Yöpyöräily

Heräsimme 10.30 ja lähdimme vähinäänin ulos ja Rovaniemen markkinoille. Emme tahtoneet herättää Mikkoa joka oli tullut kotiin vasta klo 6 aamulla :). Markkinoilla käynnillä oli tarkoitus selvittää tandemin kunto. Kumit olivat hieman tyhjät ja pari paikkaa kaipasi kiristystä, mutta ei muuta. Markkinoilta palattuamme aloin pumppaamaan ilmaa takarenkaaseen. Tämän seurauksena takarenkaaseen tuli reikä ja se tyhjeni. Hieman ärtyneenä kaivoin vararenkaamme esiin. Minusta näytti siltä, että varatakarenkaamme on liian pieni. Pumppasin sen paskaksi, se oli liian pieni. Hieman enemmän ärtyneenä menimme ylös Mikon kämppään aamiaiselle. Mikko valaisi minulle missä on pyöräliikkeet ja lähdin hakemaan uutta paria sisärenkaita. Uuden vararenkaan kanssa homma toimi kuten pitikin. Tein koeajon Mikon kanssa. Mikko on loistava 2. kuski. Sillon kun Mikko ajoi ensimmäistä kertaa täytyi ykköskuskin olla huono, koska Mikossa ei mitään vikaa ole ;).
Päätimme Kristan kanssa lähteä liikkeelle vasta Teho-osaston jälkeen, eli noin 22.00. Koitamme yöpyöräilyä.
Kun pääsimme ulos taajama-alueelta alkoi sataa. Sadetta jatkui vaihtelevana tunnin tai pari. Ohitimme myös Napapiirin, mutta emme jääneet kuvaamaan sitä sateessa. Otin kyllä pari kuvaa keskiyöllä, mutta kamerani laadun tuntien en usko, että ne on kovin laadukkaita.
Tapasimme myös poron joka oli keskellä tietä, mutta digikamerani kieltäytyi yhteistyöstä, juuri oikealla hetkellä. Hätävarmistuksena räimäsin siitä kuvan Kristan kameralla…
Kahden aikaan yöllä taitettuamme 50 kilometriä pistimme teltan pystyyn sateessa ja menimme pikapikaa nukkumaan. Huomenna taittaisimme lopun 50 kilometriä Pelloon.
Epävirallinen lisäys logiin.
Oikeasti minun jalkaani alkoi särkemään noin 20 kilometrin päässä Rovaniemestä. Sitä särki aina telttailuun saakka. Välillä kipu oli todella kovaa. En kertonut asiasta Kristalle mitään. Hän kysyi noin 36 kilometrin kohtaalla kuinka jalkani voi jolloin kerroin hänelle, että sitä on särkenyt jo noin 16 kilometriä. Olin koko sen matkan miettinyt synkkiä, vääntänyt kyyneltä ja ihmetellyt mitä helvettiä teen kun jalkani ei kestä, kaiken tämän valmistelun jälkeen.

Leave a Reply