Päivän ehdoton kohokohta oli Katan liittäminen Riojoukkoon :), mutta se oli vain yksi monesta tapahtumasta päivässä.
Aamulla tehtiin etäisyysarvion jälkeen päätös kävellä Lemestä Copacabanan päähän, perustelu oli että bussilla menee yhtä kauan. Bussilla ei mene yhtä kauan, mutta tälläiset päätökset katsotaan läpi, jotta voi oppia. Yli tuntia myöhemmin saimme kengät korjattuna pihalle. Kristan räpylät herättivät kiinnostusta ja hymyä myös tässä suutarissa. Ne “kengät” keräävät katseita ja aiheuttavat hymyä ihan minne vaan me mennään.
Tavoitteenamme oli metsästää paikallinen markkina. Se vaihtaa paikkaa joka viikonpäivä eri kaupungin osaan ja on auki vain 7-14. Olimme etukäteen saaneet tiedon missä se on lauantaina, joten sen löytäminen oli kohtuullisen helppoa. Tällä kertaa käytimme bussia, sillä se markkina-alue oli Copacabanan Lemen päässä ja “hieman” sisämaahan päin – bussilla pääsee nopeammin kuin kävellen ;). Söimme jotain jännää paikallista kamaa, jota ostettiin markkinoilta. Toinen oli hyvää, toinen ei. Kuvassa näkyvä oli se huono versio ja ilme on hetkeä ennen maistamista :). Kaikenkaikkiaan ruuan suhteen kohtuullinen onnistumisprosentti siis. Jälkiruokana tuore papaija ja vielä lopuksi sitä ekaa kamaa lisää, jotta vatsa täyttyy. Tämän jälkeen oli edessä Katan nouto ja paluu hostellille torkuille, sillä edessä oli öinen käynti Lapassa – bilemestoilla.
Illan ohjelma aloitettiin menemällä ravintolaan, joka oli tuossa viereisessä favelassa, bosnialaisten kanssa. He olivat kuulleet paikasta toisilta reissaajilta, se on kuulemma loistava ja paikallista ruokaa. Sinne siis! Paikka oli lähellä meitä, joten emme olleet sen enempää favelassa kuin aikaisemminkaan. Ravintola on useiden eri oppaiden mukaan paras ja se on eniten palkittu favela ravintola, siitä on ollut artikkeli jopa New York Timessä. Söimme siellä jotain ihmeellistä meriruokajuttua sormin, ilman lautasia. Caipirinhat oli vahvoja, kirpeitä, eikä riittävän makeita. Syötyämme murkinat palasimme hotellille tiputtamaan pois kamerat, kännykät ja jätimme taskuihin vain henkkarit ja rahaa. Iltakeikka Lemeen voi alkaa.
Lemessä on käytännössä yksi katu, jonka varrella on paaaljon erilaisia ravintoloita. Siellä on perusbaari, eli perse alas juoma naaman eteen, siellä on livemusabaaria, jossa voi nähdä tanssia ja sitten on niitä meille tuttuja tanssibaareja – modernia poppia ja kännisiä nuoria. Käveltyämme ja ihmeteltyämme baareja jonkin verran me menimme tyypin 2 ravintolaan istumaan ja juomaan yhdet. Kyseisen paikan Caipirinha oli yksi parhaista tähän mennessä, ellei paras. Tämän jälkeen jatkoimme matkaa etsien katuruokaa Kristalle ja poistuimme väsyneinä paikalta jälkeen keskiyön. Paikka oli mielenkiintoinen, mutta ei sitä mitä me etsimme. Me etsimme minikarnevaalia, emme massiivista juottolaa, joka tuo katu käytännössä oli. Ihmiset ostavat juotavat baarista, tai kantavat mukana ja kävelevät baarista toiseen tai seisovat kadulla juomassa. Jokainen livemusalla varustettu baari vaatii sisäänpääsymaksun, samoin yökerhot. Ensiyönä jotain sambamaisempaa.
