2017-06-02
Faktat
Ajoaika: N/A
Keskikulutus: N/A
Keskinopeus: N/A
Kokonaiskilometrit:2054.5 km
Nyt on päästy näkemään sekin, että pari tekee ristinmerkin ennen kuin lähtee hyökkäämään minun päälle.
Eilen pääsin treenaaman Krav Magaa. Kunnon hikitreenit perustekniikkaa tehden. Meininki oli hyvä, treenaajien taso parempi kuin Torinon keskustassa olleella salilla. Vetäjä oli sama Gianni, hänellä näitä saleja on kolme. Oma kohokohtani illassa oli neljän hengen ryhmässä tehty treeni, missä tuo ristin merkki tehtiin. Olen treenannut ehkä 10 vuotta enemmän kuin kukaan muu eilisellä salilla treenaava, joten lyön jonkin verran häijymmin pädiin (lyöntityynyyn) kuin muut salilla harjoitelleet. Ja kun oli vielä pieni näyttämisen meininki, lyönneistä ja muista hyökkäyksistä löytyi pikkasen normaalia enemmän potkua. Tarvin rankkaa treeniä E1 leiriä varten, joten “annoin palaa”. Treeni meni näin. Henkilö A pitää tyynyä, johon henkilö B hyökkää vapaalla tyylillä. Henkilö C seisoo A:n vieressä. Kun ohjaaja huutaa, lopettaa B tyynyyn hyökkäämisen ja laittaa silmät kiinni. Tämän jälkeen C hyökkää B:n päälle ohjaajan näyttämällä hyökkäysellä tai uhalla. B reagoi heti kun tuntee hyökkäyksen. Tämän jälkeen B menee tauolle ja D tulee lyömään. Meidän ryhmässä minä olin D. B teki hyökkäyssarjansa ja vapautuksensa. Sen jälkeen minä paukutin tyynynpitäjän (A:n) vaikean näköiseksi antamalla palaa kunnolla. Ehdin näkemään tuon ristin merkin tehtävän B:n toimesta ennen kuin laitoin silmäni kiinni. Täytyy sanoa, että jonkin verran hymyilytti . Löin kevyesti hipaisten. Olin vain “sähäkkä” toimissani.
Se treenitarinoista, tältä erää.
Kun lähdimme asuntoa Italiasta metsästämään teimme itsellemme selväksi muutaman kriteerin
- Vähintään kaksi huonetta, jotta minä voin tehdä töitä oven toisella puolella tarvittaessa
- Erillinen asunto, jotta Krista voi soittaa päivässä 8h harppua kenenkään häiriintymättä
- Hyvä internet yhteys
- Ei eläimiä (allergiat)
- Läheltä Torinoa
Erinäisten yritysten jälkeen päädyimme käyttämään AirBnB:tä majapaikkamme löytämiseen. Kriteerien avulla oli helppo rajata AirBnB:stä löytämiämme asuntoja. Lopulta rajasimme itsemme neljään. Näille neljälle lähetettiin tarkempi kysymyssarja. Tuon kysymyssarjan pohjalta teimme päätöksemme. Lucan tarjoamassa asunnossa oli erinomaiset arvostelut, edullinen hinta ja lupaus että Kristan soito ei häiritse ketään. Hän jopa teki erityistarjouksen muusikolle, eli laski hintaa listahinnasta ainoana isäntänä. Hän kertoi täällä olevan koiria, mutta koirat eivät ole asunnossa, joten ei ongelmaa sen suhteen. Häneltä löytyy internet yhteys, joka on 4G:n yli. Torino on 17 kilometrin päässä ja junayhteydet löytyy. Asunnossa on olohuone, makuuhuone, keittiö ja WC. Kaikki tämä + hinta sai meidät valitsemaan paikan.
Jännitimme tätä majoitusta etukäteen hirvittävästi. Mahdollisuuksia mennä vikaan oli vaikka kuinka paljon. Katsotaampa miten homma toteutui
- Huoneita on kolme, mutta yhdenkään huoneen välissä ei ole ovea! (Vessassa on tietenkin ovi)
- Asunto ei ole erillinen. Täällä asuu alla ja sivulla muita ihmisiä.
- Lucan internet yhteys oli niin surkea, että ostin omani välittömästi ekana päivänä
- Paikassa on useita eläimiä, yllätyksenä kissat ja kukko.
- Olemme autolla 30 minuutin päässä Torinosta. Kristalla menee arviolta julkisilla puolitoista tuntia asunnolta Torinon keskustaan.
Menikö homma metsään? – Ei. Miksi ei?
- Olemme Italiassa, Krista menee mielellään opiskelemaan (ilman harppua) terassille tai puutarhaan ja ovi menee perässä kiinni, joten yksityisyys palaverien aikana on taattu.
- Krista on jo pitänyt lyhyen esityksen naapureille. Musiikkia , halutaan kuulla lisää, eikä harjoittelu haittaa ketään (tai ainakaan ketään ei myönnä sen haittaavan).
- Internet yhteys oli rahalla (liittymä 2 x 30 GT & välttämättömät oheislaitteet olivat 89 €) korjattavissa. Toistaiseksi ongelmia ei ole ollut kaistan kanssa kuin ihan pienen hetken verran
- Eläimet saatiin teljettyä ulos, asunto on puhdas – ongelma on hanskassa.
- Etäisyys ei ole ongelma. Etäisyys oli tiedossa valitessamme tämän asunnon.
Miltä täällä näyttää? Tältä
Ei kovin suomalaista tai minimalistista, mutta nopeasti tähän tottui