Tänään kohtasimme ensimmäisen aamun kun hedelmiä ei ollut tarjolla. Krista tyytyi kookokseen ja teehen. Kun Juha oli saanut syötyään paahtoleipänsä, hän päätti vielä kerran kysyä hedelmiä ja voi lá hedelmiä löytyi :D.Syy aikaisempaan hedelmien puutokseen lienee uusi työntekijä, joka ei halua tarjota niitä aamiaisella.
Juttelimme aamulla toisten matkustajien kanssa ja päädyimme snorkaalaamaan heidän kanssa. He veivät mukanaan leipää merelle ja ruokkivat kaloja sillä. Lopputulos oli snorklausta kalojen täyttämässä meressä. Osuit väistämättä kaloihin sillä niitä oli niin paljon parveilemassa meidän ympärillä. Valitettavasti meillä ei ole vesivarustusta yhdellekään kameroistamme. Näin ollen päivän seikkailusta ei jäänyt yhtään kuvaa, vain muistoja aivojen sopukoihin.
Iltapäivä meni Kristan excel kotitehtävien kanssa, syödessä sekä lukiessa. Illemmalla pääsimme kokemaan myös ensimmäisen sateen. Se ei ollut kovin paha. Ilta on ollut kovin tuulinen ja olemme viettäneet rentoutuen. Olemme muun muassa maistaneet Jim Beam kokista. Emme suosittele sitä vaikka siinä onkin 4.8% alkoholia :). Viime tunnit olemme pelanneet biljardia virolaisten kanssa ja hävinneet.
Eräs Juhan tavoitteista, tylsistyminen, on hyvin lähellä. Kun elämä on kovin kiireistä, jossain kohtaa haluaa vain olla paikallaan ilman mitään tekemistä niin kauan että tylsistyy. Tänään alkoi tylsistyminen pukkaamaan päälle.
Today we were faced with a breakfast without fruits. Krista ended up eating a coconut and drinking some tee. When Juha had eaten his toasts he decided to ask fruits one more time and voi lá fruits were produced :D. Reason for earlier lack of fruits seems to be a new employee who doesn’t want to offer them during the breakfast.
During the morning we had a chat with the other travelers and decided to snorkle with them. They took some bread with them out to the sea and fed the fish with them. The result was a sea filled with fish. You would hit the fish since there were so many of them surrounding us. Unfortunately none of our cameras are equipped for underwater photography so we don’t have any pictures from today’s adventures, only memories in our head.
Afternoon was spent with Krista’s excel homework, eating and reading. In the early evening we experienced our first rain. It wasn’t that bad. The evening has been windy and we’ve spent it relaxing. We tasted, among other things, Jim Beam Coke. We can’t recommend it even though it contains 4.8% alcohol :). Last hour or so we’ve been playing pool with estonians and lost.
One of Juha’s goals, getting bored, is very close. When you life is very busy at some point you just want to be in one place so long that you get bored. Today Juha was close getting bored.
Moikka,
Melkonen reissu teillä! Isot kiitokset kortista, tytöt oli ihan innoissaan siitä ja erityisesti kenguruista!!! Nauttikaa matkastanne ja erityisesti säästä (meillä -14 C). Ja ihan ettei totuus unohtuisi, niin meillä on tällä viikolla nostettu talo ilmaan ja laitettu huopa kivijalan ja hirren väliin sekä vaihdettu pikkuhuoneeseen selluvillat alapohjaan =) =) =) Että kehotan todellakin nauttimaan olosuhteista! Nähdäillään, Kurikan Tiia