Kämppä on valmis

2018-06-12
Ajoaika: N/A
Keskikulutus: N/A
Keskinopeus: N/A
Kokonaiskilometrit:  2698 km
Olen olkapääleikkauksen vuoksi ollut tauolla kunnon kuntoilusta ja treenaamisesta nelisen kuukautta. Leikattu olkapää esitti eilen illalla kirjaimellisesti äänekkäitä protesteja päivän toiminnasta. On jokseenkin pelottavaa kuulla ääniä omasta olkapäästä. Kohtuullisen treenin aiheuttama rasitus tuntui aika rajulta kuudelta aamulla. Onneksi Kristalla oli pieni motivaatiokeiju ja sai minutkin aamulenkille. Patonkia ei vieläkään tarvittu, mutta olemme nyt rakentaneet patonkikriisin. Huomenaamulla on pakko lenkkeillä patonkia. Tämän aamun lenkki vie meidät Lutra Lutrien kotimannuille, eli kanaalille. Olemme puhuneet jo viikon lenkkeilystä kanaalin äärellä ja tänään pääsimme vihdoin koittamaan sitä. Tulemme palaamaan sinne aina kun on mahdollista.
Aamun kruunasi eilen ostamani WLAN toistimen asennus. Nyt kantaa signaali kirkkaasti ja kauniisti läpi koko talon. Yhteyden laadun paraminen näkyi päivän palavereissa. Ei yhtään yhteysongelmaa, äänenlaatu kirkas ja vailla pakkauksen aiheuttamaa häiriötä. Toisaalta, kyseessä voi olla myös hyvä verkkopäivä ISP:llä. Katsotaan miten yhteys toimii tästä eteenpäin.
Krista on saanut vuorattua työhuoneensa välttävällä määrällä tekstiilejä. Kaikki irtoava vaate ja kangas on viety huoneeseen. Tämän seurauksen korviin ei enää satu. Sisustus on, Kristan mukaan, varsin moderni, ehkä jopa tyylitön. Tänään Krista kuittasi äänierityksen olevan valmis. Hän myös valmistui Turun Ammattikorkeakoulusta harpunsoiton opettajaksi.
Verkko on valmis, Kristan työhuone on valmis, Krista on valmis. Voimme julistaa kämpän valmiiksi kesän arkea varten!
Ilta vietettiin omia juttujamme tehden. Listassani oli alunperin lisää Krav Magaa, mutta olkapää selvästi tarvitsee ainakin yhden lepopäivän verran taukoa. Minä konfiguroin kotiverkkoni palvelimien turvakopiointia ja verkkorakenteita. Krista teki hänen konttoritöitään ja lueskeli kirjaa ilta-auringossa. Huomenna alkaa Le Mans:n valmistautuminen. Joka ilta jotain erilaista Le Mans -juttua ja huomenna Krav Magaa lähisalilla!

1 comment

Krista-opelle onnitteluterveiset 🥂🍾 Muistan elävästi kun kuulin sun soittavan harppua ensimmäisen kerran. Omenapuut kukkivat, aurinko paistoi ja sinä soitit harppua teidän terassilla. Seuraavan kerran kuulinkin soittoasi kun astelin alttarille ❤️

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.