Edessä oli kunnon sateinen aamu. Aamiaisella sai taas olla tarkkana ettei kastu. Aamulla säädimme varauksia keskiviikolle ja tiistaille, sekä paikan laskua. Kaikki tämä oli hurjasti tekemistä, joten osa tiimistä meni kielimuurin yli kiipeämisen jälkeen nukkumaan, osa jäi alas uutisia lukemaan. Alhaalla samassa huoneessa oli eräs ranskalainen nainen, joka oli ensimmäistä kertaa elämässään yksin matkalla. Hän kysyi voisiko hän liittyä meidän seuraan ihmettelemään kaupunkia, eikä meillä ollut mitään sitä vastaan. Näinollen maanantai-iltapäivän verran ryhmän koko oli 4 henkeä. Keskustan reissu ei ollut erityisen hyvin suunniteltu, tarkoitus oli mennä sinne, syödä, katsoa peri etukäteen selvitettyä rakennusta ja sitten bongata lisää. Syöminen ei onnistunut suunnitellussa paikassa, etukäteen bongatut rakennukset oli nopeasti katsottu. Yksi uskomattoman ruma kirkko ja pari modernia rakennusta. Tänään datayhteydet eivät vain auenneet, joten menimme perstaskusta vedettyjen karttojen voimalla, tuttavallisesti perskartta. Näimme useita korkeita rakennuksia sekä yhden surullisen puiston. Sitten matkattiin kohti Santa Teresaa hullujen portaiden kautta. Santa Teresa osoittautui huonoksi nähtävyydeksi sielläpäin missä me olimme. Samalla keli muuttui synkästä taivaasta kevyeksi vesisateeksi. Luurin karttadatan avulla suunnistimme alueelta ulos ja menimme jonnekin kahville :). Kahvin jälkeen metrolla takaisin – pitää sekin kulkuneuvo koittaa joka kaupungissa, missä se on mahdollista. Illan suunnitelmaksi muodostui naiset hummerille, Juha Bobin burgerille ja sitten sambaa keskustassa. Sitä ennen kuintenkin pienet tirsat hostellilla ja vähän hostellin baarin happy hourista vauhtia.
Happy houria ei ensin ollut, baari on kiinni oli viesti. Baarin pitäisi olla auki 19-23 ja happy hour 19-20, joka päivä. Kellokin oli vielä 20 vaille kahdeksan. Mies kuitenkin suostui tekemään parit Caipirinhat naisille ja myymään oluen miehelle, mutta iloista tuntia ei ole. Sitten jostain tuli neljän lisäCaipirinhan tilaus ja eräs toinen matkustaja väänsi miehen paikallisella kielellä että nyt on iloinen tunti. Lopputulos oli lisää Caipirinhoja, satunnaista käteisen siirtoa, enemmän Caipirinhoja. Naiset päättivät poistua hummerille parin jälkeen ja Juha jäi työstämään Caipirinhaa. Nyt kun hostellin mies oli päässyt tekemisen vauhtiin Caipirinhan pinta ei lähestynyt lasin pohjaa, ei sitten millään ja yrittämisestä se ei ollut kiinni. Puoli kymmenen aikaan Juhalle tulee burgertarve. Tässä kohtaa naiset ovat olleet tuntemattoman määrän aikaa syömässä. Avainta ei ole hostellilla vaikka naisten kanssa nimenomaan sovittiin että se jätetään hostellin miehelle… Ylös, alas ja naisten ravintolaan kertomaan että vasta nyt lähdetään burgeria hakemaan ja että mitään ei ole mukana, kun kaikki on lukitussa huoneessa. Ravintolassa selvisi että avain on Juhan taskussa… Avain vaihtoi omistajaa naisille ja mies lähti juoksemaan Riion yöhön burgeria metsästämään. Leivojen konsensus oli että Bob’s burger oli lähellä Copacabana palace -hotellia, jonne on vain 1.6 kilometriä matkaa. Todellisuus oli toinen. Se oli lähempänä Copacabana linnaketta, eli etäisyys oli noi 3.5 kilometriä. Juosten sinne, uskon melkein loppuessa kesken. Burger oli keskiverto, pihvit huonot, sämpylä ja pekoni hyvä. Tämä sämpylä yhdistettynä jenkkipihveihin olisi suomalainen burgeri. Juosten takaisin naisten ravintolalle ja suureksi ihmetykseksi naiset yhä kikattivat samassa ravintolassa melkein tuntia myöhemmin. Ryhmän alkoholipitoisuus oli sillä tasolla että yhteispäätöksellä samba jätettiin väliin ja bileet päätettiin siirtää hostellille, jossa juodaan vielä pari. Juha mototaxiin, eli prätkällä mäki ylös ja äkkiä pari minuuttia ennen baarin kiinnimenoa tilaamaan lisää Caipirinhoja. Valitettavasti baarimikko oli käyttänyt kaikki viinat ja Caipirinhoja ei enää ollut saatavilla. Loppuilta meni siis kuivinsuin muiden hostellin vieraiden kanssa jutellen. Huomenna on päivä aurinkoinen taas. 🙂
