Devil’s place, täällä taas

2019-05-25

Ajoaika: 9 tuntia, 26 minuuttia
Sähkökilometrit: 221 km
Keskikulutus 7.5l / 0.0 kW per 100km
Kokonaiskilometrit: 2303 km

Viimeinen aamu Malsfedissä tapahtui rutiinilla. Herättyämme aikaisin lähdimme aamulenkille, samaan suuntaan kuin eilen. Moikkasimme Antennikorvaa mennen tullen ja ihastelimme Foldaa. Folda oli silminnähden rauhoittunut. Nyt se meni todennäköisesti lähes kokonaan sen omassa huomassa. Erityisen isoin eron huomaa kun vertaa eilisen ja tämän päivän lauturikuvia. Lenkin jälkeen oli rauhallinen pakkaus ja aamiainen. Lähdimme noin 30 minuuttia arvioitua myöhemmin, mutta se puolituntinen oli kannattava uhraus, sillä sillä saatiin aamuun rento ja mukava lähtö.

Seuraava maalipisteemme oli Bad Saulgau, kesän varsinainen majapaikka. Tänään käymme siellä vain tiputtamassa tavaroita pois. Aloitimme puolituntia myöhässä ja törmäsimme pariin tietyöhön, jotka estivät meitä menemästä sinne minne Google halusi. 30 minuutin myöhästynyt lähtö, 30 minuurin ruuhka ja 15 minuutin aikarangaistus tietöitä kiertäessä tarkoitti sitä, että lähes koko 1,5 h liikenneonnettomuusmarginaali/ruokatunti oli poistettu jo ennen kuin olimme edes baanalla. Tämä tarkoitti tietenkin sitä, että baanalla GTE namiska kliksahtaa ja lusikka painetaan lattiaan. Kuski oli luonnollisesti pettynyt tästä “pakotetusta” ajotyylistä. Tarkistimme kelloa seuraavan kerran kun autoa piti tankata, jos kokkaamme lounaan, meillä ei ole minuuttiakaan vara-aikaa varattuna liki 250 kilometrin ajomatkalle. Päätimme jättää lämpimän lounaan väliin ja syödä salamia, hedelmiä ja juoda kuumia juomia. Tietöistä ja hidasteista huolimatta, olimme perillä noin puoli tuntia ennen sovittua tapaamisaikaa. Kiitos baana! 😀

Bad Saulgaussa tarkkasilmäinen kuormajuhta ja kuski huomasi Kuolemantähden kokoisen ja useita sävyjä mustemman pilvimassan taivaan reunassa. Se lähestyi meidän sijaintia todella uhkaavasti. Jäimme nurtsille nauttimaan auringonpaisteesta ja odottelemaan paikan vuokraajan vanhempien saapumista paikan päälle. Aivan ihastuttava vanha pariskunta saapui 10 minuuttia etuajassa paikalle. Kättelimme kivasti, vaihdoimme nimiä ja sitten alkoi kolmen koplan keskustelu, missä kuormajuhta oli täysin ulkopuolinen. Kuormajuhdan ongelma oli synkkä, kahvin musta pilvirintama, mikä oli jo kovin kovin likellä. Tuulen muuttuessa kylmäksi juhta näki asiakseen keskeyttää ulkoilmassa olevan, kovin mukavan ja lämminhenkisen keskustelun, ja huomauttaa että meidän pitäisi alkaa kantaa tavaroita. Ryhmä lähti iloisesti jutellen kohti taloa ja meille esiteltiin nurkka, johon kamat voisi tiputtaa. Sitten jatkui iloinen, lämminhenkinen, juttelu. Tätä täysin kohtuullisen pitkän tovin seurattuaan kuormajuhta huomauttaa taas sateen erittäin todennäköisestä ja hyvin pikaisesta tulemisesta. Ilonpilaajaa ymmärretään ja parka päästetään tuskistaan kantamaan tavaraa. Saimme kuljetettua kaikki tavarat, harppu mukaanlukien taloon ja vielä pakattua autokin matkamoodiin ennen kuin alkoi taas tuo lämminhenkinen mukava keskustelu talon sisällä ja samalla alkoi pihalla massiivinen vesisade, ihan alussa siellä oli pieni rakeitakin. Kuormajuhta sai kiitosta ja kunniaa hoputtamisestaan. Päädyimme juoksemaan sateessa kukin autoillemme, joilla lähdimme omille teillemme.  Meillä piti olla edessä se lämmin lounas, mutta kaatosateen vuoksi päätimme syödä auton sisällä varastojamme. Salaattia, salamia ja leipää. Sateen ropina ja sijaintimme auton takaluukussa teki tästä luonashetkestä kovin kotoisan ja tutun.

Ajoimme päivän aikana liki kymmenen tuntia. Näiden tuntien aikana olen alkanut erityisesti arvostamaan nykyisessä autossa olevaa uutta automatiikkaa. Lasinpyyhkijöiden tippatunnistin on silkkaa kultaa, lasinpyyhkijöistä ei tarvitse välittää ollenkaan. Kuski voi keskittyä ajamaan märällä tiellä ja pyyhkijät kiihtyvät ja hidastuvat tarpeen mukaan. Erinomaista. Mukautuva vakionopeudensäädin se vasta kultaa onkin! Nyt kun ei enää ollut kiire, voitiin edetä vakionopeuden säätimen maksiminopeudella 160 km/h. Auto pitää huolen, että etäisyys edelläolevaan pysyy fiksuna, se hidastaa kun joku vaihtaa eteen, se kiihdyttää itsestää kun vilkuttaa vasemmalle ja lähdetään ohittamaan edessä hidastellutta autoa. Ajettaessa pitkään, pitkää siivua nämä ominaisuudet helpottavat elämää todella paljon. Matkan loppupuoli oli kuskille sitten manuuaalisen ajon riemua. Vuoristoteitä ylös ja alas, silmukkoja vasemmalle ja oikealle. Pääsin testaamaan brake-moodia, eli aina kun kaasupolkimesta päästää irti alkaa sähkömoottori jarruttamaan ja generoimaan virtaa. Tästä seurasi äärimmäisen kiva ajo. Auto liimautui tiehen kaasusta irti päästettäessä ja vuoristoisia silmukoita oli todella kiva ajaa. Kuskin ainut harmi, oli että autossa ei ollut potkua lähteä mutkista eteenpäin kuten edellisessä, tämä käyttäytyy laiskasti, ei riitä tehoja. Kerroin tämän ääneen pelkääjän penkille ja samalla totesin, että ehkä GTE-moodissa tämä menisi paremmin. Pelkääjän penkiltä kuului erittäin fiksu kysymys:”Mikset sä käytä sitä?”. AIVAN! MIKSI EN?! => GTE! Ja sitten mentiin! Pelkääjän penkki muuttui nimensä mukaiseksi ja palautteen määrä ajonopeudesta nousi yhdestä per pari tuntia useampaan palautteesen muutamassa minuutissa, mutta piru siellä oli hauska ajaa.

Päivän tavoite oli Devil’s place St Moritzissa. Tämä on sama viskibaari, jossa kävimme 2017. Väsyneet matkustajat piristyivät silmin nähden ja kävivät karkkikaupan hyllyjä läpi suunnattomalla innokuudella. Massiivista menua selattiin, hyllystä valittiin asioita ja lopulta kummallakin oli 2x 2cl litraa mieluisaa viskiä edessä. toisen lasissa sherry ja limousine -tynnyreissä kypsytettyä, toisen lasissa port ja tawny port -tynnyreissä kypsytettyä. Jouduimme olemaan extra pitkään baarissa, sillä kuskin valitsemat viskit olivat tynnyrivahvuisia (57,5% ja 58,6%) ja tarjoilijalla, joka kaatoi vapaakaadolla, sattui OHO!-virhe asiakkaan eduksi. Hän kaatoi Bowmore-lasiini liki neljä senttiä viskiä ja ilmoitti että virhe oli hänen, pystyt varmaan elämään sen kanssa. 😄 – Oi kyllä, oi kyllä 😄

Meillä ei ollut varaa yöpyä hotellissa, sillä viskilaskun hinta oli … “kohtuullinen” neljänkin lasin kanssa. Olimme jo etukäteen katsoneet yöpymisparkkipaikan Italian puolelta, jonne lähdimme matkaamaan. Sveitsissä autossa yöpyminen on hyvin laitonta. Koko matka oli serpentiinitietä pimeässä sateessa alaspäin ajamista. Nyt mentiin B-vaihde silmässä sähkömoodissa. Lähtiessämme Devil’s barista lähdimme hybrid moodissa, sillä lämmittää auton sisätilat ja sähkö käyttäminen siihen on turhaa hommaa. Heti kun auto oli lämmin vaihdoimme sähkömoodiin. Tässä vaiheessa meillä oli 10 kilometriä sähköä käytettävissä. Ajoimme 40 minuuttia vuorta alas ja parkkeeratessamme meillä on 24 kilometriä sähköä käytettävissä. Oli erikoinen fiilis ajella alas mäkeä ja katsoa kuinka kilometrejä kertyy mittariin samalla kun “sähkötankki tankkaantuu”.  Tämän alasmenon vuoksi polttoaineen keskikulutus laski 7.5:n saakka. Parhaimmillaan päivällä se on ollut 8.3 l/100km. Yhdentoista aikaan yöllä kumpikin oli valmiita nukkumaan samantein. Italiassa ollaan!

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.