Iso, pimeä tunneli

2018-06-26

Ajoaika: N/A

Keskikulutus: N/A

Keskinopeus: N/A

Kokonaiskilometrit:  3416 km

Raikkaasti ylös, aamiaiselle, uutisille ja sitten lenkille. Aamulenkki vei kanaalia pitkin isolle, pimeälle tunnelille. Kävimme ihastelemassa tunnelin alkua, sitten juoksimme läheiselle kuntoilupuistoille. Kuntoilupuistossa tehtiin yleiskuntoilua ja ennen kaikkea minun oikealle kädelle fysioterapeutin ohjeistamia vahvistusliikkeitä. Se pitää kuntouttaa parempaan treenikuntoon kuin mitä se oli ennen leikkausta. Kuntoilun jälkeen ihastelimme paikallisia mopoja. Uskaltauduimme silittämäänkin niitä! Ne pöllyää ! Pöllyää isosti kun niitä rapsuttaa. Ne myös tykkää tosi paljon aidan tältä puolelta löytyvästä ruohosta. Sitä on hyvä syöttää niille.

Työpäivä meni raikkaan vauhdikkaasti ohi. Ruokailut, aamiaista lukuunottamatta, on siirtynyt ulos. Keli on lämmin, mutta tuulinen – niin kovin tuulinen.

Illan ohjelma minulle oli vihdoin sen synkän, pitkän tunnelin läpikävely. Otin mukaan vettä, otsalampun sekä olkalaukun, koska ajattelin tunnelin jälkeen istua ja hengailla toisessa päässä.

Tunneliin meneminen oli hienonen itsensä ylittäminen – kyllä toisen pään valo näkyy, mutta silti. Otin otsalampun käteen ja lähdin kävelemään. Käveltyäni pienen ikuisuuden verran iski pieni jännä päällä. Lampun valovoima hyytyy, selvästi hyytyy – voi perse. Erityisesti kun Krista kysyi ennen kuin lähdin, että “Onhan siinä virtaa?” – “On. on”… Voi perse, perse. Otin kännykän esille ja tarkistin, että sen ledi pystyy näyttämään edes jotain – toimii. Talsittuani muutaman minuutin – pienen iäisyyden – eteenpäin tajusin, että lampun valovoima ei enää laske. Se näennäinen valovoiman laskeminen johtui siitä että olin niin syvällä tunnelissa, että päivänvalo ei enää auttanut. Tunnelissa käveleminen oli teknisesti helppoa, hankalinta oli olla jännittämättä. Matkan varrella tuli vastaan erilaisia viemäreitä, jotka toivat vettä ylhäältä käsin – jokainen niistä oli synkkä vankila sille joka sinne tippuu ylhäältä. Toinen mahdollisuus on että kukin reikä oli reikä jonnekin sanoinkuvaamattomaan ja kalterit olivat suojelemassa meitä niiltä – tai toisinpäin. Loppupuolella vettä tuli useammasta eri suunnasta, sitä tursusi tunnelin reunasta läpi, tippui katosta ja ruiskui seinän alalaidasta. Kaikki tämä oli onneksi hyvin vähäistä.

Tunnelista ulospäästyäni fiilis oli mahtava. Jostain syystä tunnelin sisällä olin hikoillut kuin pistetty sika, vaikka siellä oli viileämpää kuin ulkona. Jäin hengailemaan tunnelin toiseen päähän yläreunalle ja katselin kun paikalle ilmestyi ensin yksi kalastaja, sitten toinen ja ennen poistumistani vielä pari lisää. Rauhallinen hengailupaikkani oli mennyttä. Ilta tuli vietettyä asunnolla säätäen palvelimia. Krista oli tämän koko episodin ajan ollut kotona tekemässä konttorihommia.

[Best_Wordpress_Gallery id=”165″ gal_title=”La Rochelle, 2018-06-26″]