Vaelluspäivä mustassa metsässä

2019-08-06

Ajoaika: N/A
Sähkökilometrit: N/A
Keskikulutus: N/A
Kokonaiskilometrit: ~  8142 km

Aamurutiini on vahvana, puoli kuusi joogaten. Tässä hotellissa aamiainen on tarjolla vasta klo 8 joten aamulla oli hurjasti aikaa tehdä kaikenlaista ennen aamiaista. Tekemistä pitää keksiä, sillä vatsa murisee nälästä. Hätäpäissäni sain HTB:ssä Bastionista user:t kasaan, nyt edessä on Windows local priv escalaatio, mitä pitää hieman tutkia.

Päivän vaellus oli minun valitsema reitti. Reittimerkinnän mukaan reissuun pitäisi mennä noin neljä tuntia. Parin, hyvin lyhyen, pitkäksi menon jälkeen aloin navigoimaan tarkemmin ja katsomaan että emme mene ohi käännöskohdista. Tämä auttoi yllättävän vähän kun matkaa oli taitettu vähän alta puolet. Googlen ja Komoon mukaan meidän pitäisi mennä jonnekin pikku polulle, mutta sitä ei vaan löydy. Krista poimi onnellisena karhunvatukoita (tai jotain sinnepäin) puskista ja oli omassa pikku onnellassaan. Minä etsin epätoivolla polkua. Lopulta hätyytin hänetkin apuihin. Talloimme edes ja takas pari kertaa ennen kuin huomasimme nokkosten peitossa olevan polun alun. Siitä kun raivasi tiensä läpi löytyi taas polku.

Kyseinen haasteellinen polku olikin ainut reitin vaikea kohta. Muuten polut ja reitit oli selkeitä. Selvästi tätä kyseistä reittiä ei ole kukaan mennyt pitkään toviin. Meillä meni metsälounas ja kaupunkikahvitaukoineen vaellukseen 6,5 tuntia. Vaeltelun jälkeen tiesi kävelleensä.

Ilta on mennyt minulla kaveria avustaessa. Haasteena on selvittää miten eräs sivusto on jotenkin kaapattu. Aika on pääasiassa kulunut logien luettavaksi saamiseen – kuten on normaalia. Ongelmaa ei ole vielä muutaman tunnin työstämisen jälkeen saatu selville. Krista puolestaan on lukenut kirjoja parvekkeella. Huomenna on kelin vuoksi taukopäivä vaelluksesta, ei siksi etteikö kumpikin jaksaisi, ihan helposti, toisen samanlaisen rykäisyn 😉

Kuvat https://photos.app.goo.gl/Vec5msT6VmpfXinbA

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.