Hei! Mun peukalo on 6 km leveä

Heräsimme kymmenen aikaan mukavaan auringonpaisteeseen ja kulutimme pitkän hetken teltassa torkkuen. Tein aamiaista ulkona kun huomasin hyttysten ja mäkäräisten ilmestyvän paikalle. Yhden aikaan kun pakkasimme tarvikkeitamme noita pieniä ***kiaisia oli järjettömästi. Jouduimme välillä kävelemään pois tarvikkeitemme luota jotta näkisi jotain. Niitä meni suuhun, silmiin, kaikkialle ja ne tuntuivat olevan erityisen päällekäyviä peräkärryn luona.
Saimme nauttia koko matkan ajan kovasta auringonpaisteesta ja näimme jotain hyvin hassua. Poroja istumassa/makaamassa keskellä peltoa noin 5 metrin päässä talosta, ei aitoja ei mitään, mutta siinä ne vain möllöttivät. Illemmalla meille kerrottiin, että ne ovat ilmeisesti sen talon poroja tai jotain sellaista. Eivät ne kuulemma karkaa kauas.
Eräällä taukopaikalla meille tuli pari kommenttia heittämään vanhempi, ilmeisesti ruotsalainen, mies. En tajunnut mitään. Hyvä kun kykenin erottamaan sanoja toisistaan. Oli myös hetkiä kun en kyennyt erottamaan mitään. Minun ruotsiani se tuntui kuitenkin ymmärtävän. “Jag förstor ingenting. I N G E N T I N G“. Sitten se heilutteli käsiään ja selitti jotain. Hymyilimme yhdessä ja Krista koitti intergalaktista kieltäkin. Sitä mies ei tuntunut osaavaan lainkaan. Voisin sanoa jotain ruotsalaisista, jätän väliin.
Pello on ihastuttavan oloinen pieni paikka. Täällä on tänä viikonloppuna pari hauskaa tapahtumaakin joista saatan huomenna jotain lätistä. Täällä on myös huolestuttavia sydänkylttejä joissa toinen puoli on Suomen lippu ja toinen puoli on ruotsin lippu.
Epävirallinen lisäys logiin
Aamulla herätessämme kymmenen aikaan minun jalkaani jomotti tasaisesti. Telttapaikkamme ei ollut mainio, maa oli kovinkin kuhmurainen joistakin kohdista. Jalkani ei päässyt lepäämään suorassa, vaan oli koko yön jonkinlaisessa kulmassa, siitä jomotus varmaan johtui. Olin kertonut Kristalle viime yönä, että otan tuplalääkityksen tälle päivälle jotta pääsemme Pelloon. Keskipäivällä aloimme keskustelemaan siitä mitä teemme Pellossa koska jalkani ei selvästikään kestä reissua. Väänsin aikalailla kyyneltä pettymyksestä, minulle viimein alkoi upota se, että reissu ei jatkuisi sellaisena kuin olin haaveillut. Saimme kuitenkin sovittua erilaisia vaihtoehtoja ja lähdimme lopulta liikkeelle. Jalkaani alkoi särkeä lähes välittömästi lähdön jälkeen. Keksin jossain vaiheessa, että vika ei ole voimassa jota käytän vaan jalan liikeradassa. Niinpä ehdotin satulan nostoa, jonka toteutimme poljettuamme alle 20 kilometriä. Tämä teki ratkaisevan muutoksen. Jalkani tuska katosi lähes täysin, aina välillä koin terävän vihlaisun, mutta muuten polkeminen oli tuskatonta ja voimankäyttö oli mahdollista ilman tuskaa.

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.