Ajoaika: Keskikulutus: l / 100km Kokonaiskilometrit: 2835 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0
Tänään se tapahtui. Pieni mies opetti minulle italiaa! Syömme aamiaista ja pieni herra sanoo sofiare. Juha: Mitä? Veikko: Sofiare, se on puhaltaa italiaksi. Kesätalolla pitää sofiare. Puuro on kuumaa.
Mitä ihmettä? Sanakirja käteen ja …. kyllä… minua on juuri opetettu, oikein. Sofiare on puhaltaa. Pieni mies alkaa oppimaan italiaa! Koulutusmenetelmä on hieman jyrkkä ja se näkyy nyt tämän viikon aamuissa. Muistan ennen tätä yhden käden sormissa laskettavan määrän päiviä kun herralla on ollut ongelma päiväkodin kanssa, edes alkuperäinen aloitus ei aiheuttanut herrassa mielipiteitä. Nyt kielimuuri ja uudet käytännöt alkavat aiheuttaa mielipahaa. Eka viikko meni ilman mitään ongelmaa, tokalla viikolla uusi todellisuus alkaa ilmeisesti valkenemaan. Noh, tämä aamu oli parempi kuin eilinen, että jotta, toivottavasti tästä päästään nopeasti ohi.
Iltapäivä oli Veikon kanssa hengailua 100% hänen haluamalla tavalla.
Leegoleikkejä – OK. Palloleikkejä? – Kyllä. Hippaa? – kyllä. Pipsa possua? – yksi jakso! Hippaa, niin että heitetään toista pallolla? – pallo lentää jo kohti pientä miestä Kirjan lukemista? – Totta kai. Leikkipuistoon? – Luonnollisesti. Pyssyleikkejä, isä on apina Veikko on karhu (???) ja keppipyssyjen kanssa juoksemista “piu piu” -huutaen? – Errr. Apina? OK!
Ilta meni siinä poikien osalta. Tyttösektorilla istuttiin sormet liimattuna läppäriin ja … tätä kirjoittaessa siellä on tehty kohta 6 tuntia muistiinpanojen purkua…
Autosta kuului! Hihna oli hajonnut, ei laturi! JEE! Ohjauksessa kuuluva ääni tulee iskunvaimentajista, kustannusarvio tuli. Vaikuttaa olevan halpaa kuin saippua ja vaikka ei olisikaan en silti halua kuulla ylimääräisiä ääniä kun käännän rattia => huoltotoimenpiteille annettu vihreää valoa.
Kahvin suhteen ollaan epätoivoisessa tilassa. Päädyin tilaamaan suodatinpapereita Amazonista. Saan niitä perjantaina. Jos tämä toimi, seuraavaksi pitää tilata kahvia. Sillä välin… Kaivoin esiin piiloon siirtämämme Nescafe mikälienappikeittimen. En pidä espressosta, mutta jotain pitää juoda, sillä liki 2 litraa päivässä kahvia vuosien verran on asettanut kehon vaatimaan kofeiiniä jonkin verran. Nuo nappikoneet on syvältä, ne luo tarpeetonta roskaa hirvittäviä määriä ja minä kun tarvin 2-4 nappia yhteen kuppiin sitä roskaa tulee. Luulin, että laitteen toimintamalli on triviaali. Siinä on yksi nappi – virtanappi – , yksi lokero vedelle ja yksi lokero kahvinapille, sekä mystinen vipu. OK. Vivussa on sininen ja punainen pää. Punainen kuuma -> vipu punaiseen päähän, paina virtanappia. Vilkkuu, vilkkuu, kahvia ei tule. Aha… Vipu siniseen päähän. Nappia. – Kahvia alkaa tulemaan. Hienoa. Takaisin koneelle tekemään juttuja. Keittiöstä kuuluu huutoa, KAHVIA TULEE YLI. Ahaaaaaa… tämä malli ei pysähdy automaattisesti. Kuivattuani “kahvinkeittimen”, mikron, rikkinäisen pesukoneen sekä lattian latasin laitteen uudestaan. Vipu vapauttaa siis veden. Painetaas nappia kun vipu on keskellä. Virtanappi vilkkuu vilkkuu ja sitten alkaa palaa kirkkaana. Väännetään punaisen puolelle ja kas kuumaa kahvia tulee. Kun väri vaihtuu vaaleaksi vipu keskelle. Kofeiinia koneeseen ja ah, orastava päänsärky katoaa. Toivottavasti saan jostain kunnon kahvia kohta…
Ajoaika: 42 minuuttia Keskikulutus: ?? l / 100km Kokonaiskilometrit: 2835 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0
Vähän löysästi liikkeelle ja koulutusmateriaalia tekemään. Veikolla alkaa iskemään arki lujaa vastaan. Herralla oli, ehkä historiansa isoimmat ongelmat lähteä aamulla talosta päiväkotiin ja päiväkodissakin oli erittäin harvinainen vastaanpaneminen käynnissä.
Iltapäivän agenda miesten kesken oli auton vienti huoltoon. Jännä pala on tietenkin mennä Jumpperilla päiväkodin eteen. Se on pieni yksisuuntainen katu missä on autoja kummallakin puolella parkissa. Jumper tulee tukkimaan koko tien…
Jouduin pakittamaan ulos tältä asuinalueelta. Autoa ei helposti näillä pikku kaduilla käännettyä. Erityisen hankalaksi homman tekee parkissa olevat autot. Poissaaminen vaati kahdesta risteyksestä “yli menemisen”, jotta mahdun pakittamalla ulos. Vähän niin kuin tähän tyyliin.
Ilmastointi täysille ja menoksi! Täällä on 50 kilometrin nopeusrajoitus, mikä tarkoittaa, että kaupungin keskustaan menevällä nelikaistaisella tiellä mennään …. 70? …80 ? .. 90? “Kuinka lujaa sun auto menee?” -vauhtia ennen kuin tullaan hidastetöyssyille. Siirryttäessä sisemmälle kaupunkiin huomasin ilmastoinnin lakanneen. Auton mittarin näyttäessä 36 astetta ulkolämpötilaksi, tämä on pienoinen haitta. Isompi haitta on se, että ajotaulussa on punainen akun merkki. Veikkaan, että se tarkoittaa että laturi meni tai akun jännitteet on tippuneet tosi alas. Saapuessani lähelle päiväkotia 12 minuutin ajon jälkeen punainen valo palaa yhä… olisko laturi? Starttaako auto kun sammutan sen siihen päiväkodin eteen?
Päiväkodin edessä katu on aivan täynnä. Isohko paku – pienempi kuin Jumper – , viistoon parkkerattuna vie ainoan isomman tilan ja on osittain tiellä. Vedän vastaavasti toiselle puolen katua ja … Jumper blokkaa koko kadun. Maassa maan tavalla, hätävilkut päälle ja päiväkotiin! Päiväkodissa Veikkoa odotellessa kuulen tööttäilyä kadulta. Avaan teräsoven ja huudan kadulle autoni takana jumissa oleville autoille “BAMBINI! BAMBINI!” tööttäily rauhoittuu hetkeksi ja jatkuu kohta taas. Kärvistellen odottelen Veikkoa saapuvaksi. Irkkuhoitaja saapuu ja alkaa selittää englanniksi – luojan kiitos – päivän sisältöä. Sanon “Sorry, I can’t wait, those car honks are for me. My big van is blocking the entire way!” Irkku ja Veikko tulee mukana kadulle, Irkku selitellen päiväkodin päivän ohjelmaa – menee ihan täysin ohi. Veikon ja peräkärryn ilmestyessä kadulle tööttäilykin lakkaa. Saamme pakata itsemme autoon rauhassa ja sitten se jännä hetki… Starttaako auto?
Starttasi se! Päivän tarkka ajoreitti piti olla Päiväkoti – Ikea – Huoltoliike, mutta en perkule uskalla mennä Ikealle tuon akku … hei! Se akkumerkki puuttuu! Silti, ensin korjaamolle, sitten Ikeaan ostamaan kahvia! Matkalla korjaamolle akkumerkkivalo syttyy taas… laturi?
Korjaamolla: “Parla tu englese?” “Little bit” Homma toimii! Liikkeessä on kolme miestä. Vanha, herramies, määrittelen omistajaksi, hyvin nuori pojankloppi – oppipoika aivan selvästi, erityisesti kun vanha mies opettaa häntä ja yksi ~30 vuotias mies, joka osaa puhua englantia. Käyn hänen kanssa tilanteen läpi, starttaamme auton ja hän sanoo hakevansa vanhan miehen paikalle. Tässä vaiheessa muistan! HA! Takatilan tupakansyttyimen jakajassa on jännitenäyttö. Se näyttää käynnissä olevan auton akun jännitteeksi 12.1 … ei hyvä, ei sitten ollenkaan hyvä, akku ei lataudu jostain syystä.
Vanha mies ja pojankloppi vieressä tekevät diagnoosin. Nuori mies saa kunnian toimia vanhan herran tulkkina – tämäkin toimii minulle. Laturi on rikki. Kerron hänelle että akkulaturi ei ole se vika minkä vuoksi saavuin tänne, se tuli matkalla tänne. Se vika mitä tulin näyttämään on napina, mikä kuuluu kun rattia kääntää. Se alkoi kun saavuimme tälle saarelle. Laturi saadaan huomenna, ohjauksen napina / natina tutkitaan. Aikataulu jää epäselväksi, mutta ei se mitään. Meillä ei ole kiire, on vasta maanantai ja Cagliaristakin on niin paljon tutkimatta.
Auto jäi sinne pihaan käynnissä, sitä ei voi enää sammuttaa sillä akku ei kuulemma riitä seuraavaan starttiin. Pyörä ja peräkärry kontista ja matkaan Ikealle. Ikea, Ikea petti minut! Ikea on aina ollut se kauppa, mistä saa purukahvia ja suodatinpapereita – VAAN EI TÄÄLLÄ! Suodanpaperit loppuvat! Kahvipurua on vielä pari pakettia, mutta suodatinpaperit ja … kahvi! Sitä on pariksi viikoksi.
Auton korjaamisesta olen luottavainen, tämä kahvikriisi on paha – se voi oikeasti olla haastava korjata. Ilta meni talolla, leikimme leegoilla, minä tein taas töitä – toivottavasti viimeisen kerran illalla.
Ajoaika: N/A Keskikulutus: N/A l / 100km Kokonaiskilometrit: Maantaina, pakko mennä autoon.
Eilen pistettiin talo kuntoon, tänään on aika lähteä tutkimaan kaupunkia. Aloitetaan kevyesti, klassisella – vanhaan kaupunkiin katsomaan katedraalia. Päivästä on luvassa kuuma, joten lähdimme liikkeelle aamupäivällä. Pyöräletkana keskustaan, koitan mennä enemmän ja enemmän ilman navigoingia. Krista on jo pidemmällä tässä, hän ilmeisesti pääsee päiväkodille saakka ilman nagivointiapuja, minä tarvin kaupungin sisällä vielä apua.
Vanha kaupunki on vuoren päällä, joten strategiamme oli ajaa lähelle ja kävellä jyrkin osuus ylös. Pyöräilimme johonkin kohtaan keskustaa, jossa mäki alkoi selvästi nousemaan. Näin pienen puiston ja pysäytin. “Jätetään pyörät tähän!”. Hikoilen aivan mielettömästi, paita märkä, naama valuu, kosteus ja kuumus on kohdillaan. Pieni snäksi ja tarpomaan mäkeä ylös.
Poikkesimme navigaattorin reitiltä kävelläksemme läpi puiston, mikä oli erittäin kannattava poikkeama. Puistossa on ulkoilma seinäkiipeilypaikka! Tarvitsinkin tälle kesälle jonkun paikan kiipelyä varten! Nyt pitää vain selvittää, että milloin se on auki.
Vanha kaupunki oli juuri sitä mitä voi odottaa, kapeita katuja, mukulakivetystä ja autoja O_o. Täällä oli yllättävän paljon autoja, muihin vanhoihin keskustoihin verrattuna. Vaikutti siltä kuin täällä asuttaisiin, ihan vakituisesti ja normaalisti. Ylhäällä maisemien ihastelua, katedraalin ihastelua ja nälän taivuttamista. Ruokaa ei saa 11 aikaan, keittiöt aukeaa 12. Onneksi kuumuus oli vienyt pääosan nälästä, joten leipä, salaatti ja munakas runsaan määrän vettä kanssa riitti hyvin seurueelle. Koska mahtavat näkymät ja vanha kaupunki, tämä “kattava lounas” kirpaisi 51 euroa.
Kun oli aika lähteä takaisin tajusin erään pikku yksityiskohdan… Emme suunnitellut pyörien jättöä, ne vaan jätettiin jonnekin, enkä myöskään pyörien jätön hetkellä merkannut sijaintia karttaan. Teknisesti ottaen, emme tiedä missä pyörät on… Kuumassa, vessahätäisenä ja ok, ehkä pikkasen nälkäisenä, pyörien etsiminen on 1.3 km päästä katedraalista kuuluu kategoriaan “vähemmän mieltä ylentävät operaatiot”. Jossain kohtaa tunnistin kioskin! Tuon ohi ollaan menty. Krista tiesi, että siinä oli sairaala ihan vieressä. Sairaalahaku tosin tuotti sairaalaan, jota kohti kävellessä pääsimme toteamaan, että täällä ei olla oltu – takaisin. Ratkaisu löytyi pyytämällä Google navigoimaan kesätalolta katedraalille ja sitten palata sille reitille ja mennä sitä takaperin takaisin. Matkalla ohitimme koulun, joka toimi tänään eurovaali äänestyspaikkana. Sieltä käytiin pummimassa vessatauko ja näin pyörien etsiminen oli taas, jos ei nyt mielekästä, niin siedettävää hommaa.
Pyörien kanssa takaisin talolle, päiväunta pienimmälle, torkkuja isommille – ISO myöhästynyt lounas – leikkejä ja koko sakki kohti rantaa. Ilta vietettiin rannalla hiekkatyömaata rakentaen, kunnes alkoi olla riittävän myöhäistä.
Tämä oli hyvä ensiraapaisu, välipaloja pitää ostaa kaupasta, vettä pitää kantaa runsaasti lisää ~3 litraa ei riitä aamupäivän kolmen tunnin kävelyyn kolmelle hengelle… hetkonen, laskinko oikein? – joo. Me juotiin omat pullot = 1l, 1.5 litran vissyvesi, Veikon vesipullo 3dl, 1 litra vissyä ja 3 dl appelsiinimehua ravintolassa, toinen täyttökierros omista pulloista = 1l … eli kolmea henkeä joi melkein 5 litraa nesteitä runsaan kolmen tunnin aikana?! Ja talolla kaikki joi lisää, minä puoli litraa, Krista enemmän. Tästä kesästä voi tulla kuuma…
Ajoaika: N/A Keskikulutus: N/A l / 100km Kokonaiskilometrit: Auto on jo viikon ilman virtoja?!
Erittäin laiska aamu, kaikki nukkuivat pitkään, minä extra pitkään. Arkiliikunnan määrän kasvu, lämpötila, Magatreenit, Veikon päiväkotiin sopeutuminen, kaikki johti siihen, että piti nukkua pitkään.
Tänään oli vielä töiden tekemistä edessä, nyt kurotaan loput puuttuvat tunnit kiinni. Krista on Veikon kanssa ja päivän iso asia oli järjestellä koko talo. Mistä seuraakin, esittely.
Talo on, kuten viime kerrallakin, isompi kuin omamme. Keittiö ja olohuone on yhä jaettua isoa tilaa – oikeammin voisi sanoa, että alakerta on yhtä isoa jaettua tilaa. Mutta pakitetaas hieman tuon “Talo” määrityksen suhteen. Olemme itseasiassa asunnossa. Tämä talo näyttää olevan kolmen enemmän tai vähemmän erillisen asunnon kokonaisuus. Ehkä tämä on pari talo, jonka toinen asunto voidaan jakaa kahtia? Me ja isäntämme Andrea jaamme pihan, sille kolmannelle on oma piha, siksi ajattelen, että tämä on ehkä paritalo? Googlesta löytyvä ilmakuva viittaisi ainakin siihen
Olohuoneeseen rakennettiin minun työpiste, aikuisten makuuhuoneessa on Kristan työpiste ja Veikolla on oma makuuhuone. Sen käyttö on toistaiseksi ollut vain nukkumista, leikkipaikkana on toiminut rappuset, piha, olohuone, keittiö, aikuisten makuuhuone … nyt kun tätä listaa niin vain vessaa ja Veikon huonetta ei ole käytetty leikkipaikkana… enkä ole niin varma vessasta.
Tiskikoneita on kaksi, mutta kumpikaan ei toimi – toinen on luvattu korjata tiistaina. Katsotaan mikä tiistai… Ilmalämpöpumppuja on kolme – luojan kiitos. Tämä talo lämpiää hurjasti valkoisesta paksuista seinistä huolimatta päivän aikana. Kaasuhella! Kiitos! Italia! Mahtava maa! Ei tarvi tapella induktiohellan kanssa. Eka kesäasunto missä netti on todella kova, liki kotini tasoinen. Täällä on useamman sadan megan kuitu.
Kaksi kerroksinen, jos meillä kotona rappuset on todella tiukassa raossa, täällä ne ovat ruhtinaallisen isot, pitkät ja matalilla askeleilla. Tällaiset rappuset ei taitaisi edes mahtua meidän taloon.
Kaiken kaikkiaan, laadukkain kesätalo tähän mennessä, mutta olisi syytäkin olla. Tästä maksetaan yhtä paljon kuin kolmesta edellisestä.
Ajoaika: N/A Keskikulutus:N/A l / 100km Kokonaiskilometrit: Missä on se kaikki aika tehdä asioita?!
Tuntuu kuin olisimme tulleet kuumana sisään ja jatkaneet menoa kaasu pohjassa. Ensimmäinen viikko takana kesätalolla. Torstaina menin Veikon kanssa samaan aikaan nukkumaan. Kamat on jollain tarkkuudella talossa paikallaan, mutta epäsiisteyttä on runsaasti, leegoja kaikkialla ja meno vauhdikasta.
Arkirutiinit ovat nyt kasassa. Krista ja Veikko aamulla päiväkotiin, Krista siitä opetukseen, minä haen Veikon kahdelta, jonka jälkeen leikimme, minä nukun päivätorkut. Iltapäivällä pitää hoitaa joku juttu ja sitten leikitään vielä hetki ennen kuin sammutaan.
Veikko on joka päivä aivan loppu ja nukahtamaa minuuteissa – kaikki minuutit sängyssä sitä sammahtamista ennen on protestia nukkumista vastaan. Protesti ei auta, nukkumatti kuittaa.
Torstaina leikkien ytimessä oli pyörän korjaaminen. Sen vikoina olivat
siitä on diesel loppu
renkaat ei toimi, sekä
sen moottori starttaa vain talvella
Pyörää korjattiin kaikilla isän mukana olevilla työkaluilla ja pieni mies sai omatoimisesti käyttää myös minileathermäniä. Torstai oli se päivä kun hän vihdoin sai itse vaihdettua eri teriä esille. Tämä taito opittiin kun pyörää korjattiin omatoimisesti. Tästä seurasi se mitä olettaa voi, puukko oli peukussa – ihan niin isällä vuosikymmeniä sitten partioleirillä – ja varmasti monessa muussakin tilanteessa. Pieni mies tuli esittämään peukkua jossa oli pieni viilto ja verenvuotoa. Laastari paikalle ja minileatherman hetkeksi jäähylle. Viikonloppuna taas käteen ja opetellaan sen puukkoterän käyttöä.
Perjantaina Cagliari alkoi antaa viitteitä tulevasta kesästä. 30 astetta lämmintä ja tuuli ei juuri viilennä. Kahdelta iltapäivällä puoli litraa vettä riittää 30 minuutin pyöräreissuun – eli Veikon noudolle saakka. Paluumatkalle ei riitä vettä enää. Hikoilen kuin pistetty sika. Ikinä aikaisemin en ole tarvinnut näin paljon vettä, niin vähän liikkumiseen. Paikalliset kertoivat, että nyt on kuuma, mutta tämä on vasta alkua. Viikonloppuna menee 30 astetta rikki, katotaan minkälaiseksi tämä paikka oikein muuttuu.
Magatreeneihin saapuessani oli hiestä aivan märkä. Tänään sain iloksi kuulla, että olen myös salin vieras. Magan harjoittelu ei maksa mitään, sen tiesin etukäteen, Emmannuele kertoi että olen vieras, eikä minun tarvitse maksaa treeneistä. Magatreenit ovat isomman treenisalin sisällä, joten se treenisali ottaa oman pääsymaksunsa. Normaalitreenaaja maksaa siis Magatunneista, sekä pääsystä salille. Tänään piti järjestellä se mitä minä maksan salille pääsystä, otanko kymppikortin, miten toimitaan. Sain kuulla, että olen salillekin vieras – minun ei tarvitse maksaa mitään. Tänä kesänä, ekaa kertaa en maksa treeneistä opettamalla tai rahalla! WOO! Tämä sopii minulle erittäin hyvin, on todella vapauttavaa olla vain treenaaja.
Aika käydä suihkussa ja simmahtaa, muut on ollut jo nukkumassa jo hyvän aikaa.
Ajoaika: N/A Keskikulutus: N/A l / 100km Kokonaiskilometrit: Huomenna, vannon, että huomenna. Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0
Aamu tehostuu, tiivistyy, mutta rutiini pysyy. Klo 6 ylös, 6:30 töissä, siinä sivussa syödään aamiaista. Työpiste tuli varusteltua tappiin vihdoin. Triplanäytöt, splittinäppis, ergohiiri ja piirtoalusta. Andrealta on tilattu puuta, jotta voin rakentaa tukitelineitä näytöille ja läppärille. Sitten kun vielä ostan halvan konttorituolin on elämä kivaa.
Kristalla alkoi tänään opinnot oikeasti, joten lähestymme nyt uutta normaalia. Ainut poikkeama on Veikon päiväkotiramppi, mikä leikkasi minun päivän keskeltä kahtia.
Kaikki “päivittäiset paikat” ovat samalla alueella Cagliarin keskustassa, joten pyöräreittien optimointi ajan ja turvallisuuden suhteen on mahdollista. Ilman peräkärryä liikun suurin piirtein samaa vauhtia kuin Google, peräkärryn kanssa olen pikkasen hitaampi. Hyvät pyöräreitit alkavat hissukseen hahmottua. Välillä tulee jo fiilis “Hei mä tiedän tän paikan!”. Täällä liikennekulttuuri on yllättävän mukavaa ja huomaavaista. Olemme ainut peräkärryllinen pyörä koko Cagliarissa, olen 100% varma siitä. Se tapa millä ihmiset katsovat kun menemme ohi kertoo, että he eivät ole nähneet moista yhdistelmää aikaisemmin. Liikenteessä meille annetaan hyvin tilaa, autot pysyvät perässä, meille ei töötätä ja nämähän paikalliset penteleet tööttää ja antaa käsimerkkejä aika herkästi toisilleen.
Tämä päivä oli töiden puolesta monen eri syyn vuoksi sirpaloitunut. Kello 9 jälkeen lähti virrat talosta, siirryin akku ja 4G voimaan, klo 10:30 piti lähteä hakemaan Veikkoa, klo 13:00 herra heräsi, ja jossain ennen kahta loppui akku työläppäristä. Työt jatkuivat illalla virtojen palattua taloon ja loputtua Veikosta.
Iltapäivä oli leikkejä ulkona, grillipäivällinen Andrean isännöimänä, asioiden hoitoa ja leikkikentällä olemista.
Leikkikentällä pääsin juttelemaan seuraavan italialaisen papan kanssa. Tämä herra tosin puhui englantia, joskin hän pahoitteli hänen huonoa englantia. Se oli hyvinkin toimivaa. Puhuimme säästä – mistäs sitten? – lapsista, hyvistä rannoista Cagliarissa ja missäpäin me kumpikin asumme. Luulen, että tulen törmäämään Marioon muinakin iltoina puistossa.
Kun pienin nukahti, jatkoin töitä. Päivän aikana Krista meni, tuli, meni, tuli – Veikon vienti & koulua, muistiinpanojen luontia ja läksyjentekoa talolla, observointia koululla, nukahtaminen talolla. Seuraavat kaksi viikkoa, johtuen observoinnista, on hyvin intensiivistä menemistä ja tekemistä. Tähän kun lisätään “läpystä vaihto”, jotta minä pääsen kolmesti viikossa treeneihin – alkaa suorittaminen olemaan kohdillaan.
Ajoaika: N/A Keskikulutus: N/A l / 100km Kokonaiskilometrit: Mun on pakko koskea siihen autoon kohta, se pitää huoltaakin. Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0
Arkipäivä, yritys nro 2. Ylös, aamiaista, töissä klo 06:30. Työpiste on vielä kasaamatta kunnolla kuntoon. Työläppäri ja matkanäytöt on kyllä työpisteellä, mutta näppis, hiiri, piirtoalusta sekä ergonomia on vielä hukkateillä.
Krista ja Veikko matkaan kohti “Italian päiväkotia” jossain kohtaa aamua ja näin meidän arkiaamut rullaa. Päivä ei vielä mene normaalisti, Krista ei tule takaisin soittamaan harppua vaan poltti tunnin aikaa kahvilassa, jonka jälkeen hän poimi Veikon takaisin. Sitten tapahtui jotain jonkin aikaa, koska he tulivat tänne vasta lähempänä kahtatoista.
Iltapäivällä oli miesten kesken arkipäivä, eli ollaan sisällä ja leikitään. Ulos meneminen 12-16 välillä on mmm… tuskaisen kuumaa? Varjosta varjoon, kuten normaalisti liikun, on hyvä taktiikka. Varjossa elämä on hyvää, auringonpaisteessa – ei – auringonpoltteessa on huonompi olla. Jossain kohtaa Krista lähti kurssilleen ja pojat jäivät kahdestaan.
Illan pakollinen ohjelma oli käteisen nosto – joten matka lähimmälle pankkiautomaatille piti tehdä. Veikko potkupyörän päälle ja menoksi! Olin varautunut, että tämä vie runsaasti yli 20 minuuttia, mitä Google arveli, mutta Veikko päätti tehdä tästä isälle juoksulenkin. Pieni mies potku “täyttä höyryä” ja huusi muunmuassa “täyttä höyryä” – minä juoksin perässä.
Pankkiautomaatilla italiainen pappa yritti päästä tilaan sisään, mutta ei onnistunut laittamaan korttia oikeinpäin lukijaan. Päästin herran sisään omalla kortillani ja pääsin sanomaan italiaksi “cosi” – jonka toivon tarkoittavan suurinpiirtein “näin”. Juttelin Veikon kanssa kun odotimme pääsyä automaatille ja kappas pentele. Pappa tunnisti suomenkielen. Hän sanoi useita lauseita italiaksi, jotka voin tulkata näin
Pappa: “…. …. … … finlandese … …” eli suomeksi “… … …. suomalaisia .. … ?” Minä: “Si! Bravo!” Pappa: “…. … … …. … …! … … … ! …. .. …. Tampere ….” eli suomeksi “Tampereella vuosia sitten” Minä: vaivautunut hymy Pappa: “arrivederci” eli suomeksi “hyvää päivänjatkoa / näkemiin” Minä: “Arrivederci”
Kuten keskustelusta voi nähdä italiani alkaa olemaan jo kohtuullisella tasolla. Ymmärrän sanan tai kaksi per lause ja pystyn vastaamaan takaisin yhdellä tai kahdella sanalla, sikäli vastaus on luotavissa niillä 20-30 sanalla mikä on minun aktiivisessa muistissa.
Paluumatkalla pysähdyimme leikkipuistoon, jossa työstimme Veikon italian kielentaitoja. “Sano come tu chiami?” – “Come tu chiami?” “Elisabeth” – “Sano sono Veikko” “Sono Veikko!” Tämän jälkeen mentiin hiljaisuudessa ympäri telineitä ja laskettiin kahdestaan mäkeä, heiluttiin ötökän päällä ja … errr liikuttiin samoilla rakennelmilla?
Talolla, Andrea oli leikkaamassa puita ja pienen arkailun jälkeen Veikko päättyi auttamaan Andreaa. Andrea leikkasi oliivipuusta oksan, antoi Veikolle, Veikko sanoi “grazie mile”, Andrea korjasi Veikon lausuntaa toistamalla lauseen paremmin ja Veikko sanoi uudestaan “Grazie mile” ja vie oksan ämpäriin. Ja tätä toistettiin aika hyvä aika.
Siihen oli hieno päättää päivä, pieni mies nukkumaan. Äitikin tuli kotiin kurssiltaan ja isä palasi tekemään töitä… tai ainakin välttelemään sitä, tuli juteltua teamsin kautta, tuli käytä Discord puhelussa ja tuli sitä töitäkin tehtyä lopulta ja sitten tietenkin blogi ennen kuin täysin nukahtaa.
Ajoaika: N/A Keskikulutus: N/A l / 100km Kokonaiskilometrit: Oikeesti, kohta meen autoon ja haen nää tiedot
Terävästi ylös kuudelta, töihin puoli seitsemän. Veikko & Krista nousee ennen seitsemää. En itseasiassa muista mitä he tekivät, minä purin sähköpostijonoa.
Työpäivä meni tehokkaasti ohi, olinkin jo kaivannut töiden tekemistä. Paaaaaljon tekemistä.
Työpäiväni aikana oli Kristan ja Veikon eka Italian päiväkotipäivä. Veikko oli innoissaan, Kristalle homma oli peruspullaa. Ajatus meillä oli, että Krista on Veikon kanssa ekana päivänä siellä tunnin pari, tokana päivänä Veikko on hetken yksin ja Kristan kanssa vähän aikaa ja tästä rakennetaan siihen 4 tunnin päiväkotikokemukseen, minkä päätarkoitus on antaa herralle oman ikäisiä leikkikavereita. Tämä ei ihan toteutunut, täällä aikuiset ei koskaan näe niitä jotka hoitaa lapsia. Täällä on erikseen henkilö, joka vastaanottaa lapsen ja ohjaa oikeaan ryhmään. Vanhempi ei pidemmälle mene. Kun hallinnolliset asiat oli selvitetty, Veikko vietiin päiväkotiin 30 minuutiksi. Tämä päiväkodissa oloaika kasvaa per päivä tunnin verran, mikä kuninkaallisesti sotkee meidän aikataulut. Joudun jonglööräämään töitä, että pääsen hakemaan Veikon riittävän aikaisin, koska Krista on siellä koulutuksessa juuri silloin kun Veikko pitäisi noutaa. Tätä temppuilua on onneksi vain tämä viikko – sikäli herralla menee päiväkotiaika OK.
Krista oli havainnut torakan toissa yönä ja minä havaitsin sen eilen illallla. Se heilutteli minulle sarviaan kohtuu söpösti vessan oven karmin takaa. Niin kauan kun öttiäistä ei näe kokonaan, se on yllättävän söpö… uskallan väittää. Krista kertoi tuosta tuholaisesta eilen Andrealle ja Andrea lupasi sen tänään myrkyttää. Andrea ilmestyikin myrkyttämään sitä, sellaisen puutarhan kukkien myrkyttämiseen tarkoitetun painepullohärdellin kanssa. Sillä hän vähän ruikki nesteitä jokaiseen koloon yläkerrassa ja tuuletusreikiin. Katselin toimintaa epäuskoisena. Sen verta hepposta heiluntaa, että se ei tuohon kuole. En ole moista öttiäistä yrittänyt myrkyttää, mutta siis … ei sitä noin tapeta, sen hän näkee ottallakin kokematonkin. Myöhemmin näin herran pihalla ruikkimassa kasveja sillä samalla vehkeellä – tunnistin työkalun siis oikein. Myöhemmin iltapäivällä …. Krista oli jättänyt laskun rappusiin mennessään ylös Veikkoa nukuttelemaan, jotta huomaisin melkein kuolleen torakan rappusissa ja tekisin sen mitä miehen kuuluu tehdä – hakisin liekinheittimen ja polttaisin koko talon – sen verta karmean näköinen öttiäinen on kun se makaa selällään rappusilla, kaukainen muisto oli se söpö antennien heiluttaja eiliseltä illallta. OK. Mitä me opimme? 1) Natiivit näemmä tietää miten näitä tapetaan hitaan tuskaisesti. 2) Karmean näköinen öttimöntiäinen 3) Rutisee ikävästi kun sen laittaa maitopurkin sisään ja puristaa kasaan.
Iltapäivällä Dublot ilmestyivät taloon ja rappusiin alkoi spektaakkelimainen leegomaailman rakentaminen. Mestarirakentajalta tilattiin talo huone kerrallaan ja luovat rakennelmat, kuten “poliisijunat” (ei ole junan paloja mukana…) teki herra itse. Leikki, luonnollisesti, loppui liian aikaisin kun lähdimme kauppareissulle.
Kauppareissun jälkeen oli aika jakautua ja minun lähteä treenaamaan Magaa Calgiarin salille. Mahtavat treenit, vauhti oli erittäin mukava. Tasoero on jälleen kerran valtava, minun ja treenaajien välillä, mutta se ei tunnelmaa latista. Perusteiden kertaus on se mitä minun pitää tehdä, nyt kun uuden lonkan kanssa taas aletaan rakentamaan taitoja E2 tasokoetta varten. Treenipäivinä poljen ~20km ja treenaan 1h 15 min hyvällä sykkeellä. Tällä pitäisi lähteä kunto nousemaan 🙂
Miehet ovat nyt tutustuneet uusiin arkirutiineihinsa. Huomenna tehdään lisää samaa. Kristalla on huomenna omien arkirutiinien testaus. Ensimmäinen kurssi-ilta on edessä. Katotaan mitä pojat keksi tehdä.
Tänään tuli myös videokuvattua ne erikoiset osuudet pyöräreitistä Veikon päiväkotiin. Kristan löytämä uusi reitti on järkevämpi – ilmeisesti.
Yllättävän täysi tämä eka arkipäivä….
Up sharp at 6:00, off to work at 6:30. Veikko & Krista up before 7. I don’t actually remember what they were doing, I was unpacking the email queue.
The work day went by efficiently, I had already missed working. Lots and lots to do.
My work day included Krista and Veikko’s first day of kindergarten in Italy. Veikko was thrilled, for Krista it was a basic bun. The idea we had was that Krista would be there with Veikko for an hour or two on the first day, the second day Veikko would be alone for a while and with Krista for a little while and from there we would build up to the 4 hour daycare experience, the main purpose of which is to give the gentleman some playmates his own age. This didn’t quite happen, here the adults never see the ones who take care of the kids. There is a separate person who receives the child and directs them to the right group. That’s as far as the parent goes. Once the administrative issues were sorted out, Veikko was taken to the nursery for 30 minutes. This daycare time increases by an hour per day, which royally messes up our schedules. I have to juggle work to get Veikko early enough to pick him up, because Krista is at school there right when Veikko is supposed to be picked up. Luckily, this trickery is only this week – so far, Mr. is doing OK with his daycare time.
Krista had spotted the cockroach the night before last and I spotted it last night. It was waving its horns at me from behind the toilet door frame in a rather cute way. As long as you can’t see all of the bait, it’s surprisingly cute… dare I say. Krista told Andrea about that pest yesterday and Andrea promised to poison it today. Andrea did show up to poison it, with one of those pressure bottle guns for poisoning garden flowers. With it, she squirted a little liquid into every hole upstairs and into the vents. I watched in disbelief. It’s such a bloody wobbly thing, it’s not going to kill him. I’ve never tried to poison such a bait, but … you don’t kill it like that, even the inexperienced can see that. Later I saw the gentleman in the yard whipping plants with the same thing – so I recognised the tool correctly. Later in the afternoon …. Krista had left a bill on the stairs when she went up to put Veikko to sleep, so I’d notice a almost dead cockroach on the stairs and do what a man should do – get a flamethrower and burn the whole house down – it’s a bloody creepy looking thing lying on its back on the stairs, a distant memory was that cute aerial wagger from last night. OK. What did we learn? 1) Natives apparently know how to kill these things with slow agony. 2) The gruesome-looking bug. 3) Crunches nastyly when you put it in a milk carton and squeeze it.
In the afternoon the Dublo’s appeared in the house and the spectacular leegoma construction began on the stairs. The master builder was commissioned to build the house room by room and the creative structures, such as the “police trains” (no train pieces involved…) were made by the master himself. The play, naturally, ended too early when we left for a shopping trip.
After the shopping trip, it was time to split up and for me to go work out with Maga at Calgary’s gym. Great workout, the pace was very nice. Once again, the difference in level is huge, between me and the trainers, but it doesn’t dampen the mood. Reviewing the basics is what I need to do, now that with a new hip I’m back to building skills for the E2 level test. On training days I cycle ~20km and train for 1h 15 min at a good pace. This should get me going 🙂
The men are now settling into their new routines. Tomorrow we’ll do more of the same. Krista has a test of her own routines tomorrow. The first night of the course is coming up. Let’s see what the boys come up with.
Today I also videoed the special parts of the bike ride to Veikko’s kindergarten. The new route Krista found makes more sense – apparently.
Ajoaika: N/A Keskikulutus: N/A l / 100km Kokonaiskilometrit: Paikataan huomenna?!
Veikko heräsi omasta huoneestaan! Hetken jo luulin, että yö oli mennyt heräämättä, mutta minulle kerrottiin että yksi herääminen oli ollut ja Krista oli käynyt Veikkoa rauhoittelemassa. Herra itse oli kovin tyytyväinen omaan nukkumiseensa. Nyt kun nukahtaminen taas saataisiin hanskaan.
Aamiaisella sai ihastella italialaista kaasuhellaa. Ei tarvi muuta kuin kunnioittaa tulta ja homma toimii. Ei piippauksia, ei hipaisua, vain pietson pauketta ja liekin laulua. Ruokaa syntyy ilman ongelmia! Hienoa ettei tarvi tapella hellan kanssa arjessa.
Tänään oli ensimmäinen pyykkipäivä. Pyykkiä on kunnolla kasassa. Ajoimme kolme koneellista. Pesukone oli kohtuu moderni, joten sen ohjekirjan googlaaminen oli triviaalia ja siitä eteenpäin sen käyttö oli kotoisaa. Ohjelmat ja ikonit on selkeitä – pesu vaivatonta.
Aamupäivällä kävimme myös lähileikkipuistossa katsomassa minkälainen paikka se on. Leikkimestari oli hyvin tyytyväinen paikan laitteisiin – hiekan puute huomioitiin. Hiekkaleikkejä varten pitää mennä rannalle.
Päivän iso juttu oli käydä kokeilemassa pyöräilyä Cagliarissa. Tavoite oli pyöräillä Veikon päiväkodille, jotta arjen tärkein reitti olisi selvänä. Keli täällä on uskomaton. Aamuyöstä satoi, joten aamulla mennään farkut päällä, t-paita on siinä ja siinä 9-10 aikaan aamulla. 11 aikaan t-paita on kiva, farkut vähän liikaa. Sitten olin sisällä pari tuntia, siinä kun mietimme kaupungille lähtöä ajattelin, että “En usko, että tarvin vesipulloa mukaan.” Sitten menin pihalle levittämään päivän viimeistä koneellista, olin ehkä neljä minuuttia pihalla auringon paahteessa. Hyvä luoja tämä auringonpaiste on kuuma, aivot sulaa. Osa pyykistä kuivui sillä välin kun siirsin ne pesukoneesta pyykkitelineelle. Shortsit, t-paita on liikaa – vettä ja vähän äkkiä! Pullo mukaan!
Eka tutkimamme ja suunnittelemamme reitti Googlen opastuksen mukaa on tuuman sininen viiva, tässä kartassa. Toteutunut pyöräreitti on punainen. Tämä eka reissu oli seikkailu, maastopyörää tosiaan tarvitaan, peräkärryä on monessa kohtaa liian leveä. Olisin ottanut kuvia jos en olisi ollut niin tuskastunut pyöräilyyn. Silti! Tämä löytämämme reitti tulee olemaan minun reitti päiväkotiin. Se on selkeä, suurilta osin hyvin turvallinen, parista kohtaa erittäin epäilyttävä, yhdestä kohtaa mahdollisesti järkyttävä – mutta “hyvin tehtävissä” ja kerran jo tehty. Krista aikoo koittaa etsiä pohjoisen kautta toista reittiä.
Toinen kohteemme (vaalean sininen reitti) oli ranta ja sieltä valittu baari. Matka sinne pysähtyi “Vapauttakaa Palestiina” -mielenosoitukseen. Poliisit ohjasivat meidät toisaalle. “Parla tu italiano?” – “no” – Meni hiljaiseksi ja viitteli häviämään paikalta. Karttaa tutkimalla löysin toisen tien rannalle (violetti reitti) ja sinne lähdettiin polkemaan. Rannalla lyhyt, huonolaatuinen ruokailu – Veikolla kävi säkä, iltapalana sipsejä ja jätski. Sitten rannalle heikkarakennelmia tekemään ja Kristan mielestä kastamaan jalat välimereen. Krista kävi tekemässä sen, minä ja Veikko rakensimme epätoivolla tuulisuojaa. Rannalla tuuli niin runsaasti, että seitsemän aikaan illalla shortsit ja t-paita oli taas liian vähän.
Pyöräillen takaisin kesätalolle ja … huhhuh, iltapalaa. Yöhulinoita, sillä pienen miehen uniaikataulut on ihan metsässä. Menee jonkin verran aikaa, että saan tämän arkiliikkumisen määrän kevyeksi – tarvii kunnon nousta. Onneksi arkikuntoilu on hyvästä!
Veikko woke up from his room! For a moment I thought the night had gone without waking, but I was told that there had been one wake-up and Krista had been there to calm him down. The gentleman himself was very pleased with his own sleep. Now if we could just get the sleeping thing under control again.
At breakfast we were treated to an Italian gas stove. All you have to do is respect the fire and it works. No beeping, no touching, just the crackle of the piezo and the singing of the flame. Food is created without a problem! It’s great not to have to fight with the stove in everyday life.
Today was the first laundry day. The laundry is really piling up. We ran three machines. The washing machine was reasonably modern, so googling its manual was trivial and from then on it was a breeze to use. The programs and icons are clear – washing was hassle-free.
In the morning we also went to a nearby play park to see what it was like. The playground manager was very happy with the equipment – the lack of sand was noted. For sand play you have to go to the beach.
The big thing of the day was to try cycling in Cagliari. The aim was to cycle to Veikko’s nursery so that the most important route of everyday life would be clear. The weather here is incredible. It rained in the morning, so in the morning we go in jeans, with a t-shirt on at 9-10am. At 11am a t-shirt is nice, jeans a bit much. Then I was inside for a couple of hours, that’s when we were thinking about going into town I thought, “I don’t think I need a water bottle with me.” Then I went outside to apply the last of the day’s machine, I was outside in the sun for maybe four minutes. My goodness this sunshine is hot, my brain is melting. Some of the laundry dried while I moved it from the washing machine to the clothesline. Shorts, t-shirt is too much – water and a bit quick! Bring a bottle!
The first route we explored and planned, following Google’s directions, is the inch blue line, shown here on the map. The actual bike route is red. This first trip was an adventure, a mountain bike is indeed needed, the trailer is too wide in many places. I would have taken pictures if I wasn’t so pained about cycling. Still! This route we found will be my route to kindergarten. It’s clear, very safe for the most part, very dodgy in a couple of places, potentially upsetting in one – but “very doable” and once done. Krista is going to try to look north for another route.
Our second destination (the light blue route) was the beach and the bar chosen from there. The trip there stopped at a “Free Palestine” protest. We were directed elsewhere by the police. “Parla tu italiano?” – “no” – went quiet and motioned to get out of the place. Looking at the map, I found another road to the beach (purple route) and we pedalled there. A short, poor quality meal on the beach – Veikko had a fit, chips and ice cream for supper. Then to the beach to do some weak spots and, in Krista’s opinion, to dip our feet in the clay. Krista went to do it, Veikko and I desperately built a windbreak. The wind was so strong on the beach that by 7pm shorts and a t-shirt were again too little.
Cycling back to the summer house and … huhhuh, dinner. Nightmares, because little man sleep schedules are all over the woods.
Ajoaika: Paikkaan huomenna. Keskikulutus: l / 100km Kokonaiskilometrit: 273970
Ehkä reissun paras aamu – sanotaan paras aamu. Tiimi heräsi tehokkaasti, ratkoi välittömiä ongelmia tehokkaasti, tunnelma oli rento. Lomareissumainen. Aamiaista, leikkejä, blogausta ja vielä ennen lounasta perheenä maisemien tutkimista. Tämä oli ns “täydellinen reissuaamu”, tällaisia haetaan loppukesän ajan seikkailuviikonloppuina. Leikkipaikalla saatiin jopa natiivi leikkikaveri – täydellinen onnistuminen, joskin vanhempien avustamana.
Sitten oli edessä lounas ja päiväunet pienimmille. Päiväunien aikana siirryimme Cagliariin, kesäkaupunkiimme. Eka pysäkki oli “lähiostari”, jossa käytiin kaupoilla. Veikko tutustettiin Gelatoon, joka on vähän niin kuin jäätelö. Täällä jäätelö on erilaista verrattuna vaikkapa Valion jätskeihin. Jätskitilauksessa sattui virhe “Veikon eduksi”. Krista tilasi vahingossa kolme annosta jätskiä – kun tarkoitus oli vain kaksi (minulle ja Veikolle). Niinpä me kaksi jouduimme syömään kahteen pekkaan vielä yhden extra jätskiannoksen. Kumpikin miehistä teki raskaan tehtävän urhoollisesti, lievässä kisahengessä – “Minä syön KAIKEN”.
Sitten seurasi H-hetki, siirtymä kesätalolle. Vähän yli neljä tapasimme omistajan ja selvitimme käytännönasiat. Kristan italia on karehdettavalla tasolla, minä olin hyödytön ilman kännykkää kun taas Krista sai puhuttua kaiken italiaksi. Se on hyvin yksinkertaista italiaa, ymmärrettävää ja sillä saa tuloksia aikaan. Isäntämme ei puhu kuin italiaa, joten lienee aika opetella. Saksankielen jätän väliin – siinä Kristalla on vuosien etumatka. Italiankieli, pentele, se on opeteltu rohkeudella ja Duo lingolla – duo lingoon minä ainakin pystyn ja tänä kesänä on aivan varmaa, että pieni mies puhuu minua paremmin paikallista kieltä – mutta ei se niin käy, että minä en mitään osaisi. Aika kunnostautua!
Taloon sisääntulo kesti neljä tuntia, pieni mies meni falsettiin ja pysyi siellä, kiljui, nauroi ja meni ylikierroksilla. Hänellä on nyt oma makuuhuone, ekaa kertaa ikinä, vieläpä omasta toiveesta. Minä ronttasin kamaa kuormamuulina autosta ulos. Yllätyksekseni olin myös hieman haikea purkiessani autoa – 16 päivän autoreissu on nyt ohi, juuri kun se alkoi kunnolla toimia.
Kello on puoli kymmenen, saapumisviinit on juotu ja kumpikin aikuinen on valmis nukkumaan. Ihme kyllä pieninkin meistä simmahti puoli tuntia sitten.
Perhaps the best morning of the trip – let’s say the best morning. The team woke up efficiently, solved immediate problems effectively, the atmosphere was relaxed. Holiday-like. Breakfast, games, blogging and even before lunch, exploring the scenery as a family. It was the “perfect morning of travel”, the kind of thing you look for in a late summer adventure weekend. We even got a native playmate at the playground – a complete success, albeit with the help of parents.
Then it was time for lunch and a nap for the little ones. During nap time we moved on to Cagliari, our summer town. The first stop was the “neighbourhood market” where we went shopping. Veikko was introduced to Gelato, which is a bit like ice cream. Here the ice cream is different from, say, Valio’s ice cream. There was a mistake in the ice cream order “in Veikko’s favour”. Krista accidentally ordered three servings of ice cream – when she was only supposed to order two (for me and Veikko). So the two of us had to eat an extra portion of ice-cream on top of the two cookies. Both men did the heavy task bravely, with a slight competitive spirit – “I eat EVERYTHING”.
Then came the H moment, the move to the summer house. A little after 4pm we met the owner and sorted out the practicalities. Krista’s Italian is rudimentary, I was useless without a mobile phone while Krista managed to speak everything in Italian. It’s very simple Italian, understandable and gets results. Our host speaks nothing but Italian, so I guess it’s time to learn. I’ll skip German – Krista has years ahead of me in that. Italian, damned, that’s learned with courage and duo lingo – at least I can do duo lingo, and this summer it’s quite certain that little man will speak the local language better than me – but it’s not as if I can’t do anything. Time to start studying!
It took four hours to get into the house, the little man went into the falsetto and stayed there, screaming, laughing and going into overdrive. He now has his own bedroom, for the first time ever, and at his own request. I was lugging stuff out of the car like a mule. To my surprise, I was also a little wistful as I unpacked the car – the 16-day road trip is now over, just as it was starting to really kick in.
It’s half past nine, the arrival wine has been drunk and both adults are ready for bed. Amazingly, even the smallest one of us dozed off half an hour ago.
Ajoaika:
