Tuulta, muutoksia, komediaa

Juhan aamu alkoi aikaisin. Kevyen nettisurffailun jälkeen hän lähti iloisesti kaupungille metsästämään aamiaista. Juhan poistuessa ovesta suihkun raikkaana Krista oli vielä vällyjen välissä. 🙂

Juha nautti aamiaisensa katsellen Sydneyn sataman siltaa ja tappoi viimeisen 10 minuuttia odottelua juttelemalla #asteriski –kanavalla nörttien kanssa :). Lopputulos tästä pikkasen venytetystä juttutuokiosta oli suunnistusvirhe ja melkoinen määrä juoksua. Kiipeilykokemus oli upea. Suosittelen sitä kaikille. Kaksi tuntia sataman sillalla Sydneyn upeita maisemia ihmetellen on rahan arvoinen kokeilu. Paikka oli tuulisuutensa vuoksi myös ensimmäinen mukavan viileä ulkoilma paikka tällä reissulla 😀

Sillävälin kun Juha kiipesi ja ihaili Sydneytä Krista kävi parturissa ja museossa. Kahden museokierroksen jälkeen Juhaa odotteli tapaamispaikalla ihan eri näköinen vaimo! Iloisen tapaamisen jälkeen matkasimme Sydneyn infopisteelle selvittämään hyviä ostospaikkoja. Sydneyn täytyy olla jokaisen himoshoppailijan unelma. Ilmeisesti suurin osa liikkeistä sulkeutuu KLO 17.00?! Näin ollen meille ei jäänyt kovin paljoa shoppailuaikaa tälle päivälle. Kävimme kuitenkin shoppailemassa sen mitä ehdimme ja Juha onnistui löytämään pari tuliaista lisää laukkuunsa.

TIedättehän brittien kahden hanan järjestelmän? Tämä suunnattoman näppärä järjestely mahdollistaa käsien pesun joko kylmällä tai kuumalla vedellä. Toki sen voi tehdä oikeinkin, mutta kenellä on aikaa lutrata sopiva vesisekoitus siihen altaaseen ja sitten pestä kätensä siinä? Aussit ovat hioneet tämän hanatekniikan huippuunsa. Itseäni on aina harmittanut pestä kummatkin kädet yhtä aikaa siinä kylmässä vedessä. Ausseilta löytyy ratkaisu tähän. Hana josta tulee vettä vain jos väännät nuppia jatkuvasti. Heti kun päästät siitä irti veden tulo lakkaa. Tämän järkyttävän yksinkertaisen oivalluksen jälkeen voit pestä näppärästi vain yhden käden kerrallaan kylmän veden avulla! Joko näin tai Juha ja puolen tusinaa muita ei tajua miten niitä hanoja kuuluu käyttää.

Ilta kului taas kulttuurin parissa. Aloitimme syömällä satama-alueella Black Bird -ravintolassa. Illan loppuhuipennukseksi suuntasimme komediaklubille katsomaan avointa stand up –iltaa. Illan aikana näimme hyvän kirjon erilaisia, mutta hyviä, stand up –esityksiä. Esitysten päätyttyä laahustimme hotelille. Toinen meistä pääsi nukkumaan ja toinen … pääsee kohta nukkumaan 🙂

The day started early for Juha. After a light net surfing he went off happily to the city to hunt some breakfast. Krista was still in the bed when Juha exited the room shower fresh.

Juha had his breakfast in the harbor. The location he chose gave him a nice good view of the Sydney harbor bridge. The extra 10 minutes he needed to kill he did by chatting with the nerds on #asteriski channel :). The net result of having a bit too long chat was a navigation error and a lot of running. The climbing experience was magnificent. I recommend it to everybody. Two hours on the harbor bridge looking at the Sydney was well worth the money. Because of the winds the place was the first comfortable cool outside location on this trip. 😀

While Juha was climbing and admiring Sydney Krista went to a barber and to a museum. After two museum tours she was looking good and filled with information. Armed with that she was waiting Juha at the meeting point. After a merry meeting we headed to Sydney info point to find out some good shopping places. Sydney has to be every shoppers dream. Apparently most of the stores CLOSE AT 17.00?! This meant that we had very little time to shop today. We did all the shopping we could with the given time and Juha managed to find couple of souvenirs to his bag.

Do you know the brits two tap system? This incredible useful arrangements allows you to wash your hands with either cold or hot water. SURE you can do it properly, but who has time to mix up a proper pool of water and then wash their hands in it? It seems that aussies have given the finalizing touches to this solution. I’ve always wanted to was only one hand at a time in that cold water. Aussies seem to have a solution for this! They have a tap which gives out water only when you twist the top, as soon as you let go the water stops flowing. This simple solution allows you to wash only one hand at a time! It either is as idiotic as I’ve described it or Juhan and half a dousing other persons didn’t understand how to use these taps.

The evening was spend enjoying culture. We started up by eating in the harbor area in a restaurant called Black Bird. To top of that we headed to a comedy club to see a open mic stand up evening. During the evening we saw a good collection of different, but good, stand up performances. After the laughs we walked back to our hotel. Another one of us got to sleep and the other one …. gets to sleep soon! 🙂

 

 Näkymä Juhan aamiaispaikalta The Rocks ja Sydneyn sataman siltaJuha halaamassa Kenguru käsirasvaa

2 comments

Jäi vähän epäselväksi miksi sillalla piti kiipeillä. Onko siellä joku korkealla oleva näköalatasanne tai jotain vastaavaa?

Sillalla piti kiipeillä koska harvoin jos koskaan saa kiipeillä sillan tukirakenteissa. Se kiipely oli siis kävely sen sillan kaaren yli. Matkalla pääsi ihailemaan Sydneytä parhaasta mahdollisesta näkökulmasta. Kävelyn aikana pysätään eri kohtiin ihastelemaan ja kummastelemaan näkymiä 🙂

Leave a Reply