Kotkanpesä

2019-06-23

Ajoaika: 4 tuntia, 46 minuuttia
Sähkökilometrit: 114 km (34%)
Keskikulutus 5.6l / 0.3 kW per 100km
Kokonaiskilometrit: 5447 km

Aamuinen herätys Salzburissa ei ollut ihan yhtä energinen kuin ensimmäinen aamu Salzburissa. Yö olisi voinut olla pidempikin, mutta ei tänä aamuna. Tänä aamuna pitää siirtyä nopsaan Saksan puolelle, sillä olemme ensimmäisessä sakissa menossa Kotkanpesälle klo 9.30 bussilla. Olimme pakanneet auton runsaasti ennen seitsemää ja olimme taas aamiaisella 6.55. Keittössä työskenteli sama rouva kuin edellisenä aamuna. Hän totesi meidän olevan melkoisen aamuvirkkuja. Hän puhui myös monesta muusta asiasta seurueen “aamuvirkun” saksaa puhuvan puolen kanssa. Pirteät saksankielen taidottomat saivat kaikessa rauhassa lukea uutisia 😄

Olimme Kotkanpesän lähtökuopilla erittäin hyvissä ajoin – tunnin etukäteen. Niinpä “aamuvirkut” otti pienet torkut autossa ja toinen osapuoli tutki miten saksalaiset oikein käyttävät nahkahousujaan. Täälläpäin osa on ottanut ne vakavasti takaisin bilekäyttöön, ne näyttävät toimivan kuin opiskelijoiden haalarit. Itävallassa ja sielläpäin Saksaa näimme niitä arkikäytössä, t-paita, nahkashortsit, lenkkarit nuoren miehen päällä. Niitä näkyi itseasiassa melko paljon, melkein koko ajan. Asustuskokonaisuus vaihteli, mutta harvempi oli missään muodollisen näköisessä asustuksessa. Itseasiassa Kotkanpesällä oli yksi nahkahousuissa seikkailemassa. 
Kotkanpesä antoi meille idean. Meillä on tässä selkeästi hyvä juttu lähdössä käyntiin. Tavoitteenamme tästä eteenpäin on käydä kaikilla vuoristoisilla nähtävyyksillä sumuiseen aikaan. Meillä on nyt kasassa Jeesus patsas sekä Kotkanpesä, kummassakin meillä oli hauskaa kelistä huolimatta tai nimenomaan kelin vuoksi. Meillä oli opastettu kierros täällä Kotkanpesällä. Kierros antoi hieman ristiriitaista kuvaa paikan rakentamisesta. Opas kertoi, että työntekijät tykkäsivät työskennellä täällä, koska heille maksettiin hyvää palkkaa ja he olivat kaikki ammattilaisia. Töitä tehtiin 24/7 vuoroissa, joten kelillä ei ollut merkitystä. Kotkanpesän seinällä on tarinaa siitä miten paikkaa rakennettiin ja siellä sanotaan, että töitä tehtiin jatkuvasti kelistä välittämättä ja tapaturmia sattui ihan julmetusti muunmuassa juuri kelin vuoksi, koska kelistä riippumatta homman piti edetä. Tapaturmia tapahtui niin paljon jopa, että valtion työn suojasäännöt poistettiin tilapäisesti. Internetz kertoo, että rakentajia kuoli 12 kappaletta. Mielenkiintoisia näkökulmia samaan asiaan 🙂

Olen tämän viikonlopun reissun verran ajanut moottoritiellä maksimissaan 130 km/h niillä alueilla kun nopeusrajoitus on sallinut rajoittamattoman nopeuden. Nyt alkaa auton polttoaineenkulutus olla siellä missä sen pitää, kun autoa ei saa ladattua. Mielenkiintoisesti reissun keskinopeus ei juurikaan laskenut ja ajaminen on merkittävästi tasaisempaa. Se on myös ajamismielessä tylsempää, mutta kivaa vaihtelua revittelylle. GTE vaidetta päästiin käyttämään vuorta kiivettäessä. Se tuntuu oikein olevan tehty siihen. Auto käyttäytyy todella nätisti mutkissa kun sähkömoottori jarruttaa aina kun kaasua ei paineta.

Illalla poikkesimme jätskille johonkin pikku kaupunkiin, jonka ohi olemme ajaneet joka viikonlopun päätteeksi. Siellä on yksi jätskiliike mikä on aina täynnä asiakkaita. Meidän oli tällä kertaa pakko pysähtyä ja tarkistaa onko se paikka oikeasti niin hyvä. Näyttää siltä, että siinä kylässä oli tänä viikonloppuna kyläbileet. Me näimme valitettavasti vain purkutoimia, mitään myyntikojua tai myyjää ei enää ollut myymässä mitään.

Illan lopuksi ajattelimme mennä takapihalle nauttimaan viikonlopun ostoksista. Nahkahousuissa istuen Slyrssin viskiä maistelemaan. Tavaroiden purun yhteydessä sattui traaginen virhe. Tönäisin keittiölaatikolla uskollista matkaviskilasiani, joka on ollut reissukumppanina ainakin neljä tai viisi vuotta. Se ei valitettavasti kestänyt keittiön pöydältä lattialle putoamista. Edessä on uuden matkaviskilasin hankkiminen. Pidin tuosta kovin paljon, se oli tukevaa tekoa ja kiva käteen. Nyt edessä on uuden reissulasin löytäminen.

 
Google Photos Refresh Token invalid. Please authenticate from Photonic → Authentication.
Error encountered during authentication:
{
  "error": "deleted_client",
  "error_description": "The OAuth client was deleted."
}
See here for documentation.

Leave a Reply