Kohti Köpistä

2019-08-11

Ajoaika: 6 tuntia 19 minuuttia
Sähkökilometrit: 144 km (24% kokonaismatkasta)
Keskikulutus: 6.4 l / 0.6 kWh per 100 km
Kokonaiskilometrit: 9551 km

Ennen viittä aamuyöstä irkut pistivät musiikin raikaamaan taas. Musiikkia ja mukana laulamista kesti ehkä puoli tuntia. Luonnollisesti välissä huudettiin parin ihmisen kesken – luulisin. Kukko, ankat ja varmaan puputkin pitivät meteliä siitä hetkestä saakka kun aurinko nousi, minkä luulen tapahtuneen irkkujen musiikkiesityksen loppumisen jälkeen.
Jokainen kynnellekykenevä lähti alueelta niin aikaisin kuin mahdollista. Meidän kanssa eilen saapuneet lähtivät seitsemän aikaan. Vaihdoin heidän kanssa muutaman sanan. He pyrkivät ulos tästä katastroofista mahdollisimman nopeasti ja nukkuvat jossain päivällä pienet päikkärit. Me olimme viimeinen aamun lähtijä, koska harppu oli turvallisesti lukkojen takana. Odotimme kahdeksaan saakka, jonka jälkeen koitimme koputtaa ja soittaa ovikelloa. Mikään ei tuottanut tulosta. Tutkimme rakennusta ja löysimme yläkerran, joka oli selvästi asunto. Sieltä saimme herätettyä sakin, joka puhui hyvin vähän Saksaa. Lopulta heistä toinen lähti aamutakissa mukanamme toiseen taloon, mistä haettiin henkilö, jolla oli avaimet sinne alakertaan. Ainut ongelma harppua kuljetettaessa oli linnun paskan väistely. Läheisellä huoltoasemalla oli ihana, puhdas, maksullinen vessa, jossa vietimme hartaan hetken ennen kuin lähdimme ajamaan isoa siivua kohti Köpistä.

Koitimme erinäisissä paikoissa matkan varrella ladata autoamme. Yhdellä saksalaisella huoltoasemalla näimme sähköauton, joka koitti ladata itseään. Se ei näyttänyt onnistuvan yhtään sen paremmin kuin minun yritykseni ladata. Ei sillä, että olisimme koittaneet ladata tässä paikassa, sillä täysi sähkötankki olisi vienyt hieman yli kaksi tuntia ja maksanut 15 euroa. Tällä olisi moottoritienopeuksissa päässyt 25 kilometriä. “Ei kovin kannattavaa.” Kesän aikana emme kertaakaan ole onnistuneet lataamaan autoamme missään sähköauton latauspisteessa. Joko sähkö on ollut poskettoman kallista, emmekä ole yrittäneet ollenkaan tai sähkön ollessa edes sinnepäin kohtuullista tai jopa ilmaista, emme ole saaneet autoamme lataamaan näistä pisteistä. Niiden tehoton liian kovat meidän auton laturille, joten homma ei toimi. Sen sijaan, olemme onnistuneesti ladanneet lähes jokaisella leirintäalueella automme täyteen, samoin puolissa hotelleista ja luonnollisesti asunnollamme koko kesän. Täällä Tanskassa juttelin erään sähköauton omistajan kanssa latauspisteellä näistä latauksista. Edes täyssähköauto ei aina suostu lataamaan tai toimimaan näiden latauspisteiden kanssa. Joskus pitää koittaa paria eri johtoa tai jättää väliin :-I. Vielä on hieman matkaa ennen kuin uskaltaa suunnittelematta lähteä sähköautolla matkaan.

Olemme saapuneet illan päätteeksi Köpikseen, missä ilta on mennyt asunnolla rentoutuen. Minä olen viimeistellyt GTD hommia ja Krista on lukenut kirjaa. Huomenna alkaa viimeinen iso ajo kohti Tukholmaa.

 
Google Photos Refresh Token invalid. Please authenticate from Photonic → Authentication.
Error encountered during authentication:
{
  "error": "deleted_client",
  "error_description": "The OAuth client was deleted."
}
See here for documentation.

Leave a Reply