Päivä Tukholmassa

2018-08-17
Ajoaika: N/A
Keskikulutus: N/A
Keskinopeus: N/A
Kokonaiskilometrit: 8970 km
 
Heräsimme kuudelta hotellista. Aamulenkin vedimme Gamla Stanissa koittaen löytää kunkkua itteään. Lenkin jälkeen oli edessä hotellin aamiainen. Luksuksesta nautittiin tunteja, aina aamiaisajan loppuun saakka. Aamiaisen jälkeen rentouduimme huoneessamme. Minä tutkin miksi kotijärjestelmistäni lähes kaikki oli pimeänä, vain varajärjestelmät ja reitit kotiin toimivat, mutta mikään muu laitteistostani ei ole hengissä.
Kymmenen aikaan oli aika poistua hotellista. Minä lähdin tapaamaan työkavereita, jotka olivat luvanneet näyttää hyvän ravintolan. Kolmasosa päivästä meni työkavereiden kanssa jutellessa ja ihastellessa meidän uutta Tukholman konttoria. Krista kävi tällä välin tekemässä ekologisia shoppailuja.
Päästyämme irti muista henkilöistä tapasimme Kristan kanssa Cykelcafé Le Mond. Kyseisessä kahvilassa on tullut istuttua paljon. Se on melkein jokaisen, jos ei jokaisen, Ruotsireissumme pysähdyspiste. Teimme siellä viikkokatselmoinnit ja Suomeen tulemisen valmistautumiset. Tässä kohtaa pystyin sanomaan, että jotain hyvin pahaa on tapahtunut minun IT räkilleni. En pysty käynnistämään sitä takaisin henkiin.
Emme halunneet syödä laivalla, joten ennen laivaan menemistä lähdimme metsästämään ravintolaa. Juoksimme sateessa ravintolasta toiselle. Löysimme huonoja vaihtoehtoja tai täynnä olevia. Lopulta löysimme paikan mikä näytti sopivalta reissun lopetuspisteeltä: Crepelä! Creperie Fyra Knop. Päätimme tämän vuoden reissumme syömällä vielä kerran Ruotsissa crepejä.
Ruokailun jälkeen oli edessä laivaan ajaminen. Jonottaessamme laivaan nautimme Netflixistä tabletin avulla. Netflix-sarjan äänet olivat poikkeuksellisen muhkeita, sillä tällä kertaa käytimme auton äänentoistoa apuna. Illan laivareissu meni kuten suomalaisille kuuluu. Hytin kautta tax freehin, tax freestä hyttiin juomien kanssa ja hytistä laivan baariin. Otimme hyvin lyhyen kaavan ja siirryimme nukkumaan hyvissä ajoin 🙂
 
 
Google Photos Refresh Token invalid. Please authenticate from Photonic → Authentication.
Error encountered during authentication:
{
  "error": "deleted_client",
  "error_description": "The OAuth client was deleted."
}
See here for documentation.

Leave a Reply