25/08/2006 Viimeinen päivä Ischiassa

Viimeinen kokonainen päivämme Ischiassa oli hieman pilvinen. Tästä syystä Juha aamiaisen ja blogaamisen jälkeen uskaltautui rannalle Kristan seuraan ilman aurinkovarjoa suojanaan vain runsas kerros aurinkorasvaa. Rannalla pelasimme shakkia ja viimein uskaltauduimme testaamaan rannalla kiertäviä hierojia. 5 euron hieronta ei ole kovin pitkä ja heidän käyttämä hierontaöljy on kovin voimakasta. Myöhemmin meille paljastui siitä myös muita ominaisuuksia.
Vietimme koko päivän rannalla, sillä aurinko ei paistanut kovin voimakkaasti. Pelasimme shakkia, kävimme uimassa ja kävimme kevyellä lounaalla. Iltapäivällä uskaltauduimme testaamaan Grabbia. Olemme viikon seuranneet miestä joka menee pitkin rantaa ja huutaa Grabbi. Hän myy jotain syötävää. Nyt tiedämme että se on munkki ja se on hyvää. Aina kuuteen saakka illalla olimme rannalla. Siinä viiden jälkeen Juhan selkä alkoi tuntua hieman epämukavalta ja noin kahdeksan aikaan, kun pakkasimme rinkkoja, pystyimme helposti päättelemään sen palaneen. Ilmeisesti hierontaöljy oli poistanut kaiken aurinkorasvan, tarkoittaen että Juhan selkä oli täysin vailla suojaa keskipäivän auringossa (joka oli pilvien takana) muutaman tunnin. Ouch.
Illalla Krista keskusteli muiden majapaikalla olevien kanssa italiaksi Juhan antaessa taustatukea lausunnassa ja sanoissa. Krista edistyy hirvittävää tahtia italiansa kanssa. Illallisemme saimme lahjaksi isännältämme Peppeltä. Tahdomme kiittää Peppeä vielä kerran! Hyvän illallisen ja pitkän italiankielisen keskustelun jälkeen lähdimme kävelylle ja tulimme kävelleeksi Paradiselle saakka, jossa otimme lasit viiniä ja pitsan puoliksi.
Huominen kuluu taas lähes kokonaan matkustaessa.

Our last full day in Ischia was a little bit cloudy. Thats why Juha after the breakfast and blogging dared to go the beach with out the sun umbrella. The only protection againts the sun was good layer of sun lotion. On the beatch we played chess and finally dared to try the 5 euro massage. It wasn’t wery long and the oil they used was very strong.
We spend the whole day on the beach, because the sun wasn’t shining so hot. We played some more chess, went swimming, read about Pompey and went for a light lunch. On the afternoon we dared our selfs to test some ‘Grabbi’. For the entire week we have seen a man going around the beach yelling ‘Grabbi’. We knew he sold something eatable. Know we know that it was a familiar food to us (I don’t know it’s name in english). We were on the beach to six o’clock in the evening. It was around five that Juha’s back started to feel little bit uncomfortable and around eight we could definedly say that it was burned. Apparently the massage oil had removed the sun lotion from Juhas back which means that his back was without any protection under the sun few hours. Ouch.
In the evening Krista had long conversations in italian with the other residents. Juha gave her background support with pronanciation and words in general. Krista is making a lot of progress with her italian. Ouch dinner was a gift from our host Peppe. We want to thank him again for that! After a good dinner and a long italian conversation with another table, we headed for a walk and ended up walking all the way to Paradise where we had a glass of wine and a half of pizza per person.
Tomorrow we will travel almost all day.

1 comment

Alaoe vera auttaa auringon polttamaan ihoon. Toivotan turvallista ja hauskaa jatkoa. Matkaanne on seurattu tarkasti. Pojilta paljon terveisiä. Kaikki hyvin, paitsi Eemeli on tietty onnistunut puremaan jokusen kerran. Terkut myös italiaanoille, ku tapaatte. Kaikkea hyvää teille molemmille. Nauttikaatten

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.