Tänään aloitimme todella rauhallisesti. Kävimme syömässä yliopiston kahvilassa aamiaiset ja sen jälkeen tulimme majapaikkaan suunnittelemaan päivän toimintaa. Suunnitelmaksi muodostui käydä Martin Luther King Jr. muistopaikalla, tarkistaa eri ostoskeskussuositukset ostospäivää varten ja lopettaa ilta Lenox-aukiolle ilotulituksiin. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, joten tämän jälkeen otimme hyvät aamupäivän tirsat ja lähdimme liikkeelle vasta kahdentoista aikaan. 
Kävellessämme keskustassa ihailimme kuinka siistiä täällä Atlantassa on. Ei roskia kadulla, ei kerjäläisiä, kodittomat siististi puistoissa puiden alla varjossa omissa oloissaan. Luettuamme rotusorrosta riittävästi, vedin ässän hihasta. Olin selvittänyt huippuarvostelun saaneen raakaruokaravintolan, joka olisi sopivasti oikean metrolinjan varrella ja kaikin puolin näppärästi saavutettavissa. Kyseinen ravintola oli West Endissä, jonne matkasimme metrolla. West End oli kokemus itsessään. 3 metropysäkkiä etelään ja meno on todella erilaista kuin keskustassa. Roskia on kaikkialla, kadulla on ihmisiä istumassa, talot on rämäisiä ja valkoihoisia oli ehkä yksi kymmenestä vastaantulevasta ihmisestä. Vain hieman alueesta huolestuneena matkasimme syvemmälle ja syvemmälle alueelle. Olin ravintolan arvostelujen vuoksi kuitenkin vahva uskossani, että tämä on kaiken vaivan arvoinen. Täytyy myöntää, että uskonpuute tuli allekirjoittaneelle kun näin ravintolan. “Sisään vaan, vaikkei seisoiskaan… :-I” Sisällä oli melkoisen hippimäinen ravintola, pieni ja … hippimäinen?. Arvottuamme jonkin aikaa, mitä syödä, valitsimme “Sample plate of everything” – annoksen. Pelkäsin, että onko siitä riittävästi kahdelle, joten kysyimme. Myyjän vastaus oli “oh, its enough, its plenty!”.
Ja se oli, se todellakin oli riittävästi. Kuvassa on se annos. Se vei kaksi lautasta ja siinä oli noin lautasen verran enemmän kuin mitä jaksoimme syödä. Lihansyöjänkin mielestä ruoka oli todella hyvää. Ruoka oli jopa niin hyvää, että otimme kaiken ylimääräisen mukaamme. Kannoimme sitä itseasiassa koko loppu päivän mukana. Kummankaan ei tarvinnut syödä mitään enää sinä iltana, sen verta tukevaa kamaa se ruoka oli.
Tiet tässä kaupungissa ovat hyvin vaihtelevan tasoisia. Alueella tasolla ei näytä olevan merkitystä tien kuntoon. Keskustassa voi korttelin erolla olla todella hyvää tietä ja käsittämätön kuoppa tiessä keskellä risteystä.
West End seikkailun jälkeen menimme metrolla kiertelemään kaupunkia ja kahvilleoluelle. Nestehukkaa piti korjata jollain muulla kuin kahvilla ensihätään. Kaupat tuli tarkistettua, jalkoja tuli lepuutettua ja sade tuli vältettyä pitkitetyllä lepotauolla. Siirtyminen varsinaiselle Lenox-aukiolle piti alunperin tehdä metrolla, mutta tulimme tarkastaneeksi Uberin hinnat ennen kuin otimme metron.Kahdelta hengeltä Uberilla matka maksoi 2.5$ kun metrolla matka olisi maksanut yhteensä 7$. Uberia on tullut käytettyä pääasiallisena kulkuneuvona tämän reissun aikana. Se toimii todella kauniisti ja on usein todella halpa. Matkojen hinnat ovat näillä pitkillä etäisyyksillä vaihdelleet kahdesta dollarista yhdeksään dollariin. Kuskien kanssa käydyt keskustelut ovat olleet mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.
Itsenäisyyspäivän juhlistuksia täällä Lenoxilla voisi kuvata termillä “parkkipaikkafestarit”. Sitä ne oli ainakin täällä. Lenox-aukio oli se paikka, minne meitä oli ohjeistettu menemään muiden toimesta, mutta täytyy sanoa, että eipä se kovin hääppöinen paikka ollut.
I
Ilta meni istuessa hotellin baarin patiolla ja juodessa alkoholijuomia. Puoli kymmenen aikaan alkoi 15 minuutin mittainen ilotulitus isoilla paukuilla, joita kansa jonkin verran hurrasi. Kun ilotulitus oli ohi, kaikki lyötiin pakettiin ja ihmiset lähtivät pois. Homman tiivisti aika kauniisti meidän paluumatkan Uberkuski “4th of July is, get some cocktails, look at the fireworks, go home”. Ilmeisesti tämä juhlapäivä on isompi juttu ihmisten takapihoilla tai pienemmissä kaupungeissa. Atlanta jätti tämän suhteen “MEH” –fiiliksen
