Ajoaika: ?? Keskikulutus: ?? l / 100km Kokonaiskilometrit: ?? Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 1 Hupiakun jännite lähdössä: 12.5 V
Kohta alan muistamaan, mitä blogaukseen tarvitaan teknisten tietojen saamiseksi… 🙂
Päivä starttasi vauhdikkaasti rouvan toimesta, viideltä aamulla hän häipyi hytistä joogaamaan. Me miehet otettiin torkun kannalta ja torkuttiin vielä tunti. Siinä kuuden jälkeen oli aika aloittaa ajan tappaminen. Aamiainen kun alkaa 09:30 ja 09:00 aukeaa pallomeri/leikkipaikka.
Hytissä luettiin kirjaa, leikittiin ukoilla, pelattiin lyhyt hetki kännykällä peliä. Rouvan palattua parin tunnin joogaretriitiltä leikkeihin liittyi pelaaja nro kolme. Leikit uuvuttivat vanhemmat täysin, joten he nukkuivat aamiaiseen saakka Veikon tutustuessa Topolinoon.
Päivä meni hurjan nopeasti ohi. Söimme, leikimme, nukuimme, kävimme hieronnassa, salilla, saunassa, uimassa, syömässä ja olemme jo perillä!
Lähtö laivasta tapahtui kuin rasvattu. Veikko oli sinut herätyksen kanssa. Isän sylissä torkuttiin kunnes isän oli pakko laskea kuorma maahan, josta kitinöittä käveltiin autoon, kiivettiin omalle paikalle ja annettiin ohjeistusta unijärjestelystä: “tyyny (tulee jalkojen alle, jotta saa kunnon makuuasennon myös jaloille)”, “peitto”, “Erno menee sänkyyn, ei tule kainaloon”, “ikkunaverho!”. Äidin toteuttaessa ohjeistusta ja purkaessa tavaroita asuin tilaan, minä siirsin kamoja peräpäähän ja ripustin pyykin kuivumaan.
Tuttu Travemunden satama, tuttu ulosajo. Hymyilytti kuinka arkiselta ja tultulta tuntuu lähteä ajamaan pitkin Saksan baanaa. Ja nauratti kun ihmettelin, “mikäköhän nopeusrajoutus tällä tiellä on” ja ohi viuhahti auto “kiitettävän nopeasti” – aaaa! tällainen tie! Aika nostaa ajonopeus auton kuskin päättämään viralliseen maksiminopeuteen 130 km/h. 20 kilsaa saisi lisää, mutta en halua kiusata liikaa katolla olevaa aurinkopaneelia – ite kiinnitin.
Perinteinen “ohi Hampurin ajo” on ohi ja ensimmäinen yö autossa reissun päällä voi alkaa. Hupiakun jännitteet oli yli 13V … tosin se ei ollut ehtinyt tasoittumaan vielä. Akun jännitteitä, sähköjärjestelmän toimintaa tulen seuraamaan ainakin viikon juhlien/kieroten/riemuiten. Katotaan mikä on todellisuus
Ajoaika: ?? Keskikulutus: ?? / 100km Kokonaiskilometrit: ?? Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 1
Kuudes kerta starttiaamuun, kolmas kerta pienen herran kanssa. Rasvattu kone nakkaa herran ulos talosta 6:30 päiväkotiin. Perinnetieto kertoo, että viimeisten pakkaustuntien “keskustelutyyli” ja toiminta ei ole pienille ihmisille sopivaa.
Auton pakkaus on meriittipohjaista hommaa. Taloudessa on vain yksi henkilö, joka on pelannut riittävästi tetristä nuoruudessaan pystyäkseen pakkaamaan auton. Perinnetieto kertoo, että tätä ei haasteta, eikä pakkausmenetelmää kannata kyseenalaistaa.
Tällä kertaa olimme hyvin sivistyneitä, koska luotimme perinnetietoon. Merkattakoon pöytäkirjaan vain yksi … … tarpeeton … .. terävä kommentointi allekirjoittaneen toimesta. Uusi ennätys loppupakkauksen sivistyneisyydessä! Tämä lupaa hyvää!
9:30 – täysin aikataulussa päiväkodista noudettiin RIEMUKAS reissaaja mukaan ja kesäseikkailu saattoi todenteolla alkaa. Matkan aikana kuski kelasi läpi pakkausta ja huomasi kaksi virhettä.
Suihkupussissa ei ole vettä
Extra valaisimet jäivät kellariin
Koska ajomatkan aikataulun oli suunnitellut parempi puolisko ja siinä on runsaasti luppoaikaa, meillä oli mahdollisuus paikata kumpikin pieni virhe ja silti olla hyvissä ajoin satamassa kokkaamassa.
Ajomatkalla paljastui myös, että kuski ei voi treenata ja ajaa. Tarkoitukseni on työstää lihaksistoa paremmin tukemaan seinäkiipeilyä ja bolderointia. Mukana on yksinkertainen käsipuristin, jota ajattelin puristella ajomatkan aikana. Testi osoitti, että tätä ei voikaan tehdä. Pitkäaikainen puristaminen vie hyvin paljon aivokapasiteettia, etenkin kun aletaan työstämään väsymystä vastaan, jopa niin paljon, että pelkääjän penkiltä huomautettiin auton seilaamisesta. Kun treenaus lopetettiin, alkoi ajaminen taas toimimaan.
Kokatessa pääsin testamaan tuunattua keittiölaatikkoa. Alun perin, 2017, meillä ei ollut mitään lähtiessä Suoesta. Matkalla otimme laatikon, josta tuli keittiölaatikko. Seuraavana vuonna sitä tuunattiin tekemällä siihen vanerista nopea kolmijako, jolla jatkettiin vielä viime vuonna. Tänä vuonna jaon laatikon useampaan osaan, jotta ruuanlaitto olisi helpompaa. Se oli! Rennosta oltiin vielä kaukana. Rentous tulee parilla käyttökerralla.
Kun laiva oli lähtenyt satamasta irti alkoi turvallisuusharjoitus. Tunnin verran yläkannet oli lukittuna kun helikoptereita tuli, toi ja vei sotilaita, kuvaajan, palomiehiä ja lisää sotilaita. Helikopterin meteli on melkoinen tällaisella laivalla. 5 kerrosta alempana voi tuntea helikopterin popotuksen. Perheen miespuolisten mielestä helikopterit on järjettömän siistejä ja ainakin puolet heistä olisi halunnut tetsata sotilaiden mukana pisin laivaa, mahdollisesti kaikki. Naispuoliset eivät osoittaneet kohteliasta kiinnostusta enempää mielenkiintoa, luulisin….
Illan aikana on selvinnyt yllättävä yksityiskohta, täällä on vain yksi äänekäs vaahtosammutin – meidän. Huomenna on luvassa odottamattoman paljon leikkimistä. Kello on puoli yhdeksän ja meidän karkilla ruokittu, ylienerginen, jännittynyt, pieni vaahtosammutin on sammunut.
Italian opinnot etenee, jos ei muuten kuin opettelemalla “posso avere una caramella/posso avere un pezzo di chokolate” tjps, (muistakaa minulla on heikko osaaminen). Numeroita, yksinkertaisaisia lauseita “dove fare pipii”, sanoja”dormire”, “sofiare” … tässä kohtaa, EKAN PÄIVÄN JÄLKEEN, isä alkaa olemaan hyvin toiveikas, että äiti saisi opetettua pojan puhumaan italiaa riittävästi italialaisten kanssa leikkimiseen. Minä? Minun luurini päivittyi kaksi päivää sitten uusimpaan versioon. Tänään hokasin, että siihen on tullut reaaliaikainen AI tulkki. On järkyttävän mahdollista, että en koskaan opi uutta kieltä, edes italiaa.
Muut nukkuvat, laivalla on hyvää viskiä halvalla hinnalla (Laproaigh PX, 8.9€ 4cl) ja euroviisujen karsinta on kuulemma tänä iltana. Ajattelin, että “Suattaapi olla ilta siinä”, vaan ei ollutkaan. Ainosta julkisesta töllöstä tuli futista mieskatrasta viihdyttämään, joten menin nukkumaan.
Ajoaika: 2h 15 min Keskikulutus: 11.9 l / 100km Kokonaiskilometrit: 6659 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 18
Uuuh mikä loppureissu. Minä tulin uudestaan kipeäksi tai edellinen pöpö ei lähtenytkään. Olen Veikon kanssa nyt kaksi viikkoa taistellut jonkun taudin tai toisen kanssa. Välillä saamme hyvän yön, välillä yöt menee katkonaisiksi.
Pysyimme parkissa Lübeckissä samassa paikassa pari päivää – Kristalta jälleen loistava löytö. Tiimin tehojen ollessa liki nolla Lübeck jäi “täysin tutkimatta”. Torstaina olimme vielä jonkinlaisessa kunnossa joukkona, joten kaivoimme pyörät esiin ja kävimme ostoksilla sekä syömässä kaupungilla. Veikko halusi pienen kuvaussession auton luona, joten päivän kuvasarja muodostuu herran toivomista kuvista.
Torstain ja perjantain välisenä yönä minä sairastuin taas lisää ja perjantaina oli aivan murhaava, tätä kirjoittaessani lauantai-aamuna, olen vieläkin hyvin kipeä. Perjantaina meno lautalle onnistui paremmin kuin viime vuonna. Kaikki nukkuivat autossa, osa paremmin kuin toiset ja saimme huoneen heti kun pääsimme laivaan joskus yhden jälkeen yöllä. Minä taistelin kovasti itseni kanssa, käynkö sataman kaupassa vai en? Lopulta laahustin sataman kauppaan ostamaan reissun viskejä. Sikäli en osta niitä nyt, en osta liitä lainkaan…
Yöllä edessä oli viimeinen iso siirtymä laivalla. Laivasiirtymän aikana arki lienee leikkipaikkaa, saunaa, pelejä ja kirjoja sen verta kun kuntoa riittää. Laivaosuus oli minun osalta kipeänä hytissä makaamista ja keuhkojen ulos rykimistä. Ruokailu oli yhtä tuskaa, sillä kurkku oli turvonnut ja nieleminen sattui. Ruokailun jälkeen aina nukahdin, aivan voimat loppu. Lauantaina hyvänä hetkenä kävin laivan kaupassa ja bongasin hyllyllisen sherryviskejä – kaikki suosikkini, joten löin rahani kiinni ja raahasin viskit hyttiin. Krista ja Veikko olivat leikkipaikalla ja hytissä – laivassa ei juuri muita paikkoja ole. Minä kävin Veikon kanssa saunassa, mikä paransi omaa vointiani tilapäisesti. Lauantaina merellä ei ollut nettiä joten se osa mitä blogista sain kirjoitettua jäi koneen levylle makaamaan.
Sunnuntaina aamupäivän olin hyvässä hapessa ja ajoin meidät talolle saakka. Talo oli hyvässä kunnossa! Purkaessani autoa minun tehot loppuivat ihan täysin ja mies hyytyi “lopullisesti”. Paluunjälkeinen viikko on mennyt sairastellessa niin tehokkaasti, että edes blogia en saanut saatettua loppuun.
Olemme siis onnellisesti Turussa taas. Reissaamisessa ei ole enää kyse siitä haluammeko, minne menemme ja milloin vaan siitä, miten tehdään tästä upeampaa. Ymmärrys on ollut koko ajan, että kesän 2025 olemme taas Italiassa. Nyt on ~9 kk aikaa valmistautua siihen 🙂
Ajoaika: 3h 28 min Keskikulutus: 10.4 l / 100km Kokonaiskilometrit: 6444 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 14
Kohtuu lämmin yö ja pari herääämistä, mutta ei mitään mahdotonta. Tiimissä alkaa näkymään arjen pikku haasteiden kuorma ja ajopäivät. Päivän suunnitelma on selkeä, siirrytään Lübeckiin ja siellä mennään lääkärille. Lübeck on viimeinen iso kaupunki ennen Travemundea, joten olemme siellä sopivan likellä viimeistä maalia ja varapäivien kera, sikäli jotain isompaa häiriötä tulee autoon.
Aloitimme aamun kenttäsuihkulla aikuisille. Tiesimme, että se pitää tehdä aamulla, sikäli haluaa mitään rauhanomaista tunnelmaa suihkuun. Auto oli sijoitettu optimaalisesti, suihkuvesi oli yön aikana jäähtynyt piristäväksi ja ei muuta kuin nautiskelemaan … aamulenkkeilijöistä. Tervehdimme pappaa, kyllä Suomesta olemme. Auton takana tapahtui jännittävää suihkuttelua ja etupuolella ihmisliikenne kasvoi tasaiseen tahtiin. Tällainen suihkuttelu ei ole kaikille, eikä hermoheikoille 🙂
Suihkun raikkaina lähdimme matkaan. Lisää vettä ja vessan välityhjennys, niin voimme jatkaa vailla mitään palveluita puskaparkissa. Moottoritien varsilla on erittäin utilitäärisiä vessoja, missä on parhaassa tapauksessa ulkopuolella vesihana tai vähintään sisällä vesihana mistä saa vettä. Rekkamiehet tankkailevat näistä omia vesiään, niin mekin. Vessat näissä paikoissa on teräsihmeitä ja joskus hyvin puhtaita, joskus sitä luokkaa mitä voi tienvarsivessalta odottaa. Kolmannen vessapysähdyksen kohdalla löysimme paikan missä tuomitsin vessan välityhjennyksen aiheuttavan potentiaalisen hajuhaitan olevan merkityksetön :-I. Kemiallisenvessan tyhjennys ja olemme kykeneviä palaamaan Suomeen saakka ilman palveluita.
Krista oli selvittänyt sairaalan, joten sinne siis. Sairaalan parkkkipaikka oli haasteellinen autollemme. Se ei yksinkertaisesti mahtunut parkkiruutuun ja vei merkittävästi tilaa. Parkkipaikalla lounas ja sisään. Olimme valmistautuneet tuntien odotukseen, vaan ei hätiä mitiä, täältä meidät passitettiin heti seuraavaan sairaalaan. Tässä sairaalassa ei käsitellä lainkaan lapsia. Saimme yliopistollisen sairaalan tiedot, joten sinne. Tämän sairaalan parkkipaikasta emme päässeet koskaan oikein selvyyteen. Selvästi emme ole haikaraosastoa, joten niille 5 paikalla ei… sen jälkeen ajoimmekin 3-4 minuuttia tietä eteenpäin ennen kuin löysimme parkkipaikan. Auto oli 10-15 minuutin kävelymatkan päässä lasten osastosta. Tämä kampus on melkoisen kokoinen :-O. Jälleen kerran olimme varautuneet odottamaan pitkään. Täällä mennään tulo- & kiirellisyysjärjestyksessä. Onneksi olimme toisena… vai ekanana ja säkällä 40 minuuttia etuajassa lääkäriaikojen alkamiseen. Olimme ekana sisällä. Krista toimi puhujana, minä tuin Veikkoa ja herra näytti napaa rutiininomaisesti. Veikkoa kiusaa jokin virus. Silmätippoja, tulehduskipulääkettä ja ravinto-ohjeita – penteleesti leipää herralle. Tällä matkaan.
Mitä ihmettä?! Vettä tulee taivaalta, ihan kunnolla ja oikeasti, sateeksi sanovat! Emme ole moista nähneet pariin kuukauteen! Oli virkistävää juosta sateessa hakemaan auto ja sillä Krista sekä Veikko. Apteekin ja ruokakaupan kautta parkkiin ihastelemaan sadetta ja ukkosta. Krista oli jälleen kerran löytänyt täydellisen parkkipaikan. Perä saatiin suojaan, täällä on rauhallista. Veikko piristyi runsaasti lääkkeistään ja edessä taitaa olla ihanan viileä yö, jälleen kerran ensimmäinen pariin kuukauteen.
Ajoaika: 15 h 4 min Keskikulutus: 10.6 l / 100km Kokonaiskilometrit: 6193 (1198) km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 13
Missäs me viimeksi oltiin? Aiivan! Puolessa välilssä Sardiniaa menossa kohti pohjoista Porto Torresia majoittuneena agriturismo -paikkaan. Yöllä menin maistamaan paikan vettä hanasta ja totesin, että se on “maistuu oudolta” – tässä kohtaa Krista oli vetänyt vettä ainakin juomapullollisen. Aamulla huomasimme yhteiskeittiössä/aamiaisella vesipulloja “joka paikassa” – vedenkeittimen vieressä, jokaisen katetun lasin vieressä jnpp. Krista oli hieman huono vointinen, Veikko ja minä yhä edellisen pöpön jälkimainingeissa. Veikon ja minun menoa ei hidastanut pöpöjemme jälkimainingit, Kristan menoa hidasti paikallinen vesi, niinpä Veikko ja minä leikimme suunnitellusti aamupäivän pihalla Kristan ottaessa pientä välikuolemaa ilmastoidussa huoneessa. Täällä viipymisen tarkoituksena oli se että saamme nukkua ilmastoidussa tilassa ja pitää harppu mahdollisimman pitkään poissa järkyttävimmästä paahteesta. Päiväunien jälkeen pakkasimme auton ja lähdimme matkaan kohta Porto Torresia. Edessä oli se hyvin keikkuva / keikkunut lauttareissu. Porto Torresissa vietimme hetken samalla leikkikentällä, millä aloitimme reissumme Sardinia osuuden pari kuukautta sitten. Juttelimme britille puistossa, lauttajonossa ruottalaisille. Tunnelma oli parantumassa. Meillä oli myös strategia laivaa varten: Krista otti matkapahoinvointilääkkeet (koska minä olin epäilevä niiden suhteen) ja tarvittaessa hän hoitaisi meidät Genovasta ulos ja matkaan.
Maanantai: Lautan jälkeen Lauttaosuus meni merkittävästi paremmin. Merenkäynti oli vähäisempi ja osasimme olla sängyssä kunnes kuulutettiin, että poistukaa hyteistä. Autokannelle ei päässyt, joten kävimme katsomassa ulkoilmassa Genovaa mereltä päin ja hengailimme leikkipaikalla. Veikolta oli vuorostaa puhti poissa. Herra vaikutti hyvin vaisulta ja kipeältä. Päivän sotasuunnitelma oli päästä vähintään Sveitsiin, mielellään Saksaan, mutta ensin Milanoon Ikeaan ostamaan Kristalle työtarvikkeita hieman. Matkalla Milanoon pieni mies sammahti, hän on selvästi kipeä. Uusi sotasuunnitelma nostaa päätään, mitä jos onnistuisimme ajamaan jo tänään Saksaan? Siellä lääkäriasiat hoituvat paremmin meiltä. Mitä jos pääsisimme lähelle Pipsa Possu puistoa? Ikeasta tarvikkeita ja lihapullia mukaan. Pieni mies on selvästi kipeä, oikea silmä rähmii oikein kunnolla. Kipulääkettä pienelle miehelle ja tila tarkkailuun. Herra saa nukkua tänään paljon. Aloitimme pitkän ajomatkan kohti Pipsa Possu puistoa. Päivä meni nopeasti, pieni mies nukkui paljon, aikuiset juttelivat, ihastelivat maisemia, muistelivat milloin täälläpäin on viimeksi ajettu – tuossa pysähdyttiin silloin, tästä me ostettiin Itävallassa vignette viimeksi… Pidimme taukoja alpeilla, ihastelimme maisemia ja söimme sen mitä kukin jaksoi. Aikuiset pysyivät hyvässä fiiliksessä koko päivän ja pieni herra nukkui yllättävän paljon. Puoli kymmenen illalla olimme 3 kilometrin päässä Pipsa Possu puistosta. Yön lämpötilaksi oli luvassa 14 astetta, “tuntuu 10ltä”. Kaivoimme makuupussit valmiiksi esiin – muutos toissayöhön on melkoinen. Illalla Juhan tekemä “keittiötuolimme” murtui. Se on ponnistusaskel sänkyyn, eteen siirtymiseen, istuin kokille sekä kiinnike keittiölaatikolle – aikalailla oleellinen palanen käyttömukavuuden suhteen. Juurisyy tason murtumiseen on tason paksuudessa. Olin tehnyt tuolin siitä mitä talossa oli saatavilla, mikä tässä tapauksessa oli hyllylevy. Tiesin sen olevan liian ohut tai ihan siinä rajalla ja nyt liki 3kk askellusten jälkeen se murtui. Ei se mitään, tiimi ottaa tämän haasteen vastaan hyvin. Pysähdytään huomenna Bauhausissa ja tehdään tuet – ongelma selvä. Samalla tarkistetaan tarviiko pieni mies lääkäriä.
Tiistai, Pipsa Possu puisto Aamulla Veikko oli hyvässä kunnossa. Silmä ei rähmi, mutta herra kertoo että kivi on silmässä. Tilanne menee kuitenkin ohi. Purimme pakkauksen ja hyppäsimme pyörien päälle. Pipsa Possu puistoon! Puiston suulla pieni herra tajuaa minne ollaan tultu. Tästä paikasta hän on puhunut pariin otteeseen kesän aikana. Hän näki sen Legolandia käynnillämme. Legolandia kun on tuossa tien toisella puolella. Puistoon ihmettelemään! Alueen kierto pysähtyy kuin seinään kun löydämme dubloja täynnä olevan paikan. Tämän samanlainen kuin Legolandiassa oli, vain duplopalasilla. Tässä pisteessä kuluukin hyvin ainakin eka tunti juttuja rakennellen. Kun dubloista saadaan tarpeekseen käytiin katsomassa eri laitteita, joista venereissulle päätyy koko perhe. Dinoratsastus hajosi juuri ennen kuin pääsimme jonoon. Pienen herran tehot alkoi loppumaan, mutta Pipsakinossa saatiin taas virtaa mieheen. Ilmastoitua kinoa pieni hetki ja takaisin autolle, matkaa on vielä runsaasti. Autolla otamme suunnan kohti seuraavaa kaupunkia ja Bauhausia. Painamme pari tuntia eteenpäin ja saavumme Bauhaussille. Sen pihassa ruokaa ja korjausoperaatiot. Käyn ostamassa puuta Bauhausissa ja koska täällä ei ole sahaa tarjolla, pääsen tekemään kaiken Leathermanin avulla. Mittaa, sahaa ja ruuvaa. Hikoilen runsaasti, sillä täällä on kuuma tai kohtuu kuuma (?) – 30 astetta. Tämä on kuuma, kyllä, mutta kesän jäljilltä kuuma pää asteikostani on venynyt merkittävästi. Tässä kelissä pystyy työskentelemään suorassa auringonpaisteessa, ainut mitä tapahtuu on että hikoilee. Työskentely auringonpaisteessa ei olisi tullut kyseeseenkään kolme päivää sitten. Kaikkea sitä pääsee kokemaan 🙂 Lopputulos on kaksi tukipalasta tuoliin ja meillä on toimiva tuoli/teline/koroke taas. Turussa tarvitsee tehdä tuo koko kansilevy uudestaan tukevammasta puusta. Bauhaussilla palaa kiitettävästi aikaa kun syödään ja korjataan, lopulta pääsemme kuitenkin taas matkaan. Ajamme taas myöhään aina liki kymmeneen saakka illalla. Krista on löytänyt lähes täydellisen puskaparkin johon vedämme uupuneena parkkiin. Kaikki nukkumaan ja huomenna päivä uus.
Ajoaika: 2h 24 min Keskikulutus: 13.1 l / 100km Kokonaiskilometrit: 4996 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 9
Maanantai Jokin pöpö riivaa minua, alkoi sunnuntaina. Ei paha. Arkipäivä. Arkipäivä tarkoittaa auton tiputtamista huoltoon Veikon noutamisen yhteydessä. Onneksi nokan vuotaminen ei aiheuta jaksamisen kanssa haasteita pyöräillessä takaisin autohuollosta.
Tiistai Tänään aamulla Veikko juoksi päiväkotiin, sai haleja tytöiltä ja oli kuin elementissään. Hienoa nähdä, että herra on saanut tavoitellut leikkikaverit ja on sinut päiväkodin kanssa. Kysyttäessä pitäisi hänen olla päiväkodissa pidempään, herra vastaus oli paljon, paljon, paljon enemmän! Ehkä herra ei ymmärrä kysymystä… Pöpöistä ja lämpötilasta huolimatta jaksoin noutaa Veikon, mutta tiukalle meni
Keskiiviikko Viikonloppuna alkanut flunssa tai joku pöpö vie loputkin virrat, työpäivä jää kesken aamulla. Nukun suurimman osan päivästä, syön ennen kuin poljen noutamaan Veikon ja Veikon noudon jälkeen makaan lattialla, siirryn nukkumaan. Viimeiset treenit jää väliin, mutta hyvästely pitsaillalliseen menen, sillä saan Danielolta kyydin. Kahvi, ruokaa, buranaa ja raato on “bilekunnossa”. Auton kaikki jarrupalat pitää vaihtaa, ne on ruosteessa. Sen lisäksi sen melkein irronneen renkaan “brake caliber” ei palaudu oikeaan asentoon ja näin ollen se laahaa vähän, jolloin on riski ylikuumenemiseen. Sekin menee vaihtoon ja lisää yhden työpäivän lisää, koska osa pitää hankkia. Pakkaaminen alkaa jännittää… Pakataan jo hieman, tarpeettomat kamat kasaan jnpp
Torstai Herään taas kunnossa. Työpäivä OK. Veikon noudon jälkeen makaan lattialla. Huoltoliikkeestä ei kuulu, pakkaamme taloa, odottelen hermostuneena. Lopulta 17:45 soitan, onko auto kunnossa? – Koeajolla juuri. – Lähdenkö tulemaan, mulla kestää 30 min tulla(paikka menee kiinni 18.30)? – “Si.” Pyörän päälle ja matkaan! Kuten tavallista, uin hiestä paikalle saavuttuani, 18:20. Asioita hoidetaan italialaiseen tyyliin. “Jono” on ainakin kolme henkeä. 18:40 raportoin Kristalle, että tämä saattaa kestää vielä hetken. 20 minuutissa on saatu yksi asiakas pihalle, hän ei ole poistunut, homma ei ole valmis, hän vain on siirtynyt pihalle… Minulle kerrotaan, että odottelemme Guiseppiä. Viittä vaille seitsemän Guiseppi palaa. Hän lienee omistaja? Hän käy kättelemässä kaikkia, vaihtaa muutaman sanan jokaisen, myös minun, kanssa – “Tutto bene, buon viaggio di ritorno”. Hän hyväksyy laskut ja Wooo! Minut pyydetään tiskille. 19:05 olen ensimmäinen “jonottaneista” asiakkaista, joka poistuu. Se eka, pihalle mennyt alkaa ajamaan… Kas! retkeilyautoaan pihaan. Illalla alkoi pakkaaminen sen verta mitä virtaa riitti. Kamaa autoon, taloa siistimmäksi. Paluuvalmistelut alkaa. Alan olemaan taas heikommassa hapessa.
Perjantai Aamulla virkeänä matkaan. Veikko antoi päiväkodissa itse ilolla kiitoskarkit. Iltapäivällä haimme kiitosjätskit Andrealle. Veikko on aina kun mahdollista tarjonnut myös Adrealle jätskit. Me olemme melkein joka päivä syöneet mehujätskit tänä kesänä. Tunnin polkemisen jälkeen tässä paahteessa, on vaikea sanoa ei jätskille/jäälle :). Hyydyin taas lattialle kun pääsimme talolle, Krista pakkasi ja siisti paikkoja kuntoon. Kun sain itseni liikkeelle pakkasin lisää, visioni on että kesän kaikki oppi otetaan käyttöön ja vaikka palaamme enemmän kanssa kuin lähdimme auto olisi käytettävämpi leirintäautona kuin tulomatkalla ja pitäisi olla tilaa pakata vielä enemmän (viskiä!). Jossain kohtaa iltaa nukahdimme, visioni on totetumassa.
Lauantai Lopullisen pakkausen ja siivouksen aika. Ja mitä ihmettä?! Aamulla alkoi sataa! Sade oli lopulta lyhyt, ehkä 30 minuuttia ehkä tunti. Kun lopulta aloimme viemään tavaroita autoon, sade oli jo ohi. Meille jäi jopa luppoaikaa aamulla, joten päätimme lähteä käymään leikkipuistossa. Tapasimme Christiananan ennen kuin lähdimme puistoon ja hän pääsi antamaan heidän lahjan Veikolle. He olivat teettäneet palapelin parista kuvasta, jotka he olivat ottaneet Veikosta kesän aikana. Veikko oli haltioissaan ja kävi hakemassa pakkasesta jätskiä vastineeksi. Nautimme viimeiset jätskit ja lähdimme puistoon leikkimään. Puistossa oli toinenkin poika ja hyvin harviainen tilanne pääsi tapahtumaan. Kiikussa oli kaksi liki samankokoista lasta! Veikko yleensä kiikkuu meidän kanssa, joten nyt päästiin nauttimaan oikeasta kiikusta. Jatkoleikeissä eidän mukana olleilla pikku autoilla törmäiltiin, laskettiin liukumäkiä sekä lennätettiin. Kellon lähestyessä 11 lämpötila oli karkaamassa taivaisiin, joten toivotimme heipat ja lähdimme kukin omalle talollemme. Talolla ruokaa nassuun, auto lopullinen pakkaus, suihkut, lopputarkastus – kaappien putsaus… ja autoon. Pakkaukseni onnistui täydellisesti. Tilaa on paremmin, esineet on paremmin suojattuna, vessa on tilavampi, asuinosa tilavampi, keittiö käytettävämpi – kaikki vaikuttaa olevan … jos ei täydellisesti, niin merkittävästi paremmin. Ihan kuin kokemusta olisi kertynyt. Sakki autoon ja matkaan. Emme päässeet edes pihatieltä pois kun Veikko jo nukkui. Ajoimme suoraa soittoa majapaikallemme – okei, yksi kahvin tekotauko oli kuskille. 11-16 lämpötila on vaan niin murhaava, että ilmastoitu sisätila on ainut tapa säilyttää toimintakunto – eikä sekään riittänut tälle päivälle. Olen viimeinen hereillä yhdeksän aikaan ja minäkin menen nukkumaan.
Täällä Agriturismossa, bed and breakfast?, vietimme aikaa varjossa leikkimässä, uima-altaassa, vesisotaa käyden ja hetkittäin ilmastoidussa huoneessa. Paluumatkan yöt ennen Sveitsiä nukutaan sisätiloissa, auto on yksinkertaisesti liian kuuma illalla. Toisekseen, seistessään auringossa se kuumenee liikaa harpulle. Tänne saavuttuamme, ensitöiksi siirsimme harpun huoneeseen. Huomenna taas ihan lopuksi siirrämme sen takaisin autoon. Tällä kierroksella pakkaus mm mahdollistaa tämän ilman koko peräpään purkamista! Aika simmahtaa muiden viereen…
Ajoaika: N/A Keskikulutus: N/A l / 100km Kokonaiskilometrit: 4745 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 3
Viimeinen sunnuntai, aloitamme poikkeuksellisesti rivakalla liikkeellelähdöllä. Olemme ennen kahdeksaa pyörillä liikeessä sillä tarkoitus oli vaeltaa ennen kuin tulee kuuma. Olin valinnut paikaksi Paholaisen satulan, eteläisempiä kohtia Cagliarin kaupungista. Arvioiden mukaan näkymät olivat hyvin kiipeämisen arvoiset ja kartalta katsellesani päädyin siihen, että kohtuu lähelle pääsee pyörällä. Siellä on vain sellainen hassun näköinen juttu, ihan kuin aita, mutta senkin kiertämisen olin jo suunnitellut.
Kääntyessämme tielle, joka vie alueelle alkaa ilmestymään “Zona militare”-kylttejä. Tässä vaiheessa arvaan mikä se satelliittikuvissa näkyvä aita on! Olen jo aika valmis luovuttumaan ennen kuin kipuamme mäkeä ylös, mutta Krista karkasi edelle ja totesi, että siellä on tie, mikä ei mene sotilasalueelle – tie on vieläpä Google mapsin navigoinnin mukainen! OK. Mennään! Maastopyörä + peräkärry pääsi pitemälle kuin citypyörä, mutta ei montaa kymmentä metriä. Työstettyämme jonkin aikaa eteenpäin, joudumme toteamaan että viimeinen kilsa mennään jalan. Pyörät parkkiin, maisemien ihailua ja tietä ylös. Zona militare… Ihan niin kuin kartassa näin, mutta se polku, jonka kartassa näin, mikä kiertää alueen on …. vaikeasti havaittavissa. Lämpötila on kiitettävä, miehen selkäpuoli täysin litimärkä, etupuoli vai osittain – mutta siinäkin kysymys on vain ajasta eikä siitä kastuuko paita kokonaan. Laitamme 10 minuuttia kelloon, sen verta koitetaan kiivetä ja sitten lähdetään takaisin. Saimme kohtuulliset näkymät, mutta emme päässeet satulaan, helv… Cagliarissa on vain liian kuuma tähän vaeltamiseen. “Photo op” ja takaisin. Paluumatkalla pysähdyimme kahvilaan vetämään kakkosaamiaiset. Veikko on jo saanut kiinni ideasta, että jos äiti (tai isä) sanoo että mennään kahville, hänellä on merkittävän suuri mahdollisuus saada jätski, jos pyytää. 2. aamiainen oli siis, jätskiä Veikolle, kahvia ja croisant isälle, teetä äidille … ja vanhemmat tilasi vielä vastapuristetun appselsiinimehun pienelle miehelle.
Viilentävän aamiaisen jälkeen poljimme takaisin päin ja poikkesimme paluumatkatarvikeshoppailulle Milleniumiin. Kelin vaativuudesta kertoo allekirjoittaneen paidan märkyys ja se, että pieni seikkailija sammahti peräkärryyn vähän jälkeen kymmenen. Milleniumilla herätys, joukkueen jako kahtia – miehillä on tosi tärkeä homma löytää yksi adapterijohto, joka meillä jo on, sillä välin kun äiti käy kirjakaupassa ostamassa paluumatkan viihdykkeitä Veikolle. Miehet onnistuivat tehtävässään, samoin naiset…
Talolla syötiin, iso mies nukkui, pieni mies ei, leikittiin leegoilla, katsottiin olympialaisia, Pipsaa ja herra ties mitä muuta. Aloitin myös auton pakkaamisen. Pakkauksen voi tehdä merkittävästi paremmin kuin mitä se oli kun tulimme tänne. Nyt ymmärrämme mitä tarvitaan ja milloin ja miten tuota tulisi pakata. Tein pakkaustestejä, uusia kiinnikkeitä ja järjestelyjä parhaaseen mahdolliseen aikaan ~15 ulkolämpötilan ollessa parhaimmillaan. Uin hiessä, taas, jalkapohjat palaa koska maa polttaa ja tulosta syntyy. Kaikki uudet hankinnat on löytäneet paikkansa ja hyvälle osalle vanhoja on nyt parempi paikka – ainakin teoriassa, loppuviikosta saa tietää tarkemmin.
Ensi viikolla on hyvästelyjä, pakkausta, auton huoltoa – aikalailla menoa koko viikko – ans kattoo kuinka rauhallisesti täältä osataan poistua.
Ajoaika: 2h 21 min Keskikulutus: 10.7 l / 100km Kokonaiskilometrit: 4745 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 2
Loppusuoralla reissua ollaan. Veikko puhuu yksittäisiä sanoja ja lyhyitä lausetta italiaa muille lapsille, kaupan kassalle jnpp. Vanhemmat naispuoliset ihmiset tulevat silittelemään poikaa ja kertomaan kuinka kaunis hän on, hän ei huomioi heitä lainkaan. Minä, minä en vieläkään puhu italiaa, mutta poljen penteleen nopeasti liikenteen seassa. Krista puhuu taas merkittävän paljon italiaa. Hän pystyy pitämään pientä keskustelua yllä. Maisevat alkavat näyttää tutulta, alamme olla tottuneet arkeen. Ilmasto toki yllättää meidät vielä. Selvästi, ollaan reissun loppupuolella.
Maanantai Yksi sisäänrakennetuista tavoitteista oli viettää italiaista iltaa, aperatiivia jnpp paikallisessa kahvilassa. Krista oli valinnut meille tähän tarkoitukseen Hibiscuscafeen, missä ulkoilmatilassa pääsi nauttimaan syötävistä. Tilaukset eivät menneet 100% oikein, aperatiivit jäivät puuttumaan, mutta kaikki muu oli sen verta onnistunutta, että tämä ei pieni vaje ei jäänyt meitä haittaamaan.
Tiistai Kristan ja minun pyörällä liikkumisessa on isoja eroja. Käytännössä tämä tarkoittaa, esimerkiksi yhdessä risteyksessä, Krista käyttää pyöräilijöiden liikennevaloja, minä autoliikenteen valoja. Krista on pyöräkaistalla, minä autokaistalla. Tämä risteys on matkalla päiväkodille. Krista on maininnut, että hän pitää erityisesti siitä liikennevalosta, sillä kun pyöräilijöille palaa vihreä kaikille autokaistoille on punainen. Saa mennä ihan rauhassa risteyksen yli. Tänään seikkojen vuoksi sattumalta tuolla pyöräkaistalla autokaistan sijaan ja ajattelin, että “Hittolainen. Otetaan pyöräilijöiden kunniakierros, menen pyörävaloilla. Kun pyöräilijöiden valo vaihtoi vihreäksi ja lähdin liikkeelle minun päältä meinasi ajaa vanhempi naishenkilö autollansa. Onneksi en ehtinyt vielä paljoa kääntyä vasemmalle kun hän veti edestäni ohi, eli taas tuli autoilija takavasemmalta pyöräilijää kohti. Olen sitä mieltä, että minun taktiikkani on parempi. Minä ainakin tiedän, että kaikki autotkin liikkuu, enkä elä harhaisessa mielitilassa, että vain pyöräilijät liikkuvat. Kaupassa pikku blondia taas siliteltiin, yllättäen ja pyytämättä – vanhempien naisten toimesta. Kaupan työntekijältä tuli silitysten lisäksi ilmapallo. Sillä sai reaktioita herrasta pihalle, GRAZIE!
Keskiviikko Olimme ajatelleet mennä takaisin Blufanin. Visioissa oli, että tässä arki-iltana poiketaan siellä ja viikonloppuna käydään pitemmällä seikkailulla. Auto näytti ulkolämpötilaksi 43 astetta ja kaikki auton pinnat olivat polttavan kuumia. Toinen yllättävä sivuvaikutus oli se, että sisäverhoilun liiman liimaomainaisuudet lakkasivat toimimasta, sisäverhoilu repsotti irti puolesta katosta. Saimme Adrealta lainaan niittipyssyä ja sen muutamalla jäljellä olevalla niitillä niitattiin kattoa kiinni sen verta että pääsimme matkaan ja käymään Bluefanilla. Torstaina korjataan tämä asia. Bluefan oli webbisivuillaan ilmoittamatta, kiinni tänä keskiviikkona, joten se vilvoitus jäi väliin. Päätimme lähteä takaisin päin ja poiketa rannalle. Auto yhä näytti 42 astetta ulkolämpötilaksi ja aikuisilta loppui virta. Rannalla söimme kahvilassa jätskit ja heitimme hanskat tiskiin. Liian kuuma, takaisin kesätalolle! Paluumatkalla jännitystä ilmaan toi maastopalo alta kilometrin päässä meidän kesätalolta. Liikenne oli luonnollisesti uudelleenjärjestelty, joten matelimme kohti kesätaloa pitkään ja hartaasti. Illan Magatreenit jäivät väliin tämän draaman vuoksi. Päädymme siihen, että täällä on yksinkertaisesti liian kuuma, liian kuuma käydä enää viikonloppuseikkailulla. Auto on ilta kymmenen aikaan vielä hiostavan kuuma, se ei enää jäähdy päivän poltteesta.
Torstai Auto näyttää 42 asetta lämpöä ja kattoverhoilua on tippunut uudelta alueelta alas. Auto myös pitää kiljuvaa meteliä välillä, joten huoltoliikkeeseen matka käy. Saamme ajan tiistaille. Tiistaiaamuna vien auton sinne ja katsotaan minkälaista haastetta on luvassa tällä kertaa. Andrea oli saanut lisää niittejä, joten kymmenen aikaan illalla, kun kattoliimat tilapäisesti piti taas verhoilua paikallaan niittasimme kattoverherhoilun kattavammin kiinni. Mies kokovartalohikoili, auto hehkuu lämpöä yhä tähän aikaan. Yöpyminen autossa on selvästi mahdotonta.
Perjantai Viikonlopun suunnitelmat on muutettu kesätalopohjaisiksi. Palaamme talolle aina yöpymään. Tänään lähinnä pakattiin autoa ja leikittiin talolla ilmastoinnin suojassa. Luoja täällä on kuuma.
Launtai Viikonloppuseikkailu, vanhat hitit -versio! Rauhallisen aamun jälkeen ajoimme Chian rannalle nauttimaan hetkeksi vedestä ja rantahiekasta. Veikko on nyt sinut meren kanssa ja menee ilolla sinne hakemaan vettä hiekkalinnajuttuihin, vanhempien ja vesipatjojen päälle. Osa kohteista vastusti ja huusi kastelusta enemmän kuin toiset. Autolla suihkuteltiin isoimmat hiekat pois reissaajista ja palasimme samaan ravintolaan syömään kuin missä viimeksi olimme täällä Chiassa käydessämme. Jälleen kerran, loistoruokaa ja jälleen kerran, pieni herra toteaa syötyään riittävästi, että hän vetäytyy päiväunille peräkärryyn. Peräkärry sisälle ilmastoituun tilaan ja herra veti pitkät tirsat. Vanhemmat tälläkin kertaa työsti viinipulloa, mutta nyt, nyt hyödynnettiin sitä faktaa, että täällä saa kävellä viinipullon kanssa pois ravintolasta. Kolmen tunnin ruokailun ja tirsojen jälkeen poistuimme ravintolasta viinipullo kädessä. Autossa viinipullo pääsi jääkappiin ja matka kohti Bluefania pääsi alkamaan. Kakkoskierros Bluefanissa oli Veikolle riemua, nyt hän uskalsi altaisiin, uskalsi uida käsipohjaa, laskea mäkeä ja leikkiä vedessä poliisia ja rosvoa. Isä joutui vankilaan monta kertaa – valepukki kun kerran oli. Vanhemmat pääsi laskemaan pari kertaa isompia liukumäkiä ja jostain syystä aika vain lensi, yht’äkkiä oli kuusi ja piti poistua paikasta. Sää tuntui viileältä useita minuutteja altaasta nousun jälkeen. Auton kohdalla oli jo “aika lämmin”, autossa minusta tihkui hikeä pihalle päästä niin paljon, että sitä meni norona selässä, tippui naamasta … sanoisin että täällä on aika h##metin kuuma, järkyttävän kuuma suorastaan. Ilta ilmastoidussa talossa ja elämä maistuu taas. Vaikka haluttaisi olla vielä kuukausi reissussa, ehkä tämä paikka ei ole oikea paikka meille. Lämpötila nousee vielä koko elokuun ajan ja jo nyt tämä on aivan mieletön. Täydellinen vapaa päivä!
Ajoaika: 1h 44 min Keskikulutus: 9.0 l / 100km Kokonaiskilometrit: 4522 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0
Sunnuntaiaamu kesätalolla. Meistä nuorin herää, saa kuulla että on katselupäivä ja siitä hetkestä eteenpäin herra on kiinni tabletissa katsomassa Netflixistä ohjelmia kunnes toisin kerrotaan. Sen verta pitää todeta, että hän haluaa katsella muiden lähellä ohjelmia, eli hän hiipii viereesi istumaan ja katselee 🙂
Aamupäivällä jokainen oli omassa rauhassaan latautumassa ja nauttimassa viileästä talosta. Itse kukin kävi päivätorkuilla ja iltapäivällä oli luvassa vihdoin BlueFan vesipuisto. Olin suunnitellut tätä jo härkäparin seikkailuviikonloppuun, mutta paikka oli silloin kiinni. Eväät mukaan ja matkaan!
Jätimme kaiken ylimääräisen, kännyt mukaanlukien autolle, joten kuvia ei ole tästä operaatiosta yhtään. Puisto on iso, jättimäisiä mäkiä, iso lasten allas – paljon omaa piknik aluetta. JÄRKYTTÄVÄN lujalla olevaa poppia. Esim vaahtobileisiin ei pystynyt menemään koska musiikki särki korvia ennen kuin oli edes vaahtoalueella. Kaikki isot liukumäet olivat vain aikuisille, kävimme koittamassa useampaa mäkeä hurjimman jäädessä väliin. Hurjin jäi väliin, koska päätin mennä siihen liian myöhään, se suljettiin tunti ennen paikan kiinnimenoa – ehkä parempi näin. Kyseessä on melkoisilla pudotuksilla varustettu useamman mäen(?) mäki. Jotta saisin edes jotain hurjaa menin selvästi nöösimpään, mutta auki olevaan, Kamikaze -mäkeen. Tämän vauhdikkaan mäen ilmalento-osuudet saivat tekolonkkani protestoimaan hieman. Kamikazen tiputukset on pieniä verrattuna siihen isoon, notta en ehkä mene sitä sittenkään toisen mahdollisuuden tullessa….
Ja toinen mahdollisuus tulee, paikka oli sen verta hauska ja Veikko vasta lämpesi sille kun piti lähteä, että menemme sinne jokin arkipäivä suoraan päiväkodista.
Paikan sulkeuduttua ajoimme kotiin ja pistimme reissuviikonlopun pakettiin. Matkalla kohtasimme auton joka käyttäytyi hassusti. Siinä oli italialaiset kilvet, mutta se ajoi pilkulleen nopeusrajoitusten mukaan. “Italialaisia turisteja?” – “Ei missäänpäin Italiaa ajeta nopeusrajoitusten mukasesti” – “Totta! Noi on ulkomaalaisia vuokra-auton kanssa… pakko olla.”
Ajoaika: 2 h 9 min Keskikulutus: 9.6 l / 100km Kokonaiskilometrit: 4441 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0
Yö meni upeasti. Pieni tuuletin tekee kaiken eron, sen avulla saadaan sisätilan lämpötila. Tänään meillä on merinäkymä aamiaisella ja JA eilen ostetut retkeilytuolit sekä pöytä. Nyt oli mahdollista toteuttaa se, mitä en tiennyt haluavani toteuttaa ennen tätä hetkeä: aamiainen ulkoilmassa merinäkymällä.
Rauhallisen ulkoilma-aamiaisen jälkeen oli edessä vaellus. Pääsimme ajoissa liikkeelle, helposti ennen yhdeksää. Ajankohta on merkittävä, sillä parkkialue muuttui maksulliseksi klo 9. Siirsimme auton ilmaiselle aluelle ja lähdimme vaeltamaan. Ajatuksena oli nähdä nuraghi tahi kaksi. Täällä kaikki kasvillisuus oli matalaa, joten aurinkosuojaa ei juurikaan ollut. Onneksi olimme aamulla liikkeellä ja aurinko oli vielä siedettävällä tasolla. Otimme napotauon jokaisella taukopaikalla varjossa. Taukopaikoilla oli varjon, pöydän ja tuolien lisäksi tarjolla myös ehkä reissun upeimmat maisemat. Ihastelimme niitä koko perheen voimin.
Vaellus oli ohi 10:30 aikaan, eikä hetkeäkään liian myöhään. Lämpötila alkoi olemaan hurja ja vesi loppu. Jäimme autolle tappamaan aikaa leikkien ja kirjojen muodossa kunnes kello oli hiipinyt 11:30. Auton varjossa istuimme pöydän äärellä ja nautimme tuulenvireestä. 11:30 oli aikaisin hetki, milloin ajattelimme rantaravintolasta saavan ruokaa. Peräkärrykin tuli mukaan ja pieni mies tiesi, hyväksyi ja kannatti vahvasti suunnitelmaa. Aikuisetkin alkoi hyytymään. Ruokaa ja sitten unta miehille. Pieni mies siirtyi omatoimisesti peräkärryyn ja iso mies omatoimisesti auton varjoon nukkumaan. Torkkujen jälkeen läpystä vahdin vaihto. Päiväunista huolimatta jossain kahden ja kolmen välissä kaikkien virta oli aivan loppu. Neljän aikaan Krista ehdotti, että ehkä tämä kuumuus on liikaa, palataan yöksi kesätalolle? – kuulostaa loistavalta idealta. Krista ja Veikko rannalle virkistymään, minä otin vielä yhden torkun ja menin perässä. Rannalla, vedessä istuessani ja pään taas alkaessa toimia tulin huomanneeksi, että olemme juoneet alta 24 tunnissa yli 20 litraa vettä, liki koko vesivarantomme. Tuosta 24 tunnista olemme nukkuneet 8, joten veden kulutus on jotain aivan uskomatonta – liki yhtä uskomatonta kuin lämpötila. Yö ei ole ongelma, tuuli ja tuuletin tekee siitä mukavan, mutta päivän auringonpaiste on ihan murhaa.
Rantaelämä virkisti tiimiä runsaasti. Veikko on löytänyt vedessä lutraamisen ja halun kerrata uimakoulujuttuja. Pieni mies saatiin rohkaistua myös leikkimään natiivin tytön kanssa ja puolen tunnin verran rannalla juostiin ja kikateltiin hiekan sekä veden lentäessä. Vedestä virkistäytyneenä palasimme autolle päivälliselle. Päivällistä syödessämme meidän autoa alkoi ihastelemaan 5 vuotias italiainen poika Hän ja Veikko saivat pyssyttelyleikistä hetkeksi viihdettä vanhempien pakatessa autoja. Saimme hieman näkymää pienen herran italian taitoihin. Natiivi: “Come ti chiami?” – Veikko:”Veikko”… paljon muuta herra ei vaikuttanut ymmärtävän tai välittävän – paha sanoa, pyssysota oli käynnissä.
Uuden energian avulla lähdimme puoli seitsemän ajamaan takaisin kesätalolle. Talolla ilmalämpöpumput täysille, että lämpötila saadaan alas. Pieni mies kuskattiin nukkumasta nukkumaan ja isommat tyhjensivät auton suurimmilta osin. Lisää vettä, elektrolyyttejä, magnesiumia, mehuja ja pieni Netflix hetki ennen nukkumaanmenoa, silti tuntui ettei virtaa riitä. Huomenna pitää varoa keskipäivää
