Niagara Canada

image

Päivän suunnitelma oli Niagara ja koko päivä tähän kului. Niagaraa katsottiin kahdesta eri suunnasta, useissa eri valaistuksissa ja tekniikkahammasta tyydyttääksemme tehtiin pieni visiitti Niagaran voimalaitoksella. Päivän aikana tuli otettua runsaasti kuvia ja opeteltua kameran eri asetuksia ja kykyjä ottaa kuvia mm. vähäisessä valossa.
Kun kerran veden ääressä ollaan pitää miehen kastua, valitsin Cave of the Winds nähtävyyden kasteluvaihtoehdokseni. Kyseessä on kävely ihan putouksen äärelle, jossa pääsee kokemaan veden voiman kun se osuu läheiselle kivelle ja siitä roiskuu päällesi. Suosittelen ja kameralla olisi hyvä olla vesisuojaus :). Virkistävän kastelun jälkeen siirryimme käymään voimalaitoksella, jossa tuli ihasteltua vähän jumalattoman kokoista voimalaitosta. Siitä matka jatkui eteenpäin ja tyssäsi lähes 45 minuutiksi kun puristimme itsemme Canadan puolelle, minä jouduin myös jaloittelemaan läheiseen konttoriin hakemaan leiman passiini. \o/ taas yksi leimattu sivu lisää.
Kanadan puolella oli aika poiketa syömään ja syömisen yhteydessä pääsin näkemään jotain käsittämättömän hienoa: MUSTA ORAVA. Linssilude suostui myös kuvaankin :). Ruokailun jälkeen menimme Canadan puolelle putouksia jossa pääsimme katsomaan paikan hämärtymisen, pimenemisen ja lopulta valaistumisen. Putoukset ovat todella hienon näköiset yöllä. BTW, Kanadan puoli on melkoinen turistiloukku, miniVegas yöllä. Siellä voisi viettää yön neon valojen loisteessa :).

[ngg_images source=”galleries” container_ids=”19″ display_type=”photocrati-nextgen_basic_thumbnails” override_thumbnail_settings=”0″ thumbnail_width=”240″ thumbnail_height=”160″ thumbnail_crop=”1″ images_per_page=”20″ number_of_columns=”0″ ajax_pagination=”1″ show_all_in_lightbox=”0″ use_imagebrowser_effect=”0″ show_slideshow_link=”1″ slideshow_link_text=”[Show slideshow]” template=”/www/juha.leivo.org/wp-content/plugins/nextgen-gallery/products/photocrati_nextgen/modules/ngglegacy/view/gallery.php” order_by=”sortorder” order_direction=”ASC” returns=”included” maximum_entity_count=”500″]

2 comments

Komeat on maisemat, kuvat ei varmasti kerro kaikkea. Aika haastavaa toi kuvaaminen hämärässä uudella kameralla. Minkä kameran muuten ostit nykistä?

Joo, se oli vaikeaa valon ja veden vuoksi. Linssiä piti putsata vesipisaroista välillä kun vääristymät rupes oleen liikaa. Canonin Cyber-shot DSC-WX300 tuli ostettua. Otin hieman myös videota jotta saa paremmin fiiliksen siitä vesimäärästä mikä liikkuu

Leave a Reply