Käytännön asiat kuntoon

Tänään on viimeinen päivä ennen Kristan saapumista. CISSP CPE pisteiden vääntäminen vie julmetusti aikaa, joten tänään hoidetaan se homma. Kävin läheisessä ravintolassa syömässä (etäisyyttä vain 1.2 mailia) ja palasin takaisin tekemään hommia. Riemukseni voin todeta että sain pisteet täyteen ja asialla ei tarvitse enää omaa päätä vaivata.
TAP metrokorttisysteemi oli käytännössä mysteeri, joten selvitin mistä löytyy piste joka myy kortteja ja kävin ostamassa pari kyseistä korttia itselleni viikon kulkumahdollisuudella. Samalla löysin pesulan lähempää kuin mitä Google maps kertoi. Itseasiassa täällä Google mapsista tuntuu puuttuvan suunnaton määrä tietoa. Näen paljon ravintoloita joita ei vain ole mapsissa. Pitää mahdollisesti alkaa luottamaan omiin silmiin ja jalkoihin yli digitaalisen opastuksen. Testatakseni metrobussijärjestelmää (joo, metro on bussit, metrot ja kevytjunat) päätin lähteä kenkäostoksille Jarnon vinkkaamaan paikkaan. Kaupunki on ruudukossa, joten busseilla meneminen on helppoa. Menet bussilla XXX ruudukon vaakasuuntaan ja bussilla YYY pystysuuntaa. Google maps kertoo koska hypätään pois kyydistä :). Olin joko ainut tai se toinen valkoinen bussissa täynnä eri värisiä lajimme edustajia. Saattaa johtua alueesta, olen chinatownin vieressä. Huomenna tiedän paremmin :).
Kauppa jossa kävin oli todellinen muotipaikka. Histerluku pamahti katosta läpi ja gaydar vilkkui punaisena, osa myyjistä niin pahasti eleillen että epäilen sen olevan osittain vitsi. Luonnollisesti myyjät ovat eri taustoista tulevia ja vain harva puhuu englantia ilman karmeaa ulkomaan aksenttia. Valitettavasti tällä liikkeellä ei ollut minulle sopivia kenkiä, mutta nyt tiedän jalkani jenkkikoon ja leveysmerkinnän.
Toinen samalla suunnalla ollut paikka, jota halusin vilaista, oli La marin tar pit museo. Valitettavasti paikka oli mennyt kiinni ennen kuin minä ehdin sinne. Niinpä kävelin puistossa ja ihailin tervalampia illan päätteeksi.

[ngg_images source=”galleries” container_ids=”22″ display_type=”photocrati-nextgen_basic_thumbnails” override_thumbnail_settings=”0″ thumbnail_width=”240″ thumbnail_height=”160″ thumbnail_crop=”1″ images_per_page=”20″ number_of_columns=”0″ ajax_pagination=”1″ show_all_in_lightbox=”0″ use_imagebrowser_effect=”0″ show_slideshow_link=”1″ slideshow_link_text=”[Show slideshow]” template=”/www/juha.leivo.org/wp-content/plugins/nextgen-gallery/products/photocrati_nextgen/modules/ngglegacy/view/gallery.php” order_by=”sortorder” order_direction=”ASC” returns=”included” maximum_entity_count=”500″]

2 comments

Toivottavasti ne ei vaan mitanneet sun jalkaa pelkällä brannock laitteella. Lestin sovittaminen on se juttu. Pelkkä mittaus riittää ehkä juur myyjän jalkafetissin tyydyttämiseen 🙂

Mitattiin ja soviteltiin :). Pitää Kristan mielipide saada yhteen kenkään, jotta tiedän tulenko uusien popojen kanssa takaisin 🙂

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.