Saturday, 2024-06-22
Ajoaika: 2h 16 min
Keskikulutus: ?? l / 100km
Kokonaiskilometrit: 3008 km
Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0
5:58, sitä mun kello näyttää kun herään, on näyttänyt jo monta aamua putkeen. 5:58, joka aamu. Eilinen meni muilla pitkäksi, joten heidän tulee saada nukkua. Tein aamiaisen, pakkasin autoa, söin aamiaisen, pakkasin lisää autoa kun Krista tepasteli alas seitsemän aikaan. Hän oli herännyt kun minä olin noussut, eikä saanut unta sen jälkeen. Pakkasimme ja valmistauduimme lähtöön, kahdeksan aikaan oli aika herättää nuorin seikkailija. Hänen aamiainen oli siirretty autoon.
Tämän viikonlopun on tarkoitus olla avaus viikonloppureissaamiselle taas, joten lähdemme kevyesti liikkeelle. Yhden päivän mittainen reissu läheiseen Chian kaupunkiin. Krista on suunnitellut, että aamupäivällä käydään “Nuraghe Baccu Idda”, mikä on vanhoja raunioita… sitten päivän kuumin aika ollaan ravintolassa syömässä lounasta ja unelmissamme Veikko nukkuu päiväunet kärryissä ravintolan varjossa. Autossa ei pysty siihen aikaan kukaan nukkumaan. Iltapäivällä siirretään auto biitsille ja siitä sitten kesätalolle nukkumaan.
Suunnitelma on löysä, tarkoitettu selviämään kohtaaminen todellisuuden kanssa, joten se, että matkaan startattiin jonkin verran jälkeen kahdeksan eikä seitsemältä aamulla ei ole suunnitelmalle fataali isku. Matka Chian ja ravintolalle on eleetöntä, siinä on jotain hienoa kun autossa toimii kaikki asiat eikä ohjaamisessa ole ylimääräisiä ääniä.
Auto parkkiin, miehistölle välinapot ja jalkautumaan. Tässä kohtaa edellinen ilta painaa ja miehistöllä on pieni napina hetki – ihan jokaisella. Siitä päästään yli yllättävän helposti. Pieni mies käveli vähän itse ja vietti merkittävän osan ajasta jomman kumman hartioilla kun patikoimme Nuraghe Baccu Iddaa kohti Googlen ohjeistuksella. Kohdatessamme natiivien kyltit, jotka osoittivat tasan toiseen suuntaan päätimme seurata etukäteen valittua Googlen reittiä. Tämä päätös osoittautui merkittäväksi vammaksi suunnitelmalle. 25 minuutin tarpominen palkittiin yksityistiellä, jossa oli iso portti edessä. Kuva siinä ja takaisin. Patikointi oli yllättäen parantanut koko joukkueen fiiliksiä, Veikkokin jaksoi kävellä omin jaloin merkittävästi enemmän. Autolla uudet vesipullot ja ravintolalle sisään 3 minuuttia sen aukeamisen jälkeen.
Veikko on hyvin väsynyt ja hyvin nälkäinen. Onneksi päätimme mennä koko setillä, alkupalalautanen lihaa, pääruoka per aikuinen ja salaattisetti per aikuinen, sekä ja tietenkin yksi annos viiniä isälle lihan kanssa. Jälkkärit erikseen, jos käy tuuri ja saadaan nauttia omasta rauhasta. Veikko harhauttetiin hummerialtaalla ja keittiöllä. Samalla Krista bongasi merenelävät alkupalan ja tilasi sen vielä mukaan. Veikko imuroi alkupalat nassuunsa, häntä ei kauheasti ehtinyt tuppuuttelemaan. Minun yksi annos viiniä onnistui suurinpiirtein yhtä hyvin kuin minun “yksi annos viskiä”-tilaukset ulkomailla. Pöytään tuli kokonainen pullo viiniä. OK, OK, ei paha, Italiassa saa kävellä ravintoalsta viiniipullo kädessä pois. Pääruuista annettiin hieman Veikolle, joka niitä vähän syötyään totesi että häntä väsyttää hän voisi mennä nukkumaan peräkärryynsä. ETTÄ MITÄ?! Nukkumaan peräkärryyn hetkiksi – ruokailu seis, herra peräkärryyn ravintolan eteen. Tarkkailimme, söimme, tarkkailimme ja ehkä vartin kuluttua herra nukkui siellä. 10 minuuttia myöhemmin siirsimme hänet sisään. Jälkiruokaa, lisää jälkiruokaa, kahvia, teetä, viiniä – olimme ravintolassa kolme ja puoli tuntia, joista pieni mies nukkui yli puolet. Tämä oli ensimmäinen viinipullo vuosiin, jonka joimme kahdestaan. Luonnollisesti tämän jälkeen siirtymä autolla rannalle on poissa kysymyksestä, mutta läheltä, 20 minuutin kävelymatkan päästä, löytyy torni ja ranta. Näin alkuperäinen suunnitelma kohtasi kohtalonsa…
Torni oli huoltotöiden alla ja maksullinen. Veikkoa ei napannut yhtään, hän lähti alas hyvin määrätietoisesti, joten jakaannuimme kahtia. Krista Veikon perään ja minä tallaamaan tornin toiselle puolelle piikkipensaiden sekaan, sillä näin siellä kivan kivipinon, minkä päälle kiivetä. Näkymät oli mahtavat ja sain kännykän ja kellon avulla otettua selfienkin. Mahtavat näkymät.
Loppuilta meni rannalla hiekkaleikkejä leikkien. Nyt ensimmäistä kertaa taisin pikkasen palaa, en pahasti – arvioin nyt 22 aikaan kotosalla, mutta pikkasen. Mielenkiintoisesti en ole käyttänyt aurinkorasvaa tai betakaroteenia täällä ollenkaan. En enää kärsi aurinkoallergiasta. Rusketun taas normaalin verran eli kirkkaan valkoisesta likaisen valkoiseksi, enkä en arjessa pala auringossa tai tarvi aurinkorasvaa.
Italialaiset on tunnettuja nopeusrajoitusten kunnioittamisesta, siksi esimerkiksi ajaessani 80 km/h 30 km/h rajoitusalueella minun ohi meni jatkuvasti autoja ja taakse syntyi pitkä jono. Koitan ajaa liikennevirran mukana, mutta välillä ei vaan pysty – ei pysty.
Auto on purettu, muu perhe nukkuu, minäkin sammahdan. Oli todella hienoa olla taas ratissa ja seikkailla pieni hetki. Tosin olen ilmeisesti ainut talon sakista joka haluaa. Veikko haluaisi leikkiä kotona leegoilla, Krista haluaisi levätä kesätalolla ja minä haluan jo pois täältä. Arvata saattaa kuka viettää suurimman osan ajastaan talolla 😀
