön…