2018-07-07
Keskikulutus: N/A
Keskinopeus: N/A
Kokonaiskilometrit: 4129 km
Heräsin yksin minuuttia ennen kuutta. Otin kamani autosta ja lähdin aamutoimille ihanan rauhalliseen leirintäalueeseen. Kuudelta kaikki paikat on vapaana ja on mahtavan hiljaista. Kirjoittelin blogin kaikessa rauhassa ravintolan pöydän ääreltä ja seitsemältä hipsin autolle aamiaista tekemään.
Olimme leirintäalueen kaupalla kahdeksalta ostamassa patonkia. Patonkia mussuttaen lähdimme kävelemään metroasemalle. Metroasemalla jakaannuimme. Krista lähti kohti päivän ensimmäistä harppukauppaa ja minä kohti Notre Damen Katedraalin torneja.
Jonottaminen on tuskatonta. Katedraalilla DuckTheLine käyntiin ja se kertoo lähialueella olevat jonot. Pitää siis fyysisesti olla siellä minne jonottaa tai huijata GPS dataa, että on siellä minne haluaa jonottaa. Sitten valitaan sopiva aika ja poistutaan. Minä valitsin ensimmäisen vapaan ajan mikä oli tunnin päästä. Siirryin jonottamaan läheiseen kahvilaan, jossa kahvia hörpsien aloin työstämään HackTheBoxin yhtä konetta. Homma meni sen verta mielenkiintoiseksi, että tajusin olevani vain muutaman minuutin päässä varatusta ajanhetkestäni. Päädyin juoksemaan Damelle, mutta ehdin varaamaani ajankohtaan.
Jonopaikkani vei minut Notre Damen Katedraalin tornien “museokauppaan” ja varsinaiseen lipunmyyntiin tornikierrokselle. Aha! Tämä ei ollutkaan ilmaista! Sikamaista :). Ostin iloisena 10€ lipun ja lähdin seikkailemaan. Minulla paloi aikaa kierrokseen yksi tunti. Tuli mentyä todella, todella monta porrasta todella kapeissa portakoissa. Missään kohtaa rappustossa ei mahdu kaksi henkilöä menemään rinnakkain. Näkymät olivat mahtavat, kello todella vakuuttava läheltä katsottuna.
Damen jälkeen oli edessä Kristan tapaaminen ja lounastauko. Kummankin aamu oli ollut hyvin onnistunut. Kristalla oli hauskaa, minulla oli hauskaa. Lounaamme erikoinen osa oli alkupalat. Kristalle luuydintä, minulle linssi+kananmuna+pekoni “salaatti”.
Ravintolalounaan jälkeen siirryimme läheiseen puistoon ottamaan iltapäivätorkut. Torkkujen jälkeen oli kahvin ja teen aika. Menimme läheiseen Starbucksiin, koska sieltä saa Coffe Filtre – normaali kahvia. On aina mielenkiintoista nähdä mitä ne kirjoittaa nimen kohdalle kun sanoo “Juha”, tällä kertaa saimme Youa. Kristalla oli listalla seuraava harppukauppa ja Juhalla Katakombit.
Minun toimintasuunnitelma oli sama, Katakombeille, duck the line ja hakkeroimaan. Katakombeilla Duck the Line näytti: 1615 henkilöä jonossa. Joo-o, morjes! En ole pääsemässä tänään sisään. Niinpä vaihdoin kakkossuunnitelmaan. Alan liikkumaan kohti kello 18 tapaamispaikkaa ja pysähdyn johonkin kivaan kahvilaan hakkeroimaaan. Suunnitelma B toimi todella hyvin. Kristan iltapäivä oli samalla tapaa onnistunut. Toisessa harppuliikkeessä ei ollut mitään ostettavaa nuottia, eikä siellä jaksanut soittaa harppujakaan. Niinpä Krista tuli minun luo. Söimme siellä ravintolassa kivat salaatit ja lähdimme tarpomaan takaisin leirintäalueelle.
*puuuh* päivä on ollut pitkä ja Pariisissa on kuuma. Hyvin seikkailleena on hyvä sammahtaa autoon yöksi.
[Best_Wordpress_Gallery id=”175″ gal_title=”Pariisi, 2018-07-07″]