Ranskalaiset aukioloajat

2018-06-20
Ajoaika: N/A
Keskikulutus: N/A
Keskinopeus: N/A
Kokonaiskilometrit:  3416 km
Nyt ollaan aamuissa tehokkaita. Kumpikin salamana ylös kuudelta ja nopean aamiaisen jälkeen oli edessä patonkiaamulenkki. Ajoitimme aamulenkin niin, että olisimme 7.30 lihakauppiaan luona. Hänen kauppansa aukeaa klo 7.30. Lihakauppias ilmestyi liikkeeseensä karvan ennen puolta ja alkoi kaikessa rauhassa sisällä järjestelmään liikettä asiakkaita varten. Kun kerran ovet eivät olleet auki, me menimme toriaukealle/kirkon laidalle kuntoilemaan. Lähempänä kasia lihaa oli saatavilla liikkeestä. Samanlainen päivän aloitus on eräässä toisessa patonkikaupassa. Myyjä ilmestyy “avaamisaikaan” tai vähän sen jälkeen paikalle ja alkaa työstämään paikkaa myyntikuntoon. Tämän kun yhdistää eiliseen toritoimintaa alkaa paljastumaan ranskalaisten työmoraali :). Me koitamme kompensoida tätä olettamalla, että paikat ovat auki aikaisintaan puoli tuntia kerrotun aukioloajan jälkeen. Maassa maan tavalla ja silleen.
Törmäsimme muuten MÖLKKYyn ilmoitustaululla! Todella jännä nähdä moinen peli täällä. Vielä jännempää oli nähdä, että ö oli saatu tulostettua oikein! 🙂
Työpisteeni on viimeisen parin viikon aikana osoittautunut kestämättömäksi. Tänään ennen työpäivän alkua työpiste meni vaihtoon. Keittiön pöytä siirtyi makuuhuoneeseen ja työpöytäni siirtyi keittiön pöydäksi. Tarvitsemme toimivaa keittiöpöytää vähemmän kuin toimivaa työpistettä – merkittävästi vähemmän.
Illan viihteenä oli kompostin kasaaminen ja käyttöönotto. Komposti on pohjaltaan avoin. Vuokratalomme piha on kiveä, kauttaaltaan. Päädyimme ostamaan turvetta ja suojapressua. Toivomme, että suojapressu estää biojätteen/mullan sekoittumisen pihatien kiviin. Aika kertoo kuinka tuossa käy. Se biojäteastia on tilavuudeltaan valtava. Katsotaan kuinka paljon meistä jää biojätettä 2kk jälkeen. Tavoitteenamme on saada omistajat käyttämään tuota myös.
Täällä on ilmeisesti päästy ohi sateisista keleistä. Seuraavan 10 päivän ennuste on silkkaa auringonpaistetta. Lämpötila tulee heilumaan 23-29 asteen välillä. Suora auringonpaiste on murhaava, ehkä jopa murhaavampi kuin viime kesän Italian paahde.
Käteni on taas vailla tarpeetonta kipua, joten ilta vietettiin treenaten Krav Magaa lähisalilla. Treenien alkua odotellessa minulle tuli puhumaan yksi uusi treenaaja. Hän tervehti minua englanniksi ja sanoi että hän tekee töitä suomalaiselle firmalle. Olin välittömästi kiinnostunut. Hän tekee töitä Wärsilällle :). Hän ei ole käynyt Suomessa, mutta on käynyt Ruotsissa. Magan kautta näyttää löytävän hyvin Suomiyhteyksiä. 🙂

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.