2020-07-25
Ajoaika: > 2 tuntia
Sähkökilometrit: ??
Keskikulutus: ??
Kokonaiskilometrit: 805 km
Meidän piti herätä tiukasti 6.30, mutta koska oli lauantai minun puhelimeni ei herättänyt. Niinpä nousimme vasta vähän jälkeen seitsemän. Vain puolet joukkueesta oli tyytyväisiä pitkäksi nukkumiseen. Rämmimme aamiaiselle ja kohti liikunnallista päivää. Rauhallisen aamiaisen jälkeen edessä oli kierros punttisalilla. Eilinen treenaus tuntui kropassa monessa eri kohtaa, joten tänään lisää samaa.
Kunnon kuntosali rääkin ja nyrkkeilysäkki kierroksen jälkeen palauduimme pikavisiitillä porealtaassa ja saunassa. Kalakukko oli tehnyt meihin vaikutuksen, joten oli aivan selvää, että tämän päivän ruoka tulee pitämään sisällään kalakukkoa. Niinpä ensimmäinen pysähdys oli Kuopion tori ja siellä legendaarinen Hanna Partasen myyntivaunu. Hänen tuotteensa on sen verta hyviä, että sadepäivänäkin joutui jonottamaan. Tänään jono oli pitkä ja tuotteet jo kahdentoista aikaan lähes täysin myyty. Kuopion nähtävyytenä tälle päivälle oli Puijo torni.
Keli ei suosinut tornin ulkoilutasannetta, mutta se ei estänyt meitä piipahtamasta siellä. Tornin ravintolasta oli hyvät näkymät ja saimme hyvän käsityksen siitä, missäpäin Kuopiota olemme tepastelleet. Kuopio vaikuttaa kovin mukavalta kaupungilta. Täällä voisi kuvitella asustelevansa, jos ei olisi ankkuri niin vahvasti Turussa kiinni.
Tornin jälkeen oli luvassa päivän iso siirtymä Kolille. Kolilla olimme viiden maissa. Koska sää suosi meitä, eikä satanut, päivällisen jälkeen lähdettiin vaeltamaan kohti Iso-Ukkoa. Vaelsimme päivän päätteeksi pari tuntia. Vaelluksen jälkeen allekirjoittanut oli aivan valmista kauraa. Krista löysi nukkumapaikan läheisen näkötornin läheltä. Tänne oli hyvä heittää perseparkkiin – montaa minuuttia pitemmälle ei kuskin voimat olisi riittäneet. Sali, säkki, saunominen ja vaeltaminen – selvästi riittävästi aktiviteettia yhteenpäivään. Nyt simmut kiinni ja kohti uutta vaellusta…