Doh! Unohdin puolet vaikuttavista tekijöistä.

Paino: 72.0 kg

Referenssinä käyttämäni kirjan mukaan ihmiset usein painottavat liikaa jotain osa-aluetta painon pudotuksessa ja sitä myöten operaatio jossain kohtaa epäonnistuu. Tehokkain tilanne syntyy jos muutoksesta kolmasosa tulisi ruokailusta, kolmasosa liikunnasta ja kolmasosa “lääkkeistä”. Alkuun kiinnitin kovasti huomiota liikkumiseen ja syömiseen. Nyt viime aikoina olen kiinnittänyt huomiota vain syömiseen ja kun mietin alun ja tämän hetken eroa näen merkittävän eron liikkumisessa. Lenkkeily on jäänyt, selityksillä “ei ole aikaa” / “Ei ole tarvetta”. Päivän kuntopiirit ovat tippuneet pois myös. Punnerran yhä, mutta se onkin ainut asia. “Kahvakuulaharjoitteet” (käytän käsipainoa) on jäänyt pois, samoin vatsatreenit yms. Jätin ne tarkoituksella pois kun treenasin tasokokeeseen, mutta nyt ne pitää tuoda takaisin.

Paradoksaalisesti liikkuminen lisää jaksamista. Nyt kun en jaksa nousta aamulla ylös, en jaksa lähteä lenkille. Kun vain taistelen itseni lenkille muutaman aamun verran jaksan taas tehdä sitä jatkuvalla tasolla. Lenkillä aloitettu päivä myös menee kevyemmin ja paremmin. Tiedän tämän kaiken ja silti on vaikeaa tehdä homma oikein. Huomenna on päivä uusi. Huomenna minä lenkkeilen ensitöikseni. Sitä varten eteisessä on lenkkivaatteet oven edessä odottamassa. Herää, vaateta ja mene ulos ennen kuin olet kunnolla edes hereillä.

Onnistuuko sittenkään?

Paino: 72.6 kg
Kokonaismitta 247

Nyt aletaan olemaan siinä vaiheessa 6 viikon mittaussykliä että alkaa epäilys hiipiä narutoppiin (ref. Aamupojat) Winking smile. Viimeisen kolmen viikon perjantain painomittaukset on nousevalla käyrällä, 70,8 –> 71,5 –> 72,6. Fiilis ei ole ihan niin hyvä kuin soisi toivoa. Ajattelin olla stressaamatta tästä painosta ja toivoa että se on tullut lihasmassasta, sillä punnerrusoperaatio etenee ja tulokset paranee, mutta nyt kun katsoin mittaustaulukkoani … en voi olla muuta kuin hieman huolestua. Ehkä otan pidän tätä tällä hetkellä liian itsestään selvyytenä, enkä sen vuoksi panosta samalla tavalla kuin aikaisemmin. Toisaalta taas, tavoitteeni on tehdä pysyvää muutosta ja jos pysyvä muutos saadaan aikaan vain hurjan tiukalla ruokakurilla en taida saavuttaa sitä mitä haluan, en ainakaan pysyvällä tasolla. Seuraava rasvaprosentin mittaus kertoo missä mennään, siihen on matkaa vielä 2 viikkoa. Siihen saakka pitää sätkiä jollain tapaa, mietin juoksemisen ottamista takaisin käyttöön…

Arkielämää

Paino: 72,6 kg

Lanien jälkeen takaisin arkeen. Arki on niin täynnä tekemistä ,että rasvaprosentin trimmausta tai treenausta ei ehdi miettimään. Niiden pitää olla osa arkea tai homma leviää käsiin tässä kohtaa. Aamut vaan torkutaan ja aamiainen syödään tunti heräämisen jälkeen, tai no herätyskellon ekan herätyksen jälkeen, eikä puolen tunnin sisään heräämisestä kuten ohje on. Hidas aamu muuttaa koko päivän hitaaksi ja kunnon kuntoilu työpäivän lomassa jää tekemättä. Illat on täynnä Magatreenauksen vuoksi lykättyjä juttuja, joten illan extra treenit jäävät väliin nekin.
Olen jo päättänyt ryhdistää aamun takaisin kuntoon. Kuudelta herätys, valot päälle ja syömään. Syömisen jälkeen pieni lukutuokio ja juuri ennen töitä punnerretaan. Siitä se lähtee taas.