Paluu Turkuun

2020-07-30

Ajoaika: 3 tuntia 5 minuuttia
Sähkökilometrit: ??
Keskikulutus: 5.27 l /100 km
Kokonaiskilometrit: 1660 km

Heräsimme aikaisin Lammissa upealla uimarannalla. Kuten illalla, myös aamulla rannalla oli trafiikkia. Ensimmäinen uimari tuli vähän jälkeen seitsemän, toisena tuli pari uimareita kahdeksan maissa. Heidän mukaan vesi oli pirteää. He olivat käyneet koko kesän uimassa joka aamu, eikä sinilevä missään vaiheessa ole haitannut heitä. Emme silti riskeeranneet aamu-uintia, vaikka pirteä vesi kutsuikin. Aamu-uinnin sijaan joimme kahvia laiturilla.

Päivän ainut juttu oli Ideaparkissa käynti ja shoppailu. Olimme Lempäälän Ideaparkissa maagisesti tasan kympiltä, paikan aukeamisen aikaan. Siellä on 20 ilmaista sähköauton latauspistettä, joista yhdessä oli jo valmiina valkoinen Passat GTE latauksessa. Minun oli ihan pakko parkkeerata oma valkoinen Passat GTE kyseisen auton vastaiseen ruutuun ja laittaa se lataamaan. Tänä vuonna kaksi pistoketta kahdeksasta ei toiminut, mikä on merkittävä, merkittävä parannus viime vuoteen, jolloin emme kertaakaan onnistuneet lataamaan autoa sähköauton latauspistokkeista. Joko maailma on mennyt eteenpäin tai Suomessa on sähköauton latausasemet paremmin kuin Saksassa tai Tanskassa. Hinnoittelu on muuttunut järkeväksi. Joka paikassa sai kWh hintaista sähköä. Vielä löytyi, erityisesti Joensuusta, minuuttiveloitteisia pistokkeita, mitkä eivät ole kustannustehokkaita meidän autolla. Noin 50% onnistuneista tapauksista, piti säätää jollain tavalla. Latauspisteet eivät ole samanlaisia, jossain pitää painaa nappia, jossain pitää käyttää appia, jossain SMSää, toisissa tägiä, jotkut vaan lataa jos laittaa auton kiinni. Vielä on kehitettävää 🙂

Ideaparkissa hetken shoppailtuamme ja juotuamme kahvia (sekä pelattuani Civilization 6 “play by email” vuoroni) lähdimme tapahtumaköyhälle paluumatkalle Turkuun.

Koko reissu oli kovin vaivaton ja saumaton. Autossa majoittuminen ja kokkaaminen sujuu kuin tanssi. Reissu oli hyvin rentouttava ja sopivan mittainen. Tästä saa hyvän mallin ensi kesään, sikäli matkaamme taas Suomessa 🙂

Leave a Reply