Termoksellinen Pina Coladaa, kiitos.

2018-07-25
Ajoaika: N/A
Keskikulutus: N/A
Keskinopeus: N/A
Kokonaiskilometrit: 4844 km
Erilainen aamu! Heräsimme talosta sisältä :D.  Eilisen myöhäisen illan vuoksi nukuimme pitkään ja jätimme väliin mm. patonkilenkin.
Työpäivä meni odotetun mukaisesti, bonuksena kahvitauolla nautittiin jäätelöä.
Nyt oli ensimmäinen päivä, kun saimme pidettyä kiinni suunnitelmistamme. Edessä oli rantailta! Söimme kämpillä ja ruokaillessamme kuuntelimme viime kesänä paljon soittamani Escape -kappaleen. Ennen rannalle pääsyä piti tehdä pikkasen shoppailua La Rochellen keskustassa. Keskustassa sain aivan mahtavan idean. Täällä jossain oli liike mikä myy erinäisiä nesteitä omiin pulloihin – muunmuassa Pina Coladaa! Ainut vaatimus on, että pullossa on sen kapasiteetti kirjoitettuna. Kristan termos/vesipullossa ja minun vesipullossa on kummassakin kapasiteetti pohjassa! Olemme täysin valmiita tähän! Tiesin, että Krista muistaa missä se liikekin on! Okei. Krista vaati jonkin verran ympäri puhumista, mutta onnistuin! Liikekin löytyy kohtalaisen nopeasti ja edessä oli mielenkiintoinen keskustelu ranskaksi
Krista: Voimmeko saada Pina Coladaa tähän termokseen?
Myyjä: Onko sen tilavuus jossain?
Näytetään termoksen pohja, jossa lukee 435 ml
Myyjät juttelevat hetken keskenään
Myyjä: OK, mutta he myy 100, 250 ja 500 ml, joten me maksetaan 500 ml määrästä.
Me: OK!
Myyjä meinasi alkaa avaamaan termosta, kun totesimme “Non, non!”. Aloimme juomaan termosta tyhjäksi myyjän nauraessa vieressä. Tyhjä termos täytettiin Pina Coladalla. Voin sanoa, että tilanne tuntui hieman epätodelliselta, mutta kaikilla, niin meillä kuin myyjillä oli pirun hauskaa.
Rannalla oli tuulista, mikä helpotti mukavasti auringonpaahdetta. Eihän tämä paikka ole Suomen tavoin käristyskupolin alla, mutta on täällä silti sen 30 astetta. Minun tuli jopa käytyä uimassa! Puoli yhdeksän aikoihin Pina Colada ja auringon paahde oli ohi. Rannalla oli hyvin rento olla ilta oli kuin miniloma. Tätä olisi pitänyt tehdä aikaisemmin 🙂. OK – en mennyt Magatreeneihin tänään. Ehdin treenaamaan vielä vuosia, mutta La Rochellessa en välttämättä hetkeen tule iltaa viettämään.

[Best_Wordpress_Gallery id=”193″ gal_title=”La Rochelle, 2018-07-25″]

Leave a Reply