2022-07-14
Autopäivä! Seikkaluja tiellä! Matkanjärjestejänä on minä, suunnittelun ja toteuttamisen kruunaamaton kuningas. Suunnitelma on hieman kunnianhimoinen, huomio pienen miehen nukkumahetken ja pitää sisällään kaksi, ei vain yhtä, vaan kaksi kohdetta. Here we go!
Aamianen, kellon tarkasti, luppoaikaa tunti vähän päälle, auto alle ja 15 minuuttia arvioitua etujassa tiellä! HA! Ja 10 minuuttia sisään poika nukahtaa autoon. Hmmmm… Tämä muuttaa hieman suunnitelmia, mutta ei hätää, noudatetaan keväistä unirytmiä, joten homma on ihan OK:
Seitsemän pientä putousta on ekana etappina, poika nukkui sinne saakka. Aivan ihastuttava paikka, tuossa on näemmä vesitunneli, se on joku juttu, mutta jätetään se väliin, mennään lähteille. Tuossa on selvä polku, mitä pitkin menee ihmiset, joten sinne! 20 minuuttia myöhemmin olemme tulleet pirun likelle isoa tietä. AAAAAA! Tämä on se polku, mitä pitkin ne jotka tulee tänne busseilla kävelee! Ei mitään, pieni yskäisy aikatauluihin, mennään takaisin ja mennään sinne tunneliin. Tunnelin on eeppinen 200 metrin kävely pimeässä edessä menevän kännykän valossa. Koitn käyttää kelloani valona, mutta Veikko kosketti aina kirkasta näyttöä, joka sammutti valon, joten me menimme ilman valoa. 200 metriä oli tiukka matka taaperolle, mutta läpi päästiin ilman kitinöitä. Toisella puolen oli selkeät merkit putouksille, mikä itsesään oli aika karu. Pieni mies alkaa olemaan päästelemään pieniä, hillittyjä protesteja, olemme ohi ruokatunnin tässä kohtaa liki 40 minuuttia. Matkanjärjestäjä piiskaa muun ryhmän liikkeelle. Safkaa on saatava. Paikallinen ravintola ei toimita ruokaa vielä tuntiin, joten matka jatkuu suunnitellulle ravintolalle pienen miehen jäystäessä omenaa pahimpaan nälkään.
Välittu ravintola aukesi jo 10.30 ja on saanut huippuarvostelut, se on 20 minuutin päässä, joten lounas pääsee alkamaan vain tunti-puolitoista tuntia myöhässä. Paitsi, että ravintola ei ole auki jostain käsittämättömästä syystä. Viereinen baari on ja heiltä kun kysellään ruokaa, he sanooo, että vieresen paikan pitäisi olla auki… Niinpä kadulle katsomaan ja sormea osoittaen lähin ravintola, sieltä ruokaa ja rock rock! Pojalle pastaa, ajatellen että se on pennepastaa tai jotain muuta kuin spagettia. Ruoka on spagettia… Sitä on ruokalapussa, housuissa, naamassa, käsissä ja hihassa sekä vatsassa riittävästi. Putsaus ja matkaan, kohti perhoslaaksoa! Vielä on mahdollisuus jotenkin saada poika nukkumaan järkevästi.
Perhoslaaksossa ollaan yhdenmaissa. Noin tunti-puolitoista suunniteltua jäljessä. Poika vaippasilleen kärryyn ja kärry varjoon, toivoen että siihen simmahtaa. Ja kyllä! Siihen simmahti. Poika ei ollut ainut joka simmahti kun seurue otti lepoa puolitoista tuntia.
Koko seurueen herättyä on aika lähteä perhoslaaksoon. Siellä mentiin liki tunti, puoli tuntia yhteen suuntaan ja puoli tuntia toiseen suuntaan. Perhoset pongattiin ja näimme niitä jopa lentävän. Anoppi onnistui taltioimaan videollekin lentoa! Perhoset ovat haastavia havaittavia kuvissa. Silkka määrä puun rungossa kuitenkin paljastaa ne.
Lopulta neljältä, noin 2-4 tuntia myöhässä suunnitellusta alkaa ajomatka takaisin hotellille. Pienin matkustaja on valmis paluumatkasta noin 6 minuuttia 30 sekunttia startin jälkeen. Takapenkin viihdytys joukot, eli anoppirakas, piti takapenkin metelin kiitettävän vähäisenä koko tunnin paluumatkan ajan.
Hotelilla äkkiä altaaseen ja patoutunutta liikkumista purkamaan. Vaikka suunnitelma veny ja vanui, homma meni silti täysin puikkoihin. Vain paluumatkan protestointi olisi pilannut reissun, mutta sekin saatiin taklattua.
Tästä rohjentuneena uskallamme koittaa liki päivän mittaisia reissuja ehkä ensi viikolla.
Auto oli tietenkin ajajan unelma. Kepittää sai niin pirusti ylämäkiin, että se jaksoi :D. Olisin ottanut avoauton, mutta muu seurue vastusti. Ensi viikolla äänet ovat miesten puolella, koska Veikolla on 1.5/18 -osa ääntä, se ja minun ääni on enemmän kuin 50% seurueen äänistä, joten a-vo-au-to…
